perjantai 16. lokakuuta 2015

Aika aikaa kutakin


Hei kaikki lukijani! Kolme vuotta poissa TAMKista, aika katkaista napanuora. Olette jo kiitettävästi siirtyneetkin blogini kaksoiskappaleeseen linkki. Se on ollut olemassa jo kolme vuotta, lähes identtisellä sisällöllä. Tervetuloa!
Meneillään on Matti Alahuhdan "Johtajuus, kirkas suunta ja ihmisten voima". Kun saan luettua Henning Mankellin "Ruotsalaiset saappaat" voitte lukea kommenttini Alahuhdan kirjasta.

Terkuin Seija Telaranta
seijatelaranta@gmail.com



perjantai 9. lokakuuta 2015

Luotain luotsaa vahvistumaan

Klingendahlin historiallisessa tehdasmiljöössä Tampereella sijaitsee Luotain Consulting Oy:n päämaja. Yritys on perustettu vuonna 2007. Toimitusjohtaja Pia Vilanen on omistaja ja yrityksen johtaja. Omia työntekijöitä ei ole kuin pari, mutta sitäkin vankempi on alihankkijoina toimivien asiantuntijoiden verkosto. Pia Vilasen mielestä tämä on toimiva ratkaisu sekä työn tekijöille että yritykselle. Kukin voi ottaa itselleen sopivia työtehtäviä omaan tahtiinsa, toimia kokoaikaisesti tai osittain, myös taukoja pitäen. Yhdessä luodaan kalenterit ja täytetään toimeksiannot tekijöillä. Näin myös koulutuksen ja valmennuksen tilaajat saavat toivomansa asiantuntijan. Yritys toimii kattavasti koko Suomessa. Pirkanmaalla on kotipesä jo toimistonkin vuoksi.

Tapasin Pia Vilasen täyden työpäivän päätteeksi. Minua kiinnosti heidän keinonsa kehittää työyhteisöjä. Fokus on yhtä lailla esimiehissä kuin työntekijöissäkin. Johtoajatuksena hyvä työyhteisö, meidän yhteinen hyvämme. Ihmisiä valmennetaan ja ohjataan  löytämään työstään se jyvä, kiinnostus, arvostus ja jaksaminen. Keinot eivät ole mitenkään ainutlaatuisia, mutta niihin mennään syvälle ammatiosaamisen ja laajan kokemuksen voimin ja tuloksia mitataan systemaattisesti. Valmennus, kehityskeskustelut, ohjaus ratkaisukeskeiseen toimintaan, mindfulness, eli keino stressin vähentämiseksi ja hyvän olon edistämiseksi, joitakin mainitakseni.
Luotain Consulting Oy tarjoaa palveluitaan lyhyt- ja pitkäkestoisina koulutuksina joko työyhteisöjen omissa tiloissa tai Luotaimen tiloissa Tampereella. Pääsääntöisesti työnantajat sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta tilaavat koulutukset ja valmennukset kehittääkseen toimintaansa, mutta asiakkaina on myös jonkin verran itsemaksavia ihmisiä, jotka haluavat tukea ja apua esim. työuran käännekohdissa. 

Luotain Consulting Oy:n johtaja Pia Vilanen  keskellä edessä
Johtajilla on kautta historian ollut isot haasteet. Heidän persoonallisuutensa ja osaamisensa on joka hetki kaikkien arvioinnin kohteena. On viisautta hakea tukea silloin, kun itsellä ovat keinot lopussa ja voimat vähissä. Järkevää ja tuloksellisempaa olisi toimia proaktiivisesti ja löytää omat vahvuutensa ennen kuin koko työyhteisö voi huonosti. Varsinkin, kun asiantuntevaa apua on monipuolisesti tarjolla kaikkialla Suomessa. Positiivista on myös se, että asiantuntijat tulevat työyhteisöihin ja henkilöstö saa tuen ja valmennuksen omalla työpaikallaan. Samalla myös kouluttaja saa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea työpaikan ilmapiiri omin aistein ja mahdollisuuden löytää oikeat ja osuvat auttamiskeinot. Tuli mieleeni varhainen aamu ison organisaation johdon koulutuspäivästä. Kysyin aulassa siistijältä, missä tilassa johdon koulutus tänään on. Ei ole mitään käsitystä, missä ne taas päivän istuvat. Luennoitsijana oli pakko hetki miettiä, miten alkaisin. Muistin presidentti John Kennedyn vierailun Cape Canaveralissa, jossa hän sisään tullessaan kysyi siistijältä, mikä hänen työtehtävänsä täällä on. Siistijä vastasi tehtäväni on lähettää amerikkaisia avaruuteen. Työntekijä arvosti työtään, työpaikkaansa ja johtajiaan. Hän oli ylpeä työstään.

Luotain Consultingilla on keinovalikoimassaan myös erilaisia henkilöstökyselyjä ja esimiesarviointityökaluja. Luotaimessa pidetään hyvin tärkeänä löytää oikeat tavat kyselyjen tulosten lanseeraamiseen arvostavalla ja ymmärtävällä tavalla. Kuitenkin niin, että epäkohdat käsitellään ja eteenpäin suunnataan ratkaisuja yhdessä etsien. Pelon ilmapiiri kaataa isonkin laivan, kuten on saatu lukea Nokiaa koskevasta ilmapiiritutkimuksesta. Pelko myös tuottaa työyhteisöön ikäviä ihmiskohtaloita, surullisia tarinoita, jotka olisivat voineet olla aivan muuta. Luotain pyrkiikin vahvistamaan ihmisiä, sekä  esimiehiä että työntekijöitä löytämään yhdessä avaimet onnistumisen kierteeseen heidän omilla ehdoillaan.

Lama on aina kova paikka yrityksille. Luotaimessa eletään valoisasti omaan ja verkoston osaamiseen  ja kokemukseen luottaen. Hyvä kello kuuluu kauas. Kysyin Pialta, miten he markkinoivat tuotteitaan. Pia kertoi, että yleensä asiakkaat tulevat aikaisempien hyvien kokemusten perusteella, joskin uusilla toimeksiannoilla. Toki nyt on ollut nähtävissä myös supistuksia eikä avoimiin kursseihin ole riittävästi aina tulijoita, mutta siitä huolimatta kokonaisuutena Luotaimen liiketoiminta on kasvanut ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Myönteisyys ja kokonaisvaltaisuus ovat käypää kauppatavaraa, jolle on kysyntää sekä hyvinä että huonoina aikoina. Luotain on henkilöstön kehittämisen kumppani. Tartu käteen ja liikahda asiantuntijoiden avulla eteenpäin.

Merja Talkio-Vilanen kuuluu Luotaimen joukkueeseen

Merja Talkio-Vilasen keskeinen osaamisalue on  johdon valmennus. Hän on kokenut yritysjohtaja, esimies ja hallitus ammattilainen. Koulutusalalla Merja on toiminut pitkään ja tekee ansiokkaasti yritysten strategia valmennusta sekä pienissä että isoissa yrityksissä sekä tukee liiketoiminnan kehittämisessä monin tavoin. Esimiestyön ja johtamisen valmentaminen ja sparraaminen on Merjan vahvuuslaji.
Minulle jäi hyvä käsitys Luotain Consultingista. Päällimmäisenä ajatuksena oli asiallisuus ja luottamus, vakavuuskin vaativan työn ääressä. Vierailuni innoittamana ostin Mielenrauhaa -aikuisen värityskirjan, joka perustuu Mindfulness -ajatteluun, harjoitteluun löytää rennompi, stressittömämpi ja tietoisempi elämä.
Esimerkkinä Luotain Consultingin koulutustapahtumista on Helena Åhmanin, johtamisen huippuasiantuntijan ja arvostetun johtoryhmien tutkijan luento 10.11. klo 9-12. Luennon teemana on ihmisten johtaminen. Helena Åhmanin kirja "Mielen johtaminen organisaatiossa" sai Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinnon Suomen parhaana yrityskirjana vuonna 2012.

Helena Åhman on tekniikan tohtori ja kasvatustieteen maisteri

Lue lisää tilaisuudesta ja Luotain Consulting Oy:n palveluista linkki

Rentouttavaa syksyistä viikonloppua, terkuin Seija Telaranta

lauantai 3. lokakuuta 2015

Piikkinä pomojen lihassa, Harri Nykänen

Innostuin lukemaan toimittaja/kirjalija Harri Nykäsen kirjan "Likainen Harri" (Docendo 2015), kun näin hänen haastattelunsa parissa televisio-ohjelmassa viime viikolla. Rokkarin näköinen ex-rikostoimittaja seisoi sanojensa takana ja vaikutti muutenkin kiinnostavalta. Harri Nykänen oli Helsingin Sanomien rikostoimittaja vuosina 1981-2001.  Hän puhui maailmasta ja kulttuurista, jonka olin itsekin kokenut, jopa lehdistö- ja tiedotusoppia opiskellen. Minulla on aina tietty lukkarinrakkaus toimittajien kirjoittamia kirjoja kohtaan, niissä teksti kulkee. Niin kulki Nykäselläkin.

Kirja oli tietysti rikostoimittajan kokemusmaailmasta, mutta isoa roolia näyttelivät sen ajan näkyvät johtajat sekä tietysti omat esimiehet Helsingin Sanomista. Eli kirja on kiinnostava myös johtamisen etiikan ja kulttuurin näkökulmasta sekä tietysti siitä, miten vaikea pala intohimoinen työntekijä, joka tunkee nenänsä kiusallisiin paikkoihin, on esimiehilleen.

"Likainen Harri"
Tietysti jo silloin tiedettiin hyväveli -järjestelmästä, jossa lähiverkosto suojeli omiaan jopa oman maineensa tai kasvojen menetyksen uhalla. Ja suojelemista tarvittiin, koska iltapäivälehdet tulivat kansan tietoisuuteen ja paljastukset seurasivat toistaan. Kunniallisten päivälehtien, johtotähtenään  arvostettu Helsingin Sanomat, oli pyrittävä uskottavuuteen tasapainoillen uhkaavien paljastusten ja totuuden välillä. Surullisinta luettavaa oli ministeri Olavi J. Mattilan tarina. Harri Nykänen kuvaa tätä presidentti Kekkosen luottomiestä ja yhtäaikaa Valmetin ja Enso-Gutzeitin johtajaa seuraavasti: "Haastattelin Mattilaa hänen sukutilallaan Hyvinkäällä. Se oli kunnostettu rahaa säästämättä ja laadusta tinkimättä. Kun katselin kuivakkaan veretöntä ja änkyttävää Mattilaa, en voinut ymmärtää, millä lahjakkuudella ja karismalla hän oli asemaansa päässyt. Kummastakaan ei näkynyt jälkeäkään." Ylin johto oli niin korkealla organisaation huipulla, että sinne ei monikaan nähnyt. Jos näki, niin ymmärsi olla hiljaa, sillä siihen olisi loppunut uraputki. Ilmiö on tuttu pienemmissäkin organisaatioissa kuin mainitut. Nykyään sen ilmenemismuodot ovat vaan toisenlaiset.

Toinen voi aikoja, voi tapoja -johtaja on Matti Ahde. Hän jäi kiinni merkittävästä ja iljettävästä seksuaalisesta häirinnästä naistyöntekijöitään kohtaan Veikkaus Oy:ssä. Potkut sai myös Harri Nykänen Helsingin Sanomista tämän jupakan johdosta. Sähkömies Matti Ahteella oli isokenkäisiä  suojelijoita  aina arvostettuihin päätoimittajiin asti. He pystyivät  arvovallallaan  pitämään Ahteen nimen likaantumatta pitkän ajan, vaikka yleisesti tiedossa oli, että juuri hän oli toiminut asemalleen sopimattomalla tavalla. Lapin kelohonkamökkien suojissa täyttyivät kaikki vääristyneet vallan tunnusmerkit. Ikävintä oli lukea, miten eduskunnan entinen oikeusasiamies Pirkko K. Koskinen sortui selvityksessään puhumaan käpälöinnistä, vaikka ihan muusta näytti olleen kyse. Nainen siis toimi näin suhteessa vakavaan asiaan, josta oli näytöt ja asianosaisten lausunnot.
Korkeita pisteitä ei Nykäseltä saa myöskään juuri omat muistelmansa kirjoittanut päätoimittaja Reetta Meriläinen, nykyään TV:stä tuttu urheilukommentoija. Ahteen nimen julkituonnissa hänkin suhmuroi. Taisi olla sekä nais- että miesjohtajien kulttuuria.

Päivän kuva Kadriorgin puistosta
Sain tänään luettua Nykäsen kirjan loppuun, kun istuin neljä tuntia terveiden jalkojen ja käsien hoidossa Tallinnassa. Huh! Kävin sitten syömässä Restoran Kadriorgissa linkki ja mietiskelin puistossa kävellessäni Nykäsen kirjaa. Eihän siinä mitään uutta tai ihmeellistä ollut, olipahan pala kauheimpia suomalaisia johtajatarinoita. Onkohan näistä mitään opittu? Onko kulttuuri oikeasti muuttunut? Mikä ihmeen paikka on Keva? Kuka siitä kirjoittaisi johtajatarinan?
Terveiset lukijoilleni Tallinnasta. Mukavaa viikonloppua. Myrskyn jälkeen paistaa aina aurinko.
Seija Telaranta