tiistai 24. joulukuuta 2013

Aurinkoa ja unta Hawaijilla

Juuri ennen joulurauhan julistusta ehdin tämän ihanan "johtajaperhekuvan" myötä toivottaa kaikille lukijoilleni Joulurauhaa.



Obaman naiset ovat jo pukeutuneet Hawaijin väreihin, minne perhe vetäytyy joulunviettoon. Ikävissä tunnelmissa. Kannatusluvut ovat pohjalukemissa ja negatiiviset tapahtumat varjostavat elämää. Jotain mukavaa meille suomalaisille. Suomalaistaustainen John Koskinen on nimetty huippuvirkaan Obaman hallinnossa, verovirasto IRS:n johtoon.
Joululta Obama toivoo aurinkoa ja unta, ja niistä saamansa energian avulla kääntävänsä epäonnistumiset valoon päin. Jorma Ollilaa lainaten: "virheitä voi tehdä, mutta ei samaa kahta kertaa".
Itse vietän joulua kotimaisemissa Karhella. Ohjelmassa on Viljakkalan joulukirkko, hautakynttilöiden sytytys ja rauha täällä maalaismaisemissa kuusten keskellä. Juuri siirryin Lee Childin dekkareiden parista Nebraskasta Tukholman Råbyhyn, Roslundin ja Hellströmin dekkarin “Kaksi soturia”, myötä. Näistä Ruotsin slummeista minulla onkin jo kokemusta Malmön Rosengårdista alkaen. Sinnehän sijoittuivat Zlatan Ibrahimovicin muistelmien lapsuus ja nuoruus -osiot

Valkoisen talon joulukuusi
Seija Telaranta

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Keihäänheittäjä Seppo Saarijärveltä

Tamkin Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot on nyt kuopattu, joten on muisteluiden aika. Koulutuksen perustajajäsen Seppo Lehtovuori on jo  muutaman vuoden viettänyt eläkeläisen elämää.  Hän on edelleen satojen johtajakurssin käyneiden mielessä ja muistoissa Facebook-sivustollakin. Joulukuulumiset tulevat Saarijärveltä, minne Seppo vaimonsa kanssa muutti Parkanosta. Toki tuttuihin maisemiin, vaimon kotitaloon keskustan tuntumaan.
Saarijärven kaupunki sijaitsee 60 km Jyväskylästä pohjoiseen ja siellä on noin kymmenentuhatta asukasta.
Saarijärven keskusta kesällä
Saarijärvi on tosi vireä kulttuurikaupunki, joka onkin tarjonnut Sepolle mahdollisuuden jatkaa monipuolisia harrastuksiaan. Mieskuorolaulu, kirjallisuuspiiri, elokuvakerho ja englannin keskustelukerho ovat henkisiä harrastuksia. Ja tietysti lukeminen. Mielenkiintoista on, että meillä on paljon samoja mielidekkaristeja. Niistä mainittakoon Camilla Läckberg, Hjorthin ja Rosenfeldin sekä Roslundin ja Hellströmin kirjat. Seppo lukee kyllä paljon monipuolisempaa kirjallisuutta kuin minä. Mainittakoon sekin, että kirjallisuuskerhossa pidetään esitelmiä, Sepon syksyn esitys oli Ingrid Frimanssonin psykologisesta jännäristä "Hyvää yötä rakkaani".
Kalastus ja marjastus jatkuvat täydellä teholla, samoin puutarhanhoito ja erilaiset remontit. Oma lukunsa on tietysti keihäänheitto. Remonttihomissa sattunut pieni tapaturma haittasi viime kauden kilpailuja, mutta pronssia tuli kaikesta huolimatta kesällä Norjan Mossissa pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

Vetaraanikilpailuissa Pukinmäessä
Lapset perheineen ovat todella tärkeitä Sepon elämässä. Muistan kuin eilisen päivän kun vanhimman pojan perheeseen Wieniin syntyi tyttö ja poika, sitten tyttären ja nuoremman pojan lapset. Nyt ovat kaikki koulussa yhtä lukuunottamatta. Omena ei ole pudonnut kauas puusta kilpaurheilussakaan, sillä 12-vuotias pojan tytär on sarjansa Itävallan mestari ja pronssimitalisti Euroopanmestaruuskisoissa irlantilaisessa tanssissa.
Sepon eläkepäivät kuluvat siis monipuolisten harrastusten ja perheen parissa aktiiviseti ja positiivisesti. Joulu vietetään Wienissä. Lämmin Joulutervehdys työtovereilta ja entisiltä johtajakurssilaisilta. Ja kiitos kun sain jakaa kuulumiset!
Terkuin Seija Telaranta


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tähdeksi Västeråsin taivaan

Hei kaikki hoiva-alan johtajat. Taas on tullut "ilokirje" Ruotsista. Vasta johtajakurssi 31 kotiutui legendaariselta Ruotsin matkalta ja vierailulta Sari Steniuksen luota Mälarsjukhusetista Eskilstunasta. Nyt Sari on headhuntattu toimialajohtajaksi Västmanlandin sairaalaan Västeråsiin, toiselle vahvalle suomalaisalueelle, jossa on  jo monen polven suomalaistaustainen "vähemmistö".  Johtajakurssit ovat vierailleet siellä Mälarkodissa, jossa puolestaan ovat suomenkieliset vanhukset saaneet hoivapaikan ja hoivan kotikielellään.
Tässä kopiona Sarin haastattelu ja pieni ruotsinkielen harjoitus joulunalustunnelmissa.

Haastattelun on tehnyt Maria Granberg ja se on julkaistu Sjukhustabens Veckobrevenä (vecka 50/2013). Landstinget Västmanland


Ny verksamhetschef på Urologkliniken
Sari Stenius blir ny verksamhetschef på Urologkliniken vid Västmanlands sjukhus Västerås. Hon är sjuksköterska och har arbetat som chef i 17 år, nu närmast som verksamhetschef på infektions- och lungkliniken vid Mälarsjukhuset i Eskilstuna. Sari är en prisad ledare och var bland annat en av tre finalister till ledarskapsakademins pris Framtidens Ledare 2013.
Sari, som börjar sin tjänst den 20 januari 2014, efterträder Botan Hawas som kommer att finnas kvar inom Västmanlands sjukhus. Han kommer nu att fördjupa sin pågående forskningsstudie kring grön laser som behandlingsmetod mot prostataförstoring och återgår till sin tjänst som överläkare på Urologkliniken.
Hur känns det att snart tillträda som verksamhetschef på Urologkliniken?
- Det känns verkligen jättespännande och det är fantastiskt roligt att få komma till Västmanland.
Hur ser du på din roll som verksamhetschef?





Foto: Dagens Medicin

- Jag försöker se på mitt ledarskap som två parallella processer som löper bredvid varandra – dels ledarskapsrollen och dels rollen som förbättringsledare. Jag ser inte förändringar som svårigheter utan som möjligheter. Samhället och sjukvården är i ständig utveckling och det är meningsfullt att vara med och påverka.
Vilka blir dina viktigaste arbetsuppgifter den första tiden på Urologkliniken?
- Till att börja med ser jag mycket fram emot att lära känna mina nya medarbetare. Det ska bli väldigt roligt att få lära mig mer om klinikens arbete och se hur vi tillsammans kan arbeta för att göra verksamheten ännu bättre. En viktig fråga det kommande året är bland annat kompetensförsörjning och då framför allt arbetet med att behålla och rekrytera sjuksköterskor. En annan viktig fråga är tillgängligheten och hur kliniken arbetar med sina vårdflöden till avdelning och mottagning.
Vad gör du helst när du inte är på jobbet?
- Jag tillbringar mycket tid tillsammans med min familj, då gärna i form av ridsport tillsammans med min dotter eller ute i löparspåret. På sommaren passar vi på att vara ute med husbilen så ofta vi kan. 

Sarilta terveiset kaikille johtajakoulutuksen käyneille ja Joulutervehdys!

 Seija Telaranta

maanantai 2. joulukuuta 2013

Energiaa enneagrammista kaamokseen


Toimintakeskuksen avaus, tyyppi 8, Voimanen aloittaa

Voimanen on enneagrammityypeistä johtaja. Hän ottaa johtajuuden, jos hän huomaa, ettei tilannetta tai tilaisuutta johda kukaan. Voimanen ei tee sitä tietoisesti, vaan se ominaisuus on heihin sisään rakennettua. Voimanen uskoo, että hän on vahva ja vastuullinen toimija. Hän inhoaa heikkoutta, vallan väärinkäyttäjiä, teeskentelijöitä ja typeryyksiä. Hänen vetovoimansa perustuu vahvuuteen ja suojelevuuteen.

Voimasilla on innostunut ja eteenpäin ajava draivi. He näkevät helposti asioista kokonaisuuden. Heidän ei tarvitse viilata pilkkua. He mielellään delegoivat tehtäviä luotettaville työntekijöille, kuitenkin niin, että voivat kontrolloida tekemisiä. Oli kyse omasta toiminnastaan, työyhteisöstä tai perheestä, he luotsaavat sitä päättäväisesti eteenpäin. Erään Voimasen ilmaisu onkin: ” Ellei sinulla ole omaa suunnitelmaa, olet osa jonkun toisen suunnitelmaa. Miten voin auttaa sinua suunnitelmasi tekemisessä ?”



Kahdeksikkojen, Voimasten, korostunut piirre on oikeudenmukaisuuden tarve. Heillä on muita kehittyneempi kyky tähän. Se voi olla jopa niin kärjistynyt, että Voimanen asettuu suojelemaan oman kuulemisensa perusteella hänen mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdeltua, vaikka itse kohde ei vielä ehtinyt kokea ja huomata itse epäoikeudenmukaisuutta.

Voimasia kuvaa hyvin se etteivät he osaa lukea asioita rivien välistä. Kasit arvostavat suoraa puhetta ja vahvaa rinnallakulkijaa. He eivät tunnista, eivätkä näytä emotionaalista haavoittuvuuttaan, joka saattaa merkitä törmäyskurssia tunnekeskuksen (2, 3 tai 4) tyyppien kanssa.

Anti meille muille on Voimasten kyky saada tärkeät toiminnot tapahtumaan. Heidän kehittymiskohteensa on esim. työpariin luottaminen ja sen kyvyn kehittäminen, että voisivat työskennellä kenen kanssa tahansa. Vuorovaikutuksessa Voimaset tarvitsevat suoran ja rehellisen palautteenantajan.

Jos kasien positiivinen puoli on vahvuus, sokea piste onkin himo ja ylettömyys, jopa julmuus. Kun palautetta voisi antaa kärpäslätkällä, kaivaa kahdeksikko välittömästi rannikkotykistöalukset esiin. Himo voi olla suklaanhimoa tai vallanhimoa, mutta kaikkea pitää tehdä vahvasti ja näyttävästi niin, että tuntuu. Kaikesta huolimatta lähipiirin on aivan ihana ja turvallinen olla kahdeksikon siipien suojassa.

Mervi Lepistö
Mervi Lepistö


Painonhallinta- ja hyvinvointiohjaaja, Enneagrammiopettaja,
NLP-Practitioner ja Coach


Sh, TtT, ETNT
Weight Control and Wellness-trainer, 

Enneagram Teacher in Narrative Tradition
NLP-Practitioner and Coach

R.N., PhD, ETNT
Care One Oy






keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Laastariklinikka, tulevaisuuden hoitajavastaanotto Koskiklinikalla


Tapasin Telarannan Seijan marraskuisen lounaan merkeissä hyvässä ruokapaikassa, risoton ja lennokkaan rupattelun ryydittämänä. Ollaan Seijan kanssa molemmat enneagrammi 7-tyyppejä, seikkailijoita. Aina kuitenkin puhutaan asiaa ja tällä kertaa uusista tuulista omassa työpaikassani Koskiklinikalla. Olen syksyn ajan ahkeroinut Laastari-Koskiklinikan parissa. Laastariklinikka idea on naapurimaassamme saanut jalansijaa "Minut-kliniken" -nimisenä ja lisäksi se toimii Suomessa muutamassa kaupungissa Laastariklinikkana. Alkuperäisen ajatuksen mukaan klinikka toimii siellä missä ihmiset liikkuvat kuten kauppakeskuksissa. Klinikan ideanikkareina ja perustajina ovat toimineet reippaat ja ennakkoluulottomat helsinkiläiset veljekset.


Laastari -Koskiklinikka avattiin Hervannan toimipisteeseemme lokakuun alusta, josta kuvakin. Klinikkatoiminta sovitettiin lääkärikeskuksen sisällä toimivaksi palveluksi niin, että prosessi on monistettavissa vaivattomasti. Laastariklinikka on uuden tyyppinen, sairaanhoitajavetoinen, mutta lääkäritasoinen vastaanotto. Se toimii ilman ajanvarausta ja kiinteällä hinnalla. Kokeneen sairaanhoitajan pitämää vastaanottotoimintaa ohjaa it-järjestelmä, johon potilaan hoitopolku on rakennettu käypähoito-suositusten mukaisesti. Diagnoosin ja mahdollisen lääkemääräyksen varmistaa päivystävä lääkäri sairaanhoitajan tekemän, potilaan dokumentoidun tutkimuksen, laboratoriotulosten ja esim. korvan tilanteesta otetun digitaalisen kuvan perusteella. Päivystävä lääkäri on Koskiklinikan oma lääkäri. Hän voi kuitenkin olla vaikka Helsingissä tietokoneen ja puhelimen ääressä hoitamassa asiakkaan asiaa. Laastari -Koskiklinikassa hoidetaan tavallisimpia sairauksia kuten flunssaa, aikuisen virtsatietulehdusta, silmätulehdusta ja korvatulehdusta.

Sairaanhoitajille kokemus Laastariklinikan toiminnasta on ollut myönteinen. Sairaanhoitaja-lääkäri -työparityöskentely toimii tässä modernissa muodossa. Vastaanottotyötä tekevät sairaanhoitajat ovat saaneet lääketiedepainotteisen koulutuksen Laastariklinikalla hoidettavista sairauksista ja heidät on perehdytetty it-järjestelmään, joka ohjaa toimintaa. Sairaanhoitajat saavat käyttää omaa ammattitaitoaan monipuolisesti ja kehittää sitä uuden tyyppisessä palvelussa. Kuukauden mittaisen kokemuksen perusteella klinikalle tulleet potilaat on saatu hienosti hoidettua ja he ovat erittäin tyytyväisiä palveluun. Jos potilaan vaivan hoitaminen ei ole ollut mahdollista Laastariklinikan puitteissa, on hänet ohjattu lääkärin vastaanotolle sairaanhoitajan tekemän tutkimuksen jälkeen, ilman veloitusta.

Asiakkaille tämän tyyppinen vastaanottotoiminta on oillut erittäin tervetullut vaihtoehto. Asiakkaita miellyttää sopiva aukioloaika, vastaanotolle pääsy ilman ajanvarausta, kätevä sijainti ja edullinen, kiinteä hinnoittelu, vaivattomuus ja nopeus.

Olen jo suunnittelemassa seuraavan klinikan avaamista Jyväskylään ja odotan, että klinikan löytäneiden asiakkaiden joukko kasvaa. Uuden vaiihtoehdon sisäistäminen ja löytäminen saattaa ottaa suomalaisten parissa hiukan aikaa. Lisäksi voi olla, että terveydenhuoltopalvelun hakeminen yksityiseltä sektorilta mielletään kalliiksi. Uskon kuitenkin, että tällä palvelulla voidaan helpottaa laajan joukon arkea; sinä, minä, mummo ja lapset. Tästä tulee tulevaisuuden juttu!


Tiina Runne

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö Tiina Runne, Koskiklinikka

perjantai 22. marraskuuta 2013

Sari Stenius sai hopeaa


Sydämelliset onnittelut toimialajohtaja Sari Steniukselle Mälarsjukhusetiin Eskilstunaan. Eilen oli "Tulevaisuuden johtaja sairaanhoidossa" -kilpailun loppuhuipennus ja palkintojen jako Nobel Forumilla Karoliinisessa sairaalassa.
Kilpailun järjestäjä on

ja se on saanut laajan huomion Ruotsissa. Kilpailu oli monivaiheinen sisältäen monipuoliset haastattelut Tukholmassa. Valinta tapahtui kolmen kilpailijan kesken loppusuoralla  ja voittajaksi selviytyi Patrick Vigren, 36-vuotias neurokirurgi ja toimialajohtaja Linköpingin yliopistosairaalasta. Valintaperusteluissa todetaan, että Patrick Vigren sitoutuu intohimoisesti ja aidosti johtajan työhönsä. Hän on pystynyt luomaan turvallisen ja rohkean ilmapiirin omaan työyksikköönsä, joka on ollut uhanalaisena. Yksikkö, joka on monimuotoinen, kompleksinen ja pitkälle erikoistunut on nyt saatu tukevalle pohjalle hyvän johtamistyön ansiosta. Patrick Vigren osaa johtaa visio johtotähtenä myös arjen toimintaa.

Prinssi Daniel vasemmalla ja Patric Vigren keskellä julkaisukuvassa
Patrick Vigren mainitsee esikuvikseen johtajana Ruotsin sosiaaliministeri Göran Hägglundin sekä Winston Churchillin. Hän kuvaa itseään johtajana rohkeaksi, käytännönläheiseksi sekä hillityksi. Onneksi olkoon Patrick Vigren!
Sari Stenius tarjosi varmasti kunnon vastuksen hienossa kisassa, jonka tuloksena meillä on esikuvia tulevaisuuden johtajista ja edellävijöistä sairaanhoidossa. Onnitteluihini yhtyvät kaikki Tamkin johtajakoulutuksen käyneet, Tekonivelsairaala Coxasta entiset kollegasi ja  sinua aikoinaan opettaneet kollegani. On myös ollut todella hienoa, että kaikki nämä vuodet olet ottanut vastaan johtajakurssilaisten vierailut ja toiminut upeana emäntänä ja johtajan mallina meille. Tällä erää viimeinen ryhmä johtamisen erikoistumisopintolaisia on jälleen ensi tiistaina johtajaopissa Eskilstunassa.


Ja tässä Sari poseeraa työpaikallaan Keuhko- ja infektioklinikassa Mälarsjukhusetissa.
Seija Telaranta


tiistai 19. marraskuuta 2013

Johtajina illan ottelussa

Kirjoitin blogiini www.puhutaanjohtamisesta.com pohdintaa Toni Hinkan ja Matti Vanhasen artikkelista, joka oli Suomen Kuvalehdessä 8.11.2013 otsikolla "Hyvän johtamisen mallimaaksi". Artikkelissaan he perääänkuuluttivat sitä, että tullakseen hyväksi johtajaksi  tulisi koulutuksen ja kokemuksen lisäksi olla käytössä esimerkkejä, joista voi ottaa mallia ja oppia.

Tänään jos koskaan meillä on eturivin paikat kotikatsomoissa, kun Tukholmassa kohtaavat Portugalin ja Ruotsin maajoukkueet, kapteeneinaan ja johtajinaan Zlatan Ibrahimovic ja Cristiano Ronaldo. Jalkapallomaailman kirkkaimmat tähdet, joilla on kaksoisrooli. He ovat joukkueidensa johtajuuden lisäksi myös kirkkaimmat tähdet, joilta odotetaan maaleja ja ratkaisuja.


Kuva päivän Aamulehden artikkelista, jonka otsikko on "Kumpi on kukkulan kuningas". Kannattaa lukea myös artikkeli kun virittäytyy illan koitokseen.

Jännittävää iltaa myös johtamisen merkeissä.
Terkuin Seija Telaranta

perjantai 15. marraskuuta 2013

Puhutaan Kennedyistä

Mikään ei ilmeisesti kiehdo ihmisiä yhtä paljon kuin johtajat. Heidän ammattitaitonsa ja kykynsä johtaa tietysti, mutta ennen kaikkea johtajan persoonallisuus, tapa miten hän on näkyvä ihmisenä. Ei siis ihme, että johtajien elämäkerrat ja tarinat ovat taattuja menestyksiä kirjoina, elokuvina ja lehtien artikkeleina. Yksi maailman kiehtovimmista johtajista on John F. Kennedy, jonka kuolemasta tulee ensi viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Sen ajan nuoriso muistaa Dallasin laukaukset yhtenä merkittävimmistä tapahtumista siinä ajassa. Niin minäkin. Maalaistalon isossa pirtissä kuuntelin Kaleidoskooppi -musiikkiohjelmaa, kun se keskeytettiin ja kerrottiin, että Kennedyä on ammuttu Dallasissa Texasissa ja jonkun ajan kuluttua, että hän on kuollut. Kennedy oli ihanne monissa Suomenkin “pirteissä”, vaikka Yhdysvaltojen tapahtumat muuten olivatkin paljon kaukaisempia kuiun nykyään.

Kuva Iltalehden Kennedy-numeron kannesta
Kennedyn aika ei ollut kiehtova pelkästään hänen johtamisensa tai ennakkoluulottomien tavoitteidensa ansiosta. Hohdon toi hänen komea ulkonäkönsä, jännittävä perhetaustansa, loistava taito puhua ja kirjoittaa. Ja tietysti se, että hän oli naistenmies, josta on riittänyt tarinaa puoleksi vuosisadaksi. Siellä missä liikkuvat vallan miehet, siellä ovat paikalla myös markkinoiden kauneimmat naiset.

Merkittävässä roolissa oli myös vaimo ja perhe. Ne tukivat positiivista ja modernia kuvaa Yhdysvalloista ja lisäsivät Kennedyjen ajan ainutlaatuisuutta. Valkoinen talo uusittiin täydellisesti Jacqueline Kennedyn johdolla puitteiltaan, myös toimintatavoiltaan. Juhliin kutsuttiin tieteiden ja taiteiden edustajia, älyllisesti haastavia ihmisiä. Presidentin mielimusiikkia olivat Broadwayn musikaalit ja irlantilaiset balladit. Jay Lernerin musikaalista Camelot tuli Valkoisen talon uuden elämän symboli, Kennedyn aikakautta alettiin kutsua myös Camelotin aikakaudeksi. Presidentin suosikkikappale oli kuitenkin “Hail to the Chief”, joka on jo vuodesta 1953 asti ollut USA:n presidentin virallinen hymni. Presidenttipari osoitti laajaa huomiota kulttuurille sen eri muodoissaan. Tapahtuipa sellainenkin ihme, että Ranskan suurin taideaarre, Leonardo da Vincin Mona Lisa lähti Amerikan matkalle 1962, jossa sen näkin pari miljoonaa ihmistä.

Kuva otettu Ilatlehden Kennedy-numerosta
Jacqueline tuli tunnetuksi maailmalla paitsi nuorena ja kauniina muodin edelläkävijänä, myös älykkäänä naisena, joka on saanut  Pulitzer-palkinnon kirjailijana.Yhdessä Kennedyt muodostivat vertaansa vailla olevan esikuvan niin johtajaperheenä kuin osaamisensakin ansiosta. He toivat elämään hohtoa monella tavalla. Minullakin oli Jacquelinen  tyylin ylioppilas-juhlien vaatetus, vaaleanpunainen jakkupuku päivällä ja illalla sitruunankeltainen sifonki-mekko. Haloo, Hämeenkyrössä!

Mistä löytyisi uusia esikuvia, esimerkiksi kotimaan johtajaperheistä?

Mukavaa viikonloppua, terkuin Seija Telaranta


perjantai 8. marraskuuta 2013

Sarin esikuva johtajana on Barack Obama

Kuva Dagens Medicin lehdestä
Sain Sarilta eilen viestin, että kyllä nyt tulee julkisuutta, on haastatteluja ja kuvauksia. Ja toden totta. Dagens Medicin -lehdessä on haastateltu kaikkia finalisteja, mutta Saria ensimmäisenä ja laajimmin. Julkisuushan liittyy 21.11. huipentuvaan kilpailuun "Framtidens Ledare i sjukvården" -Ruotsissa, jossa finaaliin päässeet kolme ehdokasta on julkistettu. linkki lehteen

Patrick Vigren, Sari Stenius ja Simon Nilsson
Haastattelussa Sari kertoo toimineensa jo 17 vuotta johtajana. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla erikoistumisopinojen aikaan hänestä tuli vasta valmistuneen Tekonivelsairaala Coxan vuodeosaston osastonhoitaja. Kotomaa Ruotsi alkoi houkutella ja paluu entiseen kotikaupunkiin Eskiltunaan tosiasia. Siellä hän sai Mälarsjukhusetissa, Sörmlandin suurimmassa sairaalassa heti osastonjohtajan paikan ja on nyt ylennyt toimialajohtajaksi. Lukemattomat kerrat johtajakurssilaiset ovat meidän opettajien kanssa saaneet nauttia Sarin vieraanvaraisuudesta ja hienosta "johtamisen oppikurssista" hänen luonaan Mälarsjukhusetissa.

Dagens Medicinin haastattelussa Sari kertoi, että itseään on vaikea arvioida johtajana, mutta hänestä on sanottu, että on on "professionaalinen " johtaja, hyvä kuuntelija, ja että hänellä on aina avoimet ovet työntekijöilleen ja halu kuunnella heidän ajatuksiaan ja ideoitaan. Lehdessä kerrotaan myös Sarin kehittämismyönteisyydestä ja hyvän työympäristön vaalimisesta.Työ on ollut myös tuloksellista, sillä jo kolmena vuonna perätysten Sarin johtama klinikka on saanut Sörmlannin maakunnan ideastipendin.

Eteenpäin on Sarin mieli. Tulevaisuudessa hän toivoo ylenevänsä divisioonan johtajaksi, sillä hän pitää strategiatyöstä. Esikuvinaan Barack Obama ja Fredrik Reinfeldt, Ruotsin pääministeri. Kirja yöpöydällä käsittelee leania. En tiedä, onko sama kuin mitä nyt löysin kirjahyllystäni: Jeffrey K.Liker. & David P.Meier. 2007. Toyota Talent. Developing Your People. The Toyota Way. McGraw-Hill.
Kirjassa on haastetta, sekin kertoo Sarin professionaalisuudesta.
Ja peukut edelleen pystyssä Sarille.
Hyvää viikonloppua, terkuin Seiija Telaranta

torstai 7. marraskuuta 2013

Sari Stenius on finaalissa!



Aamu ei olisi voinut alkaa paremmin kuin tällä jysärillä. Sari Stenius on edennyt kolmen parhaan joukkoon arvostetussa kisassa, jossa valitaan Tulevaisuuden johtaja hoiva-alalla Ruotsissa. Valinta tapahtuu 21. tätä kuuta. Muut loppusuoralle päässeet ovat kaksi ansioitunutta lääkäriä. Palkinnon jakaa kuningatar Silvia.
Sari on jo nyt huomion kohteena, haastatteluja, kuvauksia! Mutta meidän Sari kyllä pärjää. Hän ei tule saranan puolelta huoneeseen. Nyt siis johtajakoulutuksen käyneet kollegat ja muut, kaikki tuki tähdellemme Sari Steniukselle.
Seija Telaranta

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Johtamisen oppikurssi à la Jorma Ollila


Jorma Ollilan vastailmestynyt kirja on nyt luettu. Eilen illalla sain viikon urakan päätökseen. Kirja vei minut mukaansa samalla tavalla kuin parhaimmat ruotsalaiset dekkarit tai Bill Clintonin, Lee Iaccoccan ja Barack Obaman vastaavat teokset.
Kirja on upeasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Minulle se kuitenkin oli kiinnostava siksi, että oli mukava huomata, että ei ole Ollilalta jäänyt johtamisen kirjat lukematta. Hän myös otti uudet ajatukset Nokiassa käyttöön ja johti niiden mukaisesti.
Jotain kuitenkin meni pieleen, kun tämän päivän arvion mukaan hienoista prosesseista ja  tutkitusti hyvästä johtamistavasta huolimatta lopputulos on pannukakku.
Kyllä kirjasta löytää myös vastauksen. Henkilöstö ja johtajat alkoivat viihtyä liikaa mukavuusalueella, jolloin jäi huomaamatta toimintaympäristön muutos. Tai huomattiin kyllä, mutta ei tehty oikeita johtopäätöksiä oikeassa kohtaa. Pahin virhe kuitenkin oli, että asiakas unohtui, vaikka se oli korkealla arvohierarkiassa.

Lue koko juttu osoitteessa Blogi puhutaanjohtamisesta
Sunnuntaiterkuin Seija Telaranta

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vapaus unelmoida

Sain Obamalta Facebook-postia tämän ihanan kuvan kera. "On every continent, there are girls who will go on to change the world in ways we can only imagine, if only we allow them the freedom to dream".

Obaman perhe ja Malala Yousafzai
Olen myös lukenut Saku Tuomisen kirjasen Hyvä elämä -lyhyt oppimäärä. Siinäkin puhutaan unelmista ja unelmoinnin tärkeydestä.
Lue lisää osoitteessa puhutaanjohtamisesta
Viikonloppuna on mahdollisuus unelmoida. Terkuin Seija Telaranta

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ilta oli taas Zlatanin

Viime perjantaina Zlatan Ibrahimovic, Malmön Rosengårdin slummin kasvatti, seisautti veret ruotsalaisilta jalkapallofaneilta ja kansalta ratkaisemalla huipputärkeän ottelun Itävaltaa vastaan. Vaikea ottelu oli jo lähestymässä loppuaan, kunnes Zlatan teki sen taas, iski voittomaalin kun vain 4 minuuttia peliä oli jäljellä.


Aftonbladet, josta kuvakin on otettu kirjoitti, että Ruotsissa, missä koko yhteiskunta vannoo yhteisön yhteiseen voimaan, tapahtui ihme. Yksilö tuli ja ratkaisi koko pelin, nosti koko joukkueen korkeammalle tasolle. Tässä on kaikille johtajillekin miettimistä. Peluutanko tähtiä, miten huomioin muut, jos tähdet loistavat? Lue lisää Zlatanista osoitteessa  puhutaanjohtamisesta 
Tässä blogissa aikaisemmin on myös juttuja Zlatanista ja hänen persoonastaan jalkapalloilijana, maajoukkueen kapteenina, slummien kasvattina ja onnellisena miehenä itseään 11 vuotta vanhemman Helena Segerin kanssa sekä kahden pojan isänä.
Sunnuntaiterveisin Seija Telaranta

perjantai 4. lokakuuta 2013

Hääpäiväonnittelut Michellelle ja Barackille

Hääkuva
Maailman ykkösjohtaja Barack Obama ja vaimonsa Michelle viettävät tänään 21. hääpäiväänsä. Barack Obama postasi Facebookissa onnittelut vaimolleen tämän ihanan kuvan kera. On hienoa liittyä onnittelijoiden joukkoon, sillä onhan mukavaa, että Obamat ovat esikuvia myös hyvän perhe-elämänsä vuoksi. Laajassa yhteishaastattelussa jokin aika sitten molemmat totesivat, että onnellinen perhe-elämä mahdollistaa jaksamisen maailman näkyvimmällä paikalla ja on voimavara molemmille.
Tänään jos koskaan Obamat tarvitsevat tukea, sillä sisäpolitiikassakin vetää kaikista ovista ja tärkeä terveydenhuolto-uudistus on taas vaaka-laudalla. Toivoa sopii, että yrittänyttä ei laiteta ja koittaa helpompiakin aikoja.
Kahdenkesken illallisella, avioliiton kulmakivi
 Mikäli elämäkertaan on luottaminen, tänään Michelle ja Barack nauttivat kahdenkeskisen illallisen jossain tavallisessa etnisessä ravintolassa ja muistelevat hauskoja nuoruusaikojaan ja häitä edeltäviä kuvioita. Niihinkin on tullut uutta valoa. Oli pitkään luultu, että Michelle ei olisi ollenkaan noteerannut vakavissaan oppilastaan Barackia, mutta viimeaikaiset kirjoitukset ja työtoverien kertomukset muistavat toisin. Michelle oli aivan ihastuksissaan tulevaan mieheensä ensi hetkestä lähtien.
Oli kuinka oli, maailma tarvitsee esikuvia.
Mukavaa viikonloppua lukijoille, terkuin Seija Telaranta

lauantai 28. syyskuuta 2013

Johtamisjärjestelmä tukenasi

Annatko kaikkien kukkien kukkia johtamisessasi?
Johtamisjärjestelmä on organisaation hermorunko ja strategia sen persoonallisuus, Mintzbergiä lainaten. Johtamisjärjestelmän avulla johtaja tekee johtamisen näkyväksi ja avoimeksi. Johtamisjärjestelmän avulla käsitellään tietoa ja sen puitteissa toimitaan. Johtamisjärjestelmä varmistaa yhteyden strategisten tavoitteiden ja operatiivisen toiminnan välillä.  Johtamisjärjestelmän puute antaa liikaa tilaa johtajan persoonallisille ratkaisuille. Siksi, jos tarkastellaan kahta vastaavaa työyksikköä toinen voi olla heaven ja toinen hell. Johtajat laittavat persoonallisuutensa liikaa peliin, kun ei ole työkaluja.
Mistä sitten löydän sen työkalun, jolla pystyn johtamaan selkeästi?
Lue lisää osoitteessa puhutaanjohtamisesta -blogi
Syysterkuin Seija Telaranta

torstai 19. syyskuuta 2013

Ylpeinä Luhatuulesta, omasta työpaikasta


Heli Seppälä ja Minna Kankaansivu
Kun ajelee maalaismaisemaa Tampereelta Ikaalisten Luhatuuleen, ei voi kuin ajatella Esperin toimitusjohtajan Marja Aarnio-Isohannin sanoja esittelylehtisestä:"Asetin tavoitteeksi, että esperiläisillä olisi hyvä itsetunto ja että he olisivat ylpeitä omasta työpaikastaan”. Ylpeä saa olla, että paikkakunnalla on lähinnä naisia työllistävä yritys; lähellä mutta niin kaukana kaikista kirkonkylistä. Jutellessani Länsi-Suomen läänin aluepäällikkö Heli Seppälän ja Luhatuulen yksikön päällikön Minna Kankaansivun kanssa, asia konkretisoitui. Luhatuulen siirryttyä perheyritykseltä Esperille, toimintaan on tullut ison talon työkaluja, vakautta ja selkeä suunta. Lue lisää osoitteessa: http://www.puhutaanjohtamisesta.com
Seija Telaranta

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Hämeenkyrö - ihmiselon ihanuus, kaukana sen kurjuus

Hämeenkyrön kunnan kauniilla internet-sivuilla on mukaeltu F.E.        Sillanpään tekstejä näin 125 -juhlavuoden hengessä täydennettynä upeilla kuvilla maalaismaisemasta. Otsikon lisäksi toinenkin lause tarttui mieleen: ”Hämeenkyrö – Kunta elää elämäänsä”. Hämeenkyrössä on 10600asukasta ja yli puolet saa elantonsa palveluista. Aika hämmästyttävältä tuntuu, että vain 10 % elää  maataloudesta kun katselee laajoja peltoja ja tuuheaa metsää. Terveyskeskustakin ympäröivät viljavat peltoaukeamat, joita voi ihastella joka puolelta sisätiloistakin.

Osastonhoitaja Maritta Tuominen, johtava hoitaja Tarja Soukko, apulaisosastonhoitaja Anna-Maria Rantanen ja osastonhoitaja Sirkka Yli-Kyyny
Nämä naisjohtajat vievät terveyskeskuksen elämää eteenpäin sillanpääläisessä hengessä. Lue tarkemmin osoitteessa : Puhutaan johtamisesta

Seija Telaranta

perjantai 6. syyskuuta 2013

Sari Stenius ehdolla Tulevaisuuden johtajaksi 2013

Ehdolla tulevaisuuden johtajaksi
Tänä keväänä Mälarsjukhusetin Infektioklinikan toimialajohtaja Sari Stenius oli ehdolla Vuoden naisjohtajaksi Ruotsissa. Jo ehdokkuus sinänsä on iso saavutus ja siitä on kerrottu aikaisemmissa artikkeleissa tässä blogissa. Pöly ei ole vielä ehtinyt laskeutua, kun sain taas iloisia uutisia Sarilta. Hänet on sairaalan ylimmän johdon toimesta ilmoitettu ehdokkaaksi Sjukvårdens Lederskapsakademiin organisoimaan "Framtidens ledare 2013" -kisaan. Kisa on jo hyvässä vauhdissa, ehdokkaita oli kaikkiaan 23. Jatkoon pääsi 10 ja Sari on heidän joukossaan. Syyskuun lopulla on syventävät haastattelut Tukholmassa. MAHTAVAA Sari ja lykkyä tykö.
Tulevaisuuden johtaja valitaan tänä vuonna kolmannen kerran.Tarkoitus on nostaa esiin nuoria johtajia, jotka ovat onnistuneet johtajan työssään. Kriteerit ovat seuraavat:
  • Henkilö toimii johtajana ja hän on korkeintaan 45-vuotias
  • Hän omistautunut, innostunut ja sitoutunut johtajan työhönsä
  • Hänellä on näyttöä strategisista kyvyistä ja hän on visionääri
  • Hän on osoittanut taitoa muutoksen läpiviennissä sekä toiminnan kehittämisessä
  • Hän on yhteistyökykyinen ja hallitsee  viestinnän
  • Hän huomioi henkilöstönsä ja kehittää heidän osaamistaan
  • Hän saavuttaa asetetut tavoitteet
On todella hienoa, että Ruotsissa kohotetaan terveydenhuollon johtajien näkyvyyttä ja järjestetään erilaisia kilpailuja, joiden avulla nuoret ja taitavat johtajat pääsevät esiin ja esimerkeiksi. Tulevaisuuden johtajaksi nimetty saa palkinnoksi viikon johtajakurssin Harvardin yliopiston Business Schoolissa Bostonissa. Vautsi jos Sari voittaa, kuten kaikki hänet  tuntevat täällä Suomessa toivomme, niin olisipas meillä ilon ja ylpeyden aihetta kerrassaan.  Tulevaisuuden johtajan  palkinnon jakoi viime vuonna kuningatar Silvia.
Eikä tässä Sarin ehdokkuudessa vielä kaikki. Infektionskliniken, jonka toimialajohtajana Sari nyt työskentelee on saanut kolme stipendiä Landstinget Sörmlandilta, koska klinikassa on esimerkillisesti kehitetty toimintaa. Ja nämä stipendit ovat tulleet jo kolmena vuonna Sarin johtamalle klinikalle.

Onnea kisaan on täällä Suomessa toivottamassa sankka joukko Tampereen ammattikorkeakoulun Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot suorittaneita.  Moni ryhmä on käynyt paikan päällä Eskilstunassa tapaamassa Saria ja tutustumassa Mälarsjukhusetin johtamiseen. Ihaillen ollaan aina lähdetty kotimatkalle, tavattiin upea naisjohtaja, josta on meille esimerkiksi. Sari on suorittanut johtamisen erikoistumisopinnot TAMKissa ja toimi täällä ollessaan Tekonivelsairaala Coxan vuodeosaston osastonhoitajana.
Olipas minulle taas iloinen viesti Eskilstunasta. Maailma tarvitsee esikuvia! Mukavaa viikonloppua!
Seija Telaranta

perjantai 30. elokuuta 2013

Koulutus on johtajan henkivakuutus

Kävin tänään Kihniön terveys- ja palvelukeskuksessa. Minuun teki vaikutuksen laaja-alaisen koulutuksen saanut pari kuukautta sitten valittu johtava hoitaja Heli Yli-Kauhaluoma. Lue hänen tarinansa puhutaanjohtamisesta -blogista osoitteessa puhutaanjohtamisesta

Johtava hoitaja Heli Yli-Kauhaniemi
Ja tässä yhdessä vastaavan hoitajan Helinä Luoman kanssa.


Helinä on suorittanut Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot TAMKissa.
Mukavaa viikonloppua, terveisin Seija Telaranta

tiistai 27. elokuuta 2013

On lähtökaffet juotu..

.. ja päivä oli työpäivä!
työkaverit
Aamulla siis juotiin työporukalla lähtökahvit, yksi vaihe jäi taakse ja uusi alkoi saman tien.Mukavat muistot jäivät TAMKista ja hyvä on niillä eväillä mennä eteenpäin. Oli nostalgiaakin, sillä mukana oli opettajakoulutukseni aikainen opettajani Annukka Häkämies, joka muisteli aikaa kun olin hänen oppilaansa. Siitä tämä lippu ja "koira". Ne muistuttavat ikimuistoisesta ajasta, jolloin Tiina Runnen kanssa otettiin koirat mukaan koulupäivän ajaksi ja kytkettiin ne koulun lipputankoon odottelemaan kiireisiä emäntiään.Hauskoja muistoja kaikki! Kiitti mahtavat työkaverit ja eri yksikköön siirtynyt Outi Wallin. Hänen kanssaan muisteltiin Tukholman reissuja. Ja sitä epävirrallista ohjelmaa, johon kuului kunnon samppanja ja vaatekassi Massimo Duttilta.
Hyvät lukijani, juttu jatkuu jo jonkin aikaa toimineella kanavalla puhutaanjohtamisesta. Siellä voit lukea vierailusta Parkanoon, jossa  kollegani Mervi Lepistön kanssa tapasin entiset johtajakurssilaiset Mirja Ahoniemen ja Salla Kallioniemen. Upeat naisjohtajat, joilla on valtaa ja vastuuta viedä parkanolaisten hyvinvointia eteenpäin.
Mervi Lepistö, Mirja Ahoniemi ja Salla Kallioniemi
 Terveisin Seija Telaranta