Emmanuel Macronin tukena on Brigitte

Ranskan presidentinvaalien lopullista tulosta saadaan vielä odottaa viikko, mutta jo nyt ilma on sakeana  Emmanuel ja Brigitte Macronin sekä heidän rakkaussuhteensa analysointia. Emmanuel Macron on jo tehnyt selväksi, että  Élysée-palatsissa hänen tärkein neuvonantajansa on hänen 24 vuotta vanhempi vaimonsa, kuten jo kymmenen avioliittovuoden ajan. Ainutlaatuinen suhde on luonnollisesti jo repinyt otsikoita koko läntisessä maailmassa, sillä Emmanuel oli vasta 15-vuotias koulupoika, kun hän rakastui 39-vuotiaaseen opettajaansa, joka ohjasi iltaisin myös koulun näytelmäkerhoa. Ensisuudelmasta on kulunut 24 vuotta. Brigitte on varakas nainen perhetaustaltaan, hänellä oli pankkiirimies ja kolme Emmanuelin ikäluokkaa olevaa lasta. Tytär oli Emmanuelin luokkatoveri. Emmanuelin lääkärivanhemmat lähettivät poikansa Pariisiin saattamaan koulunsa loppuun, jotta skandaalilta pienessä Amiensin kaupungissa vältyttäisiin. Tosirakkaus kestää kaiken. Brigitte erosi miehestään ja kun Emmanuel tuli täysi-ikäiseksi, heidät vihittiin vuonna 2007.

Hesarissakin oli kattava artikkeli

Pariisissa vuoden asuneena minusta Brigitte on niin tyypillinen ranskatar kuin olla ja voi. Siro ja elegantti. Heillä on reipas ote lapsiinsa, korvatillikka tulee, jos ei totella. Ainakaan silloin, kun siellä olin, ei olisi voinut kuvitellakaan, että ranskattaret huhkisivat kuntosaleilla tai vetäisivät sauvalenkkejä. Jumpassa, missä kävin, kaikki olivat muualta tulleita. Olin myös Pariisin Amerikkalaisessa sairaalassa (American Hospital of Paris) monella osastolla suomalaisen sairaanhoitajan "opissa". Synnytysosastolla vastasyntynyt vietiin hoitajien huomaan, jotta äiti saa levätä. Hiukset pestiin ja äiti laitettiin edustuskuntoon, kun perhe tuli katsomaan vauvaa. Imetys ei ollut yleistä, paljon tärkeämpää oli huolehtia siitä, etteivät rinnat rupsahda. Brigittestä heijastuu  selvästi ranskalaisen naisen maailma. Rakastajatteret ja rakastajat ovat arkipäivää, myös presidentin palatsissa. Francois Mitterrand, Jacques Chirac ja nyt viimeisimpänä Francois Hollande.

Nicolas Sarkozyn vaimo Cècilia jätti hänet heti vaalien jälkeen ja lähti rakastajansa kanssa Amerikkaan. Èlysèe-palatsiin muutti melkein samoissa ovissa italialaistaustainen malli Carla Bruni. Hän hämmästytti maailmaa kertomalla, että hänelle kelpaa vain mies, jolla on maailman ydinaseet hallussaan. Valtaa ja voimaa. Eric Clapton oli todella katkera muistelmissaan kertoessaan tyttöystävästään Carla Brunista. Hänelle jäi käsitys, että heillä oli suhde vain siksi, että hänen kauttaan Carla pääsi kontaktiin tavoitteensa Mick Jaggerin kanssa. Kun tapaaminen onnistui, Clapton jäi välittömästi kuin nalli kalliolle. Presidentin vaimon rooliin Carla asettui ja edusti maataan arvokkaasti.
Èlysèe-palatsiin tämän lyhyen "historiikin" valossa sopii hyvin äikänmaikka Brigitte. Muotilehti Vogue julkaisi hänestä jo upean kuvakavalkadin. Maailman naiset ovat taas saamassa esikuvakseen tyyli-ikonin Michelle Obaman siirryttyä siviiliin. Brigitte Macron hallitsee värit, tyylin ja hänellä on hyvä asenne.  Hän ei ikäerosta huolimatta näytä miehensä äidiltä vaan itsevarmalta ja omien valintojensa takana seisovalta naiselta, vahvalta vaikuttajalta miehensä elämässä ja tukena hänen työssään Ranskan presidenttinä, jos niin vaaleissa käy.

Brigitte on jo nyt tehnyt Ranskasta mielenkiintoisen maan uudessa kontekstissa. Siellä on kaikki mahdollista rohkeille naisille, joilla on skin på näsan. Hän on tehnyt myös kuluneen lauseen "ikä on vaan numeroita" eläväksi elämäksi ja mahdollisuudeksi tasa-arvoisesti. Eikö hänestä olisi feministeillekin esikuvaksi?

Pariisin tunnelmaan

Hauskaa Vapun jälkeistä elämää lukijoilleni, kesä tulee. Terkuin Seija Telaranta

Kaihileikkaus Tallinnassa

1970-luvulla työskentelin kuusi vuotta silmäleikkaussalissa. Kaihileikkaus kesti tunnin. Ensin  silmä puudutetiin pistämällä puudute silmän taakse valtavan pitkällä neulalla (retrobulbaaripuudutus). Silmä "avattiin" puoliksi sarveiskalvon reunaa pitkin ja samentunut mykiö poistettiin jäädytyslaitteen avulla. Silmä suljettiin ompelein. Potilas viipyi sairaalassa leikkauksen jälkeen viikon verran. Leikatussa silmässä oli kilpi ja silmä puhdistettiin pari kertaa päivässä kostella topz-tikun näköisellä sauvalla, jonka päähän kierrettiin pumpulia. Se olikin super ammattitaitoa vaativaa puuhaa, jonka osasi oikeaoppisesti vain yksi apuhoitaja, jonka pääasiallinen työ se olikin. Ylilääkäri oli maailmaa nähnyt mies ja kertoi, että jossain Kiinassa kaihipotilaat makaavat lavitsoilla riveissä, yksi nappaa samentuneen mykiön ja seuraava työntää linssin tilalle ja siitä vaan kotiin. Jotkut saattavat muistaa, millaisen valtavan paksun kaihilasin leikattu silmä vaati, koska silmän sisään ei uutta linssiä asetettu. Silloin oli aivan mahdoton käsittää, että kaihi voitaisiin jotenkin kevyemmin poistaa.  Siinä me leikkaussalissa huokailimme, että "näkis vaan".

No nähty on! Minulla oli tänään tilaisuus olla tarkkailemassa kaihileikkausprosessia Nommen Silmäkeskuksessa Tallinnassa. Kaiken infon potilas löytää klinikan nettisivuilta, jossa on tarkat ohjeet miten toimia ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Vastaanottovirkailija otti maksun, 600€/yksi silmä ja samantien potilas käveli toimenpide-alueelle. Silmään laitettiin tippapuudutus, alue puhdistettiin, kaihi poistettiin ja linssi työnnettiin tilalle. Puoli tuntia potilas oli pitkänään, lääkäri tarkisti silmän ja siitä vaan kotiin viettämään normaalia elämää. Koko prosessi kesti tunnin verran. Kyseisen toimenpiteen tehnyt silmälääkäri on leikannut yli 20 000 kaihta, hän on toiminut myös Suomessa ja puhui suomea sujuvasti. Seinällä oli esite hänen pianokonsertistaan.
Vastaanottoaulassa kulki katkeamaton virta potilaita, ensin maksu ja siitä eri ovien kautta joko vastaanotolle tai toimenpiteeseen. Virkailija puhui venäjää, viroa ja suomea, ihan asiakkaan mukaan. Prosessit kulkivat saumattomasti. Kukaan ei odottanut seuraavia vaiheita, eikä kenelläkään näyttänyt olevan mitään kysyttävää.

Nommen Silmäkeskus on alle kymmenen kilometriä Tallinnan keskustasta. Se on oma pienehkö rakennus, jossa ei ole muuta toimintaa. Siinä istuessa oli hyvää aikaa miettiä ja verrata nykyisyyttä omaan silmäleikkaussali-työhön. Meillä kaikilla sairaanhoitajilla oli paljon erikoisosaamista, jota tänä päivänä ei tarvita lainkaan. Aukesi myös se, miten huippu-osaaminenkin käy vuosien saatossa tarpeettomaksi. Turhaan ei puhuta ammattitaidon uudistamisesta eikä siitä, että ihminen tarvitsee useampia ammatteja elämänsä aikana. Siihen avustavaan työhön, mitä hoitaja tässä kaihileikkauksessa tarvitsi, ei tarvita vuosien opintoja. Asiakas ei ole potilas eikä hänestä tule avuton, vaan silmä toimii heti lähes normaalisti ja tunti tunnilta maisema aukeaa terävänä ja kirkkaana. Voi lukea, työskennellä koneella, katsella televisiota ja liikkua sekä kotona että ulkona.

Virolaiseen tyyliin turhia ei puhuttu, tässä kiitoskukat!

Terkut Tallinnasta Seija Telaranta

Kovat kundit eivät tanssi

"Tough Guys don't dance"  on 1980-luvulla ilmestyneen Norman Mailerin rikoskirjan ja sen pohjalta tehdyn elokuvan nimi. Se on aasinsilta, sillä tämä otsikko tuli monta kertaa mieleeni, lukiessani molemmat tänä keväänä ilmestyneet superdekkarit; Keplerin "Kaniininmetsästäjä" ja Jo Nesbon "Jano". Lukiessani olen miettinyt monta kertaa, minkälaista on johtaa huippuammattilaista, joka on ainoa, joka oikeasti tekee tulosta, mutta usein liikkuu harmaalla alueella ja käyttää joskus keinoja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Kirjoissa heillä on usein nainen pomona ja onkin ollut mielenkiintoista jännityksen ohella seurata johtamistapaa, mikä näihin sankareihin on tepsinyt.
Molempien rikossarjojen romaaneissa on toisiaan muistuttavat sankarit, rikoskomisariot. Keplerillä hän on suomalaistaustainen Joona Linna ja Nesbolla Harry Hole. Edellisessä liikutaan Tukholmassa ja jälkimmäisessä Oslossa. Kaniininmetsästäjä on Keplerin (taustalla aviopari Alexander Ahndoril ja Aleksandra Goelho Ahndoril) kuudes dekkari, joiden saatossa Joona Linna on ehtinyt tulla jo aika vanhaksi ja raihnaiseksi. Kun murhavyyhti on käynyt kestämättömäksi eikä ratkaisua ole näköpiirissä, Joona Linna kutsutaan vielä kerran johtamaan tutkintaa. Harry Hole on alkoholisti, joka on vihdoin päässyt rauhalliseen elämänvaiheeseen ja opettajaksi poliisikorkeakouluun sekä pehmeän ja ihanan naisjuristin kainaloon. Sarjamurha oli  liian houkuttava juttu, joten remmiin oli tartuttava.

Lenkin varrelta, "kovat kivet"

Harry Holen uusi esimies, nainen, kysyi häneltä, aikanaan myös esimiestehtävissä toimineelta kollegaltaan, miten hän selviää johtajan työstään ja olisiko Holella antaa ohjeita. Ykskantaan hän vastaa, että ainoa neuvo hänellä on, että ratkaise rikokset. Lyhykäisyydestään huolimatta ohje sisältää paljon. Johtajan tulee ansaita henkilöstönsä luottamus. Parhaiten se onnistuu, kun hän laittaa itsensä likoon ja omalla esimerkillään antaa suunnan miten toimitaan ja päästään päämäärään. Johtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän hallitsee alansa. Osaamisella ansaitaan arvostus ja luottamus. Se taas puolestaan saa ihmiset omistautumaan annettuihin tehtäviin. Esimerkki kannustaa ja ihailu toimii energiana.
Siimaa pitää osata antaa. Kuitenkin on tilanteita ja paikkoja, joissa on otettava ohjat käsiin ja vihellettävä peli poikki. Molemmissa kirjoissa on tästä monia esimerkkejä. Tähtiä on peluutettava kun taviksilta loppuu ammattitaito ja uskallus. Johtajan on myös huolehdittava siitä, että kun tähdet ovat kykyjensä vuoksi isoissa saappaissa, muut eivät kärsi eivätkä joudu paitsioon. Roolit on mietittävä tarkkaan ja kuten johtajan työhön kuuluu, jokaiseen annettuun tehtävään tulee myös sisältyä opetusta ja ohjausta. Sitä ei tapahdu, jos sitä ei suunnitella miehityksen ja roolien täyttämisen kanssa samanaikaisesti. Muuten tiimit eivät kehity eikä uusia kykyjä nouse esiin. Johtajan on pidettävä huoli siitä, että uusia tähtiä syttyy.

Pääsiäis"kaniinit"

Johtajalla tulee olla myös hyvä itsetunto, sillä tähtipelaajat eivät ole vaatimattomia. He laittavat esimiehensä koviin paikkoihin ja vaikeisiin tilanteisiin. Tilanteet ovat nopeita, päätökset on tehtävä tässä ja nyt sekä kannettava niistä vastuu. Johtajan työ on myös yksinäistä ainakin silloin, kun tilanteet ovat päällä. Ei ole aikaa kutsua johtoryhmiä koolle eikä aina riittävästi aikaa edes itse miettiä, vaan on luotettava intuiitioon ja tähtipelaajan kykyyn selvitä. Luottamus toimii molempiin suuntiin.

Millaisia nämä kovat kundit ovat olemukseltaan? Minulle on muodostunut käsitys, että he ovat pitkiä,  voimakkaita ja karskeja tyyppejä, jotka vääntävät vaikka kivet paikoiltaan. Kun he astuvat ovesta sisään, sali hiljenee. Olemus herättää kunnioituksen. He ovat yksinäisiä kulkijoita, joiden avioliitot tai suhteet eivät kestä eikä heistä ole vaipanvaihtajiksi. Siitä huolimatta he arvostavat naisia sekä kollegoina, esimiehinä että kumppaneina silloin, kun aika on. He ovat omalla tavallaan salaperäisiä, intuitiivisia ja sitkeitä. He eivät jätä mitään vaiheeseen vaan katsovat kortit loppuun saakka. Heillä on korkea etiikka ja moraali, mutta niitä voi venyttää, ei kuitenkaan koskaan syyttä.

Pääsiäinen Turussa, dekkarimaisema

Pääsiäisenpyhät ovat sopivaa aikaa dekkareille. Ilmakin suosii "sisäliikuntaa". Pääsiäiseen liittyy monia taikoja ja tarinoita. Maalla ne lapsuudessani liittyivät navettaan ja eläimiin, trullit kulkivat talosta taloon ja toivat epäonnea karjalle. Navetassa työskenneellä Hiljalla oli monia pelottavia tarinoita. Vanhemmiten hän tuli "höppänäksi" ja keräsi kananmunat suulin alle ympyränmuotoisiin muodostelmiin. Hänen tehtävänsä oli myös värjätä pääsiäispöytään kananmunat sipulinkuorilla.

Mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoille, terkuin Seija Telaranta
Tästä tunnelmaan

Persoonallisuus väreissä

Vaalipäivänä on hyvä kysyä, mitä väriä edustat. Päivän avasi Helsingin Sanomien artikkeli "Töissä idioottien ympäröimänä". Aihe on nostettu näkyvästi esiin tällä kertaa ruotsalaisen konsultin ja tutkijan Thomas Eriksonin toimesta, jolta on juuri ilmestynyt kirja "Idiootit ympärilläni". En ole kirjaa vielä lukenut, mutta artikkelin perusteella voi sanoa, että jo pari vuosikymmentä sitten esitetyllä teorialla tässä mennään edelleen. Kuulin väriteoriasta ensimmäisen kerran Lahden Laatupäivillä 2000-luvun alussa. Innostuin siitä aivan valtavasti, samoin johtajaopiskelijani. Hetkessä tunnisti  mitä värityyppiä on. Tunnisti myös sen, että jos on vastakkaista väriä ympärillä, elämä voi tuntua hankalalta. Eriksonin ajatus on, että kun tunnistaa itsensä ja ympärillä olevien ihmisten värin, ymmärtää heidän tapansa toimia.  Elämästä tulee paljon helpompaa koulussa, töissä ja kotona. Ohessa pieni kertaus.

Punaiset tyypit ovat nopeita, kunnianhimoisia ja reippaita. Siitä vaan halki poikki ja pinoon. He ovat kärsimättömiä, jos ei tule nopeasti tuloksia. Kun heille tulee stressi tai turhautuminen, parasta on, jos laittaa heidät kotiin rauhoittumaan tai tekemään jotain rasittavaa fyysistä, vaikka lenkille. Eriksonin mukaan Barack Obama on punainen tyyppi.

Punaista ja vihreää Berliinin keväässä

Keltaiset tyypit ovat esiintyjiä, innovatiivisia ja kekseliäitä. Heiltä pulppuaa ideoita kuin poreita samppanjassa. He ovat parhaimmillaan keskipisteinä ja vetävät ihmisiä puoleensa. He ovat myös itsekkäitä, itsevarmoja ja pinnallisia. Kun heille iskee stressi tai he tylsistyvät, parasta on antaa heille tehtäväksi järjestää juhlat tai jotain vastaavaa, jossa tunnelma kohoaa ja keltainen loistaa keskipisteenä. Keltaisilla on myös kyky järjestää draamaa. Esimerkkinä on Ruotsin prinsessa Madeleine, joka rakastaa prinsessaelämää ja etuoikeuksia, mutta ei häntä kiinnosta kovasti Jällivaaran markkinat. Elämässä pitää olla hohtoa.

Berliinin vihreyttä

Vihreät tyypit ovat empaattisia ja ajattelevat muiden hyvinvointia. He pitävät perinteistä, historiasta ja näkevät hyvin elämän eri puolet. He eivät hätäile. Siksi joskus onkin vaikea saada selkoa, mitä he oikein ovat mieltä tai prosesseja päättymään. Heille prosessissa olo on tärkeätä, ei niinkään päämäärän saavuttaminen.  He ovat luonnonläheisiä ja parhaiten he rauhoittuvat puutarhanhoidon parissa, marjastamassa, sienestämässä ja hiihtämässä. Minulla oli vuosia työparina vihreä tyyppi. Aivan ihana ja empaattinen kollega, joka ei koskaan käynyt kierroksilla ja aina tuli työt tehtyä. Kun näin hänet  työhuoneessa, rauhoitti se minutkin.

Sininen tyyppi ei ensimmäisenä hypistele neuvottelupöydän lastuja

Siniset tyypit ovat järjellä toimivia teknokraatteja, jotka uskovat faktoihin ja tilastoihin. Heille on ihan turha mennä kertomaan, että minusta tuntuu nyt pahalta. Pitää olla esittää miten, miksi ja kuinka se liittyy työhön. Sinisiä tyyppejä pidetään usein syystäkin vähän tylsinä. Stressaantuneina he vaipuvat helposti pessimismiin ja synkkyyteen. Heille tulee myös antaa aikaa perehtyä ja valmistella asiat kunnolla, heidän omalla tarkalla tavallaan. Enemmistö johtajista on sinisiä, varsinkin byrokraattisissa organisaaatioissa.  He ovat luotettavia.

Heti kun ehdin, luen tietysti Thomas Eriksonin kirjan. Ihmisten väriluokittelu on sopivan kevyttä mutta samalla antoisaa. Mukavaa vaalipäivää, tunnusta väriäsi äänestyskopissa.
Vaaliterkuin Seija Telaranta, tänään vaihteeksi Tähtitorninkadulla.

Thomas Erikson on myös dekkaristi

Kauniit sääret eivät naista pahenna

Sen kunniaksi, että tulin juuri äänestämästä miestä, on aiheellista tarkastella myös naisia politiikassa. Joskus olen itsekin äänestänyt naista, silloin kun se tuli muotiin parikymmentä vuotta sitten. Ikävä kyllä petyin joka kerta pahasti. Clintonin opeilla olen mennyt jo monet kerrat. Jos joku suunta ei tuota tulosta, kannattaa se hylätä ja valita toisin. Toki on paljon vallan naisia, joita ihailen ja seuraan. Olen kirjoittanut Ruotsin oppositiojohtajasta, komeasta Anna Kinberg Batrasta sekä Britannian pääministeristä Theresa Maysta. Uutiskynnyksen ylitti tänään Skotlannin kansallispuolueen johtaja ja pääministeri Nicola Sturgeon.
(Nicola Sturgeonin kuva on kopioitu Facebookista)

Brexit on tietysti päivän uutinen kuten myös se, että Skotlanti uhkaa uudella itsenäisyyskansanäänestyksellä. Valokeilassa on pääministeri Nicola Sturgeon, Forbesin listalla myös hän kuten Maykin, maailman viidenkymmenen vaikutusvaltaisimman naisen joukossa. Daily Mailin mukaan molemmat naiset pitävät kauniita sääriään parhaimpina valtteinaan kun taistellaan äänistä ja vallasta. Säärikisan voittajaksi julistettiin Theresa May.
Nicola Sturgeon on Skotlannin ensimmäinen naispääministeri, joka on ollut vallassa vuodesta 2014 lähtien. Hän on Glasgow'n yliopiston kasvatteja, opiskellut siellä oikeustiedettä ja toiminut lakinaisena. Hän on ollut pitkään politiikassa ja pitää edeltäjäänsä Alex Salmondia oppi-isänään, mentorinaan ja opettajanaan 20 vuoden ajan. Hän on nyt 46-vuotias. Yksityiselämästä ei paljoa ole kohuttu, mutta se tiedetään, että tämän 163-senttisen rouvan suosikkiohjelma on ollut tanskalainen Vallan linnake. Hän seurusteli pitkään nykyisen puolisonsa Peter Murrelin kanssa. Naimisissa he ovat olleet kuutisen vuotta. Heillä ei ole lapsia, kuten ei Theresa Mayllakaan.

En tiedä, kuinka kamala asia säärten nostaminen esiin on, kun  kysymyksessä on maailman johtavat naisjohtajat. Minusta tuntuu, että mitä paremmin nainen on sinut itsensä ja asemansa kanssa, sitä vähemmän häntä "loukkaa", jos joku keksii irrotella hänen ulkonäöstään. Theresa May on varmaan järkyttänyt joitakin naisia, kun hän jo valtakautensa alkumetreillä ilmoitti, että hän ottaisi autiolle saarelle lukemisekseen naisten muotilehti Voguen. Hän on myös kertonut harrastavansa muotia ja olevansa kenkäfriikki. Veikkaan, että säärikisa on lähinnä huvittanut pääministereitä. Ja mitä kansalaisiin tulee, kaunis ei tule kalliimmaksi kuin rumakaan. On iloisempaa ja positiivisempaa katsoa naisvaikuttajia, kun he panostavat ulkoiseen olemukseensa ja tuovat esille sitä, mikä on kaunista katsottavaa ja pukeutuvat esteettisesti.

Terkut aurinkoisesta Kaivopuistosta, narsissit koristavat jo katuja ja ikkunanpieliä.

Eläkepäivät vai elämä

Luin viime viikolla kaksi "eläkeläiskirjaa", jotka olivat kuin yö ja päivä. Pekka Järvinen on ollut suosikkini, vuosien saatossa olen arvostanut ja kehunut täällä blogissakin hänen johtamisen alan kirjojaan. Hieman ihmettelin, kun suosikkidivarin myyjä Korkeavuorenkadulla sanoi, että ota tämä Järvisen uusin tänä vuonna ilmestynyt. Yleensä Järvisen kirjoja ei ole divarissa ollut.

Kansikuvasta olisi voinut päätellä, että luvassa on hauskoja tarinoita ja uusia näkökulmia. Kirjassa kuvataan jollain tasolla erilaisia lähestymistapoja eläkepäiviin. Aloitetaan eläkeläisen päivän lukujärjestyksellä, jossa oli sauvakävelyä 1,5 tuntia aamupäivällä. Sodanjälkeisillä sukupolvilla on edessään pitkä kolmas elämä. Siksi pitäisikin keksiä tekemistä, mutta mitään uutta ei Järvinen pysty tarjoamaan. Toki moni voi tehdä töitä hitaammalla tahdilla tai uudessa miljöössä, mutta hyvä ei ole sekään, jos ihminen jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Työelämää ei voi olla ikä kaikki.
Järvinen oli digikuvannut lapsilleen valokuvat, pohti rakkaan kesämökin kohtaloa, testamentin sisältöä ja mihin tuhkat sirotellaan. Toki nämä ovat tärkeitä asioita, mutta niistä lukeminen oikein kirjasta, minkä otsikko on "Miten selvitä eläkepäivistä hengissä", oli jotenkin typerää ja masentavaa. Monien elämälle käykin niin alun irtioton jälkeen. FB:ssa useimmat kaverini kiertävät maapalloa,  ajavat sen haaveilemansa Route 66:n harrikalla tai avo-autolla. Espanjan aurinkorannikolla tai vastaavassa voi elellä kylmän ajan, mutta useimmat vaan jäävät pienempiin ympyröihin ja pisimmät matkat tehdään lastenlasten luokse tai Tallinnaan. Järvisen kirja kuvasti jotenkin tylsän ja pitkän virkamiesuran jälkeistä yhtä tylsää kolmatta elämää. Minulle tuli ajatus, että jos työelämä on ollut yksitoikkoinen, mitään uutta ei voi tapahtua sen jälkeenkään. Reflektoin myös itseeni, miten minulle on käynyt? Viikon parin välein siirryn huushollista ja maastakin toiseen. Tänä talvena joukkoon liittyi Berliini. Minun juttuni on maiseman vaihto. Eläkeikä on yhtä yksilöllinen kuin ihmiset muutenkin ovat.
"Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki", on puolestaan Lenita Airiston 80-vuotispäivän tiimoilta julkaisemansa kuvakirjan yksi raikas motto.

Lenita ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Sivistyneessä, kansainvälisyyttä ja kielitaitoa arvostavassa yrittäjä-kodissa pystyi hankkimaan huikean henkisen pääoman, jota itse kasvattamalla hänelle ei ole tullut mitään elämänvaiheita, vaan hän on elänyt ja elää täyttä elämää joka hetki. Oli mielenkiintoista lukea sodan ajasta Helsingissä ja pommituksista lapsen kokemana ja siitä, että surkutteluun ei jääty makaamaan, vaan elämästä tehtiin kaunista ja eleganttia vaikka väkisin.

Lenitan tarina on iloinen ja kiehtova. Sattuma ei sanellut, vaan hän rakensi näyttävän uransa osaamisensa avulla, jota hän kaiken aikaa päivitti ja laajensi. 70-luvun tv-ja radiomaailman kuvaus on huippu. Siinä ei sanoja säästelty eikä kuvia kummarrettu, koska moni ei sitä ansainnut. Psykiatri-poliitikko Claes Andersson oli Lenitan juontajapari muiden muassa. Hän suostui suunnittelemaan ohjelmia vain hotelli Marskin baarissa. HUH! Jokainen lause on lukemisen väärtti. Kiehtovinta Lenitan kirjassa on juuri se, että se ei ole mikään "eläkeläiskirja", vaan elämäkirja. Siinä on nuorillekin naisille  paljon sanomaa. Opiskelkaa ja hankkikaa hyvä ammatti. Miehet kannattaa valita huolella. Sellaisten seuraan, jotka stimuloivat älyllisesti ja joissa on hohtoa on hyvä hakeutua eikä tyytyä kompromisseihin. Jokaisella suhteella ja miehellä on aikansa.

Terkut Tallinnasta! Seija Telaranta

Maine meni, suosio kasvaa

Onneksi maailma on muuttunut siitä, kun ei ollut niin väliä sillä, mistä tuli kuuluisaksi. Suosio pysyi kun oli näkyvä ja kaikkien huulilla. Ihmisistä on tullut kriittisiä, kaikista kansankerroksista. On puhuttava totta, oltava uskottava ja pidettävä huoli siitä, että luottamus säilyy. Erityisen pahalta näyttää se, kun puhuu toista ja tekee muuta. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Johtajan maine on osa hänen julkikuvaansa ja sitä, miten hän käyttää valtaa, jonka asema on hänelle suonut.
Pienestä julkisessa toimessa tehdystä virheestä paisuu valtameri eikä sitä leimaa saa otsastaan irti. En todellakaan tiedä mitä kamalaa tapahtui Jyrki Kataisen palkatessa Pekka Himasen. Ei ehkä muuta, kuin että Himasen oli joku nähnyt humalassa kadun varrella ja laskutti konsultoinnistaan ruhtinaallisesti. Kun seuraa sosiaalisessa mediassa Jyrki Kataisen postauksien tykkääjiä, vähissä on. Aleksander Stubb esiintyi polvihousuissa ja teki desimaalivirheen ministerinä talousasiassa, ne riittivät. Uskottavuus meni. Aika pitkiä ovat kansan tuomiot. Joillekin elinkautisia.

Monille johtajille ei ole niinkään merkitystä rahalla, vaan sillä mistä heidät tunnetaan, mikä on heidän tarinansa. Siksi maineella on väliä. Mikael Jungner vertaa valtaa radioaktiivisuuteen, jolta on suojauduttava, ettei synny vaurioita. Mitä pidempään valtaa on, sitä varmemmin valta turmelee ja johtajasta tulee ylimielinen ja itseriittoinen. "Ettekö tiedä kuka minä olen", kysyi eräs naispoliitikko, kun ei tullut huomatuksi. Jungnerin mukaan ainoa lääke on, että aika ajoin valta otetaan pois. Vasta luopumalla vallasta johtaja alkaa ymmärtää vallan olemusta. Mitä minä olen, kun minulla ei olekaan alaisia?

Berliini valmistautuu kevääseen

Jungnerin mukaan säteilevässä paikassa ei saa olla kuin tietyn ajan. Koko ajan on oltava selvillä siitä, missä mennään, miltä näyttää. Hän kertoo menettäneensä itse vallan neljä kertaa ja ne ovat olleet tervehdyttäviä kokemuksia. Hän kehottaa myös valtaa pitävän lähipiiriä toimimaan tutkan tavoin vallankäytön suhteen. Poliitikot ovat varsin pitkään saaneet nauttia vallan tuomista eduista ja nautinnosta, mutta nyt kun kurssi on kääntynyt, monet ovat saaneet huomata, että äänestäjät ovat kääntämässä selkänsä. Huononkin maineen hankkineet kuntien ja kaupunkien edustajat ovat  turuilla ja toreilla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja yrittävät selittää mustaa valkoiseksi. Jungneria edelleen lainaten "Demokratian syvin olemus on vallan vaihtuminen".

Valta on johtamisen edellytys. Ilman sitä ei voi johtaa. Jotta valtaa saa, edellyttää se kompetenssia, osaamista ja tekemisen uskottavuutta. Vallan kahvassa olo vaatii energiaa, henkistä ja fyysistä kestävyyttä. On myös osattava keskittyä merkityksellisiin asioihin ja hylättävä ne, joiden edistämiselle ei ole tässä hetkessä edellytyksiä. Bill Clintonin ohje. On oltava joustava ja annettava myös yhteistyökumppaneille mahdollisuuksia. Johtajan on kyettävä aitoon dialogiin niiden kanssa, joilta on vallan saanut sekä niiden, jotka ovat vallankäytön kohteina. Persoonallisuudella on merkitystä ja henkilökohtainen maine vaikuttaa siihen, miten valta-asema alkaa muotoutua. Maine alkaa rakentua jo ensimmäisestä päivästä lähtien ja saa täydennystä jokaisesta päätöksestä ja kohtaamisesta.

Berliinin tarinaa....

Kuntavaalit ovat ovella. Meillä on mahdollisuus valita ja tehdä rohkeita päätöksiä. Tarkkaile mainetta, tarinoita.
Aurinkoa ja ulkoilua, myös lepoa. Minulla on tänään lepopäivä liikunnasta ja suuntaan brunssille Ursulaan.
Terkuin Seija Telaranta