lauantai 23. helmikuuta 2008

Johtajakoulutuksesta on monipuolista hyötyä, sanoo Satu Sipilä

Kuva: Satu Sipilä soveltaa oppimaansa sekä työssä että luottamustehtävissä.


Satu Sipilä toimii Hatanpään kantasairaalassa Päiväkirurgian yksikössä osastonhoitajan tilapäisenä sijaisena 15.3 2009 saakka ja jatkaa sen jälkeen apulaisosastonhoitajan tehtävässä.

" Sain merkittävän pohjan työskennellä vt osastonhoitajana suorittaessani työn ohessa erikoistumisopintoja Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla vuonna 2007."

"Viime syksy oli jännittävä, sillä olin ehdokkaana kunnallisvaaleissa Tampereella ja onnistuin pääsemään valtuustoon, olin ääniharavissa sijalla 27. Aloitan näin kolmannen valtuustokauteni tammikuussa 2009. Pidän tätä ihmeenä, sillä näissä vaaleissa niin moni konkarikin putosi valtuustosta."

 PIRAMKin johtajakoulutuksesta sain mielestäni paljon hyviä eväitä ja uutta näkökulmaa ja tietoa osastonhoitajan työn lisäksi myös työskentelyyni valtuustossa ja muissa luottamustehtävissä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.