Unohtaminen lähtökohtana

Tom Peters analysoidessaan menestyviä organisaatioita toteaa, että oppiminen ei ole mikään taito, se on itsestäänselvyys, oppiahan ikä kaikki. Oppimisen ja oppivan organisaation mantraa on nyt hoettu jo vuosia ja sen ympärille on rakentunut monenlaisia koulukuntia. Todellinen taito kohti menestyvää organisaatiota on unohtaminen. Mitä sitten pitäisi unohtaa?

• Unohda säännöt
• Unohda soveliaisuus
• Unohda professionaalisuus
• Unohda tasapaino
• Unohda oikea ja väärä
• Unohda konsensus

Yllä mainittujen rohkeiden unohtamisehdotusten sisältöä tarkemmin ajatellessa huomaa kuitenkin, että ilmassa on jo pitkään ollut näitä asioita. Terveydenhuoltoon tämä sopii erityisen hyvin. "Asiakas edellä" tarkoittaa juuri sitä, että lähdetään hänen ainutlaatuisesta tilanteestaan. On toimittava yhteistyössä hänen kanssaan, ei tiettyä koreografiaa noudattaen. Soveliaisuuden suhteenkin olisi tarkasteltava terveydenhuollon henkilöstöä monipuolisemmin kuin haettava keskivertoisesti saman kaavan työntekijöitä, persoonallisuuksille on kysyntää. Mottona on esimerkiksi vanhustenhoivassa "lisää elämää vuosiin". Ei se toteudu laitosmaisissa organisaatioissa. On kehitettävä erilaisia teemakoteja eri intressit ja taustat huomioiden.

Karhelainen Rolex

Oikea ja väärä eivät ole vastakohtia, vaan oikeassa voi olla väärää ja toisinpäin. Myös se, että henkilökunta tietää mikä on asiakkaalle/potilaalle oikein, on jo historiaa. Ihminen on oman elämänsä asiantuntija vanhana ja sairaanakin vaikka tarvitseekin apua ja asiantuntijan neuvoja ja ohjausta terveytensä edistämiseksi, sairauden ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa.

Yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden huomioon ottaminen ei toteudu ympäristössä, missä konsensus on pelin henki. Konsensus tasapäistää ja pahimmillaan tuhoaa kehityksen ja jarruttaa välttämättömiäkin muutoksia. Viittaan tässä Bill Clintonin johtamisen prinsiippeihin, joka käytännössä toimi niin, että konsensukseen ei pyritty lainkaan, vaan haettiin aivan uusia ratkaisuja.

Tulppaanien aika

Näin kauniina lauantai-aamuna on syytä unohtaa ikävät asiat ja nauttia Suomen upeasta luonnosta.

Onneksi on puhdas maaseutu, joten hyviä hiihtoja.

Terkuin Seija Telaranta

"Anteeksi kun kirjoitan pitkästi..."

Lause on lainattu Goethelta, joka sisarelleen kirjoittaessaan valitti aikapulaa ja joutui siksi kirjoittamaan mielestään liian pitkän kirjeen. Tämä tuli mieleeni, kun aamun pimeinä tunteina luin yhtä kokousmuistiota, joka oli 9-sivuinen. Oli kirjoitettu kuin näytelmän käsikirjoitus, jossa oli vuorosanat jo valmiina. Muistiossa kerrottiin kuka oli mitäkin mieltä ja ajauduttiin ilmaisuun, jossa asioiden moninaisuus peitti sanoman. Minulla on taipumus kiihtyä herkästi nollasta sataan ja päivän auettua otin kirjahyllystä kaikki kirjat, joissa opastettiin kokoustekniikkaan, kokousten johtamiseen ja kokouksesta muistion kirjoittamiseen. Käteen sattui sekä uusia että vanhoja, joukossa helmet Juhana Torkki, "Puhevalta" ja Sami Miettinen ja Juhana Torkki "Neuvotteluvalta". Ne ovat vuosilta 2006 ja 2008.

Valoa kohti...

Esimerkki: Churchilliä pyydettiin puhujaksi tilaisuuteen ja kysyttiin, kauanko hän tarvitsee aikaa  puheen valmisteluun. "Kuinka pitkään minun pitää puhua?" Vastaus oli, että kaksi tuntia, johon Churchill totesi: "No hyvä, ei sen valmisteluun mene kuin kymmenen minuuttia. Pelkäsin, että minulta odotetaan kymmenen minuutin mittaista puhetta - sitä pitäisi valmistella kaksi tuntia!" Puhujalle on tärkeätä ajantaju. Lisään tähän, että sama pätee kirjoittajaan. Lukijan ote herpaantuu jo kolmannen A-nelosen kohdalla. Mitä pidempi teksti, sen helpommin alkaa ajatella kirjoittajaa, mistä on kysymys.  Björn Wahlroosia lainaten tavoitteet ja ajattelu alkavat näkyä naamalta ja kirjoituksessa rivien välistä.

Aivan samalla tavalla asiapitoisen muistion kuin puheenkin pitämisessä on ajateltava lukijoita ja kuulijoilta. Heidän aikaansa ei pidä kohtuuttomasti kuluttaa eikä tylsistyttää, saada raivostumaan. Huomio ja kiinnostus on nostatettava kiinnostavalla ilmaisulla. Tekstin tulee vetää puoleensa. Se saa lukijan tarkkaavaiseksi, vastaanottavaiseksi ja hyväntahtoiseksi. Kirjoittajan ja lukijan välille muodostuu hyvä vuorovaikutus, lämmin yhteys. Liian täydellinenkään ei ilmaisussaan saisi olla, sillä se on luotaantyöntävää. Voi aina osoittaa hieman epävarmuutta ja kysyä, vai oliko näin. Se saa lukijan palaamaan tilanteeseen ja miettimään.

Sähkökatko pakottaa löytämään uusia ratkaisuja

Yksi syy liian pitkään kirjalliseen muistioon on epävarmuus. Se näkyy sidesanoina, joilla mitätöidään tai naamioidaan selvä kanta. Melkein, lähes yksimielisesti, voisi olla, melkein kaikki jne. Epävarmuus voi syntyä myös siitä, että taustalla on pyrkimys konsensukseen ja sitä yritetään ylläpitää myös muistiossa uskaltamatta tehdä johtopäätöksiä, jotka kuuluvat hyvään muistioon. Silloin siitä tulee liian pitkä auttamattomasti. Konsensuksen taustalla on tasa-arvoinen kulttuuri, joka ei suosi eikä rohkaistu erilaisista mielipiteistä, vaikka juuri ne ja niihin perehtyminen veisivät asiaa eteenpäin ja avaisivat erilaisia mahdollisuuksia. Vastarinnassa ja rohkeudessa on uudistumisen siemen.

Lopuksi ihailemani Bill Clintonin viisaudet jälleen kerran:

• Kompromissiin ei pidä tyytyä. Jos on kaksi eriävää mielipidettä, kannattaa hylätä molemmat ja etsiä uusi, kummastakin selkeästi eroava ihan uusi ratkaisu.
• Jos asia jää junnaamaan, hylkää se ja etene niissä asioissa, joilla on eteenpäinmenon edellytykset ja mahdollisuudet.

Eteenpäin mennään, terkuin Seija Telaranta