Tie taipuu

Tällä viikolla, kun asetuin maalla vietetyn kesän jälkeen asumaan pysyvästi Helsinkiin, sain kaikki johtamisen kirjani lähietäisyydelle. Aika montaa niistä olin jo kesällä ehtinyt kaivata, vaikka maallakin oli hyvä kattaus. Erityisesti kaipasin kaikkia Peter Druckerin ja Jim Collinsin kirjoittamia kirjoja. Kuinka ollakaan ajauduin lukemaan muusikko Sami Yaffan omaelämäkertaa nimeltään "Tie taipuu". Sen on kirjalliseen muotoon saattanut Tommi Liimatta. Kirja on ilmeisesti menestys. Kun hain sitä Akateemisesta, se oli tilapäisesti loppu, mutta samaan aikaan ilmestynyttä Jari Sillanpään vastaavaa oli röykkiöittäin. Yaffan kirjassa on luonnollisesti paljon samaa verrattuna Michael Monroen "Elämä ilman kompromisseja", josta olen tehnyt blogikirjoituksen 7.7.2012:  Linkki artikkeliin
Sami Yaffan kirjassa on elämän maku ja kuinka sen nyt sanoisi, tarina selviämisestä hengissä. Johtotähtenä oli halu tehdä musiikkia, jonka sivutuotteena tuli laaja ja syvä kansainvälisyys. Siitä olemme päässeet nauttimaan tv-sarjassa Sound Tracker, joka on kahdesti palkittu Kultaisella Venlalla. On hieno saavutus, kun huikean kokemuksen on saanut tiivistettyä ja jaettua kaikelle kansalle persoonallisella ja viehättävällä tavalla.
Aivan samalla tavalla kuin Michael Monroen kirjaa lukiessani, tuli tässäkin mieleen, että miksi ihmeessä niin moni lupaava vaihe jäi viimeistä sinettiä vaille ja taloudellinen menestys saavuttamatta. Toki ainakin Sami Yaffan kohdalla huomasi, että ison rahan puuttuminen ei ollut mikään katastrofi eikä miljoonatulot päällimäinen tavoite, mutta pitkät asunnottomat jaksot ja toisten nurkissa eläminen tuskin kohottikaan. Slussenilla jalostunutta suomalaisuutta kuvasi hyvin se, että kun bandin jäsenet näkivät Abban Benny Andersonin olevan ruokaostoksilla kaupassa, nälissään he suunnittelivat ryöstävänsä hänen turkkinsa ja ruoat.

Rock-bandin menestys on tietysti monesta kiinni. Samoissa olosuhteissa ja vähemmälläkin osaamisella jotkut onnistuvat, toiset eivät. Jim Collinsin ja Morten T. Hansenin kirjassa "Tietoisesti Paras" vuodelta 2013 on tutkittu menestyviä johtajia ja heidän taustojaan sekä verrattu niihin, jotka samoissa olosuhteissa eivät vaan onnistu. Oliko ruotsalaisilla tai englantilaisilla vastaavilla rokkibandeillä sitten vaan enemmän onnea kun he onnistuivat pitämään joukkueensa kasassa ja tahkoamaan huikeita palkkioita kymmeniä vuosia ja suomalaiset elivät kädestä suuhun?
"Hyvän ja huonon onnen välillä on kiintoisa epäsymmetria. Yksi onnekas tapahtuma, olipa se miten iso tahansa, ei itsesessään voi tehdä yrityksestä suurta. Kuitenkin vain yksi epäonninen sattumus voi työntää yrityksen kuolemanrajan väärälle puolelle ja sarja huono-onnisia tapahtumia johtaa katastrofiin ja katkaisee yrityksen taipaleen."
Sami Yaffan "Tie taipuu" sopii hyvin luettavaksi Stephen R. Coveyn hengessä. Hänen teesinsä on, että johtajan, miksei kaikkien muidenkin, kannattaa lukea monipuolista kirjallisuutta välttääkseen aivojen näivettymisen. Toimintaympäristöä kannattaa myös vaihtaa. Uskon, että se estää dementoitumista.

Ulko-oven edessä on suihkulähde

Viikonlopputerkuin Seija Telaranta

Kevennä elämääsi, kirjoita keittokirja

Alex Nieminen ja Riikka Sukula

Olen tietysti jäävi kehumaan eilen kauppoihin tullutta keittokirjaa Vege!, kun toinen kirjoittaja on poikani Alex, mutta teen aasinsillan blogini vuoden teemaan, esimerkillisyyteen johtajan työssä. Tämä vuosi 2015 on siis esimerkillisen johtamisen vuosi. Se ei suinkaan tarkoita, että on jotenkin täydellinen henkilöstönsä edessä ja aina oikeassa vaan sitä, että osaa elää ja pitää vireyttään yllä "hyvän elämän" keinoin. Siitä on kirjoitettu yksi maailman menestyneimpiä johtamisen kirjoja: Stephen R. Coveyn "Tie menestykseen", johon olen usein viitannut artikkeleissani. Enkä suotta. Kirjassa on seitsemän kohdan ohjelma, jota noudattamalla johtaja voi menestyä, tuntea tyydytystä ja ennenkaikkea jaksaa, myös muilla elämän alueilla kuin työssään.

Yksi tärkeä osa-alue kasvussa menestyväksi johtajaksi on kirjoittaminen. Jos ei kirjoita kirjaa, voi pitää päiväkirjaa tai kirjata itselleen merkityksellisiä havaintoja, elämäyksiä ja kokemuksia. Niihin voi liittää tavoitteita ja päämääriä sekä polkuja, minne kannattaa seuraavaksi suunnata avartaakseen näkökulmiaan ja mennäkseen eteenpäin valitsemallaan tiellä. Ydin Coveyn kirjassa on, että ihminen kehittyy ja löytää uusia alueita itsestään. Jos ei ole kynämiehiä tai -naisia, henkistä kasvua voi edistää lukemalla monipuolista kirjallisuutta. Kuinka ollakaan löysin itseni lukemasta keittokirjaa, vaikka en todistettavasti ole ruoanlaitto-ihmisiä.

"Kiitti siitä, ettet opetellut laittamaan ruokaa. Jos olisit, tätä kirjaa ei olisi koskaan kirjoitettu"

Elämyksiä tuottaa kun vain selailee ja katselee kauniita kuvia ihanasta ruoasta. Ohjeet ovat selkeitä ja helppoja, joten olisiko tämä se elämän kevät, kun inspiroituu kokkaamaan? Haaste on nyt heitetty kaikille johtajille, ruokkikaa luovuuttanne kokkaamalla uusia kasvisherkkuja vaikkapa Vegen reseptien tuella.

Latva-artisokkaa dippikastikkein

Vege! tarjoaa tuoreita makuja kotikeittiöön, arkeen. Se on syntynyt kahden ystävyksen innostuksesta ruoanlaittoon ja sen avulla mahdollisuutta irrottautua vaativasta "päivätyöstä". Alex on yritysjohtaja ja  Riikka viinitilan emäntä Italian Piemontessa, Serralunga D'Alban kylässä. Monia palkintoja on jo tullut upeista viineistä.
"Olemme molemmat olleet kasvissyöjiä jo neljännesvuosisadan. Olemme intohimoisia ruoanlaittajia, mutta emme kokkeja. Ruoanlaittajina olemme tavallisia työssäkäyviä, keski-ikäisiä (paitsi Riikka!) pienten lasten vanhempia. Tiedämme siis hyvin arjen rouanlaittoon liittyvän tuskan: mitä tänään syötäisiin?"
Terkuin Seija Telaranta
Ps. Kauppalehti Optio 19.3.2015
"Upouuden kotimaisen kasviskeittokirjan tekijät Alex Nieminen ja Riikka Sukula eivät tarvitse turhanpäiväisiä tehokeinoja viestin perille viemiseen. Molemmat tunnetaan muista yhteyksistä, Nieminen mediapersoonana ja Sukula viinintekijänä, eikä kummallakaan ole ammattitaustaa ruoanlaitossa. Se lienee ainakin yksi syy siihen, että Vege! - Tuoreita makuja kotikeittiöstä on yksi innostavimmista suomalaisista keittokirjoista pitkään aikaan. ....Selaillessa melkein jokaisen ohjeen kohdalla pysähtyy ja haluaa kokeilla sitä siltä istumalta. Vuoden paras keittokirja on tässä."

Esimerkillisyys vuoden 2015 teema

Aarrelipas

Ostin tämän lippaan eilen Tallinnan Telliskiven putiikista. Minusta se on ihana uuden vuoden lipas. Mahdollisuuksia täynnä. Ja pieniä salaisuuksia. Kukaan ei tiedä, mitä minulla siellä on! Tietysti se voi olla tyhjää täynnä ja täyttyy vuoden kuluessa äärimmilleen. Jokainen on oman onnensa seppä ja kun sen vuoden kuluttua avaan näen, onko minusta ollut unelmieni toteuttajaksi. Ikuisena optimistina kyllä voin kääntää epäonnen onneksikin. Ainakin on hyvät enteet. Minulla on jo kaksi kertaa lähipäivinä ollut nuttu nurinpäin. Tullessa oli villapuserossa selkäpuoli edessä ja rintarossi selässä! Ja eilen tungin takkini väärin päin päälleni.

Vuosi 2012 oli blogissani "Ammattimaisen esimiestyön vuosi". Siinä korostin edelleenkin ajankohtaista asiaa. Johtaja tarvitsee koulutuksen johtamiseen. Johtaja on aika heikoilla, jos johtamisen tietoperusta puuttuu. Johtajakoulutuksissa oppii myös tekemään työtä ryhmässä, sillä nyt vaaditaan niitä taitoja, ei yksin puurtamista. Mitä paremman ryhmän pystyt lähellesi organisoimaan, sitä paremmin myös itse onnistut.

Vuosi 2013 oli "Kauniin työympäristön vuosi". Toivottavasti edes jokunen otti siitä onkeensa ja ajatteli työhyvinvointia myös kauneuden kokemuksen kautta. Mieleeni tulee Sairaala Orton Helsingissä ja tältä vuodelta Lempäälän terveyskeskus, missä oli niin harmoninen ja kaunis väritys sekä potilaiden että henkilöstön tiloissa. Kauniin ympäristön kruunaa aina tietysti ihmiset, jotka noudattavat työssään  esteettisyyttä, elegantteja työtapoja ja ihmisen kunnioittamista ja arvostusta.

Vuosi 2014 oli "Verkostoitumisen ja kumppanuuksien vuosi". Aihe on jo vanha, mutta kun nostin sen vuoden teemaksi ajattelin, että kumppanuuksia voisi solmia entistä rohkeammin ja totuttuja rajoja rikkoen. Toki lähiympäristö on tärkeä, mutta nyt kun EU:ssa ollaan, ihmisillä ja yrityksillä on vapaa liikkuvuus, joka kannattaisi hyödyntää.

Vuosi 2015 on "Esimerkillisyyden vuosi". Johtajan työssä se tarkoittaa sitä, että johtajuus otetaan hallintaan sen täysin valtuuksin. Mitä enemmän on valtaa ja vastuuta, sitä enemmän johtajuuteen kuuluu esimerkkinä oleminen. Saku Koivusta käytettiin jääkiekko-uran päättyessä juuri sanaa esimerkillisyys kapteenina, johtajana. Hän oli johtaja, johon oli helppo samaistua, helposti lähestyttävä arvojohtaja. Häntä kuvattiin myös niin, että hän vaati aina itseltään yhtä paljon kuin muilta. Esimerkillisyys ei tarkoita mitään yli-ihmisyyttä. Kun on oma itsensä kaikissa tilanteissa, on helppo kohdata vaikeatkin asiat rakentavalla tavalla.
Jos nyt et tiedä, miten rakennat itsesi johtajana esimerkkijohtajaksi, ota käteen Stephen R. Coveyn kirja, jossa on yksinkertaiset ohjeet siihen, miten hyvä johtajan elämä löytyy. Huolehdi fyysisestä kunnostasi liikkumalla ja lisää notkeutta vaikka tanssimalla. Estä aivojen näivettyminen lukemalla monipuolista kirjallisuutta, klassikkoja, elämäkertoja ja periaatteessa mitä hyvänsä, mikä laajentaa näköpiiriäsi. Nauti luonnon rauhasta ja kauneudesta ja kuuntele musiikkia mikä rentouttaa ja tuottaa elämyksiä. Aika edullisia suosituksia. 
HYVÄÄ ESIMERKILLISEN JOHTAMISEN VUOTTA 2015.

Tallinnan tunnelmaa eilen

Terkuin Seija Telaranta
Huh! Aarrerasia alkoi jo soimaan: Aarrerasiasta

Ole proaktiivinen niin kehityt

Hiihtolomalla on sopiva aika tarkastella itseään ja edistää hyvää oloaan, kukin tyylillään. Lomankaan ei pitäisi olla tiedotonta/tajutonta aikaa, vaan paikka kehittää itseään ja kasvaa.

Eteenpäin...

Loma-aamun kunniaksi avasin suosikkikirjani Stephen R. Coveyn "Tie menestykseen". Ikäänkuin päivän sanana aukesi kohta, jossa tarkastellaan  proaktiivisuutta johtajan elämänasenteena. Perimmältään sillä tarkoitetaan aktiivisuutta ja aloitteellisuutta. Itse asiassa sitä, että olemme ihmisinä aina viime kädessä vastuussa omasta elämästämme. Ei joku muu. Ihminen voi itse päättää ja ottaa vastuun siitä, että jotain tapahtuu. Proaktiiviset ihmiset ymmärtävät vastuunsa ja pystyvät valitsemaan omat reaktionsa. He eivät syytä olosuhteita tai elämäntilannetta, sillä he käyttäytyvät oman tietoisen valintansa ja arvojensa mukaisesti.
Vastapari on reaktiivinen ihminen. Minua viehätti kirjassa oleva esimerkki: "Jos sää on hyvä, hän tuntee olonsa hyväksi. Jos se on huono, se vaikuttaa hänen toimintaansa ja asenteisiinsa. Proaktiivinen ihminen pystyy kantamaan oman säänsä mukanaan. Hänelle on yhdentekevää, sataako vai paistaako. Hänen pontimenaan ovat arvot, ja ne voivat saada hänet tekemään laadukasta työtä riippumatta siitä, auttaako sää häntä onnistumaan vai ei."

Paitsi säällä, mikä nyt ikkunasta ulos katsoessa aukeaa, merkitystä on myös sosiaalisella säällä, johon reaktiiviset ja proaktiiviset ihmiset reagoivat eri tavalla. Reaktiivinen ihminen rakentaa tunne-elämänsä muiden käyttäytymisen ympärille ja sallii heidän hallita, proaktiivinen johtaa itseään kaikissa olosuhteissa.

Eleonor Roosevelt

Eleonor Roosevelt, presidentti Franklin D. Rooseveltin aktiivinen puoliso, joka on tähän mennessä pisimpään, neljä kautta (1933-1945) "virassa" ollut ensimmäinen nainen, on sanonut: " Kukaan ei voi loukata sinua ilman suostumustasi".
Mahatma Gandhi puolestaan on ilmaissut saman asian: "He eivät voi riistää meiltä itsekunnioitustamme, ellemme anna sitä heille." Antamamme lupa tai suostumuksemme siihen, mitä meille tapahtuu, vahingoittaa meitä paljon enemmän kuin nämä tapahtumat sinänsä.
Olemme tänään tässä tilanteessa, missä nyt kukin olemme, eilisten valintojemme tähden.
Mukava on tietää, että vaikeimmatkin kokemukset voivat olla meille vaan eduksi. Ne ovat tulikokeita, jotka muovaavat luonnettamme ja kehittävät sisäistä voimaamme ja vapauttamme, joiden avulla pystymme selviytymään vaikeista tilanteista.
Kun ajattelet, että en voi tälle asialle mitään, mietipä, mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Ja kun tulee tunne, että henkilöstöni ei tähän suostu, päätät vain, että pystyt saamaan heidät asian taakse, kun vain löydät sopivat keinot.

Jokaisesta löytyy myös kalastaja. Faina Kanervan ottama kuva

Reaktiivisille ihmisille rakastaminenkin on tekemistä. He tekevät siitä tunteen ja ajautuvat tunteiden vietäviksi. Proaktiivinen ihminen puolestaan saa aikaan rakkautta, joka koostuu teoista; uhrautumisesta ja  pyyteettömyydestä, Heille rakkaus on arvo, joka ilmenee rakastavissa teoissa.
Niinpä. Hyvää proaktiivista hiihtolomaa!
Seija Telaranta

Elämä ilman kompromisseja

Bill Clintonin yksi  kolmesta  tärkeimmästä  ohjenuorasta johtajan työssä oli, että kompromisseihin ei kannata tyytyä. Ne eivät vie koskaan eteenpäin vaan hyydyttävät sekä organisaatiossa että elämässä muutenkin. Samaan tulokseen on tullut viime kuussa 50 vuotta täyttänyt rokkitähtemme Michael Monroe elämäkerrassaan.

Ari Väntänen. Michael Monroe. LIKE.2011

Sain eilen luettua massiivisen ja vauhdikkaan kirjan, johon tartuin ihan Stephen R. Coveyn tärkeän ohjeen innoittamana: "estä aivojen näivettyminen lukemalla monipuolista kirjallisuutta, klassikkoja, elämäkertoja ja periaatteessa mitä hyvänsä, mikä laajentaa näkökulmaa". Monien ulkomaisten rokkistarojen elämäkerrat luettuani Monroen vastaava ei tuonut mitään oleellista uutta, mutta mielenkiintoista oli tietysti katsoa asioita suomalaisena tarinana.
Intohimo ja usko omaan tekemiseen oli voimakas Michaelilla lapsuudesta lähtien. Oppikoulun viimeisen luokan luokkaretkellä Tukholmassa hän ilmoitti jäävänsä sinne, koska ura oli jo jollain lailla käynnistynyt, tapaaminen Andy McGoyn kanssa oli tehnyt vaikutuksen ja yhteinen sävel alkoi hahmottua. Alku oli todella kaoottinen, sillä Tukholma tuotti ainakin musiikillisesti pettymyksen, yhteistyöstä ei tullut mitään ja nuori poika ajautui asunnottomaksi ja huumeiden vietäväksi. Ihme oli, että tämäkin lupaava alku, kuten niin monen muun, ei päättynyt Slussenin sokkeloihin. Edellisinä vuosikymmeninä viina vei, mutta Michaelin sukupolvi tuli keskelle huumeita.
Pari kuukautta sitten arvostettu Wall Street Journal teki Monroesta artikkelin, jossa hänet nimettiin maailman arvostetuimmaksi mutta samaan aikaan tuntemattomimmaksi rokkistaraksi.

Viisikymppisenä

Ura on ollut vaikuttava, mutta se jäi ihmetyttämään, miksi valtava menestys ja suosio eivät tuoneet  taloudellista hyvää, vaan palattuaan Suomeen alkusyksystä 1995 vaimonsa Juden kanssa, rahaa ei ollut edes vaatimattomaan elämiseen Kiikalan mökillä.Vastaavat ulkomaiset rokkistarat sensijaan kylpivät ylellisyydessä ja asustelivat ja elivät loistokkaasti. Ehkä se oli suomalaisuutta, ettei osannut markkinoida itseään tai hyödyntää osaamistaan taloudellisesti. Monroe vertaa tätä Afrikan tähti -peliin, jossa aina välillä tulee rosvo ja vie kaiken. Joka tapauksessa elämä tuntui aluksi suomalaismetsissä hohdokaalta. "Lunta tuli niin paljon, että mä tein pihalle yli kymmenen jättimäistä lumiukkoa. Ne olivat pari kolme metriä korkeita. Biisien tekemisen lomassa se oli kivaa ja terapeuttista puuhaa."
Vähitellen idylli maalla kaatui ajokortittomalta mieheltä omaan mahdottomuuteensa ja erilaisia kokoonpanoja musiikin merkeissä syttyi ja sammui. Hanoi Rocks -bändikin perustettiin uudelleen ja maailmaa kierrettiin. Vaimo Juden elämä hiipui ja kuolema korjasi.
Johtamisen näkökulmasta oli mielenkiintoista, että useat kokoonpanot kaatuivat jo ennenkuin ensimmäistäkään tahtia oli soitettu ja syyksi tuli usein se, että kemiat eivät toimineet eikä yhdessä soittamisesta tullut mitään vaikka teoreettisesti kaikki oli kunnossa. Michael oli ehdoton ja halusi tehdä musiikkia ilman kompromisseja sekä viilata asioita viimeiseen asti sellaiseen muotoon, että hän pystyi sen hyväksymään. Hänellä oli visio mutta niin oli kaikilla muillakin. Valitettavasti jokaisella visio oli omanlaisensa eikä yhteistä löytynyt. 

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla 2011

Hyvä työ palkitsee aina, joskus viiveellä. Iltalehden kuvassa Michael Monroe on uuden vaimonsa Johannan kanssa ja näyttää onnelliselta. Kirjansa lopussa hän toteaa olevansa ylpeä itsestään ja siitä, että on pysynyt uskollisena tyylilleen ja itselleen, eikä ole tyytynyt kompromisseihin. Hänellä on hyvä maine ja hän kokee saavansa arvostusta. Sitä osoittaa myös Wall Street Journalin artikkeli, paljon suosiota  saanut televisio-ohjelma The Voice of Finland sekä laajat haastattelut ja artikkelit syntymäpäivän kunniaksi. Kirja päättyy positiivisissa tunnelmissa: "Jokainen päivä maan päällä on hyvä. Tämä päivä voi olla elämäsi paras, jos teet siitä sellaisen. Olet kaiken sen luoja, mitä elämässäsi on."
Artikkelin Keith Richardsin elämäkerrasta löydät osoitteesta: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2010/11/naivettymisen-estaminen.html
Seija Telaranta