tiistai 24. joulukuuta 2013

Aurinkoa ja unta Hawaijilla

Juuri ennen joulurauhan julistusta ehdin tämän ihanan "johtajaperhekuvan" myötä toivottaa kaikille lukijoilleni Joulurauhaa.



Obaman naiset ovat jo pukeutuneet Hawaijin väreihin, minne perhe vetäytyy joulunviettoon. Ikävissä tunnelmissa. Kannatusluvut ovat pohjalukemissa ja negatiiviset tapahtumat varjostavat elämää. Jotain mukavaa meille suomalaisille. Suomalaistaustainen John Koskinen on nimetty huippuvirkaan Obaman hallinnossa, verovirasto IRS:n johtoon.
Joululta Obama toivoo aurinkoa ja unta, ja niistä saamansa energian avulla kääntävänsä epäonnistumiset valoon päin. Jorma Ollilaa lainaten: "virheitä voi tehdä, mutta ei samaa kahta kertaa".
Itse vietän joulua kotimaisemissa Karhella. Ohjelmassa on Viljakkalan joulukirkko, hautakynttilöiden sytytys ja rauha täällä maalaismaisemissa kuusten keskellä. Juuri siirryin Lee Childin dekkareiden parista Nebraskasta Tukholman Råbyhyn, Roslundin ja Hellströmin dekkarin “Kaksi soturia”, myötä. Näistä Ruotsin slummeista minulla onkin jo kokemusta Malmön Rosengårdista alkaen. Sinnehän sijoittuivat Zlatan Ibrahimovicin muistelmien lapsuus ja nuoruus -osiot

Valkoisen talon joulukuusi
Seija Telaranta

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Keihäänheittäjä Seppo Saarijärveltä

Tamkin Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot on nyt kuopattu, joten on muisteluiden aika. Koulutuksen perustajajäsen Seppo Lehtovuori on jo  muutaman vuoden viettänyt eläkeläisen elämää.  Hän on edelleen satojen johtajakurssin käyneiden mielessä ja muistoissa Facebook-sivustollakin. Joulukuulumiset tulevat Saarijärveltä, minne Seppo vaimonsa kanssa muutti Parkanosta. Toki tuttuihin maisemiin, vaimon kotitaloon keskustan tuntumaan.
Saarijärven kaupunki sijaitsee 60 km Jyväskylästä pohjoiseen ja siellä on noin kymmenentuhatta asukasta.
Saarijärven keskusta kesällä
Saarijärvi on tosi vireä kulttuurikaupunki, joka onkin tarjonnut Sepolle mahdollisuuden jatkaa monipuolisia harrastuksiaan. Mieskuorolaulu, kirjallisuuspiiri, elokuvakerho ja englannin keskustelukerho ovat henkisiä harrastuksia. Ja tietysti lukeminen. Mielenkiintoista on, että meillä on paljon samoja mielidekkaristeja. Niistä mainittakoon Camilla Läckberg, Hjorthin ja Rosenfeldin sekä Roslundin ja Hellströmin kirjat. Seppo lukee kyllä paljon monipuolisempaa kirjallisuutta kuin minä. Mainittakoon sekin, että kirjallisuuskerhossa pidetään esitelmiä, Sepon syksyn esitys oli Ingrid Frimanssonin psykologisesta jännäristä "Hyvää yötä rakkaani".
Kalastus ja marjastus jatkuvat täydellä teholla, samoin puutarhanhoito ja erilaiset remontit. Oma lukunsa on tietysti keihäänheitto. Remonttihomissa sattunut pieni tapaturma haittasi viime kauden kilpailuja, mutta pronssia tuli kaikesta huolimatta kesällä Norjan Mossissa pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

Vetaraanikilpailuissa Pukinmäessä
Lapset perheineen ovat todella tärkeitä Sepon elämässä. Muistan kuin eilisen päivän kun vanhimman pojan perheeseen Wieniin syntyi tyttö ja poika, sitten tyttären ja nuoremman pojan lapset. Nyt ovat kaikki koulussa yhtä lukuunottamatta. Omena ei ole pudonnut kauas puusta kilpaurheilussakaan, sillä 12-vuotias pojan tytär on sarjansa Itävallan mestari ja pronssimitalisti Euroopanmestaruuskisoissa irlantilaisessa tanssissa.
Sepon eläkepäivät kuluvat siis monipuolisten harrastusten ja perheen parissa aktiiviseti ja positiivisesti. Joulu vietetään Wienissä. Lämmin Joulutervehdys työtovereilta ja entisiltä johtajakurssilaisilta. Ja kiitos kun sain jakaa kuulumiset!
Terkuin Seija Telaranta


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tähdeksi Västeråsin taivaan

Hei kaikki hoiva-alan johtajat. Taas on tullut "ilokirje" Ruotsista. Vasta johtajakurssi 31 kotiutui legendaariselta Ruotsin matkalta ja vierailulta Sari Steniuksen luota Mälarsjukhusetista Eskilstunasta. Nyt Sari on headhuntattu toimialajohtajaksi Västmanlandin sairaalaan Västeråsiin, toiselle vahvalle suomalaisalueelle, jossa on  jo monen polven suomalaistaustainen "vähemmistö".  Johtajakurssit ovat vierailleet siellä Mälarkodissa, jossa puolestaan ovat suomenkieliset vanhukset saaneet hoivapaikan ja hoivan kotikielellään.
Tässä kopiona Sarin haastattelu ja pieni ruotsinkielen harjoitus joulunalustunnelmissa.

Haastattelun on tehnyt Maria Granberg ja se on julkaistu Sjukhustabens Veckobrevenä (vecka 50/2013). Landstinget Västmanland


Ny verksamhetschef på Urologkliniken
Sari Stenius blir ny verksamhetschef på Urologkliniken vid Västmanlands sjukhus Västerås. Hon är sjuksköterska och har arbetat som chef i 17 år, nu närmast som verksamhetschef på infektions- och lungkliniken vid Mälarsjukhuset i Eskilstuna. Sari är en prisad ledare och var bland annat en av tre finalister till ledarskapsakademins pris Framtidens Ledare 2013.
Sari, som börjar sin tjänst den 20 januari 2014, efterträder Botan Hawas som kommer att finnas kvar inom Västmanlands sjukhus. Han kommer nu att fördjupa sin pågående forskningsstudie kring grön laser som behandlingsmetod mot prostataförstoring och återgår till sin tjänst som överläkare på Urologkliniken.
Hur känns det att snart tillträda som verksamhetschef på Urologkliniken?
- Det känns verkligen jättespännande och det är fantastiskt roligt att få komma till Västmanland.
Hur ser du på din roll som verksamhetschef?





Foto: Dagens Medicin

- Jag försöker se på mitt ledarskap som två parallella processer som löper bredvid varandra – dels ledarskapsrollen och dels rollen som förbättringsledare. Jag ser inte förändringar som svårigheter utan som möjligheter. Samhället och sjukvården är i ständig utveckling och det är meningsfullt att vara med och påverka.
Vilka blir dina viktigaste arbetsuppgifter den första tiden på Urologkliniken?
- Till att börja med ser jag mycket fram emot att lära känna mina nya medarbetare. Det ska bli väldigt roligt att få lära mig mer om klinikens arbete och se hur vi tillsammans kan arbeta för att göra verksamheten ännu bättre. En viktig fråga det kommande året är bland annat kompetensförsörjning och då framför allt arbetet med att behålla och rekrytera sjuksköterskor. En annan viktig fråga är tillgängligheten och hur kliniken arbetar med sina vårdflöden till avdelning och mottagning.
Vad gör du helst när du inte är på jobbet?
- Jag tillbringar mycket tid tillsammans med min familj, då gärna i form av ridsport tillsammans med min dotter eller ute i löparspåret. På sommaren passar vi på att vara ute med husbilen så ofta vi kan. 

Sarilta terveiset kaikille johtajakoulutuksen käyneille ja Joulutervehdys!

 Seija Telaranta

maanantai 2. joulukuuta 2013

Energiaa enneagrammista kaamokseen


Toimintakeskuksen avaus, tyyppi 8, Voimanen aloittaa

Voimanen on enneagrammityypeistä johtaja. Hän ottaa johtajuuden, jos hän huomaa, ettei tilannetta tai tilaisuutta johda kukaan. Voimanen ei tee sitä tietoisesti, vaan se ominaisuus on heihin sisään rakennettua. Voimanen uskoo, että hän on vahva ja vastuullinen toimija. Hän inhoaa heikkoutta, vallan väärinkäyttäjiä, teeskentelijöitä ja typeryyksiä. Hänen vetovoimansa perustuu vahvuuteen ja suojelevuuteen.

Voimasilla on innostunut ja eteenpäin ajava draivi. He näkevät helposti asioista kokonaisuuden. Heidän ei tarvitse viilata pilkkua. He mielellään delegoivat tehtäviä luotettaville työntekijöille, kuitenkin niin, että voivat kontrolloida tekemisiä. Oli kyse omasta toiminnastaan, työyhteisöstä tai perheestä, he luotsaavat sitä päättäväisesti eteenpäin. Erään Voimasen ilmaisu onkin: ” Ellei sinulla ole omaa suunnitelmaa, olet osa jonkun toisen suunnitelmaa. Miten voin auttaa sinua suunnitelmasi tekemisessä ?”



Kahdeksikkojen, Voimasten, korostunut piirre on oikeudenmukaisuuden tarve. Heillä on muita kehittyneempi kyky tähän. Se voi olla jopa niin kärjistynyt, että Voimanen asettuu suojelemaan oman kuulemisensa perusteella hänen mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdeltua, vaikka itse kohde ei vielä ehtinyt kokea ja huomata itse epäoikeudenmukaisuutta.

Voimasia kuvaa hyvin se etteivät he osaa lukea asioita rivien välistä. Kasit arvostavat suoraa puhetta ja vahvaa rinnallakulkijaa. He eivät tunnista, eivätkä näytä emotionaalista haavoittuvuuttaan, joka saattaa merkitä törmäyskurssia tunnekeskuksen (2, 3 tai 4) tyyppien kanssa.

Anti meille muille on Voimasten kyky saada tärkeät toiminnot tapahtumaan. Heidän kehittymiskohteensa on esim. työpariin luottaminen ja sen kyvyn kehittäminen, että voisivat työskennellä kenen kanssa tahansa. Vuorovaikutuksessa Voimaset tarvitsevat suoran ja rehellisen palautteenantajan.

Jos kasien positiivinen puoli on vahvuus, sokea piste onkin himo ja ylettömyys, jopa julmuus. Kun palautetta voisi antaa kärpäslätkällä, kaivaa kahdeksikko välittömästi rannikkotykistöalukset esiin. Himo voi olla suklaanhimoa tai vallanhimoa, mutta kaikkea pitää tehdä vahvasti ja näyttävästi niin, että tuntuu. Kaikesta huolimatta lähipiirin on aivan ihana ja turvallinen olla kahdeksikon siipien suojassa.

Mervi Lepistö
Mervi Lepistö


Painonhallinta- ja hyvinvointiohjaaja, Enneagrammiopettaja,
NLP-Practitioner ja Coach


Sh, TtT, ETNT
Weight Control and Wellness-trainer, 

Enneagram Teacher in Narrative Tradition
NLP-Practitioner and Coach

R.N., PhD, ETNT
Care One Oy