tiistai 30. elokuuta 2011

Christine Lagarde, nainen vallan huipulla

55-vuotias ranskatar Christine Lagarde on IMF:n uusi pääjohtaja.Yksi vaikutusvaltaisimmista naisista maailmassa, Angela Merkerin, Hillary Clintonin ja Michelle Obaman jälkeen. Lagarde on toki ollut huipulla jo kauan, viimeksi Ranskan valtiovarainministerinä, mutta astuminen seksiskandaalissa ryvettyneen Dominique Strauss-Kahnin saappaisiin teki hänestä tunnetun kautta maailman.


Lagarde on koulutukseltaan juristi ja hän on asunut ja työskennellyt Yhdysvalloissa 25 vuotta ennen ministerinuraansa Ranskassa. Lagardea pidetään hyvin määrätietoisena ja kovana, erityisesti kovuus on tullut esiin hänen tavassaan neuvotella. Monilla huippujohtajiksi päässeillä naisillakin on urhelijatausta. Lagarde on kuulunut nuorena Ranskan taitouintijoukkueeseen.

Lenita Airisto on haastatellut jo aikaisemmin eleganttia Christine Lagardea. Hän kertoo haastattelussa (Gloria, syyskuu 2011, 31-32) ajatuksistaan johtamisesta ja siitä, mitä erityispiirteitä nainen tuo siihen. Hän kuvaa itseään johtajaksi, yhteistyöhakuiseksi ja  hakevansa ratkaisuissaan konsensusta. Hän myös haluaa muidenkin kuin itsensä loistavan.
                                                    

Entisenä uimarina hän kertoo edelleen pitävänsä itsestään  hyvää huolta ja on tarkka siitä, miten elää, syö ja nukkuu. Terve sielu terveessä ruumiissa voisi olla hänen mottonsa. Christine on kolmilapsisen opettajaperheen esikoinen ja joutui jo varhain ottamaan vastuuta perheessäänkin, koska hänen isänsä kuoli hänen ollessaan 15-vuotias.
Hänellä on hyvä itseluottamus ja hänet on aina otettu vakavasti työssään miesvaltaisilla työpaikoilla ja neuvotteluissa.Lagarden mukaan nainen otetaan tasavertaisena, jos hän osaa asiansa, tietää mistä puhuu eikä ryhdy flirttailemaan eikä mielistelemään vastapuolta, käytä naisellisia typeriä keinoja. Hän kuitenkin korostaa, että naisen on oltava nainen ja käyttäydyttävä  sukupuolensa mukaan, mutta ei hyödyntää väärin naiseuttaan.

Miksi sitten naiset niin harvoin puhkaisevat lasikaton ja pääsevät merkittäviin johtajan asemiin? Lagarden mukaan nainen asettaa perheen usein etusijalle, varsinkin, jos hän ei saa puolisoltaan täyttä tukea. Lagarde sai miehensä täyden tuen ja mies myös otti ison vastuun kahden pojan kasvatuksesta. Pojat, jotka jo nyt ovat täysi-ikäisiä, ovat ylpeitä äidistään ja heistä on kasvanut  itsenäisiä. Mies on kuitenkin vaihtunut menestyksen saatossa.Eikä tämän naisjohtajan urakaan ole ihan puhtoinen, vaan käynnissä on paraikaa selvitys liittyen hänen ministeriaikaansa Ranskassa.


Tyylistään hän on tarkka ja hän kokee edustavansa eleganttia ranskalaisuutta. Ei pelkästään pukeutumisessa vaan kodisaan ja työympäristössään. Christine valittiin kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajaksi kesäkuussa. Hän on paljon esillä lehdistössä, sillä hän on ilmiselvästi ottanut asemansa käyttöön ja osallistuu keskusteluun oman alansa asioissa. Viimeksi toissapäivänä hän otti rohkeasti kantaa eurooppalaispankkien tilanteeseen ja suuntasi arvostelua toiselle  vaikutusvaltaiselle finanssijohtajalle, EKP:n Trichet'lle.
Kun juttuja vaikutusvaltaisista naisjohtajista lukee, usein puhutaan heidän tavastaan pukeutua ja sillä tavalla hahmotetaan myös persoonallisuutta, kuten tästä ja Michelle Obamasta kertovassa blogikirjoituksessakin oli.

Olen jäänyt miettimään, miksi sosiaali- ja terveysalan naiset eivät ota tähän kantaa tai miksi lehdissä ei kirjoiteta  miten pukeutuu naisjohtaja silloin, kun henkilökunta käyttää suojavaatteita. Miten hän korostaa persoonallisuuttaan vai voiko niin edes tehdä? Mitä värejä voi käyttää jos henkilöstöllä on valkoinen tai vihreä värikoodi? Ja miten työympäristössä näkyy se, että tätä johtaa nainen, jolle kauneus on tärkeätä myös ympäristössä. Viihtyisä ja harmoninen työympäristö edesauttaa henkilöstön viihtyvyyttä ja hyvää oloa  työssä.

Seija Telaranta

maanantai 29. elokuuta 2011

Kesä on ollut todellista itsetutkistelun aikaa

Koulun ollessa tauolla on alitajunnalla ollut ylimääräistä vapaa-aikaa työstää minun persoonallisuustyyppini kanssa. Terveisiä vaan enneagrammi-maailmaan! Ja sieltähän se totuus sitten iski vasten kasvoja.

Tämä YAMK-opiskelija on kesän ja kuluneen vuoden aikana paljastanut itselleen salaisuuden. Olen nimittäin tietämättäni vuosien aikana toiminut sammakkofarmarina. Luullakseni kurnuttajien kappalemäärä farmillani on ollut huomattava. Nyt kuitenkin olen päättänyt luopua niistä tai ainakin vähennän kokoelmaani. En tarkoita nurmikoilla ja ojanpientareilla kurnuttavia, hieman limaisia otuksia, vaan niitä ällötyksiä, jotka puheena joskus loikkaavat ulos suustani.

Minulle on tyypillistä tuoda tärkeitä asioita esiin, välillä hyvinkin voimakkaasti. Vasta nyt tajuan, että kaikki eivät ota asioita vastaan samalla tavalla ja ihmiset kokevat viestintäni hyvin eri tavoin. Suustani ulos tulleet sammakot ovat siis olleet minulle silkkaa asiaa ja toisille ne ovat voineet kuulostaa rupisammakoilta.

Tämän seikan tosiasialliseen oivaltamiseen on vaadittu viime vuosi koulua, siihen liittyen mm. enneagrammiin tutustumista, henkilöstöjohtamisen opiskelua ja kesäloma. On ollut huikaisevaa huomata, miten paljon ajatusmaailma ja tietoisuus itsestä on kehittynyt ja miten paljon uusia työkaluja olen saanut. Olen asettanut itselleni uusia päämääriä ja tunnen olevani vahvempi ja pätevämpi niitä toteuttamaan. Olen saavuttanut omassa asteikossani kehittymisen seuraavan tason sekä omana persoonana, että tulevana terveysalan vaikuttajana. Olen täynnä intoa toteuttaakseni päämääriä ja oppiakseni lisää.


Seuraavaksi tämä johtaja-opiskelija suuntaa energiaa kasvukipujen lievittämiseen, koska tie oman persoonallisuustyypin löytämiseen ei ole helppo, mutta se kannattaa.

Pauliina, KJ10YAMK

lauantai 27. elokuuta 2011

Marjo koki kesällä Islannin ja New Yorkin ihmeet

Syyskuu lähenee ja opinnot jatkuivat jo tällä viikolla Outin ja Mervin opastuksella. Vaikka kaikki etenee jo kohti syksyä, päätin hetkeksi pysähtyä katsomaan kesääni Seijan toiveesta.

Takana oleva kesä oli muutosten tuulittama työpaikallani Iltatuuli Tammelassa. Omistajamme Mediset Oy ilmoitti kesän kynnyksellä aikovansa myydä toimintamme eteenpäin ja nyt 1.9. alkaen toiminta siirtyy Attendo MedOnelle. Uusia tuulia siis odotellaan näillä hetkillä tapahtuvan Tammelassa...

Muiden hoitajien lomaillessa kunnolla kesällä, itse olin lomalla vain kaksi viikkoa ja nekin ulkomailla. Lomalla olimme mieheni ja tuttavapariskunnan kanssa ensin Islannin viileässä kesässä pari vuorokautta. Ihailimme "kuumaisemia" kun ajoimme vuokra-autolla luonnon nähtävyyksiä koluten. Gullfossin vesiputous ei ollut mikään pieni puro, eikä geysirit jättäneet ketään kylmäksi 80-100 -asteen vesisuihkullaan. Ison vaikutuksen teki myös pelkästään Islannin maisemat omalla karuudellaan. "Aakeeta laakeeta", vähän puita jos ollenkaan ja vuoria siellä täällä in the middle of nowhere. Myös Blue Lagoonin kylpylässä tuli lilluttua kuumassa lonkeromaisessa mineraalivedessä ja mutanaamioita kasvoille levittäen.

Kirjoittaja Islannin maisemissa
Toisena kohteenamme oli viime kesän tuttu, Yhdysvallat ja New York. Täysi vastakohta Islannin lähes autioille maanteille oli Nykin väenpaljous ja kaupungin syke. Tällä kertaa Nykissä oli vastassa helle aalto ja se jos mikä olikin koettelevaa.... pilvenpiirtäjien keskelle tuulee kovin vähän ja maanalaiset puskivat kuumuuttaan kaduille. Hotellin siivoojakin kielsi tuttaviamme menemästä viimeisenä päivänä ulos, koska "it's hell out there!" Ei tarvinnut kuin seistä kadulla niin hiki virtasi. Turhaan ei Suomessakaan uutisoitu siitä kuumuudesta.


New Yorkissa oloon mahtui jazz-ilta Cotton Clubilla suomalaisen heavybändin, Children of Bodomin konsertti, U2:n konsertti sekä Cirque de Soleilin esitys Zarkana ja paljon, paljon muuta. Ihailtavaa Nykissä on se, miten sujuvasti väenpaljous hoidetaan. Hallittu väkimassa vain kulkee eteenpäin tasaisesti koko ajan... Oli suorastaan ihme kun U2:n konsertissa ollut 95 000 kuulijan joukko vain "käveli" hitaasti keskustasta junaan ja siitä turvatarkastusten ja lipuntarkastuksen läpi isolle New Jerseyn Meadowland Stadiumille. Sama ilmiö oli vastassa Vapauden patsaalle mentäessä laivalla. Kaikki vaan sujuu.

Tämä hallittu kaaos voisi kai olla opittavissa muuallakin.

Hallittu kaaos
Kesän aikana koulukassi lojui huoneen nurkassa ja keräsi pölyt itseensä. Nyt ne pölyt on jo karistettu ja koulu aloitettu henkilöstönäkökulmalla. Sitä näkökulmaa tulenkin nyt tarvitsemaan, kun omistajan vaihdos etenee ja uudet tuulet puhaltavat. Kaikki on valmiina muutosta varten ja niin olen minäkin,
ysin esimies Marjo Lento,
johtajakurssilta 27.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Koulutus kannustaa rekrytoimaan ja rekrytoitumaan

Opiskelu johtamisen koulutusohjelmassa on ollut meille opiskelijoille itsetutkistelun aikaa. Se on herättänyt pohtimaan, olenko jo siinä ammatissa, missä tulevaisuudessakin haluan toimia? Saanko nykyisessä työssäni hyödyntää kaikkea oppimaani? Toisaalta koulutus on antanut myös lisävalmiuksia ja esimiestehtävissä toimiville rekrytointiin sekä esimiehenä toimimiseen.

Avointen työpaikkojen ilmoitukset ovat olleet meidän opiskelijoiden keskuudessa kovin luettuja. Niistä on poikinut myös innostumisia, työnhakua ja pitkälle edenneitä prosesseja. Työnhakuprosessi on yksi loistava keino oppia tuntemaan itseään vielä enemmän. Esimiestehtävään hakiessa prosessi pakottaa pohtimaan ja vastaamaan kysymyksiin: Millainen johtaja minä olen? Mikä on minulle ominainen tapa toimia johtajana?

Työnhakuprosessi esimiestehtävään on usein perusteellisempi kuin perinteinen työhaastattelu. Haastattelijoita on usein enemmän kuin yksi ja haastattelutilanteessa on hyvä varautua yllättäviin käänteisiin, kysymyksiin joita ei osaa ennakoida tai keskustelukielen vaihtumiseen esim. ruotsin kielelle. Usein haastattelujen perusteella valitaan hakojoiden joukosta muutama/muutamia, joiden soveltuvuuteen rekrytoija haluaa perehtyä paremmin. Tässä vaiheessa työnhakuprosessiin saattaa tulla mukaan ulkopuolinen asiantuntija, joka tekee tilaajasta riippumattomia soveltuvuusarviointeja. Soveltuvuusarviointeja tekevät useat eri yritykset, yhtenä mm. Työterveyslaitos. Soveltuvuusarviointi on erittäin pitkäkestoinen ja raskas päivän kestävä testi, joka pitää sisällään matemaattisia, psykologisia, kielellisiä ja esiintymisvalmiutta selvittäviä tehtäviä. Jo päivän pituus ja rankkuus testaa esimieheksi haluavan sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä sekä väsymyksen sietoa.Tehtäviä on monenlaisia ja niitä on paljon, joten uupuminen päivän kuluessa on hyvin tyypillistä. Lisäksi arvioijat tekevät haastatteluja ja kielellisiä testejä. Soveltuvuusarviointipäivän pohjalta ulkopuolinen arvioija toimittaa työn tilaajalle oman arvionsa hakijoista. Rekrytoija tekee silti itse viime kädessä valintansa siitä, kuka hakijoista tehtävään valitaan.

Jos työnhakuprosessissa pääsee niin pitkälle, että saa osallistua soveltuvuusarviointiin, on se myös erittäin rikastuttavaa hakijalle itselleen. Tehtävät herättävät ajattelemaan ja pohtimaan juuri esimieheltä ja johtajalta vaadittavia ominaisuuksia. Testissä tulee olla ehdottomasti oma itsensä, näytellä ei voi. Testissä käynyt saa myös itse psykologin antaman valmennuksellisen palautteen, jonka avulla voi kehittää itseään, tulee sitten valituksi tai ei.

Juha Viirilän taulu omalta seinältä
Johtamiskoulutus on kasvattanut meidän opiskelijoiden itseluottamusta, kehittymishalua ja kovaa tahtoa pyrkiä työelämässä eteenpäin. Sosiaali- ja terveysalan Kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma on vielä melko vieras työnantajille, mutta tarjoaa loistavaa käytännönläheistä johtamisosaamista meille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Usein kuitenkin työnhaussa joudumme törmäämään tilanteeseen, jossa pidempi työkokemus on ratkaisevin tekijä henkilöstövalinnoissa. Rekrytoijilla tulisi olla rohkeutta antaa vastuullisia tehtäviä nuorille, innokkaille ja innovatiivisille uuden ajan johtajille. Työnantajan tulisi aina laittaa valinnan hetkellä vaakakuppiin kaikki hakijan eduksi luettavat seikat; pelkkä pitkä työkokemus ei välttämättä takaa parasta henkilöä haettuun tehtävään. Joskus nuoremmilla on koulutusta, näkemystä,  innostusta ja kovaa paloa näyttää, vain se pitkä työhistoria esimiestehtävistä puuttuu. Uskallusta teille työnantajat ottaa kokemattomampia hakijoita johtotehtäviin. Tulette hämmästymään pätevyyttämme!

Jyrä-tiimi
Kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ryhmä 10

tiistai 23. elokuuta 2011

Johtajakurssi 27 on hyvässä vedossa

Johtajakurssi 27 aloitti tammikuun 13. päivänä eli nyt ovat opinnot yli puolenvälin.Kesä on virkistänyt ja antanut mahdollisuuden reflektoida kevään oppeja ja mikä parasta, lomailla ja viettää aikaa perheen kanssa.

Luokkakuvassa ryhmä 27
Opinnoista on jäljellä henkilöstönäkökulma, tuotteistamisen opintojakso sekä jo kesän alussa aloitettu kehittämistehtävä, jonka tarkoitus on viedä oman yksikön elämää eteenpäin.Monet asiat opitaan ja työstetään pienryhmissä kuten muissakin johtajakouluissa ympäri maailman.Yhdessä toinen toistaan tukien, kannustaen ja vahvistaen.Maailmahan ei tee mitään kopioilla vaan elämä muuttuu paremmaksi kun jokainen saa kasvaa omaa tietään ja tehdä itselleen sopivia valintoja turvallisessa ympäristössä.
Monella ryhmän opiskelijalla on synnynnäisiä johtajanlahjoja, mutta koulutus parantaa johtajalle hyvin tärkeätä itsetuntoa ja itsevarmuutta sekä auttaa löytämään työkaluja kun kaikki ei menekään putkeen lahjoilla ja kokemuksella.
Marraskuun lopussa lähdemme Eskilstunaan, olemme kaupungin vieraina ja tutustumme Mälarsjukhusetin johtamiseen entisen johtajakurssilaisen Sari Steniuksen johdolla. Hän toimii sairaalassa verksamhetschefinä, toimialajohtajana. Johtaminen tarvitsee eskuvia!
Seija Telaranta

maanantai 22. elokuuta 2011

Peruiko kukaan, pääsikö varasijalta?

Nyt kysytään sitä, pääseekö  johtajakurssille, Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla, ryhmään 28 vielä. Koulutus alkaa 1.9 ja valmistumispäivä on 24.5.2012. Vastaus kysymykseen on, että  2 valittua ei päässyt aloittamaan opiskelua, joten vain varasijoilta 1 ja 2 pääsi  ryhmään. Kaikki valitut kuten koulutuksessa nyt olevatkin ovat työssä käyviä, vastuullisessa asemassa sosiaali- ja terveysalalla toimivia esimiehiä, naisia ja miehiä elämän ruuhkavuosissa.Ryhmään 28 tulee opiskelijoita monesta suunnasta. Tampereelta, Vaasasta, Muuramesta, Mäntästä, Kihniöstä, Parkanosta, Helsingistä, Janakkalasta, Nokialta ja Vimpelistä. Sopivassa suhteessa sosiaalialalta ja terveysalalta.
Usein on ollut enemmänkin peruutuksia, mutta nyt ei siis juurikaan. Hätä ei ole tämännäköinen, sillä seuraava johtajakurssi alkaa jo tammikuussa. Hakuaikaa on marraskuu. Seuraa siis TAMKin erikoistumisopintojen informaatiota. Hakematta ei pääse!

Edempänä blogissa on meidän opettajien, Tiina Wickman-Viitalan, Mervi Lepistön ja Outi Wallinin kesäkuulumiset. Allekirjoittanut on viettänyt kesän kotiseudulla ent. Viljakkalassa, joka nykyisin on Ylöjärvi. Mitä nyt tietysti parit Ruotsin matkat ja muuta ajelua. Parasta on tietysti ollut lapsenlapseni Meimin kanssa vietetty aika.

Meimi 5v.  festareilla

Meimi marjastaja
Tässä on kuvassa Hämeenkyrön perinnemaisema. Mikäänhän ei vedä vertoja näille kauniille seuduille, joten on ollut ihan helpottavaa kun ei ole tarvinnut matkustella ruuhkaisissa suurkaupungeissa.  Aika aikaa kutakin.
Seija Telaranta

perjantai 19. elokuuta 2011

"Kehittämislepo" kesällä myös työyhteisöissä

Tapasin kesällä entisen johtajakurssilaisen hänen työpaikallaan. Hän lausahti nauraen: "Hei Outi! Nyt kesällä ei kehitellä mitään, kun kaikki ovat lomalla!" Jäin pohtimaan jälkeenpäin kesän ja levon merkitystä ja tulin siihen tulokseen, että myös työyhteisöissä on hyvä kesällä pitää "lepoa" jatkuvasta kehittämisestä. Niukempien henkilöstöresurssien vallitessa kesällä, on perusteltua keskittyä perustehtävään, sijaisten perehdyttämiseen ja siihen, että toimitaan ammatillisesti ja asiakaslähtöisesti.

Outi Wallin keräsi kesällä voimia

Myös itse huomasin pitäväni todellista lepoa kehittämisestä ja suorittamisesta. Kesä kului auringosta, perheestä ja läheisistä sekä aikatauluttomuudesta nauttien. Erittäin hyvä ja suositeltava kokemus kaikille! Nyt huomaankin, että koulutyön alkaessa aivot käynnistyvät helposti koulutuksen ja opintojaksojen kehittämisen suuntaan ja on mukava olla taas työyhteisön arjessa mukana. Odottakaahan vaan kurssilaiset, mitä kaikkea taas keksitään talven iloksi....
Outi Wallin

torstai 18. elokuuta 2011

Johtajakurssi 27 aloittaa opiskelun kesätauon jälkeen

Kesän aikana ja nyt opiskelujen taas alkaessa olemme me opettajat saaneet vastaanottaa Johtajakurssin 27 kuulumisia. Tässä Matti Välikosken (kuvassa vasemmalla, oikealla palomies-sairaankuljettaja Petteri Meskanen) terveiset Tampereen Petsamosta.


Keskiviikko-aamuna 24.8. lähtee noin 45 urheilijaa ja 20 huoltajaa Tampereen aluepelastuslaitoksen organisaatiosta WPFG -kisoihin New Yorkiin. Nämä poliisien ja palomiesten maailmanmestaruuskisat ovat kesäolympialaisten jälkeen maailman toiseksi suurin urheilutapahtuma. Kisoissa on 65 eri lajia ja Tampereen joukkue koostuu mm. jääkiekkojoukkueesta, painijoista, keilailijoista, yleisurheilijoista, suunnistajista aina dartsin heittäjiin asti. Kisat kestävät 10 päivää ja muodostavat huiman näytelmän jo nyt ruuhkaisessa New Yorkissa. Saas nähdä kuinka poikien käy...

Matti Välikosken kesällä rakentama huvimaja
 Meissä jokaisessa asuu pieni rakentaja sisällämme, eli kesän aikana saatiin päätökseen  huvimajaprojekti. Huvimajassa voi keväästä syksyyn lukea vaikka kirjaa ja nauttia pienen lasillisen viiniä rauhallisessa miljöössä metsän ääniä kuunnellen. Kahvipöytäkeskusteluista on välillä hyvä siirtyä sanoista tekoihin.

Kaikki TAMKin johtajakoulutuslaiset olemme hengessä mukana ja pidämme peukkuja Matille. Jännityksellä odotamme, pistääkö joku paremmaksi rakennuspuolella. Ettei vaan Matti Maaniitty samasta ryhmästä...

Seija Telaranta

Johtajan parempi elämä


Jos oli kesä lukemisen aikaa, niin syksy sitä vasta onkin kun tässä illat vielä pimenevät. Filosofi Marja-Riitta Ollilan kirjoittama  ja  WSOYpron (2010) julkaisema kirja Johtajan parempi elämä houkutteli tutustumaan kirjaan jo nimensäkin perusteella. Mitä se parempi elämä voisi olla?

Marja-Riitta Ollila
Lyhyesti ihmisen parempi elämä koostuu uudenlaisista valinnoista, päätöksenteosta. Päätöksenteko on yksi johtajan keskeisiä osaamisen alueita, mutta paremman elämän kulmakivenä se on enemmän,  se on moraalista päätöksentekoa. Kirjassa on paljon Marja-Riitta Ollilan luennoistakin tuttuja asioita moraalin lisäksi. Etiikka, arvot, hyveet, karisma. Jollain lailla Ollilan teksti on ainakin minulle vaikeata, joka kohdassa pitää pohtia mitä tämä tarkoittaa, mutta siksihän se onkin haastavaa ja antaa miettimisen aihetta.
Kiinnostavimpana johtamisen näkökulman kannalta koin karisman, jota on tarkasteltu monesta näkökulmasta.Ollilan mukaan karisman merkitys johtajuudessa on nykyään kahtalainen. Johtajuuden ammattilaiset arvostavat usein muita johtamisvalmiuksia, mutta julkisessa keskustelussa karismaa arvostetaan, jopa edellytetään johtajalta. "Karismaattinen yksilö on dominoiva uros", on yhden luvun otsikko."Susilaumassa dominoiva eläin kävelee ryhdikkäästi, tavalla, jota ihmisyhteisössä kutsuttaisiin ylpeäksi. Eläin kävelee jäykin jaloin, harkiten askeleitaan, pää, häntä ja korvat pystyssä ja se tuijottaa muita vapaasti ja huolettomasti."

John Kennedyssä oli karismaa
Marja-Riitta Ollila jatkaa, että karisma on yksi vallan muoto, josta ei nykyään enää olla niin innoissaan. Ihmiset kuitenkin lankeavat helposti itsevarmoihin ja karismaattisiin johtajiin, varsinkin uroksiin. Karismaattiset johtajat ovat  usein olleet ihmiskunnan suuria harhaanjohtajia, vaarallisimpia kaikista. Voimakkaimmillaan tällaiset johtajat voivat olla uskonnollisissa järjestöissä. Kirjassaan Ollila käyttää muutenkin paljon viittauksia ja esimerkkejä uskonnosta.
Mikä tässä kirjassa oli se juttu, parempi elämä? Minulle ainakin viimeinen luku, Paremman elämän reseptit, joka on otsikoitu näin:
Palvele elefanttiasi hyvin, Vaali vatsanpohjaa, Vieraile laidoilla, Johda tunteidesi agendaa, Vaihtele rooleja, Ruoki aivot oikein, Luo voimaa toisella tavalla, Ymmärrä kasojen synty, Valitse toimivat asenteet, Hanki kuolemattomuus.
Kirjassa on 289 sivua.
Seija Telaranta

maanantai 15. elokuuta 2011

Tilanteeseen tulokulman vaatimalla tavalla - Kesän johtamiskokemus

Yliopettaja Mervi Lepistön kesäjuttu:

Mervi Lepistö ja prof. Matti Lehto Johtamisen näkökulmat seminaarissa
Kesä on mennyt golfatessa, taloa siivotessa ja vanhempana olemisessa. Johtamiskokemusta on saanut ja sitä on voinut harjoitella päivittäin kesälomasta huolimatta perheen aktiivisten murrosikäisten nuorten miesten (ja vähän vanhemmankin) kanssa, itseään unohtamatta. Neljän vuoden haave talon siivoamisesta, varsinkin autotallin, on vaatinut myös itsensä johtamisen taitoja. Aurinkoisina päivinä olisi paljon mukavampaa olla golfkentällä kuin autotallissa.

Alkukesästä sain päätökseen Progress Coach -koulutuksen, joka antaa mahdollisuuden ammatilliseen coachaukseen ja valmentavaan johtamiseen. Kilpaurheilijaperheessäkin koulutuksella on kysyntää, vaikka totuushan on se, etteivät äiti tai isä perheessä ihan oikeasti ymmärrä mitään. Coachin taitoja on siis pitänyt kokeilla vähän salaa ja tiskin alta. Upeita kokemuksia coachille on tuonut yhdessä puolison kanssa talon ja autotallin siivoaminen. Puolison löytäessä laatikoiden kätköistä jotain, joka on herättänyt muistoja, sitä on lähdetty viemään yhdessä eteenpäin keskustellen ja yhtäkkiä onkin löytynyt vastauksia siihen, mihin on tultu, kuinka pitkä matka on kuljettu ja mitä kaikkea opittu. Niin nuorten kuin meidän vanhempienkin jutuissa on ollut erittäin tärkeää olla läsnä, jakaa kokemusta, kuunnella ja antaa tilaa. Antaa jokaiselle tilaa tuottaa kasvun, voimavarojen ja eteenpäin menemisen tunne, vaikka tulokulmat asioihin ovat vaihdelleet hurjasti.

Uudenlaisen tulokulman omaan golfiin toi kesän kilpailu Virroilla. Elokuun 6. pelattiin ties kuinka mones naisten oma kisa. Perinteisesti golfkentällä on tiukka pukeutumis- ja käyttäytymisetiketti, joka tällaiselle enneagrammin ykköstyylin edustajalle on ihanan turvallista. Irrottelu ja seikkailu eivät kuulu luontaisesti omaan tyyliini - tulette huomaamaan. Mutta tulokulma tämän vuoden kisaan oli mahdollisuus pukeutua. Jostain kummasta huumasta päätin ottaa haasteen vastaan ja sitähän siis piti noudattaa. Sisältö ei muuttunut miksikään, mutta aito läsnäolo sen päivän tulokulmassa oli haastavan iloinen ja vapauttava kokemus. Sijoitus itse kilpailussa taisi olla 6., mutta paras puku -palkinto tällä heltisi!



Tähän sopiikin loppuun Carl Jungin lausahdus: Et voi koskaan ratkaista pahimpia ongelmiasi, vaan tehtävänäsi on kasvaa niistä ulos."


Mervi golf-nurmen vihreässä paidassa YLEAMK-ryhmäläisten kanssa. Kilpailukuvan löydät tästä linkistä:

http://www.torisevagolf.fi/etusivukuvat/iso407.jpg

perjantai 12. elokuuta 2011

Toisinajattelua strategisesta johtamisesta

Lämmin kesä kului minulta pitkälti terassilla loikoillessa kirjoja lukien, mitä nyt välillä pulahdin lämpimään Pyhäjärveen, kun alkoi pää kuumeta… Tässä haluan esitellä serkkuni, KTT Eero Vaaran yhdessä TkT Saku Mantereen ja  TkT Kimmo Suomisen kanssa toimittaman teoksen, Toisinajattelua strategisesta johtamisesta. Kirjassa otetaan käyttöön sellaiset käsitteet kuin strategiasolarium ja strategiahuumori, joita varmasti tarvitaan, kun pimenevissä syksyn illoissa aloitetaan monilla työpaikoilla ne strategianeuvottelut ja -kierrokset… Saataisiinko strategiatyöskentelyyn puhallettua intohimoa ja improvisaatiota, sellaista panosta voisimme kukin miettiä omalta kohdaltamme, jos ja kun saamme strategiatyöskentelyyn osallistua!
Teoksen esittelee Veijo Kauppinen Talouselämän tänään ilmestyneessä numerossa 26. Tässä linkki kustantajan WSOYpron sivulle, josta voit lukea kirjan takakannen esittelyn. Siitä kiteytys: 'Arjessa piilee strategian onnistumisen salaisuus!'
Tervetuloa kaikille uusille ja jatkaville johtajakoulutuksen opiskelijoille, tapaamisiin toisinajattelun merkeissä!
Terveisin, Tiina

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Syyslukukausi on alkanut TAMKissa

Eilen tiistaina vietettiin henkilöstön kesken avajaisjuhlaa. Meitä on yhteensä 809.  Etualalla punertavassa paidassa on  rehtorimme Markku Lahtinen. Valtakunnallisessa vertailussa TAMK on selkeästi Suomen vetovoimaisin ammattikorkeakoulu.

Tervetuloa opiskelijat!
Tampereen ammattikorkeakoulun visio on antaa menestymisen avaimet luomalla uutta ja kansainvälistä osaamista. Toimintaperiaatteenamme on, että sitoudumme yhteisiin tavoitteisiin, pyrimme opiskelijoiden menestykseen ja yhteiseen hyvinvointiin, toimimme yrittäjämäisellä asenteella koko TAMKin parhaaksi.
TAMKin osaamisen profiilissa on kolme suurta kokonaisuutta: Hyvinvointi ja terveys, oppiminen ja luovuus sekä talous ja tuotanto.
Arvostamme yhteisöllisyyttä, yksilön ja erilaisuuden kunnioittamista, kestävää kehitystä sekä osaamista ja yrittämistä.
Johtajakoulutuksissa olemme sitoutuneet näihin yhteisesti sovittuihin asioihin. Olemme iskussa vastaanottamaan ylemmän amk-tutkinnon Kehittämisen ja johtamisen ryhmän 11(24 opiskelijaa) ja Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla erikoistumisopinto-ryhmän 28 (22 opiskelijaa), jotka aloittavat tänä syksynä opintonsa. Ja tervetuloa jatkavat ryhmät. Johtajakurssi 27 valmistuu jouluksi ja YLEAMK-ryhmä 10 kevään aikana.
Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita TAMKiin!
Seija Telaranta

torstai 4. elokuuta 2011

Onneksi olkoon, ihana Barack Obama!

Barack Obama, maailman ykkösjohtaja on tullut miehen ikään, tänään on hänen 50-vuotispäivänsä!

Poikamaisessa hoikassa varressa ei ole vielä keski-ikäistymisen merkkejä, vaikka kova työ onkin tuonut hiuksiin harmautta. Tärkeintä hänelle on, että Michelle pitää häntä edelleen "söpönä". Ei voi kuin ihailla spontaaneja puheita uutisissa, luonnollista kansantajuista puhetta ilman paatosta, kosiskelua. Asiat asioina. Sama on sanottava Facebook- teksteistä. On ilo olla hänen ystävänsä ja seurata hänen viikko-ohjelmaansa ja kannanottoja ajankohtaisiin asioihin sekä puheita eri tilaisuuksissa. Niitä seuraamalla saa käsityksen hänestä johtajana ja mikä on hänelle arvokasta työssä ja perhe-elämässä. Perheestä ja vaimosta onkin ollut jo artikkeleita tässäkin blogissa. Kirjassaan Barack Obama kertoo, miten Michelle antoi hänen elämälleen suunnan. Michelle oli hänen tutorinsa chicagolaisessa asianajotoimistossa heidän tutustuessaan. Barack sai tehdä todella työtä valloittaakseen menestyneemmän Michellen.

Vielä ei ole aika arvioida hänen saavutuksiaan. Olettaa sopii, että hän onnistuu. Hän kykenee viemään asioita läpi kuten nyt velkakaton noston. Määrätietoisesti ja selkeästi, kuitenkin neuvottelemalla ja valmiina kompromisseihin yhteisen edun nimissä. Eikä hän kaadu vastoinkäymisissä vaan jaksa yrittää. Ei ihme. Barack Obama on leijonan merkeissä syntynyt ja tällä tähtimerkillä on parhaat johtajaominaisuudet. Samoin Bill Clinton on leijona horoskooppimerkiltään. Tiedän, että kollegani ja johtajakoulutuksen opettaja TtT Mervi Lepistö, joka on asiantuntija enneagrammin käytössä nimenomaan myös johtajan ominaisuuksien analysoinnissa kunkin tyypin perusteella, ei tykkää hyvää tästä horoskooppipuheesta.

Joka tapauksessa johtamista on kautta aikojen tarkasteltu myös tästä kevyestä näkökulmasta. Parhaan ja helpon käsityksen leijonasta johtajana saa Ian Thomasin kirjasta Laumassa on voimaa (The Power of the Pride). Leijona osaa luoda tehokkaita tiimejä, jotka saavat tuloksia aikaan. Leijona-johtajalle on ominaista, että hän on omassa olemisessaan vahva, antaa pesueensa kokeilla rajojaan ja puuttuu peliin vasta vaaran uhatessa. Hänellä on hyvä itsetunto kuten emoleijonalla, hän on varma ja turvallinen. On helppo elää ja olla tiimissä, jota johtaa itsevarma leijona. Jokainen voi keskittyä omaan rooliinsa ja tehdä siinä parhaansa. Se on siinä!
Loppukevennys: Huonoimmat johtajat ovat syntyneet skorpionin ja ravun merkeissä.

Katso artikkeli 26.4. "Michelle Obama, miehensä tukija". Tiedät enemmän myös ihanasta vaimosta, Michellestä! Yhdessä olemme enemmän. Pakko sanoa: maailma tarvitsee esikuvia!
Seija Telaranta

maanantai 1. elokuuta 2011

Ei suuret tulot vaan pienet menot

Isot johtajat ja vähän pienemmätkin ovat suurissa vaikeuksissa talousasioiden kanssa. Menot kasvavat sellaista vauhtia että mikään ei riitä, hankittu, peritty, saatu tai lainattu. Bill Clinton, Yhdysvaltojen 43. presidentti vuosina 1993-2001 jätti Valkoisen talon kassat täynnä rahaa.


Hän saattaa jäädä siinäkin mielessä historiaan ainutlaatuisena johtajana. Obamankin seuraava presidenttikausi voi  olla kiinni vain rahasta eli  pystyykö hän saamaan talouden hallintaan.
Ei tarvitse johtaa suurtakaan organisaatiota, niin talous ja sen hallinta nousevat keskeisiksi osaamisen ja toiminnan alueista johtajan työssä. Johtajakoulutuksessamme onkin pidetty tiukasti kiinni siitä, että talousosaamisen opiskelua on riittävästi. Voi sanoa että poikkeuksetta koulutuksen arvioinneissa on korostettu sen merkitystä. Talousnäkökulman opiskelu on koettu haastavaksi mutta palkitsevaksi. Opetus lähtee peruskäsitteistä ja budjetin laadinnasta ja sen tunnuslukujen ymmärtämisestä ja päätyy omaan tuotteistustyöhön. Viimeistään sen avulla huomaa, että tuotteen tai palvelun on tuotettava ja peitettävä kustannukset.
Hyvinvointipalveluissa henkilöstökustannukset ovat merkittävät. Siksi niihin onkin kiinnitettävä suurin huomio. Pentti Enlund on useissa julkaisuissa ja esitelmissä kuvannut Kaizen menetelmää työtapojen ja prosessien parantamisessa.  Ydinasia on tuhlauksen välttäminen.
Maailmanlaajuisen "talouspäivän" merkeissä otan Enlundin artikkelista pienen luettelon, mistä voi huomenna aloittaa kustannusten vähentämisen järkevin ja halvoin keinoin missä hyvänsä työpaikassa.


  • Laatua tehdään jokaisessa työpisteessä. Kerralla oikein, joka ainoa kerta.
  • Työvaiheiden standardointi. Sitä mitä ei voi mitata, ei voi standardoida, sitä mitä ei voi standardoida, ei voi parantaa! Tämä pätee kaikkialla, sillä kaikki mitä ihmiset toistuvasti tekevät, voidaan standardoida.
  • Jatkuvan parantamisen kulttuuri eliminoimalla tuhlausta prosesseista ja tavasta tehdä työtä sekä läpäisyajan lyhentäminen. Tunnista tuhlaus ja eliminoi se!
  • Monitaitoiset työntekijät eri työvaiheissa.
  • Järjestys ja siisteys (5S). Kaikki tavarat paikoilleen ja kaikille tavaroille paikka!
  • Organisoi laatupiirityöskentely!
Siisteys ja järjestysohjelma 5S on ensimmäinen askel. Se on helppo oppia ja ottaa käyttöön:
Vaihe 1: Erottele välttämätön turhasta ja romuta loput
Vaihe 2: Yksinkertaista. Järjestä työpisteesi jäljelle jäävät tavarat niin, että ne on helppo löytää
Vaihe 3: Puhdista, pidä instrumentit, laitteet ja ympäristö siistinä ja puhtaina
Vaihe 4: Standardoi edelliset kolme kohtaa
Vaihe 5: Säilytä itsekuri, toteuta tätä ohjelmaa jatkuvasti ja väsymättä!

Tästä on hyvä alkaa loman jälkeinen arki.
Lähde: Enlund P. Kaizen menetelmä työtapojen ja prosessien parantamisessa. Julkaisussa Telaranta S., Lepistö M. & Vickman- Viitala T. (toim.) Johtamisen näkökulmat. Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja C. Oppimateriaaleja 14. 2010, 179-189.
Seija Telaranta