sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Koskiklinikka: Katja Pistemaa-Savisto sai varmuutta esimiestyöhön


Vuoden rutistus on Katja Pistemaa-Saviston mielestä juuri sopivan mittainen. Hänelle johtamisen erikoistumisopinnot PIRAMKissa osuivat harkitusti äitiysloman yhteyteen. ”Vauva oli kolmen kuukauden, kun aloitin opiskelun, ja valmistuin toukokuussa 2007. Kotonakin jaksoi, kun pääsi välillä tekemään jotain muutakin.”

Pistemaa-Saviston vastuualuetta Koskiklinikalla on leikkausyksikkö, jonka vastaavana hoitajana hän toimii. Tilaa on melkein tuhat neliötä, neljä leikkaussalia, 21 työntekijää, myös välinehuolto kuuluu yksikön tehtäviin.

”Heti alkutaipaleella vastaavan hoitajan tehtävissä huomasin, että perusteet johtamiselle puuttuvat. Sieltä nousi jonkinlainen valmennuksen tarve, että osaisi viedä asioita systemaattisesti eteenpäin.” Pistemaa-Savisto löysi PIRAMKin erikoistumisopinnot netistä ja vasta jälkeenpäin sai tietää, että myös kollegat ovat sen suorittaneet yksi toisensa jälkeen.

”Koulutuksen jälkeen itselläni on turvallisempi olo, osaan perustella tekemiseni ja päätökseni paljon paremmin kuin ennen. Voin suositella koulutusta kaikille samassa asemassa oleville, esimerkiksi jos päätyy tekemään lähiesimiestyötä sairaanhoitajakoulutuspohjalta niin kuin minä”, Pistemaa-Savisto sanoo.

Koulutuksen neljä näkökulmaa palvelivat hyvin tarkoitustaan, koska samaan aikaan Koskiklinikalla lähdettiin tekemään toimintasuunnitelmaa Balanced Scorecardin pohjalta. Uusista oivalluksista eniten hyötyä Pistemaa-Savisto kokee saaneensa talousasioiden puolelta. ”Opinnäytteeni olkapääleikkausprosessin tuotteistamisesta ja kehittämisestä on otettu käyttöön Koskisairaalassa, ja muutenkin työstä on ollut hyödyllistä pohjaa kustannuslaskentaan ja prosessien hiomiseen leikkauksissa.”


Koskiklinikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.