tiistai 24. helmikuuta 2015

Osastonhoitaja Pirjo Karppanen menee eteenpäin

Osastonhoitaja Pirjo Karppanen on minulle vanha tuttu. Hän suoritti Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla erikoistumisopinnot TAMKissa jo kymmenkunta vuotta sitten. Ura on edennyt vaativien tehtävien ja projektien myötä positiiviseen suuntaan.  Johtamisen opinnoista jäi tiedon nälkä. Pirjo on suorittanut sekä kesäyliopistossa että avoimessa yliopistossa opintopisteitä ja löytänyt oman juttunsa terveyshallintotieteestä Itä-Suomen yliopistosta Kuopiossa. Opinnot alkoivat viime syksynä ja kesän jälkeen ovat kandin paperit plakkarissa. Aikaisempien opintosuoritusten ja monimuoto-opiskelun vuoksi Kuopion reissut ovat hoituneet vapaajärjestelyillä, mutta kun gradun teko alkaa,  Pirjo suunnittelee opintovapaalle jäämistä.

Pirjo Karppanen
Arki Hatanpään sairaalan sisätautien osastolla A 4 on työntäyteistä. Iloa ja tyydytystä tuo se, että osasto on hyvässä maineessa ja Kunta 10 -tutkimuksessa saavuttanut yli nelosen tason. 


Keskeistä tässä mittarissa on hyvä yhteistyö, luottamus esimiehiä kohtaan ja yhteisöllisyyden kokemukset. Osasto on sisätautiosasto ja paitsi tamperelaisia, siellä on hoidossa myös ympäristökuntien asukkaita. Yhteistyötä tehdään siis laajasti eri toimijoiden kesken. Erityisen tyytyväinen Pirjo on siihen, että osaston remontin jälkeen, jolloin potilaspaikkoja väheni, pystyttiin pitämään entinen henkilöstömäärä. Se perustui hoitoisuusluokitukseen, joten sen merkitystä epäileville tässä on ainakin yksi positiivinen tulos hoitoisuusluokituksen merkityksestä. Oikea henkilöstömitoitus suhteessa potilaisiin on kulmakivi hyville hoitokokemuksille ja -tuloksille. Osastolla on myös käytössä autonominen työvuorosuunnittelu, joka tutkitusti lisää työviihtyvyyttä ja tunnetta siitä, että voi vaikuttaa omaan työhönsä. Pirjo kertoi lisäksi, että joustavuuteen on valmiutta ja osa-aikaisuuteen työsuhteissa. Vaativaa ja raskasta kolmivuorotyötä on toteuttamassa 12 sairaanhoitajaa ja 6 lähihoitajaa. Kesällä osasto suljetaan, joten sijaisia ei tarvita lomien ajaksi. Harmi sikäli, että tulijoita olisi.
Sosiaali- ja terveysalan muutospaineista huolimatta Hatanpäällä vallitsee rauha ja hyvä henki. Taysin kanssa ei ole päällekkäisyyksiä, yhteistyö toimii hyvin myös naapurikuntien kanssa. Potilaan hoitoprosessia ja tuotteistusta työstetään asiakkaan näkökulma edellä. Keskimääräinen hoitoaika on nyt 5,8 vuorokautta, kun vielä joitakin aikoja sitten se oli 12. Tehoja siis löytyy.

Ympärillä sairaanhoitajat Sini Likolahti ja Maija Harju
Hatanpää on upea työympäristö sekä ympäröivän luonnon että sisäisen hyvän hengen vuoksi. Hyvän karman vaistoaa satunnainen kävijäkin. Pirjo tuntee talon läpikotaisin, sillä hän ei ole jäänyt seinien vangiksi, vaan on työskennellyt monilla eri osastoilla ja erilaisissa työtehtävissä. Hän kokee, että koulutus erilaisten täydennysten kanssa on ollut riittävä suhteessa tehtäviin. Nyt kun terveyshallintotiede antaa perspektiivia ja laajentaa osaamista monipuolisesti, ovat edessä uudet kuviot. Vielä ne eivät ole täysin auenneet, mutta se on selvää, että opiskelua ei suoriteta sen itsensä eikä tittelin vuoksi, vaan pohjaksi jollekin uudelle. Erilaiset projektit kiinnostavat, samoin politiikka. Mikä onkaan parempi ponnahduslauta kuin hyvin tehty työ sairaalamaailmassa ja terveyshallintotieteen osaaminen Arkadianmäelle. 
Vapaa-aikaa työn ja opiskelun ohella ei nyt juuri liiemmmin ole, mutta aina kun tilaisuus on, asuntoauto alle ja matkaan kohti kauniita luonnonmaisemia.

Terkuin Seija Telaranta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.