sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Miten saadaan Anna Kinberg Batra säteilemään?

Yht'äkkiä kuningaskunnassa ei kaikki olekaan hyvin. Stefan Löfven epäonnistui pääministerinä juuri vahvimmaksi luullulla alueellaan, kyvyllä neuvotella onnistuneesti. Oletus oli, että ay-taustaisena hänellä on valttikortit kädessään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja juuri, kun ruotsalaisperheissä tehdään piparkakkutaloja ja koristellaan kauniita koteja joulukuntoon, valtakunnassa on poliittinen kaaos. Maltillisen kokoomuksen pitkäaikainen johtaja Fredrik Reinfeldt on poistunut politiikasta ja seuraajan on otettava vastuu kolme vuotta etuajassa.
44-vuotias Anna Kinberg Batra on nyt nousemassa maltillisen kokoomuksen johtajaksi ja porvarileirin pääministeriehdokkaaksi. Vaikka Kinberg Batra on ollut jo pitkään politiikassa, vuodesta 2006 lähtien ja ryhmänsä puheenjohtaja valtiopäivillä, nyt kysytään mikä ihmeen Batra.

Kuvattu Aftonbladetista
Hän on komea ja tasokas nainen, mutta ongelmana on, että hän ei ole ihmisenä tunnettu. Naispääministerille on nyt tilaus, ja Kinberg Batra täyttää vaatimukset hyvin. Hän on  tukholmalainen, syntynyt Skärholmenilla, kasvanut Djursholmenilla ja opiskellut Tukholman yliopistossa diplomiekonomiksi. Hänellä on myös ura politiikan ulkopuolella, hän on ollut yrittäjä ja Tukholman kauppakamarin viestintäjohtaja sekä Carl Bildtin neuvonantaja. Kansainvälisyyttäkin löytyy, hän on asunut Hollanissa ja osaa hollannin kielen sekä ranskan. Mies on stand up-koomikko ja heillä on yksi tytär. Mikä sitten mättää?  Hän on päästänyt suustaan sammakon jo vuonna 1998, jota katsotaan Youtubessa edelleen:"Tukholmalaiset ovat fiksumpia kuin landepaukut". Tätä lausetta hän saa edelleen selitellä ja siitä hänet tunnetaan. 

Kuvattu Aftonbladetin iPad-lehdestä
Menestyäkseen nyt uudessa tilanteessa, puheenjohtajavaalissa ja pääministeriehdokkaana, hänellä on toinenkin ongelma. Hän on varautunut ja antaa kylmän vaikutelman. Hän ei ole iloinen eikä hohdokas ja ajoittain hän vaikuttaa koppavalta. Tunnettu tosiasia on, että ikävä ihminen ei voita vaaleja. Mielenkiintoista on nyt nähdä, että kun ongelma tunnistetaan, voiko ihminen muuttua. Tuleeko tylsästä kiinnostava ja hymyttömästä avoin ja helposti lähestyttävä? Jotain virkistävää hänessä kuitenkin on, mies on stand up -koomikko. Lähtisin siitä.
Tai sitten ottaisin mallia John F. Kennedystä ja ensimmäisestä televisioväittelystä presidenttikandidaattien kesken. Syyskuun 26. päivänä vuonna 1960 suhteellisen tuntematon nuori senaattori John F. Kennedy ja paljon tunnetumpi varapresidentti Richard Nixon kohtasivat toisensa televisolamppujen loisteessa. Nixon oli ollut sairaalahoidossa, hän oli kalpea, väsynyt ja laihtunut. Kennedy taas merellä ruskettunut, komea, elinvoimainen, hurmaava ja seksikäs. Ja se oli siinä, voittaja oli Kennedy. 
Meillä naisjohtajilla on taas mielenkiintoinen seurattava, miten käy Anna Kinberg Batran!

Sunnuntaiterveisin Seija Telaranta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.