torstai 30. elokuuta 2012

Läheisyys ja etäisyys

Eva Cederströmin kuvaamaa viileää läheisyyttä
Tänä syksynä näyttää johtamisen kirjallisuudessa olevan ainakin yhtenä teemana johtajan ja työyhteisön välinen vurovaikutus, jota tarkastellaan psykologian ja sosiaalipsykologian näkökulmista. Blogiartikkelissa, joka on osoitteessa: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2012/08/onnistunut-lomaltapaluu.html, on otoksia Makke Leppäsen ja Ilona Rauhalan kirjasta " Johda ihmistä. Psykologiaa johtajille. Talentumilta on myös samaan syssyyn ilmestynyt Esa Pohjanheimon "Johda ihmistä. Sosiaalipsykologiaa johtajille".

Talentum 2012
Sosiaalipsykologiaa syvällisemmin tuntemattomille on hyvä kertoa, että sosiaalipsykologian näkökulma on miten me ihmiset hahmotamme, havaitsemme ja tulkitsemme muiden ihmisten ja yhteisöjen toimintaa, miten se vaikuttaa meihin ja toisinpäin, millä tavalla me vaikutamme ihmisiin ja ryhmiin ympärillämme. Yläotsikko on tässäkin vuorovaikutus ja miten se toimii työyhteisössä.

Muita teemoja ovat ryhmät, niiden väliset suhteet ja ryhmän dynamiikka, johtajan rooli ja johtajan rooliin kasvaminen, johtajana vaikuttaminen ja vaikutetuksi tuleminen.Ensi lukemalta en päässyt oikein kiinni kirjan sanomaan, mutta minusta kaikki avaukset johtamisen ja johtajan työn analysoinnista ovat hyödyllisiä ja aikaansaavat aina jonkun liikahduksen ajatteluun.

Valta ja läheisyys
Valta kiehtoo aina ja tässä kirjassa on kappale Valta ja läheisyys, jota moni muukin kirjoittaja usein sivuaa.Pohjanheimon näkemyksen mukaan kaikissa työyhteisöissä ja ihmisten välisissä suhteissa määritellään valtasuhteet, otetaan mittaa kumppanista. Työelämässä asemavaltaa osoitetaan nimikkeillä, työhuoneen koolla ja sijainnilla, autoedulla, työasulla ja arvomerkeillä.Työyhteisöissä on myös muita epäsuoria vallan tunnusmerkkejä kuten se, että huippuosaajat saavat enemmän etuuksia kuin tavikset, ehkä mielenkiintoisempia tehtäviäkin tyyliin "peluutetaan tähtiä".Valtasuhteet näkyvät myös siinä, kuka tulee kenenkin huoneeseen ja jos esimies kutsuu omaan huoneeseensa, silloin esimiehen asema korostuu. Jotenkin tuntui vanhakantaiselta, onko tällainen maailma vielä olemassa?
Työyhteisön sosiaalisissa suhteissa vallan lisäksi vallitsee myös emotionaalinen etäisyys tai läheisyys, millä on vaikutusta vuorovaikutuksen sisältöön ja luonteeseen. Etäisyys merkitsee muodollista vuorovaikutusta ja läheisyyteen kuuluu avoimuus.Ihmiset, jotka kokevat toisensa läheisiksi, kommunikoivat enemmän toisilleen kuin vieraammat. Katsoessani yllä olevaa Eva Cederströmin taulua seinälläni, jossa on Maija Plisetskaja tanssipartnerinsa kanssa ajattelen, että tanssissa ollaan niin lähellä, mutta näyttää viileältä, miksi?
Esimiestyössä minulle on läheistä Tom Petersin ajattelu, jonka yksinkertainen ohje on, että esimiehenä et saa koskaan olla yksi "meistä", vaan ole aina hieman ulkopuolella, koska vain sillä tavalla  pystyt näkemään kokonaisuuden ja säilyttämään perspektiivin.
Seija Telaranta

maanantai 27. elokuuta 2012

Tervetuloa opiskelemaan, Johtajakurssi 30

Olen vastaanottanut johtajakursille 30 tulevien opiskelijoiden ennakkotehtäviä jo viikon verran. On ollut todella mukavaa lukea, miten innostuneita kaikki ovat aloittaessaan Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla erikoistumisopinnot.Samalla kun on intoa piukassa, mietityttää tietysti, millaista opiskelu pitkänkin tauon jälkeen on ja miten pystyn kaikkeen työn ja perheen ohella. Tälle kurssille haki tasan 100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Kaikilla on jonkinasteinen esimiespaikka, sillä se on ollut valintakriteeri. Olemme pitäneet siitä kiinni kaikki nämä vuodet siksi, että on aivan toinen asia kun on kokemusta. Opiskelu tulee osaksi arkityötä, vahvistaen ja täydentäen sitä. Se on myös näkemys kansainvälisesti kun tarkastelee johtajakoulutusten edellytyksiä.

Tiedonjano voi olla yhtä voimakas kuin veden....
Kurssille otettiin 22 opiskelijaa. Kesän aikana on neljälle tullut esteitä aloittaa, joten yhtä monta on otettu varasijoilta. Pisimmästä matkasta tulee vaasalainen ja kurikkalainen. Kellokoskikaan ei ole aivan lähellä. Helsingin suunnalta tulee useampi ja muut ovat sitten Tampereelta ja lähialueilta. Tällä kerralla tuli valituksi kolme puhtaasti sosiaalialan tutkinnon suorittanutta. Muut ovat terveydenhuollosta, mutta hyvin monilta eri alueilta, mm. suuhygienisti, lääkintäesimies ja terveydenhoitaja. Kolme miestä on mahtunut mukaan. Yleensä miehiä on ollut kahdesta viiteen. Opiskelu tapahtuu tiimeissä ja hyvin se onnistuu niiltäkin, joilla on pitkä matka. Meillä on tänä syksynä otettu käyttöön uusi oppimisympäristö Tabula, jonka avulla keskustelut ja tiedon siirrot tapahtuvat helposti.

Johda nyt tätäkin tiimiä...
Opiskelu alkaa viikon kuluttua maanantaina 3.9.klo 10. Ensin on yhteinen tilaisuus kaikille erikoistumisopinnot aloittaville ja päivän aikana tutustumme toisiimme ja koulun palveluihin.Johtamisen perusopintojen teoriapäivät ovat koululla torstaina ja perjantaina 6. ja 7. syyskuuta. Me opettajat, Outi Wallin, Tiina Wickman-Viitala ja allekirjoittanut olemme täällä valmiina ottamaan teidät lämpimästi vastaan.
Tutustu Outiin osoitteessa: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2012/06/outi-wallin-on-nyt-tohtori.html
Tiina opettaa taloushallinnon 8 opintopisteen kokonaisuuden. Hänen artikkelinsa ja kuvansa löydätte osoitteesta: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2011/11/tuotteistaminen-hallitaan.html
Merja Leinonen vastaa koulutuksen käytännön järjestelyistä ja häneltä olette saaneet tiedon opiskelupaikasta ja muusta siihen liittyvästä.

Merja Leinonen

Olette sydämellisesti tervetulleita!
Seija Telaranta 

tiistai 21. elokuuta 2012

Asiakas on arvokas

Johtajakoulutuksiemme sisällössä on asiakasnäkökulma hyvin edustettuna.Kokonaisuuteen kuuluu luentoja, seminaareja, itsenäisiä tiimitehtäviä ja vierailuja erilaisiin organisaatioihin.Lisäksi olemme järjestäneet yhdessä jonkun organisaation kanssa asiakas-sisältöisen koulutuspäivän, viime vuonna se oli Hatanpäällä.Tarvitsemme myös koko ajan uudistuvaa kirjallisuutta rakentaaksemme vahvan teoriapohjan asiakkuuksien johtamiselle.

Hiljattain on ilmestynyt kaksi kirjaa: Kalevi Hellmanin ja Satu Värilän Arvokas asiakas ja Janne Löytänän sekä Katleena Kortesuon Asiakaskokemus, palvelubisneksesta kokemusbisnekseen. Molemmat kirjat ovat Talentumin julkaisemia.
Pitkään on puhuttu asiakaspääoman merkityksestä ja asiakastyytyväisyydestä, mutta varsin vähän on muuttunut.  Julkisissa hyvinvointipalveluissa on totuttu toimimaan viranomaisperiaatteella ja kansalaisia on lähestytty ohjein ja tiedoksiannoin, tyyliin näin meillä toimitaan. Asiakassuhde on ollut pakotettu, kumpikaan, ei asiakas eikä valtio, voi vaihtaa toista parempaan. Muutos on tulossa, kun siirrytään EU:n alueella vapaaseen valintaan. Asiakas saa valita itse hoitopaikkansa.

Lue lisää EU-direktiivistä, joka tulee voimaan 2013:  http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2012/07/vapaus-valita-hoitopaikka-tulee-oletko.html
Kirjassa Asiakaskokemus  nostetaan esiin ydinkokemus, jolla tarkoitetaan sitä, että  perusasiat tehdään oikein ja asiakkaalle luvatulla tavalla.  Hyvinvointipalveluissa on koko ajan vaarana, että tulee "muuta", joka häiritsee asiakkaisiin keskittymisen. Organisaatiomuutokset, henkilöstöpula, lomat ja sairaslomat. Pekka Järvinen on myös kirjoissaan nostanut tämän esiin ja korostaa esimiestyössä sitä, että henkilöstöä tulee johtaa niin, että kyetään keskittymään perusasioihin ja pitäydytään työn maailmassa.
Ydinkokemuksen jälkeen tulee laajennettu kokemus, jolla tarkoitetaan sitä, että kokemukseen tuodaan jotain, joka lisää palvelun arvoa asiakkaalle. Sitä on vaikea määritellä, mikä kullekin tämän "vautsi"-elämyksen tuottaa, mutta kun se sattuuu kohdalle sen tunnistaa.
Odotukset ylittävä kokemus on (Asiakaskokemus, sivulla 64) on
  • Henkilökohtainen, sillä huomioidaan ihmisen yksilöllinen tilanne
  • Yksilöllisyyden mahdollistava, voi olla oma itsensä
  • Aito, ihminen  kokee itsensä merkitykselliseksi
  • Olennainen, se on osa ihmisen arkea
  • Räätälöity, joustoa löytyy kun on sen paikka
  • Oikea-aikainen, tässä ja nyt
  • Jaettava, ihminen pystyy sen jakamaan muiden kanssa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa
  • Kestävä, mitä kestävämpi kokemus, sen parempi arvo
  • Selkeä, ihminen ei saa tuntea olevansa tyhmä. Ihmisen kielellä, ei ammattislangia
  • Arvokas. Asiakkaalle kannattaa tuottaa arvoa jo ennen ostoa. Nykypäivänä asiakkaat eivät halua että heille myydään vaan he itse ostavat mitä haluavat
  • Asiakkaalle selkeästi ja näkyvästi arvokas asia, esim. kustannussäästö, laatu
  • Tunteisiin vetoava, ihmiset eivät muista mitä teit tai sanoit, he muistavat tunnelman
  • Yllättävä, mutta ei ammu yli. Esimerkiksi jos asiakas pyytää maitoa kahviin, sen voi tarjota lämpimänä
  • Tuottava, ylipalvella ei saa, se ärsyttää monia ja syö itse itsensä  
Kaikki yllämainitut asiat on helppo toteuttaa, koska hyvän kokemuksen ja tunnelman luominen ei maksa ylimääräistä. Muistelin tässä kirjoittaessani mikä kokemus on minulle ollut "vautsi ".

"Kennedy"-hotelli yllätti Saksassa
 Auton moottori oli ulvonut kuumana läpi Ruotsin ja Saksan ja illan pimetessä saavuimme hotelliin, josta ei ollut mitään ennakkokäsitystä. Vastaanottotiskillä jo katsoin hämmästyneenä, kun John Kennedyn kuva oli seinällä. No siitähän aukesi, että hotellin teemana oli  Kennedyn perheen elämästä kertovat kuvat ja tarinat. Voiko sen suurempaa iloa tuottaa ihmiselle, joka on seurannut ja lukenut Kennedyjen elämästä kaiken käsiinsä saamansa materiaalin.
Oli siis odotukset ylittävä kokemus!

Sairaala Orton tuottaa esteettisiä elämyksiä asiakkailleen taiteen avulla. Siellä on upea kokoelma Kain Tapperin veistoksia ja paljon muuta. Lue lisää: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2011/10/kaunis-ymparisto-tuottaa-esteettisen.html

Seija Telaranta


                          

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kirjoittamisen jalo taito

Johtajan osaamisalueissa on monia  jaloja taitoja, joista mainittakoon kaunis tapa puhua ja olla vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa, kuuntelemisen ja kuulemisen, esitelmän pitämisen, esiintymisen ja pukeumisen taidot  nyt ainakin. Muistuivat taas mieleen, kun sain Bioanalyytikko 2/2012 lehden luettavaksi ja jaettavaksi muillekin. Se on palkissa LUETTAVAA, ensimmäisenä.

Kim Engbers
Johtajakurssilla 29 opiskelee Kim Engbers. Hänen työpaikkansa on Kymenlaakson keskussairaala Carea Kotkassa ja sen laboratoriopalveluiden yksikkö. Kymenlaakson sairaalapalvelut on kunnallinen liikelaitos, joka on perustettu vuonna 2004. Kim toimii apulaisosastonhoitajana Kliinisen kemian laboratoriossa.Lue tarkemmin Kimistä linkistä: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2012/03/esittelyssa-kim-engbers-ja-katja.html
Bioanalyytikko-lehteen hän on kirjoittanut artikkelin omasta työpaikastaan, joka löytyy sivuilta 8-12.

Usein pohditaan sitä kuinka paljon keskitason, työyksikön johtajan tulee hallita substanssia. Siihen on hyvä vastaus, että mitä korkeammalla on hierarkian portailla, sitä vähemmän. Eli yksinkertaistaen että sairaalaa tai liikelaitosta voi hyvin johtaa vaikka insinööri, koska sillä tasolla ei tarvita substanssi-osaamista. Jos taas toimii apulaisosastonhoitajana, silloin tulee osata ja hallita työ, mitä siinä yksikössä tehdään. Johtaja, ei apulaisosastonhoitajakaan ole yksi "meistä", vaan hänen roolinsa on toimia mallina, esimerkkinä hyvästä työtavasta ja mieluimmin olla hieman sen yläpuolella. Sillä tarkoitan, että kyetä analysoimaan työtä, nähdä se kokonaisvaltaisesti ja osata nostaa siitä keskeisiä alueita artikkeleiksi, esitelmiksi ja puheenvuoroiksi.Hänen tulee myös kyetä perehdyttämään, opettamaan ja ohjaamaan, sanoohan Mintzberg, että johtaja on aina myös opettaja.
Johtajakurssi 29 ja me opettajat olemme ylpeitä Kimistä, hän on kirjoittanut upean artikkelin!
Seija Telaranta

tiistai 14. elokuuta 2012

Valmistauduimme ottamaan vastaan Johtajakurssin 30 opiskelijat

Ryhmäkuva
Syksy on saapunut Tampereen ammattikorkeakouluun ja eri yksiköissä valmistaudutaan vastaanottamaan entiset ja uudet opiskelijat. Erikoistumisopinnot ja niiden joukossa Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -ryhmä kuuluu hallinnollisesti Täydennyskoulutus ja myytävät palvelut -yksikköön. Ensimmäinen henkilökunnan kokous pidettiin Kaupin metsässä kalliolla ja nautittiin ihanasta auringonpaisteesta sekä kahvista, sämpylöistä ja Tuija Kontion leipomasta mustikkapiirakasta. Esimiehemme Tuija Kontio on kuvassa toinen vasemmalta ja ensimmäinen vasemmalta on erikoistumisopinnoista vastaava kehittämispäällikköTiina Hakkarainen.
Johtajakurssille 30 oli tasan 100 hakijaa. Valintaan osallistuneena voin sanoa, että kaikki hakijat olivat päteviä ja olisivat tarvinneet koulutuksen, mutta vain 22 pääsee nyt aloittamaan. Eli koulutuspaikka on arvokas asia.

Paljon on taas muistettavaa...
Johtajakurssin käytännön asioita on paljon ja kesänkin aikana on tapahtunut muutoksia ryhmässä, sillä kaikki valitut eivät voikaan aloittaa opiskelua. Siksi ainakin kolme on päässyt varasijoilta. Aikuisen opiskelussa on monta liikkuvaa osaa. Vaikka motivaatio onkin korkealla, harvempi pystyy tekemään valintoja ja ratkaisuja huomioimatta perhettä. On puoliso, lapset, lastenlapset, omat tai puolison vanhemmat ja muut perhepiiriin kuuluvat läheiset, joille muutos yhden elämässä on muutos myös heidän  elämäänsä. Kuvassa vasemmalla on Merja Leinonen ja äärimmäisenä oikealla Anne Kivelä, jotka ovat jo nyt olleet mukana järjestelemässä opiskelun aloittamiseen liittyvissä asioissa Johtajakurssin 30 osalta. Olette sydämellisesti tervetulleita aloittamaan opiskelut!

Seija Telaranta

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Onnistunut lomaltapaluu

Vaikka osa henkilöstöstäsi on vielä lomalla, moni on jo palannut töihin. Kesälomasijaiset tekevät lähtöään ja alkaa syyskausi. Kuten eri tiedotusvälineistä ja  monien omankin kokemuksen perusteella tiedämme, elämä ei lomallakaan ole kaikille sellaista, että se rentouttaa ja valmistaa jaksamaan pitkän talven.

Beachillä
Esimiehen tuleekin valmistautua tähän vaiheeseen huolellisesti ja herkkänä erilaisille signaaleille. Etsin mm. Pekka Järvisen kirjoista ja muistakin vastauksia tai ohjeistusta esimiehille kohdata ihmisten erilaiset lomaltapaluut ja edesauttamaan työhön keskittymistä. Löysin muutaman lauseen, joita voi soveltaa lomaltapaluussakin. Kyse on usein siitä  miten päästään pois lomatunnelmista ja keskitytään perustehtävään. Johtajan itsensä on tärkeätä pitää välimatkaa työyhteisön tunnevaltaiseen keskustaan, koska esimies, joka sotkeutuu työyhteisön ihmissuhteisiin liikaa, menettää kokonaisuuden hallinnan ja työroolinsa esimiehenä.

On löydettävä sopiva suhde etäisyyden ja läheisyyden välillä. Satu Huber, menestynyt naisjohtaja, josta on artikkeli osoitteessa: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/search?updated-min=2010-01-01T00:00:00%2B02:00&updated-max=2011-01-01T00:00:00%2B02:00&max-results=
kertoi haastattelussa viime viikolla, että inhimillisyyttä/maalaisjärkeä ei pidä unohtaa esimiehen ja henkilöstön välisissä suhteissa, vaikka ohje on, että henkilökohtaisista asioista ei sovi kysyä.Jos työntekijä on vaikkapa hyvin erilainen kuin lähtiessään lomalle, asian voi ottaa keskusteluun. Luottamuksellisessa ja rehellisessä esimies-alaissuhteessa voidaan päästä "juurisyihin" käsiksi normaalin mitä kuuluu -keskustelun puitteissa.

Ilona Rauhala

Satu Huber















Ohjeita löytää myös  Ilona Rauhalan ja Makke Leppäsen  tuoreesta kirjasta "Psykologiaa johtajille". Siitä poimittu  ohje tähän kohtaan on, että esimiehen tulee kuunnella, sillä jokaisella on oikeus työpaikallaankin tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Myönteinen ilmapiiri edesauttaa ja rohkaisee. Myönteisessä ilmapiirissä vaikeidenkin asioiden käsittely on helpompaa. Rauhalan ja Leppäsen mukaan johtajan kolme suurinta haastetta ovat itsensä johtaminen, ihmisten innostaminen haluttuun suuntaan ja jatkuvasti muuttuvan ympäristön signaalien seuraaminen. Lomaltapaluu on  organisaatioelämän syklin vaihe, jossa on monta liikkuvaa osaa, erilaisia ihmisiä erilaisine kokemuksineen, joista nousee sekä heikkoja että vahvoja signaaleita esimiehelle käsiteltäväksi.

Jalalla koreasti...
Entä mitä kerron henkilöstölle omasta lomastani? Avoimesti sillä tasolla mikä tuntuu sopivalta ja on omalle persoonalle luontevaa. Mitään sellaista ei kuitenkaan tule kertoa, mikä hämmentää ja aiheuttaa tunnemyrskyn. Esimiehen ei myöskään tule antautua säälittäväksi eikä ajautua hoidettavaksi.
Syksyn tullen on hyvä siirtyä dekkareista johtamisen kirjallisuuteen. Perinteistä osaamista laajentaa ansiokkaasti edellä mainittu Rauhalan ja Leppäsen kirja, joka keskittyy psykologiseen näkökulmaan johtamisessa sekä siihen, miten pomosta voi kasvaa organisaation henkisen pääoman kasvattaja ja onnellisen organisaation luoja. Kirjassa on  haastateltu mielenkiintoisia "uusia kasvoja" näissä ympyröissä. Oma suosikkini oli Saku Koivu.
Kesälukemisten kertominen voi toimia mukavalla tavalla kuulumisten yhtenä teemana.Kesän parhaat lukukokemukset?
Itse luin jo tässä blogissakin mainitut Zlatan Ibrahimovitsin ja  Michael Monroen muistelmat, ruotsalaisen Lars Keplerin kolmannen kirjan Eldvittnet ja nyt on menossa Camilla Läckbergin Majakanvartija, joka on tämän huikean suosion saavuttaneen ruotsalaisen dekkaristin seitsemäs kirja. Viime kevään aikana luin ne kuusi edellistä. Fanitan todella Läckbergin kirjailija-poliisipariskunta Erica Falckia ja Patrik Hedströmiä sekä Keplerin kirjojen suomalaistaustaista rikoskomisario Joona Linnaa.
Seija Telaranta  

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Marilyn vavisutti vallan miehiä

En saa mitenkään ajatuksistani pois Marilyn Monroeta tänä elokuun viidentenä, jolloin on kulunut tasan viisikymmentä vuotta hänen kuolemastaan. Koululaisena olin matkalla mummolaani Pohjanmaalle Tampere-Seinäjoki -postiautossa. Posteljooni lajitteli siinä laatikoihin heitettäviä postikääröjä ja totesi  matkustajille, että Marilyn Monroe on löydetty kuolleena kotoaan. Senverran olin  kartalla maailman menosta, että tajusin jotain suurta ja merkittävää tapahtuneen. Postimies vielä otti Aamulehden esiin ja näytti siitä asian todenperäisyyden hämmästyneille matkustajille. Oltiin jossain Kurun pöheikköjen kohdalla.

Nyt puhutaan maailman ykkösjohtajasta Obamasta ja hänen ihanasta perheestään kuten silloinkin John Kennedystä, Jacqueline Kennedystä ja suloisista lapsista. Paratiisissa kiemurteli kuitenkin käärme, Marilyn, joka kiehtoi sekä presidenttiä, hänen veljeään Robert Kennedyä sekä samaan syssyyn mafiapomoja ja herroja joilla oli rahaa ja valtaa.

Mitä tekemistä Marilynilla on johtamisen kanssa? No ei paljon mitään, mutta se nyt ainakin, että vallan miehiin liittyy kauniit ja kiehtovat  naiset. Filosofi Timo Airaksinen on kirjoittanut, että vallan kammareissa ei ole pulaa viinistä, laulusta ja sikareista, mutta ei  miehisessä kulttuurissa ole pulaa myöskään hohdokkaista naisista. Rooli ei esittäjälleen aina ole palkitseva. Marilyn kelpasi seuraksi silloin kun herroille sopi ja lähipiiri turvasi yksityisyyden ja aukottoman vaitiolon. Herkkä Marilyn ei  jaksanut roolissaan tai hänestä tuli liian suuri uhka presidentille, joten elämä päättyi tavalla, josta vieläkään ei olla aivan varmoja. Monissa elämäkerroissa on kuvattu John Kennedyn ja Marilynin suhdetta sekä kuolemaan liittyviä tapahtumia.

Marilyn on myös esimerkki siitä, kuinka imago voi  kestää vuosikymmenet, jos se on riittävän valovoimainen, kiehtova ja mielikuvituksellekin tilaa antava.
Seija Telaranta

perjantai 3. elokuuta 2012

Sydämelliset onnittelut, Barack Obama

Barack Obama saa meidän kaikkien johtajanaisten onnittelut synttäripäivänään 4.8. Hän täyttää tänään 51 vuotta. Olemme seuranneet hänen valintaansa ja työtään maailman ykkösjohtajana blogissamme koko kauden ajan. Tässä linkki vuosi sitten kirjoitettuun artikkeliin, jolloin hän täytti 50 vuotta. http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2011/08/onneksi-olkoon-ihana-barack-obama.html

Facebook-kuva tältä viikolta
Miksi Barack Obama juuri tänään on meidän kaikkien sosiaali- ja terveysalan naisten sydämissä?

Tämä Honolulussa Havaijilla syntynyt  monikulttuurisen perheen poika on paitsi sympaattinen, myös esimerkki siitä, miten vaatimattomista oloista syntynyt ihminen voi saavuttaa paljon, jos hänellä on unelma. Aina tavoite ei ollut selvä eikä tie avoinna, vaan vähitellen elämä alkoi aueta samalla, kun heräsi näky siitä, että maailma ei ollut hyvä kaikille, vaan sen eteen oli tehtävä työtä. Vaalivoitto tuli monien erilaisten polkujen kautta, onnekkaastikin, mutta työtä arvostuksen ja hyväksynnän eteen on saanut tehdä hartiavoimin. Kuherruskuukauden jälkeen alkoivat tositoimet. Lama ja  työttömyys eivät vieläkään ole voitettuja, mutta "vuosisadan" jytky, terveydenhuolto-uudistus, Obamacare, on totta. Lisäksi Time-aikakauslehti valitsi hänet vuoden henkilöksi vuonna 2008 ja seuraavana vuonna hän sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään ydinaseriisunnan ja maailmanrauhan puolesta.


Oheisesta listasta me kaikki naiset näemme, mitä Obamacare merkitsee. Meille hyvinvaltioissa kasvaneille naisille nämä asiat ovat olleet jo kauan todellisuutta, mutta että ne nyt ovat myös niille, joilla ei niitä ole ollut, ovat Barack Obaman ja hänen ihanan vaimonsa Michellen ansiota. Johtaja, joka onnistuu pyrkimyksissään tarvitsee perheen, joka on hänen kanssaan hyvinä ja huonoina päivinä. Myös tässä Obaman perhe on hyvä esimerkki. Michelle sen lisäksi, että hän on tukena, pystyy ottamaan vastuuta isoista projekteista ja nyt Lontoossa hän on ollut urheilijoiden sparraajana.
Onnittelut Suomesta Facebook-ystävä Barack Obama ja kiitos, että saamme olla mukana seuraamassa maailman ykkösjohtajan elämää!
Seija Telaranta

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Johtajat läsnä kun oma väki taistelee

Lontoon olympialaisia voi seurata myös johtamisen näkökulmasta. Miten johtajat kannustavat omaa väkeään, oman maansa kansalaisia saavuttamaan unelmansa ja tavoitteensa.

Suomen presidenttipari edustaa
Päivän lehdissä sulkapalloilija Ville Lång kertoi, että huomattuaan presidenttiparin katsomossa hän sai siitä tsemppiä ja venyi uskomattomaan taisteluun ylivoimaista vastusta vastaan.Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka johtajan läsnäolo vaikuttaa ja saa ihmisen liekkeihin. Hienoa on, että ei tarvitse olla olympiakisa, vaan johtajan esimerkki ja läheisyys auttaa ihan tavallisessa elämässäkin.

Hollannin kruununprinssipari
Hollannin kuninkaalliset ovat aina etunenässä katsomossa kun maan urheilijat taistelevat. Heidät tunnistaa myös siitä, että he sonnustautuvat aina Hollannin väreihin ja osoittavat siten yhteenkuuluvuutta ja vahvistavat myös värein me-henkeä.

Tanskan kruununprinssipari
Tanskasta on paikalla koko kuningashuone. Samoin Norjasta, puhumattakaan Englannin kuninkaallisten osallistumisesta sekä kisaan että kaikkiin mahdollisiin oheistapahtumiin, joilla on merkitystä maalle ja kilpailijoille.Jos taas johto loistaa poissaolollaan kun henkilöstö on kovassa paikassa, herättää se ihmetystä. Ruotsissa, josta Lontooseen lähtivät "vain" prinssit Daniel ja Carl Philip Victorian viime metreillä peruessa lähtönsä ja kuningasparin ottaessa aurinkoa Välimerellä, on oltu hämmentyneitä.
Johtajan läsnäolon merkityksestä voi  ottaa esimerkkiä jokaisessa organisaatiossa. Johtajan on oltava etulinjassa ja osoitettava että kuulumme yhteen, ollaan samassa veneessä. Pienet signaalit kuten värit ja  yhtäläinen pukeutuminen vahvistavat sanomaa. Kun on juhlan hetki, silloin johtajan tulee kruunata tilaisuus ja osoittaa siten arvostusta tavoitteiden saavuttamisesta. Mintzberg puhuu tästä asiasta otsikolla johtaja on juhlatilaisuuksien ja huomionosoitusten organisoija. Näiden tapahtumien avulla luodaan organisaatioon kulttuuri, joka tukee henkilöstöä. Samalla tavalla kuin juhlan hetkellä, johtajan on oltava läsnä myös silloin kun tulee tappioita ja pettymyksiä. Tukeminen ja lohduttaminen on johtajan tehtävä samoin kuin uuden suunnan ja tavoitteen antaminen. Timo Jutilaa lainaten; "eteenpäin mennään".
Kunikaallisten kuvat ovat Svensk Damtidningistä.
Seija Telaranta