torstai 28. maaliskuuta 2013

Rehellisyys maan perii

Samalla kun olen katsellut yli 60-vuotiaiden mäntyjen ja kuusien kaatoa lähimetsässä, olen selaillut johtamisen alan kirjoituksia ja huomasin, että juuri nyt puhutaan Stephen Elopista, Nokian johtajasta ja hänen johtamisen periaatteistaan. Päällimmäiseksi jäi, että vaikka johtaminen ja johtajat ovat erilaisia eri organisaatioissa, on kuitenkin asioita, jotka pätevät aina. Niitä ovat rehellisyys, suoruus, avoimuus, tasapuolisuus sekä kunnioitus henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita kohtaan. Johtajalta vaaditaan myös sitkeyttä, varsinkin huonoina aikoina ja kykyä luoda uskoa tulevaisuuteen ja omaan tekemiseen. Suurin virhe on nöyryyden puute.

Aitoa hämäläismetsää
Lainkaan tietämättä miten nokialaiset kokevat näiden jalojen periaatteiden toteutumisen omassa organisaatiossaan, nousee mieleen aasinsilta aidon suomalaismetsän ja luonteen  lujuuden välille. Useimmat meistä ovat saaneet syntyä ja varttua keskellä vahvaa luontoa kuten Kanadassa syntynyt Elopkin. Tuntuu kovin luonnolliselta, että aidot ja yksinkertaiset asiat ovat niitä, joiden puolesta pystymme taistelemaaan niin johtajina kuin työntekijöinäkin, ihan luonnostaan.

Polttopuuksi..
Jalot puheet eivät ole mitään, jos ne eivät elä arjessa eikä niitä tunnisteta omassa organisaatiossa. Kielen on oltava yhtä selkeätä kuin ovat nämä arvolauseetkin myös silloin, kun ne muutetaan toiminnaksi. Sanalla sanoen ihmisten kieltä. Uskottavuus vaatii sitä ja ihmisläheisiä keinoja.

Mukavaa yhdessäoloa ja  aitoa lähiruokaa pääsiäsipöytiin. Ja pesään lähimetsän puita.
Rentouttavaa pääsiäistä kaikille lukijoille ja johtajille.
Seija Telaranta

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Asiakaskyselyn tuloksista tulee aina tiedottaa

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kehittämisen ja johtamisen ryhmä 11 organisoi ja tuotti sisältöä Tulevaisuusseminaariin, joka pidettiin tammikuun 15. päivänä. Tästä seminaarista on kaksikin artikkelia blogissamme. Seminaarin annista ja organisoinnista tehtiin  myös asiakaskysely ja sen tulokset voi käydä lukemassa palkista LUETTAVAA. Meillähän oli aivan upeat palkinnot arvottavina kaikkien osallistujien kesken. Viking Grace risteily kahdelle hengelle, KC-Klinikan 200 euron  arvoinen lahjakortti, Talentumin kustantamia uusia asiakkuutta käsitteleviä kirjoja, useampi mukava lahja YIT:ltä jne.

Tiimiin, jolle asiakaskyselyn tekeminen ja tulosten analysointi kuului, osallistuivat Tuula Suokka, Sisko Vuorinen, Jaana Nguyen, Matti Mäkelä ja Ulla Tuunanen.Nämä valmistumassa olevat sosiaali- ja terveysalan Kehittämisen ja johtamisen opiskelijat tekevät laatutyötä hyvällä asenteella. Heidät on ilo lähettää vaativiin tehtäviin hyvinvointialan johtajiksi. Tutustukaa heidän tuotokseensa.
Seija Telaranta

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Paras on hyvän pahin vihollinen, naisjohtajallekin

Sheryl Sandberg kuva
Eilinen Hesari oli oikein johtamisen ilotulitusta, siksi monta artikkelia oli luettavana, kevään kauneimpana sunnuntaina. Viime kesänä Obaman hallinnon korkea virkanainen, Ann-Marie Slaugner pääsi juuri sanomasta, että mitä enemmän naisia tuetaan, sen syvempää sudenkuoppaa heidän uralleen kaivetaan. Molempia ei voi saada, hyvää perhe-elämää ja nousujohteista uraa. Lue artikkeli ura ja perhe - molemmissa ei voi onnistua.
43-vuotias Sheryl Sandberg, Harvardin yliopiston kasvatti ja Facebookin operatiivinen johtaja, on juuri julkaissut kohun saattelemana kirjan Lean In, joka tarkoittaa etunojaa. Yksinkertaistaen, molemmat voi saada, uran ja perheen.Tarvitaan kuitenkin pohjoismaista mallia päivähoitoon ja äitiyslomiin edellytykseksi naisten urakehitykseen. Työnantajien tulee muuttaa asenteitaan ja ottaa jo uran alkuvaiheessa puheeksi lasten hankinta, keskustella äitiydesta, työn ja uran yhdistämisestä avoimesti ja ymmärtävällä asenteella. Nainen on kuitenkin itse subjekti ja tässä ohjeet miten hänen tulisi toimia työelämässä. (Tanja Aitamurto. Helsingin sanomat 17.3.2013, C3)
  • Naisen ei pidä jäädä nurkkiin istumaan eikä tulla huoneeseen saranan puolelta, vaan joka työtilanteessa on otettava paikka pöydän äärestä.
  • Kunnianhimoinen asenne on säilytettävä aina työelämässä. Ei pidä jarruttaa raskaudenkaan aikana, vaan on tehtävä töitä tiukasti viimeiseen työpäivään saakka.
  • Puolison on tehtävä puolet kotitöistä. Se toimii myös esimerkkinä tuleville sukupolville, sillä lapset saavat tasa-arvon mallin parhaiten hyvän esimerkin avulla kotoaan.
  • Nuku hyvin! Väsyneen työn jälki on huono. Viime viikolla olin kahdessakin tilaisuudessa täällä kotomaassa, ja molemmissa korostettiin hyvän unen merkitystä.
  • Mieluimmin valmis kuin täydellinen. Tulee kestää vaillinaisuutta, sitä, ettei kaikki ole ihan kuten toivoisi. Ottaa mallia italialaisilta, joille paras on hyvän pahin vihollinen.
  • Menestys ei suinkaan tarkoita pelkästään sitä, että etenee koko ajan urallaan ylöspäin.Tikapuiden tilalle on tullut kiipeilyteline, jossa voi pomppia ylös, alas ja ristiin rastiin.
Faina Kanervan otos
Kirjan sanomassa ei nyt äkkiseltään arvioiden mitään uutta ollut, mutta kaikesta voi oppia. Artikkelissa pohdittiin, miksi Sandberg, Facebookin johtaja, kirjoittaa yht'äkkiä naisjohtajuudesta. Ilmeisesti hän on tarttunut naisjohtajuus-aiheeseen pakon sanelemana, sillä nostettuaan sen esiin puheessaan, tuli lumivyöry.  Juttu ei  enää ollutkaan hänen johtajuutensa vaan kannanottonsa naisjohtajuuteen. Se ei tee hyvää johtajan uralle ja on ryhdyttävä kirjailijaksi tai poliitikoksi. Voi ei!  
Lean In ilmestyy 9.4. WSOY:n kustantamana.
Seija Telaranta

torstai 14. maaliskuuta 2013

Johtaja valittu, valkoista savua piipusta

Pietarin kirkko näkyy...
Johtajan valinta on aina mielenkiintoinen ja ihmisiä kiihottava tapahtuma tapahtuu se sitten kirkossa, politiikassa, isossa tai pienessä organisaatiossa. Ennakkoon on suosikkeja, vedonlyöntiä ja loppupeleissä ilmaantuukin musta hevonen, jota ei oltu osattu ottaa huomioon arvailuissa.Valintatapa on myös asia, jonka tulisi olla tiedossa ja se millaista johtajaa haetaan.Paavin valintaan osallistui 115 kardinaalia ehdottoman salassapidon vallitessa. Ennakkoon oli tiedossa, että haetaan nuorempaa kuin edeltäjät mutta kuitenkin kokenutta ja sellaista, joka pystyisi tyynnyttämään kritiikin ja nostamaan katolisen kirkon arvostusta kansan silmissä.

Kirkollista loistoa Roomassa
No mitä saatiin? Argentiinalainen kardinaali Joye Mario Bergaglio on 76-vuotias käytännönläheinen intellektuelli, jonka sanotaan arvostavan vihreitä arvoja. Hän on kulkenut työmatkansa bussilla, asunut vaatimattomasti ja liikkunut slummialueilla köyhien parissa. Hän on kehottanut argentiinalaisia olemaan matkustamatta Roomaan virkaanastujaisiin ja lahjoittamaan matkarahat mieluimmin vähäosaisille kuin tuhlaamaan lentobensoihin matkalla toiselle puolen maapalloa. Tiedetään myös, että hän vastustaa homoliittoja ja pitää tärkeänä, että lapsilla on eri sukupuolta olevat vanhemmat. Sanotaan, että hän on humaani ja nykyainen ihmisenä, mutta näissä kirkollisissa asioissa vanhoillinen.Hän on opiskellut kemiaa, humanistisia aineita, filosofiaa ja teologiaa. Ei pelkästään Argentiinassa vaan myös Chilessä ja Saksassa. Nimekseen hän on ottanut Franciscus I, joka nimi on peräisin Italian suojeluspyhimykseltä.

Roomalaismaisemia
Onkin mielenkiintoista seurata, mitä alkaa tapahtua ja miten johtaja saa nostettua ja jalkaannutettua arvostamansa arvot ja periaatteet koko organisaation toimintatavoiksi. Paavilla alkaa vaativa prosessi paremman elämän puolesta kuten kaikilla johtajilla astuessaan korkeaan asemaan. Millä strategialla lähdetään liikkeelle ja mitkä ovat ne keinot, joilla vaatimaton argentiinalainen  vie sanomaansa turmeltuneiden kirkonmiesten joukossa  ja saa henkilökuntansa käyttäytymään esimerkillisesti kansan palvelijoina.Odotukset ovat korkealla kaikkialla maailmassa, muidenkin kuin katolisten keskuudessa. Barack Obamakin näki Latinalaisesta Amerikasta tulevan paavin olevan viesti maailmalle tämän alueen noususta merkittäväksi vaikuttajaksi taloudessa ja politiikassa.
Seija Telaranta

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Esimiehen ajankäytön hallinta kohottaa laatua

Eilen oli Tampereella Johtamisverkoston koulutusiltapäivä, jossa oli esitelmiä ja työpaja teemalla "Esimiehen ajankäytön hallinta osana laadukasta johtamista". Johtamisen kehittämisverkoston taustalla on monia toimijoita,organisoija on Työterveyslaitos.Johtamisen kehittämisverkosto kokoaa ja levittää hyvän johtamisen käytäntöjä ja esimiestaitoja työpaikoille. Yksi keino viedä eteenpäin tätä hyvän johtamisen sanomaa on eri puolilla Suomea järjestettävät seminaarit.
Työterveyslaitoksen asiantuntijan Teppo Valtosen aiheena oli aivojen kuormituksen säätely esimiehen työssä. Keinojakin esiteltiin:
Hyvä yöuni on kaiken perusta. Vanha sanonta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty on toinen kulmakivi ja työn jaksottaminen kolmas. Suunnittelussa voi käyttää hyvin tavallisia työvälineitä kuten tavoitteiden asettelua, tehtävälistojen tekoa, aikatauluttamista ja kalenteria. Jaksottaminen ja taukojen pitäminen edistävät suoriutumista päivittäin. Hyvin yksinkertaisia keinoja, jotka voi jokainen ottaa käyttöön. Mukava oli taas kuulla, että liikunta auttaa joka vaivaan, esimiehen jaksamiseenkin.

Ursula Helsky-Lehtola ja ohjaaja Mikko Matikka TAMKin latinomix-tunnilla
 Ryhmissä pohdimme hyvän ajanhallinnan keinoja ja saimme seuraavia tuloksia:

Työt kannattaisi järjestellä tärkeysjärjestykseen ja priorisoida niitä pitkin päivää.  Jatkuvista keskeytyksistä huolimatta yritä tehdä tehtävä kerralla loppuun. Jaa vastuuta ja tee itsestäsi "tarpeeton".  Yksin ei kuitenkaan kaikkeen pysty eikä ehdi. Yhtenä keinona voisi myös olla, että informoisi toimintaympäristöään tavastaan tehdä työtä. Silloin pystyy johtamaan itseään paremmin kun  henkilöstökin miettii, mikä on oikea lähestymistapa ja aika. Jos vastaa aina sähköposteihinsa heti, ympäristö pitää sitä normina ja jos joskus vastaus viipyy, syntyy hämminkiä. Avoimuus ja läpinäkyvyys palkitsevat. Ajankäytön suunnitteluun on kehitetty monia teknisiä työvälineitä, ne kannattaa opetella ja ottaa käyttöön. Ehdotettiin myös sähköpostista vapaita aikoja ja sitä, että ennenkuin aamulla avaa postinsa, tekisi sille päivälle suunnitellut tärkeimmät asiat alta pois.

Jaottele eri koreihin
Johtamisverkoston sivuilta löydät paljon tutkittua tietoa esimiehen jaksamiseen ja esimiestyöhön kuuluvista ajankohtaisista asioista. Johtamisverkoston kohtaamispaikka
Jos toimit esimiehenä, käytä ihmeessä tilaisuus vahvistaa ammattiosaamistasi ihan ilmaiseksi, sillä verkostoon voivat liittyä kaikki, jotka voivat ja haluavat vaikuttaa työpaikkojen johtamiseen ja esimiestyöhön erilaisissa organisaatioissa.

Yhdessä on enemmän kuin yksin
Hyvällä johtamisella vaikutetaan työelämän laatuun, työurien pidentymiseen ja työn tuottavuuteen. Johtamisverkoston agendalla on  juuri nyt hyvin tärkeä asia, laatukriteerien laatiminen hyvälle johtamiselle. Seuraa aikaasi ja verkostoidu johtamisen merkeissä.
Kaksi jälkimmäistä kuvaa ovat ystävättäreni Faina Kanervan tuliasia Myanmarista.
Seija Telaranta

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Asioiden paljous usein näköalat peittää...

Palvelupäällikkö, YTM Minna Kuusela, jonka vastuualueena on Tampereen kaupungin lapsiperheiden sosiaalityö, päätti vaikuttavan esitelmänsä "Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä"  lauseeseen: Asioiden paljous usein näköalat peittää. Anna nähdä olennainen, siitä olla riippuvainen.

Minna Kuusela
 Minna on itse suorittanut Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot pari vuotta sitten ja toimii nyt, kuten sanottu, esimiehenä lastensuojelun ja perhetyön parille sadalle sosiaalityöntekijälle. Hänellä on alaisuudessaan useampi lähijohtaja, jotka vastaavat lähijohtamisesta ja työntekijöidensä tuesta tehdä raskasta ja haastavaa työtään. Minna edustaa johtamisen strategista tasoa ja "Tampere virtaa" -strategia on hänen työvälineensä puhutaan sitten asiakkaista, prosesseista, taloudesta tai henkilöstöstä. Se antaa suunnan hänen työlleen ja tehtävänä on jalkauttaa strategia jokaisen työntekijän arkeen siten, että arvokas arki toteutuu asiakkaille. Arvokas Arki on nimeltään Tampereen kaupungin lastenhoitosuunnitelma, jonka ohjenuorana  on, että lapsuus on arvokas elämänvaihe. Lapsella on oikeus monipuoliseen ja hyvään palveluun, oikeus osallistua ja vaikuttaa,oikeus hyvinvointiin ja suojeluun.
Lait, sopimukset ja ohjeet ohjastavat jokaisen sosiaalityöntekijän arkea ja kohtaamisia. Se on tärkeä perusasia.  Asiakkaasta se voi tuntua  ikävältä byrokratialta ja etäisyydeltä. On hyvä miettiä, mitä tapahtuisi, jos tätä ohjeistusta ei olisi. Ei sitäkään haluta. Lastensuojelun asiakaskohtaamisessa on monta osapuolta: lapsi, vanhemmat, perhe kokonaisuudessaan sekä sosiaalityöntekijä. Vaikka lapsen etu on tavoitteena, monesti kuitenkin syntyy etujen ristiriita, kun on useampi toimija.

Minna Kuusela johtajakurssilaisten seurassa
 Juuri tänään lasten sosiaalityö näyttäytyy ikävässä valossa Erikan kohtalon vuoksi. Siksi onkin tärkeää avata sosiaalityötä ihmisille ja meille hyvinvointipalveluiden johtajille ja työntekijöille, jotta osaamme puolestamme vastata kysymyksiin ja ymmärtää itsekin mitä lastensuojelu ja perhetyö on ja  kuinka ne toimivat. Minna koki viestinnän sekä organisaationsa sisällä että sen ulkopuolella tärkeäksi työnsä alueeksi.


Maailma tarvitsee esikuvia, myös sosiaalityössä. Minna Kuusela on hyvä esimerkki. Hänestä huokuu lämpö ja läheisyys. Hän on myös alansa asiantuntija ja koulutettu moderni naisjohtaja, jolla 7 lapsen äitinä ja jo isoäitinä on käytännön tuomaa kokemusta ja viisautta lapsista ja perhe-elämästä.
Toit aamupäiväämme valon,  hyvän mielen ja osaamisesi. KIITOS!
Seija Telaranta

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hiihtoloman jälkeen alkaa kevät

Tervetuloa kaikki johtajaopiskelijat ja kollegat takaisin hiihtolomilta. Aikuisten opiskelijoiden elämässä se tarkoittaa siirtymistä vuoden loppuhuipennukseen, kevääseen. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnoissa on kaksi ryhmää: Johtajakurssi 30, joka valmistuu toukokuussa ja johtajakurssi 31, joka valmistuu joulukuussa.Toukokuussa valmistuva ryhmä tuotteistaa palveluitaan ja työstää kehittämistehtäviään ja nuorempi kurssi opiskelee juuri nyt toiminnan ja prosessien johtamista sekä aloittaa asiakkuuksien johtamisen opintojakson.

Espanjalaisilla portailla Piazza di Spagnalla (138 porrasta) oli kevät
Opintomatka Tukholmaan päättää opiskelun mukaviin tunnelmiin. Niin tänäkin vuonna. Koko päivän olen valmistellut 7.5. olevan opintomatkapäivän ohjelmaa. Kutsu on tullut Tukholman Suomen suurlähetystöön, jossa sosiaalineuvos Anne Eriksson pitää esityksen Ruotsin sosiaali- ja terveyspolitiikasta. Muut kohteet ovat vielä varmistumatta, mutta yksi on varmaa. Meille paistaa aina aurinko Tukholmassa.

Aurinko paistoi Roomassakin. Paavia vietiin hotellin viereisestä Vatikaanista helikopterilla kohti siviilielämää ja keskustelu kävi kuumana Berlusconista. Kaikki hänestä kuuluivat puhuvan, halusivat tai eivät hänet uudelleen johtajaksi. Niinpä. Johtajista puhuvat kaikki, niinhän Mintzberg on asian tutkinut.

Miltä Roomassa muuten näytti? Hiljaiselta. Moottoritie oli suorastaan autio eikä kaduilla eikä liikkeissä ollut tuttua tohinaa. Kevätvaatteet olivat tulleet, vaikkei niitä kaduilla vielä näkynytkään. Toppatakeissa ja kapeissa legginseissä  mentiin.  Roomalainen nainen luottaa mustaan väriin päivällä ja illalla kuten ranskatarkin. Turkoosi, vihreä ja keltainen hallitsivat ikkunoissa, oikein hempeinä sävyinä. Jotkut liikkeet olivat täysin "mustavalkoisina" ja joissakin oli huikeita kukkapelto -kuoseja ja sinisiä sävyjä. Kotona sain déjà vu -kokemuksen, kun löysin omat vintage-kenkäni vintiltä, joissa on aivan oikea sinisen sävy ja malli tähän kevääseen, 80-luvulta.

Vanhassa vara parempi...
Italialainen nainen ei koskaan hylkää eläinkuoseja ja avoimia kaula-aukkoja. Niitä näki ravintoloissa ja kaduilla. Ei ole turkiksiakaan pantu naftaliiniin. Massiivisia turkkeja, joihin oli käytetty koko minkkitarhan kapasiteetti, näkyi edelleen, mutta vähemmän kuin ennen.

Piazza del Popolon auringossa
Tätini vanhassa kansakoulun maantietokirjassa oli luonnehdittu italialaisia veijarimaisiksi huiputtajiksi, pieni vilunki on kansanhuvia. Sen saa melkein aina huomata, kuten nyt hiihtäjät Val de Fiemmessä ja meikäläinen Roomassa.
Kevättä kohden kevein mielin ilmasta huolimatta.
Seija Telaranta