Churchilleja on harvassa

Jokaiselle johtajalle on aikansa, kirjoittaa Peter Drucker. Esimerkiksi Winston Churchill ei välttämättä olisi jäänyt lainkaan maailmanhistoriaan suurena johtajana ja sankarina, jos olot olisivat olleet normaalit. Normandian maihinnousu toisen maailmansodan loppupuolella ja sen onnistuminen jakoi sankarirooleja monille muillekin kuin Churchillille. Hän oli johtaja, joka syttyi vasta kun haasteet olivat riittävän suuret. Joskus myöhemmin kun katsotaan meidän SoTe-uudistusta, voidaan myös siinä nostaa esiin johtajuutta ja kuka sen otti. Jotkut johtajat ovat erityisen hyviä tasaisessa menossa, rutiineissa eivätkä he kestä kovaa stressia. Jos koko ajan sanot hopi, hopi on kiire, mä lamaannun enkä tee mitään, vastasi 7-vuotias lapsenlapsenikin minulle. Kumpikaan ei ole hyvä johtaja, sellainen jonka adrenaliinin täytyy nousta että saa jotain aikaan tai sellainen, joka ei kestä painetta. Useimmiten tarvitaan johtaja, joka pystyy toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa, peruspätevä.

Kevään kunniaksi kuvat Roomasta, Umberto Primo-sairaala taustalla

Drucker pitää tärkeimpänä peruspätevyytenä halukkuutta, kykyä ja itsekuria kuunnella. Se on tosi helppo toteuttaa, sillä tarvitsee vain pitää suunsa kiinni. Halukkuuus kommunikoida on sitä, että saa itsensä ymmärretyksi. Tässä pätee erinomaisesti se, että osaa yksinkertaistaa ja puhuu sitä kieltä, jota ymmärretään.  Henry Minzberg kutsuu johtajan yhtä roolia informaatiokeskuksena olemiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että johtaja ei vain välitä vaan muokkaa saamansa tiedon henkilöstölle sopivaksi ja helpoksi.
Perusasioita pitää toistaa ja pitää esillä jatkuvasti. Sairaalamaailmassa niissä tapahtuu pahimmat virheetkin. On myös demonstroitava ja havainnollistettava.
Peruspätevyydeksi lasketaan myös, ettei esitä verukkeita eikä tekosyitä. Jos asiat eivät onnistu, se on myönnettävä ja haettava uusi alku ja vauhti. Ei pidä myöskään tehdä jatkuvasti kompromisseja vaan tehdä täydellisesti tai ei ollenkaan. Bill Clintonin periaatetta noudattaen tämä tarkoittaa, että jos ei jossain onnistu, se tie kannattaa hylätä ja edetä asioissa, jotka ovat mahdollista toteuttaa.

Peruspätevyyttä on myös kyky ja halukkuuus myöntää, kuinka paljon suurempi on johtajan tehtävä kuin hän itse. Hän alistuu tehtävälleen, mutta ei samaistu siihen. Kun johtaja jättää organisaation ja se "romahtaa", hän on imenyt sen kuiviin. Esimerkiksi sopii Aurinkokuningas Ludvig XIV ja hänen toteamuksensa "Valtio olen minä". Siihen sitten kaatuikin kuningaskunta ja päätyi vallankumoukseen.

...ja kotikatu Collina Flemingin kaupunginosassa..

Kun johtaja ei pidä itseään korvaamattomana, hän kykenee olemaan normaali myös työn ulkopuolella. Hän myös kykenee kannustamaan henkilöstöään ja olemaan tukena. Hänen jälkeensä ei jää valtatyhjiötä eikä katastrofia vaan organisaatio pysyy valitsemassaan suunnassa ja jatkaa toimintaansa normaalisti.
Ja mikä helpotus! Kaikki menestyvät johtajat eivät suinkaan ole synnynnäisiä johtajia eivätkä edes saaneet koulutusta johtajaksi. He ovat itseoppineita ja onnistuneita työssään.
Terkuin Seija Telaranta

Vastavuoroiset suhteet

Huomenta Tallinnan aamusta. Voi tuntua tosi kummalliselta, että tässä ihanassa auringonpaisteessa ja vapaan meren lainehtiessa, luen Peter Druckeria. Maisemien vaihtuessa elämässä ja muutoksissa työpaikalla, aina on hyvä pysähtyä sanan ääreen ja ottaa aerobic-ohjaajan sanoin rytmistä kiinni. Teen esitelmää ja minulla on mukana Druckerin "Voittoa tavoittelemattoman organisaation johtaminen" (Talentum 2008). Kun ei oikein saa rytmistä kiinni kirjojen ja ajatusten moninaisuudessa, paras lääke on klassikko-kirja. Peter Druckerin kirjat toimivat ja auttavat joka asiassa kun on kyse johtamisesta. 

Kevät...

Kappale vastavuoroiset suhteet on oikea helmi. 

"Vain vastavuoroiset suhteet toimivat. Jokainen organisaatio haluaa ja tarvitsee tähtiä. Hyvässä oopperaesityksessä tähti ei kuitenkaan ole erillään muiden roolien esittäjistä. Muut roolit tukevat tähteä, ja kun hieno laulaja suorittaa erinomaisen esityksen, myös sivuroolit nousevat keskinkertaisuuden yläpuolelle. Tämä on vastavuoroisen suhteen tulos."

Johtaja rakentaa tämän kaksisuuntaisen suhteen henkilökunnan, johtokunnan, yhteisön, tukijoiden ja vapaaehtoisten kanssa yhteistyössä aloittamalla siitä, mitä kerrottavaa heillä on hänelle eikä kertomalla itse.

Kun kysyy muilta saa selville myös mikä hiertää ja onko kiviä kengissä. Drucker sanoo, että suurin osa ongelmista on melko harmittomia, kun ottaa ne esille, nostaa pöydälle. Peittämällä ja salailemalla niistä tulee kaikkia syövä negatiivinen kierre. Jokaisessa työpaikassa ja kaikilla ihmisillä on ongelmia. Lähtökohtana se on vapauttava.  Eivät ongelmat muutu merkityksettömiksi vaikka ne tunnistetaan. Ydin on, että toimitaan ongelmista huolimatta niiden vaikutusta minimoiden.

Johtajan sisäisessä uudistumisessa on kolme keskeistä työkalua; opetus, organisaation ulkopuolella työskentely ja rivityöskentely. Drucker mainitsee yhden loistavaa tulosta tekevän sairaalan, jossa käytäntönä on, että koko johto ja hallintohenkilöstö viettää yhden viikon joka vuosi osastotyössä potilaiden parissa.

"Ne, joilla on parhaat sisäisen uudistumisen taidot, keskittävät ponnistuksensa johonkin. Tavallaan he ovat itsekeskeisiä ja näkevät koko maailman ravintoaineena omalle kasvulleen."

Mukavaa viikonloppua lukijoilleni. Jalkahoitoon, kampaajalle, sauvakävelylle, syömään....

Terveisin Seija Telaranta

Vanhustenhoidosta Ratinan suvannon kauniissa maisemassa

Arja Laitinen työpaikallaan

Tällä hetkellä jo työmatkakin on nautinto. Kuljen bussilla kohti Tamperetta kuunnellen musiikkia tai lukien kirjaa. Kolmen viikon aikana ovat jo bussipysäkillä alkaneet minua tervehtimään ja bussikuskille olen joka aamu toivottanut mukavaa päivää.  Aamulla odotan innolla sitä kun kuljen Takon tehtaan pääportin ohi, näen Ratinan stadionin valopylväät, Laukontorin rannan ja veneet siinä.

Korjaan ryhtiä ja käännyn kohti Kehräsaarta, työpaikkaani. Tunnen suurta ylpeyttä kun kävelen kohti alueen punatiilisiä rakennuksia ja tiedän, että saan olla siellä työssä. Sisällä kävelen rappuset neljänteen kerrokseen, ihan arkiliikunnan nimissä mutta nauttiakseni ikkunoista näkyvän sisäpihan muuttuessa joka kerroksessa.

Näkymä työhuoneen ikkunasta

Kerroksessa, jossa työskentelen, on aulassa kauniit, herkät mustavalkoiset pihlajanoksat seinissä. Tilaa hallitsee alkuperäinen punatiili, hillitty harmaa ja valkoinen. Ylpeys kasvaa edelleen kun tulen hallinnon tiloihin, kaunista, harmonista ja rauhallista. Kaikki on tarkkaan mietittyä yleisissä tiloissa samoin kuin työpisteissä. On mietitty värit, kalusteet aina mattoihin ja astioihin saakka.

Useasti kuulee, että työ sujuu kun välineet, puitteet ovat kunnossa ja näinhän se on. Menneiden viikkojen aikana olen todennut, mikä merkitys on kauniilla työympäristöllä, sillä miltä näyttää sisällä ja mitä näkyy ikkunasta kun katsoo ulos. Esteettisesti kauniilla työympäristöllä on merkittävä vaikutus siihen miten sitä suhtautuu omaan työhönsä. Samalla esteettisesti kaunis työympäristö kuvastaa yrityksen arvoja, suhtautumista sekä asiakkaisiin että työtekijöihin.

Työskentelen nyt vahvasti tehostetun palveluasumisen parissa. Pääsen kehittämään sekä yksiköitä että niiden hoitotyötä. Haaste on iso, koska koko valtakunnassa on vahvasti pinnalla vanhustenhuollon negaatio ja yhtenä suurimpana lietsojana on media. En kiellä, ettei parannettavaa ole, mutta yhden tai kahden toimijan kautta on koko vanhustenhuollon ala leimattu huonoksi, epäonnistuneeksi. Yhdessäkään sensaatiokirjoituksessa, tv-ohjelmassa ei ole haluttu hakea ratkaisuja, ehdotuksia sille miten ja missä toimittaisiin toisin.

Henkilökohtaisesti toivoisin asiasta käytävään keskusteluun enemmän ratkaisukeskeisyyttä. Sillä jokainen meistä vanhenee ja tulee tarvitsemaan enemmän tai vähemmän palveluita ja hoitoa elämänsä loppupäässä. Haluaisin nähdä onnistumisia, hyviä esimerkkejä vanhustenhoidostamme, sillä niitä on. Kuvastaako sitten uutisoinnin näkökulma sitä, että hyvin hoidettu vanhus, onnellinen vanhuus ei ole uutisoinnin arvoista, harmi.

ja ovessa lukee....

Vielä muutamia ajatuksia vanhustenhoidosta. Ihan ensimmäisenä meidän pitää luopua sanasta kodinomainen. Onko meidän vanhus koditon ja asuu jossakin kodinomaisessa tilassa? Ei, tehostetussa palveluasumisessa vanhus asuu omassa kodissa, jossa hän saa hoitoa ja hoivaa tarvitsemansa määrän. Omassa kodissaan vanhus on osa sosiaalista ympäristöä, solmii uusia ystävyyssuhteita, jopa rakastuu uudelleen. Elää arkea ja juhlaa oman perheensä kanssa ja nauttien normaalista arjesta uusien ystäviensä kanssa, omien voimavarojensa mukaan.

Toinen asia, mikä meidän pitäisi ymmärtää, on se, että ei vanhusten hoitaminen ole rakettitiedettä. Se on juuri niin helppoa, kuin miettiä mitä itse haluaa omalta vanhuudeltaan tai miten haluaa, että omia vanhempia hoidetaan. Sitten pitää lähteä toimimaan vahvasti niiden ajatusten pohjalta. Miettiä ja ratkaista olemassa olevia raja-aitoja, kehittää hoitajien koulutusta pois tehtäväkeskeisyydestä ja temppujen tekemisestä ihmisen kohtaamiseen ja läsnäoloon. Sillä viime kädessä vanhus niin kuin jokainen meistä kaipaa seuraa, silittävää kättä, iloa ja naurua ympärilleen.

Kotimatka alkaa taas kävellen portaissa, maisema muuttuu Takon tehtaan piipuista sisäpihan sekamelskaan polkupyöriä, värivaloja ja pieniä kauppoja. Laukontorille päin kävellessäni odotan innolla kesää ja sitä kun tori herää henkiin, saan työpäivänä pehmistä ja mansikoita. Vilkaisen vielä Ratinan stadionille, heitän hyvästit rannassa lepääville veneille ja torille. Kun nousen mäkeä ylös, kohti Keskustoria on todettava, että työpaikkani on Tampereen kauneimmalla paikalla.

Arja Laitinen

Kuka saa johtaa lääkäriä?

Ihan hurjia uutisia oli Aamulehdessä, jossa etusivulla kerrottiin Taysin syöpälääkäreiden irtisanoutumisesta, kun toimialajohtajan sijaiseksi on nimetty ylihoitaja. Tuli mieleeni tapaus DI Juha Räsänen, Hatanpään sairaalan sairaalanjohtaja, joka yritti ihan tosissaan johtaa normaalisti ja ammattitaidolla sairaalaa. Oli vain yksi iso mutta: hän ei ollut lääkäri. Vähin äänin hän poistui takavasemmalle ilmeisen kovia kokeneena. Siksi luin  jälleen kerran hänen kirjoituksensa "Yhtiöittäminen ja muutosjohtamisen haasteet" julkaisusta Telaranta S., Lepistö M. & Wickman-Viitala T. (toim.) Johtamisen näkökulmat. Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja C. Oppimateriaaleja 14. 2010.

Johtamisen näkökulmat 2010

Tuntui valaisevalta lukea artikkeli nyt kun taas ollaan saman ongelman edessä Tampereella. Toki johtajan ammatillinen tausta kuohuttaa muuallakin, ainakin Ruotsissa. Johtamisen guruilla, monillakin heistä,  on tähän kyllä selkeä vastaus Peter Druckeria myöten. Ja se kuuluu näin: mitä korkeammalle johtamisen hierarkiassa mennään, sitä vähemmän on merkitystä professiolla. Johtaminen ei ole sidoksissa siihen, minkä koulutuksen on aikanaan saanut, vaan johtaminen on oma ammattinsa. Johtaminen ei ole lääkärintyötä eikä hoitajantyötä. Juha Räsänen ilmaisee sen siten, että johtaminen on opittavissa ja siihen kasvaa. Sopivat persoonalliset ominaisuudet tukevat tätä prosessia.

Johtajatar

Artikkelissaan Juha Räsänen jatkaa, että hänen edeltäjänsä vaatekaappiin jäi valkoinen takki. Hän huomasi varsin pian ruokalassa, että pukeutumiskoodilla on merkitys pöytäseuran valinnassa. Oli vihreät pöydät, sinipaitaisten pöydät ja valkotakkien. Siviiliasuiset olivat vähemmistö, johon sairaalanjohtajakin kuului. Hän oli tottunut yritysmaailmassa siihen, että erilaisuutta ja moniammatillisuutta hyödynnettiin kaikilla tasoilla. Sairaalassa kaikki olivat poteroissaan ja ammattiliitoilla oli tässä vastakkainasettelussa vahva rooli. Lääkärit johtivat lääkäreitä ja hoitajat hoitajia. Kaikki omista siiloistaan.

"Johtaja ei johda oven takaa vaan avoimin ovin. Hänen pitää nähdä ja näkyä, kuulla ja kuulua: hyvä johtaja on läsnä. Johtaja rakastaa sitä mitä tekee ja niitä, jotka tekevät: hyvällä johtajalla on suuri sydän. Johtaja jakaa tietoa, on avoin ja rehellinen: hyvällä johtajalla on selkeä ääni ja hän katsoo suoraan sydämeen. Johtaja on roolimalli ja näyttää esimerkkiä: hyvä johtaja on läpinäkyvä joka suuntaan. Johtaja delegoi ja antaa tilaa: hyvä johtaja luottaa itseensä ja ihmisiin. Johtaja antaa palautetta: hyvä johtaja kiittää ja palkitsee. Johtaja lentää korkealla ja näkee kauas: hyvällä johtajalla on visio. Johtaja keskittyy vain niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa: hyvä johtaja proiorisoi." Näin päätti Juha Räsänen artikkelinsa.

Hyvässä johtamisessa ei puhuta mitään siitä, että johtajalla on sama tietopohja kuin henkilöstöllään ja hän on asiantuntija omassa perusammatissaan. Toki tämäkin vaatimus voidaan asettaa silloin, kun johdettavia on vähän ja johtaja osallistuu kliiniseen työhön. Mutta kun tullaan suurten yksiköiden johtamiseen, klinikoiden ja sairaaloiden, professiolla ei ole enää merkitystä.

"Palvelua elämän tähden" -visio ja Eila Hiltusen upea "Elämän liekki" -veistos pääoven edessä velvoittavat ratkaisemaan kiistat sivistyneesti eikä lehtien palstoilla. Kun kiinnittää huomion perusasiaan, potilaaseen ja ihmisten auttamiseen yhteisillä rahoilla, kyseinen kiista on energian tuhlausta.

Mukavaa viikonloppua, terveisin Seija Telaranta

Ota seiskaa jalasta, ettei hän nouse ilmapallon lailla korkeuksiin !

Jatketaan kevään kunniaksi tyypillä no. 7, Intosella

Vaikka toimintakeskuksen tyypillä, Voimasella aloitettiin jokin aikaa sitten tämä enneagrammikirjoittelu tässä blogissa, jatketaan kevään kunniaksi kuitenkin seiskojen kuvauksella eli Intosten ilmehdinnällä. Intosethan ovat ajatuskeskuksen tyyppejä, joten anteeksi, jos järjestelmällisimmät lukijat kokevat tämän epämiellyttävänä. Mutta eihän tällaisen päivän jälkeen oikein voi puhua kenestäkään muusta tyypistä !

Voitte jokainen katsastaa ympärillenne, sillä seiskat tunnistaa hyvin. He ovat täynnä elinvoimaa ja positiivisuutta varsinkin tällaisena ihanana auringonpaisteisena kevätpäivänä. Voi sitä innovatiivisuutta ja energiaa, joka heistä lähtee. Sen muuten huomasi FB:ssäkin. Useat tuntemamme seiskat intoutuivat jakamaan vaikka mitä. Kuka kirjoittaa kirjaa, kuka on onnellinen perheestään ja kuka on aloittanut uuden projektin uudessa maassa. Siis ei ollut turha kommentti, että pidä Intosta jalasta kiinni. Hänellä kun on nyt niin kepeä olo, että taivaisiin nouseminen ilmapallon lailla on tosi iisiä!

Intonen on seikkailija. Intosen elämäntehtävä on etsiä uusia seikkailuja. Ne tuovat valoa välillä pimeältäkin välähtävään elämään ja vievät kaiken ikävän mennessään. Heidän tapansa on visioida asioita ja maalata meille muille upeita keväänvihreitä maisemia tulevaisuudesta. Meidän on helppo yhtyä näihin kuviin ja nähdä itsemme osana niitä. Mutta totuus kuitenkin on se, kun lähdemme mukaan, on Intonen itse jo kaukana ja matkalla maineeseen jossain toisaalla. Nopeat matkat muualle vie huomion pois kivusta, joka saattaa syntyä eri elämän vaiheissa ja tilanteissa.

Intoset osaavat olla huumorintajuisia ja hauskoja sekä nauraa itselleen. Tämähän on piirre, johon me muut niin mielellämme yhdymme. Seiskan huumoriksi pukema rehellisyys omasta todellisuudestaan menee niin lähelle omaa todellisuuttamme, jota emme olisi kuitenkaan uskaltaneet sanoa ääneen. Emmekä ainakaan hymyillen. Johan sille olisi joku voinut jopa nauraa.

Iloinen nautiskelija

Vaikka seiska kuulostaa tässä vain iloiselta nautiskelijalta on totuus kuitenkin se, että hän on loistava kokonaisuuksien näkijä, suunnittelija ja eteenpäin menijä sekä kollegoitaan eteenpäin luotsaava. Intonen kommunikoi hyvin, saa meidät muut verkottumaan ja onnistuu meidän motivoimisessa. Kuten Voimasilla, myös Intosilla on siis innostunut ja eteenpäin ajava draivi. He ovat myös varmoja näkökulmastaan. Toisaalta Intosen erotta meistä muista alhainen itsekritiikki. Se lienee yksi syy siihen, että heitä pidetään innovatiivisina ja aikaansaavina, monessa mukana olevina. Se myös tuo mahdollisuuden sille, että asioiden rajapinnoilla syntyy jotain uutta.

Vapaana kuin Tammerkoski

Vapaus on Intosille elinehto. He tarvitsevat vuorovaikutussuhteissa vapautta ja tilaa nähdä haasteet mahdollisuuksina, uusina seikkailuina. Heidän kehittymiskohteensa on yksityiskohtaisemman suunnittelun harjoittamisessa ja innostuksen kohteiden syventämisessä sekä rajaamisessa. Anti meille muille on ehdottomasti Intosten innovatiivisuus, iloisuus ja joustavuus. Usein pääsemme myös osallisiksi Intosten toteutuksista, jotka tekevät heidän (ja samalla meidän muidenkin) elämästä helpompaa ja nautinnollisempaa.

Mervi Lepistö
Painonhallinta- ja hyvinvointiohjaaja, Enneagrammiopettaja,
NLP-Practitioner ja Coach

Sh, TtT, ETNT

Weight Control and Wellness-trainer, 

Enneagram Teacher in Narrative Tradition
NLP-Practitioner and Coach

R.N., PhD, ETNT

Care One Oy

Keskinkertaisuus tuhoaa tulevaisuuden

Luen parhaillaan Ari Heiskasen kirjaa "Läpimurto. Taltuta tuhoajat". (Talentum 2013). Näitä johtamiseen liittyviä kirjoja on nyt pienellä ajalla ilmestynyt monta. Kaikissa on jotenkin yhteisenä ilmiönä, että johtaminen on edelleen tosi surkeata ilmeisesti kautta maan ja huono johtaminen aikaansaa kaikki ikävät asiat organisaatiossa. Ei innostuta, voidaan huonosti ja tulos on heikko. Heiskasen kirjassa laajennetaan tätä surkeutta johtajasta johtoryhmään. Eli kaikki lähteekin sieltä. Organisaatiossa ovat ristiriidassa vanhoilliset ja uudistumaan pyrkivät voimat. Retrokulttuuri haluaa säilyttää vanhat "hyvät" tavat ja pysymään mukavuusalueella ja uudistavat voimat toisinpäin. Juuri nyt en muista kuka  johtamisen guruista on antanut tähänkin ilmiöön hyvän ratkaisun; säilytä vanhasta se, mikä on hyvää, mutta poista kaikki, mikä on aikansa elänyt.

Talentum 2013

Ari Heiskasen kirja on kuin musiikkia korville, sillä lukemisen edistyessä olen koko ajan löytänyt yhtymäkohtia suosikkikirjoihini, joita ilman elämä olisi aika tylsää. Heiskanen on siteerannut Machiavellia 500 vuoden takaa.  Olen joutunut itsekin usein tekemään niin, jotta jokin ilmiö aukenisi selvästi.
On näet muistettava, että mikään yritys ei ole yhtä vaikeasti käynnistyvä, yhtä varoen suoritettava ja tuloksiltaan yhtä epävarma kuin uuden hallintojärjestelmän voimaan saattaminen. Uudistaja saa nimittäin vastaansa kaikki ne, joille vanha järjestelmä oli edullinen, ja nekin, jotka katsovat hyötyvänsä uudesta järjestelmästä, kannattavat häntä melko laimeasti." Machiavelli 1513, Ruhtinas, sivu 31. 
Heiskasen kirjassa on paljon yhtymäkohtia myös Sinisen meren strategiaan (W. Chan Kim & Renéé Mauborgne). Ydinhän siinä on, että kaikin keinoin tulisi pyrkiä pois totutulta punaiselta mereltä ja päästä uusille sinisille merille, jossa keskinkertaisuus ei ole mitään, vaan silmät avataan tulevaisuuteen innovatiivisella tavalla. Hyvällä strategialla on mieleenpainuva motto, esimerkiksi "Lentokoneen nopeus, autolla matkustamisen hinta - aina kun on tarvis". Heiskanen moittii kirjassaan strategiaprosessia ja sen aneemisuutta kuten monet muutkin. Johtoryhmän lisäksi ongelmia tuottaa siis myös se, että strategiaa ei vaan millään saada eläväksi, toimivaksi.

Heiskanen käsittelee myös henkilöstöä monipuolisesti. Fokuksen tulisi olla osaajissa, heidän tukemisessaan ja siinä, että heitä rohkaistaan käyttämään kykyjään ja mahdollistamaan se johtamisen keinoin. Huippulahjakkuudet, jotka vievät organisaatioita eteenpäin, eivät laita etusijalle pelkästään  taloudellisia asioita. Emotionaalinen pääoma on tärkeämpää. Siihen kuuluu yhteenkuuluvuuden tunne ja tunne siitä, että työskentely johtaa johonkin merkitykselliseen ja tärkeään. Johtoryhmän tehtävänä on viedä henkilöstö jännittäville, mielenkiintoisille ja huimapäisille henkisille matkoille. Ne tyydyttävät ihmisen keskeisiä tarpeita; tutkimisen, kehittymisen ja pätemisen. Sanomattakin on selvää, että jokaisen tulisi saada kykyjään vastaavia tehtäviä ja uusia haasteita sopivana virtana. Ei kaaoksena kuten alla.

Meksikolaisen taiteilijan tilataidetta Tarkkámpujankadulla

Heiskasen kirja oli mielenkiintoista luettavaa, sujuvaa ja etenevää. Paljon alan kirjoja lukeneena vähän häiritse se, että kovin monet asiat olivat jo edellä mainittujen kirjojen sivuilta tuttuja.  Lisäksi Jim Collinsin, Jerry Porrasin, John Kotterin ja Gary Hamelin ajatukset  olivat hyvin edustettuina. Mutta mikä ettei, tässä ne tulivat kaikki samassa paketissa.
Lopuksi esimerkki viestinnästä ja sen toimivuudesta. Heiskanen moittii kirjassaan organisaatioiden viestintää, jota voidaan monissa paikoissa edelleen pitää johtaryhmän monopolina. Ihan suotta. Meillä on  monilla esimerkkejä siitä, miten avoimella ja hajautetulla viestinnällä on tehty hyvää työtä organisaation lähentämiseksi asiakkaisiin.

Sisä-Suomen poliisilaitoksella ainakin viestintä toimii: Viime viikolla katselin ekaluokkalaisen kanssa netistä muutaman Poliisi-TV:n lähetyksen. Facebookissa oli poliisin ohje nuorille viikonlopun viettoon ja vastasin siihen ja kiitin, että ihan hyvää ohjelmaa tekevät ja ekaluokkalainen Meimi ihastui poliisin työhön ja tapaan tehdä sitä. Hetken päästä tuli vastaus, jossa toivotettiin Meimi tervetulleeksi hakemaan poliisikoulutukseen kun kasvaa ensin.

Sadepäivänä Poliisi-TV

Lähetä tällä viikolla asiakkaallesi mukava viesti, se tuottaa iloa sekä saajalle että lähettäjälle ja vapauttaa keskinkertaisuudesta.
Hauskaa viikkoa töissä, terkuin Seija Telaranta

Innostuksen ja osaamisen taustat

Luin samanaikaisesti loman aikana tulleita Talouselämä-lehtiä sekä Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjaa INNOSTUS.

Talentum 2014

Talouselämässä 8/14 Mari Valkosen artikkelissa käsitellään psykologisiin testeihin valmistautumista. Siinä kehotetaan harjoittelemaan esimerkiksi numero- ja kuvasarjojen jatkamista, jotta sentyyppiset asiat sujuvat testeissä ilman jännitystä. Henkilöarviointiin kannattaa myös valmistautua syömällä ja nukkumalla hyvin ja loppujen lopuksi olla oma itsensä alusta loppuun, sillä testit on tehty niin, että teeskentely tai falskius huomataan. Eli ihan peruskauraa minkä kaikki työelämässä olleet tietävät.
Innostus -kirjassa minua kiinnosti kappale "Innostuksen taustavaikuttajat".  Psykologisten testien päämääränähän on löytää innostunut ihminen, joka kiinnostuu työstään, on siis hyvä valinta.

Varhaisilla vuorovaikutuskokemuksilla on kirjan mukaan elinikäinen vaikutus ja merkitys sille, miten turvallinen  ja innostunut  ihminen hänestä kehittyy. Tutkijat ovat vanhempi-lapsi havainnointien pohjalta erotelleet kolme kiintymissuhteen päätyyppiä. Turvallinen kiintymissuhde on sellainen, jossa lapsen tarpeisiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen suhtaudutaan innostuneesti ja hyväksyvästi. Seuraus on, että ilman vanhempiaankin lapsi pystyy toimimaan luottavaisesti ja hakee apua sitä tarvitessaan. Tästä lapsuuden maailmasta on suora linkki siihen, miten ihminen aikuisena pystyy innostumaan luontevasti eikä pelkää epäonnistumistakaan.
Kahdessa muussa kiintymyssuhdemallissa vanhemmat eivät ole toimineet johdonmukaisesti eivätkä ennustettavasti, jolloin lapsen tunnemaailmaa leimaa pelokkuus, estyneisyys, huolestuneisuus ja hermostuneisuus. Ne näkyvät aikuisena siten, että psyykkinen liikkumavara on kapea, ihminen vetäytyy, ripustautuu tai käyttäytyy ylidramaattisesti ja hakee jatkuvaa huomiota.

Mietin, että toki testeihin voi valmistautua, mutta lapsuuttaan ja kokemuksiaan ei voi piilottaa. Ajauduin oikein muistelemaan lapsuuttani ja miten ne kokemukset näkyvät ja tuntuvat minussa edelleen.
Silloin ei heiniä paalattu, vaan heinät kaadettiin, laitettiin seipäille ja korjattiin latoihin. Väkeä oli paljon, ilma aina kaunis ja aurinko paistoi. Hevostyttönä minua eivät keittiöpuuhat kiinnostaneet, mutta kun heinäväelle vietiin kahvi pellolle, olin siinä tätini ohjaamana mukana. Koreihin laitettiin puhtaat liinat, kupit laskettiin tarkkaan, että kaikille riitti samoinkuin muut tavarat. Sokeripalat laskettiin ja käärittiin voipaperiin ja samoin huolellisesti tarkistettiin, että jokaiselle oli pulla. Kuuma kahvi kaadettiin pulloihin, joiden päälle vedettiin villasukka.

Kotona kirjailtu pellavaliina

Oli hieno tunne kun heinäväki kokoontui kahvitauolle ja tätini kanssa katoimme kahvipöydän kärryille puhtaan liinan päälle ja väki nautti kahvihetkestä. Olen aivan varma, että nämä tunnelmat elävät minussa aina kun katan nytkin. Kattauksen tulee aikaansaada kauneuden kokemus, tuottaa mielihyvää.

Puolivuotiaana vanhempieni kanssa

Onkohan se näkynyt testeissä ja jos niin miten?
Sunnuntaiterveisin Seija Telaranta