Pappilanpuistoon kuuluu hyvää

Oli todella hyvä fiilis lukea tehostetun palveluasumisen asiakastyytyväisyyskyselyä, joka koski Tampereen kaupungin eri vanhustentaloja. Tutkimuksessa kysyttiin asukkaiden kokemuksia hoidosta, saamastaan kohtelusta, itsemääräämisoikeudesta, vierailuista, asuinympäristön viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Alkuvuodesta mediaryöpytyksessä ollut Ikipihlaja Pappilanpuisto sekä Pihlajalinnan ikäihmisten palveluiden palvelujohtaja Arja Laitinen voivat olla tyytyväisiä kyselyn tuottamiin tuloksiin. Parasta on tietysti se, että asukkaat, vanhukset saavat hoitoa, jota he arvostavat.Ikipihlaja Pappilanpuisto nousi asukaskyselyssä parhaiden joukkoon. Alla joitakin poimintoja:
Asukkaiden arvio hoidosta nousi Pappilanpuistossa vuoden 2015 lukemasta 3,72 - 4,27 (yksiköiden keskiarvo (4,01)).
• Pappilanpuiston (92,3 %) vastaajista keskimääräistä useampi koki saavansa tarvittaessa apua päivittäisiin toimiinsa.
• Pappilan palvelukodissa kaikki vastaajat kertoivat ruoan olevan hyvää.
• Pappilanpuiston palvelukodin vastaajat kokivat keskimääräistä useammin (83,3 %) henkilökunnan ajan riittäväksi.
• Pappilanpuiston vastaajista kaikki kokivat henkilökunnan hoitavan työnsä hyvin.
• Kysyttäessä pääseekö asiakas riittävästi ulos, Pappilanpuiston vastaajista 84,6 % koki pääsevänsä riittävästi ulos (yksiköiden keskiarvo 73,9 %).
• Pappilanpuiston kaikki kyselyyn vastanneet asukkaat kokevat palvelukodin turvalliseksi asuinpaikaksi.
• 92,3 % asukkaista kokee, että heistä huolehditaan hyvin.

Linkki tuloksiin

Arja Laitinen kuvattuna viikonvaihteessa  Ratinan stadionilla

Delfiinien ohella mikään ei ole niin mediahohdokasta kuin vanhusten palveluiden arviointi. Se ei ole yksistään suomalainen ilmiö, vaan ne, jotka tuntevat Ruotsin vanhuspalveluiden tilannetta, olivat jo saaneet esimakua siitä, mitä on tulossa, kun palveluiden toteuttaja ei olekaan oma tuttu kunta, siis julkinen sektori. Vuonna 2009 vanhus- ja vammaispalvelut tulivat Tukholman seudulla vapaan valinnan piiriin. Nopeassa tahdissa yli 60% näistä toteutti yksityinen toimija. Suurimmat niistä olivat Attendo Care ja Carema Care. Kun tiedot voitoista ja veroparatiiseista levisivät, laitoksista tuli julkista riistaa. Koppargårdenin suuren palvelukodin läheinen metsikkö oli toimittajia sakeana ja henkilöstö kertoi toinen toistaan hurjempia tarinoita omista työoloistaan, henkilöstön pahoinvoinnista ja asukkaiden huonosta palvelusta. Läheisen narkomaanien palvelutalon asukkaan kuoltua vanhustentalon vierasvessaan yliannostuksen vuoksi, kauhuotsikoilla ei ollut rajaa.

Olen käynyt useita kertoja Attendo Caren Danderydin yksikössä. Koko Attendo konsernissa ryhdyttiin toimiin sekä henkilöstön että asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Nehän kulkevat käsikädessä. Mitä paremmin henkilöstö voi, sitä parempaa on asukkaiden elämä. Viimeisimmät tilastot sieltä kertoivat, että vaikeudet oli voitettu. Tarjolla oli teemakoteja, joissa oli valittavana liikuntapainotteisuus, ekologisuus, puutarhanhoito, taiteet, eri kulttuureita korostavia koteja tai niiden erillisiä yksiköitä. Yhteistyössä henkilöstön kanssa löydettiin uusia käytänteitä sekä työn tekemiseen että työssä jaksamiseen. Tutkimus otettiin avuksi, jotta tunteiden ohella oli esittää faktoja. Tutkimuksen kohteena oli paitsi henkilöstö ja asukkaat, myös talous ja prosessit. Näitä osa-alueita seurattiin ja verrattiin päivittäin. Jokainen johtaja tiesi reaaliajassa, missä mentiin.

Pappilanpuistossa sen siirryttyä entiseltä palveluntuottajalta Pihlajalinnalle, tilanne oli jo kärjistynyt. Henkilöstön irtisanomisiltakaan ei vältytty. Joskus on muutettava koko "paradigma", jotta uudistukset mahdollistuvat. Mintzbergiä lainaten kaikki lähtee johtajasta. Johtajan paikka on tuulinen. Hänellä tulee olla voimaa, avoimuuttaa ja esimerkillisyyttä, jotta häneen luotetaan. Johtaja on organisaation näkyvin hahmo ja "hermokeskus", jonka osaamiseen ja persoonaan verrataan omaa toimintaa. Pappilanpuistossa aloitettiin  rekrytoimalla uusi yksikönjohtaja, joka sai realistisen kuvan tilanteesta ja puhtaan pöydän aloittaa.

Yksikönjohtaja Riikka Ahtila

Palvelujohtaja Arja Laitinen kertoi, että yksikönjohtajalle annettiin vapaat kädet yhdessä sovittujen raamien puitteissa. Erityisen tärkeätä on, että hän saa tukea , palautetta ja hyväksyntää tekemälleen työlle. Siksi jatkuvalle vuorovaikutukselle on annettava sijaa arjessa. Siten tehdyt valinnat vahvistuvat ja vahvistavat sekä johtajaa että henkilöstöä. Kun suunta on oikea, ylemmän johdon on siirryttävä huomaamattomin mutta selkein askelin taustalle. Yksikönjohtajalla on oltava sekä valta että vastuu omasta yksiköstään ja sen henkilöstöstä. Arja kertoikin, että vähitellen hänen ja Riikkan suhde on muotoutumassa mentoroinniksi.

Rekrytoinnin lisäksi toinen keino oli keskittyminen perustehtävään. Sen tulisi olla jokaisen organisaation ydinasia. Jos se hukkuu, mukana menee moni muukin hyvä asia. Tulisi aina muistaa, että työntekijät tulevat kukin erilaisilla taustoilla ja kokemuksilla. Siksi keskeisiä perustehtäviä on jatkuvasti kerrattava ja syvennettävä. Johtajan yksi tärkeä tehtävä on ottaa opetuksellinen ote päivittäin ja delegoitava opetusta asian hyvin hallitseville. Täten työntekijät saavat vaihtelevia rooleja ja motivaatiota työhönsä. Johtajan rooli opettajuudessa todentuu käytännössä siten, että hän yksinkertaistaa asiat ja selventää ne työyhteisön kielellä havainnollistaen ja inspiroiden.

Riikka Ahtila henkilöstönsä kanssa

Jatkuva vuorovaikutus on jatkossa yhtä tärkeätä kuin tähänkin asti. Sitä vaalitaan ja samalla vahvistetaan osaamista koulutuksen keinon. Asiakkaisiin halutaan tutustua paremmin ja oppia tuntemaan heidän yksilölliset tarpeensa. Koulutus auttaa löytämään merkitykselliset asiat ja keskittymään niihin. Henkilöstö on vaihtunut viimevuotiseen verrattuna. Rekrytoinnin tavoitteena on ollut löytää sellaiset hoitajat, jotka kokevat vanhustyön omakseen ja osaavat nauttia työstään vanhusten parissa.

Miten palvelujohtaja Arja Laitinen jaksaa häneen henkilökohtaisestikin kohdentuneen huomion jälkeen? Arja kertoo, että kritiikin sietokyky on parantunut samoinkuin kyky nähdä asioiden isommat puitteet ja se, että pahaa oloa puretaan organisaatioiden näkyvimpiin henkilöihin, johtajiin. Rohkeus nostaa kissa pöydälle vaikeidenkin asioiden kohdatessa on lisääntynyt. Pappilanpuiston asiakastyytyväisyyden huima nousu lyhyessä ajassa lisää itseluottamusta johtajana ja antaa varmuutta kohdata vaikeita aikoja, kun on saanut kokemuksen niiden kääntämisestä voitoksi.

Onneksi olkoon Pappilanpuiston henkilöstölle ja hyvää syksyä. Jatkakaa kaikki valitsemallanne tiellä.

Terkuin Seija Telaranta

Saako nainen olla oikeasti johtaja hoiva-alalla?

Arja Laitinen

Luin eilen kauhistuneena Nokian uutisten artikkelin kommentti-osuutta netistä. Lehdessä oli artikkeli Pihlajalinnan vanhustyön johtajasta Arja Laitisesta, joka oli hiljattain julkisuudessa yhden yksikkönsä ongelmien  vuoksi. Arja on myös Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kommenteissa meni puurot ja vellit sekaisin, haukuttiin ihmistä ja poliitikkoa kuin ”vierasta sikaa”. Päätoimittajankin oli muistutettava keskustelupalstalla siitä, että vapaassa sanassakin tulisi pyrkiä puhumaan asioista eikä mollattava ihmistä nimettömänä ikävällä ja sopimattomalla tavalla.

Jouduin ajatuksissani palaamaan menneisyyteen, aikoihin, jolloin naiset alkoivat saada johtajan paikkoja ja yht’äkkiä he huomasivatkin olevansa sylkykuppeja. Pahiten heidän kimppuunsa kävivät naiset, omat kollegat. Erityisen ongelmalllinen tilanne on silloin, kun johtajaksi noustaan työntekijä-tasolta. Eräs osastonhoitaja kuvasi tätä näin: ”Osastonhoitajana perusterveydenhuollossa oikeutus johtaa täytyy hankkia tekemällä sairaanhoitajan, lähihoitajan ja siistijän työt ja sitten loppuaikana olla johtaja. Mitä enemmän olet kentällä, sitä parempi johtaja olet.” Niin toivoisi, että tästä kulttuurista olisi päästy. Erityisen pahana eilisessä keskustelussa pidettiin sitä, että Arja oli yksityisen terveydenhuolto-alan yrityksen palveluksessa. On todella vaikeata ymmärtää, että hoiva-alalla työntekijöille on niin iso merkitys, onko työnantaja yksityinen vai julkinen. Tukholmassa, jossa tämä yksityinen -julkinen loanheitto oli pahimmillaan, Attendossa tehtiin laaja tutkimus asiakkaiden ja henkilöstön tyytyväisyydestä yksityiseen toimijaan hoivan antajana ja työnantajana. Ensimmäinen kuva on vertailusta julkisen ja yksityisen toimijan välillä  asiakkaan kannalta.

Yksityisen ja julkisen palvelun vertailu asiakkaan näkökulmasta


Alla olevassa kuvassa verrataan yksityisen ja julkisen puolen henkilöstön tyytyväisyyttä työolosuhteisiinsa. Molemmat tulokset ovat Margareta Nyströmin esityksestä Attendon pääkonttorissa Danderydissä 23.11.2010. Suomessahan kaikki tapahtuu viiden vuoden viiveellä, joten nyt olemme samassa tilanteessa kuin Tukholmassa esityksen aikoihin.

Mainitussa nettikeskustelussa oli pääteemana se, että Arja oli siirtynyt julkiselta yksityisen palvelukseen. Se kuohutti kollegoita. Toinen asia oli, että hän vanhustyön johtajana oli ryhtynyt ”puhdistamaan” yhden yksikön toimintatapoja, puuttunut ongelmiin.

Katsoin kirjasta. Otin esiin Pekka Järvisen kirjan ”Esimiestyö ongelmatilanteissa” ja siitä kohdan  ”Ihmisten hoitamisesta töiden hoitamiseen”. Pekka Järvinen korostaa esimiehen roolia työpaikalla. Hänen velvollisuutensa on puuttua ongelmiin, olivatpa ne yksittäisen työntekijän ongelmia tai työyhteisön ongelmia. Ongelmia on tarkasteltava työstä käsin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun häiriöitä ilmenee yksittäisen työntekijän työssä tai ryhmässä; laiminlyöntejä, virheitä, rikkomuksia tai ristiriitoja, esimiehen on puututtava aktiivisesti. Tätä kissan nostamista pöydälle on joidenkin ihmisten vaikea kestää. Onhan tietyt toimintatavat olleet ”maan tapa” jo kauan ja ne hiljaisesti hyväksytty. Ihmiset ovat alkaneet toteuttaa erilaisia tarpeitaan, halujaan tai intressejään  työpaikalla, vaikka ne eivät sinne kuulu. Työyksikkö on kadottanut perustehtävänsä. Raskaassa vanhustyössä se on toki inhimillistä, mutta esimiehen on tunnistettava missä kulkee raja. 

Kun esimies törmää tähän rajaan tai esimies vaihtuu ja näkee asiat ulkopuolisen silmin, ei ole paluuta vanhaan hyvään aikaan. Osa työntekijöistä ottaa vastuun ja hyväksyy muutoksen. Osa ei. Selvittely paljastaa, jos joku ei enää kykene tai ole halukas palaamaan perustehtävään ja hoitamaan asiallisesti työtään. Silloin joudutaan puolin ja toisin sen kysymyksen eteen, pystytäänkö asia viemään loppuun saakka, vaikka se johtaisi irtisanomisiin. Irtisanomiset ja paljastukset ovat rajuja asioita työn maailmasta irtautuneille ja koko organisaatiolle. Yleensä ei pystytä aloittamaan puhtaalta pöydältä ilman katkeruutta, kostoa eikä syntipukkia. Mikä onkaan sen parempi maalitaulu kuin uusi, tarmokas ja muutoksia ajava johtaja.

 Arja-Riikka Kataja, Heidi Vaittinen ja Arja Laitinen

Kuvassa Arjan lähipiiri: palveluvastaava Arja-Riikka Kataja ja asiakkuuspäällikkö Heidi Vaittinen

Pyysin Arjalta kommentit kirjoitukseeni. Tässä on vastaus:

-Hoitajissa on ihan samanlaisia ihmisiä kuin missä tahansa muussakin ammatissa. Ja hoitajissa on aivan samalla tapaa henkilöitä, jotka toimivat yleistä hyvää vastaan tai eettisesti arveluttavasti. Näihin asioihin on puututtava, jotta väärät tavat työskennellä hoito/hoivatyössä saadaan pois ja voimme kautta linjan niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella tarjota vanhuksillemme hyvän ja arvokkaan elämän sen viimeisinä vuosi ja kuukausina. 

-Äärimmäisen harvoin kukaan meistä toimii tietoisesti väärin. Usein kyseessä on pidemmällä aikavälillä syntynyt, hiljaisuudessa hyväksytty toimintamalli, joka ei todellisuudessa kestä asian puheeksi ottamista. Se, että toimintamalli on jossain kohtaa hiljaisesti hyväksytty ei kuitenkaan tee siitä eettisesti hyväksyttävää tai juridisesti kestävää. Hyväksytystä toimintamallista tulee tahallista siinä vaiheessa kun annettuja ohjeita tarkennetaan ja niitä korostetaan ja siitäkin huolimatta väärä toimintamalli jatkuu. 

Ja tässä kohtaa esimiehillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin puuttua asiaan sen vaatimilla keinoilla, asian vakavuus huomioiden

-Näitä toimintamalleja on vähän ja minunkin henkilöstöstäni 99,9% tekee työtä annettujen ohjeiden ja vahvan eettisen arvomaailman pohjalta, josta haluan heille kaikille lausua kiitoksen, mutta poikkeuksiakin on. Se, että näihin toimintamalleihin puuttuminen herättää niin paljon tunteita on sekin ymmärrettävää. Ja mielestäni viestii siitä, että toimintamallien heikkous on jollakin tasolla tiedostettu. 

-Vanhusten hoito ja hoiva pitää olla eettisesti korkeatasoista. Vanhuksen tulee kokea olevansa arvostettu, omaavansa korkean itsemääräämisoikeuden sekä vapaan valinnan- ja liikkumisenvapauden. Muunlaista toimintaa emme saisi hyväksyä, emme yksityisellä sektorilla, emmekä julkisella sektorilla, sillä loppuviimeksi molemmissa käytetään yhteisiä  rahoja. Huonolla johtamisella ja lepsulla esimiestyöllä tuhlataan näitä rahoja huonolaatuiseen hoivaan ja se taas on yleisen edun vastaista. 

Kysyin Arjalta myös mistä hän sai tukea kun laineet löivät:

 Sain vahvimman tuen työlleni tässä kohtaa yrityksen toimitusjohtajalta, Mikko Wireniltä. Tiedotusjohtaja ja kuntapuolen tiedostusvastaava olivat ja ovat korvaamaton apu kirjoituksessa ja vastineiden teossa ja samalla he jaksoivat tsempata eteenpäin. Lähimmät työkaverini ja kollegani sekä lähiesimieheni olivat mahtava tuki ja samalla he pitivät huolen siitä, että huomasin syödä ja juoda välillä. Tuki tehdylle työlle on tullut myös ks. yksikön henkilökunnalta ja asiakkaiden omaisilta, unohtamatta muiden yksiköiden esimiehiä, omaa henkilöstöäni. Tässä kohtaa voisin sanoa, että tämä oli ponnistus, jossa näkyi kenties parhaalla mahdollisella tavalla se, miten hyvin osaava ja motivoitunut työyhteisö toimii yhteen. 

Kevätterkuin Seija Telaranta