keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kauniit sääret eivät naista pahenna

Sen kunniaksi, että tulin juuri äänestämästä miestä, on aiheellista tarkastella myös naisia politiikassa. Joskus olen itsekin äänestänyt naista, silloin kun se tuli muotiin parikymmentä vuotta sitten. Ikävä kyllä petyin joka kerta pahasti. Clintonin opeilla olen mennyt jo monet kerrat. Jos joku suunta ei tuota tulosta, kannattaa se hylätä ja valita toisin. Toki on paljon vallan naisia, joita ihailen ja seuraan. Olen kirjoittanut Ruotsin oppositiojohtajasta, komeasta Anna Kinberg Batrasta sekä Britannian pääministeristä Theresa Maysta. Uutiskynnyksen ylitti tänään Skotlannin kansallispuolueen johtaja ja pääministeri Nicola Sturgeon.
(Nicola Sturgeonin kuva on kopioitu Facebookista)
Brexit on tietysti päivän uutinen kuten myös se, että Skotlanti uhkaa uudella itsenäisyyskansanäänestyksellä. Valokeilassa on pääministeri Nicola Sturgeon, Forbesin listalla myös hän kuten Maykin, maailman viidenkymmenen vaikutusvaltaisimman naisen joukossa. Daily Mailin mukaan molemmat naiset pitävät kauniita sääriään parhaimpina valtteinaan kun taistellaan äänistä ja vallasta. Säärikisan voittajaksi julistettiin Theresa May.
Nicola Sturgeon on Skotlannin ensimmäinen naispääministeri, joka on ollut vallassa vuodesta 2014 lähtien. Hän on Glasgow'n yliopiston kasvatteja, opiskellut siellä oikeustiedettä ja toiminut lakinaisena. Hän on ollut pitkään politiikassa ja pitää edeltäjäänsä Alex Salmondia oppi-isänään, mentorinaan ja opettajanaan 20 vuoden ajan. Hän on nyt 46-vuotias. Yksityiselämästä ei paljoa ole kohuttu, mutta se tiedetään, että tämän 163-senttisen rouvan suosikkiohjelma on ollut tanskalainen Vallan linnake. Hän seurusteli pitkään nykyisen puolisonsa Peter Murrelin kanssa. Naimisissa he ovat olleet kuutisen vuotta. Heillä ei ole lapsia, kuten ei Theresa Mayllakaan.


En tiedä, kuinka kamala asia säärten nostaminen esiin on, kun  kysymyksessä on maailman johtavat naisjohtajat. Minusta tuntuu, että mitä paremmin nainen on sinut itsensä ja asemansa kanssa, sitä vähemmän häntä "loukkaa", jos joku keksii irrotella hänen ulkonäöstään. Theresa May on varmaan järkyttänyt joitakin naisia, kun hän jo valtakautensa alkumetreillä ilmoitti, että hän ottaisi autiolle saarelle lukemisekseen naisten muotilehti Voguen. Hän on myös kertonut harrastavansa muotia ja olevansa kenkäfriikki. Veikkaan, että säärikisa on lähinnä huvittanut pääministereitä. Ja mitä kansalaisiin tulee, kaunis ei tule kalliimmaksi kuin rumakaan. On iloisempaa ja positiivisempaa katsoa naisvaikuttajia, kun he panostavat ulkoiseen olemukseensa ja tuovat esille sitä, mikä on kaunista katsottavaa ja pukeutuvat esteettisesti.



Terkut aurinkoisesta Kaivopuistosta, narsissit koristavat jo katuja ja ikkunanpieliä.


torstai 16. maaliskuuta 2017

Eläkepäivät vai elämä

Luin viime viikolla kaksi "eläkeläiskirjaa", jotka olivat kuin yö ja päivä. Pekka Järvinen on ollut suosikkini, vuosien saatossa olen arvostanut ja kehunut täällä blogissakin hänen johtamisen alan kirjojaan. Hieman ihmettelin, kun suosikkidivarin myyjä Korkeavuorenkadulla sanoi, että ota tämä Järvisen uusin tänä vuonna ilmestynyt. Yleensä Järvisen kirjoja ei ole divarissa ollut.


Kansikuvasta olisi voinut päätellä, että luvassa on hauskoja tarinoita ja uusia näkökulmia. Kirjassa kuvataan jollain tasolla erilaisia lähestymistapoja eläkepäiviin. Aloitetaan eläkeläisen päivän lukujärjestyksellä, jossa oli sauvakävelyä 1,5 tuntia aamupäivällä. Sodanjälkeisillä sukupolvilla on edessään pitkä kolmas elämä. Siksi pitäisikin keksiä tekemistä, mutta mitään uutta ei Järvinen pysty tarjoamaan. Toki moni voi tehdä töitä hitaammalla tahdilla tai uudessa miljöössä, mutta hyvä ei ole sekään, jos ihminen jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Työelämää ei voi olla ikä kaikki.
Järvinen oli digikuvannut lapsilleen valokuvat, pohti rakkaan kesämökin kohtaloa, testamentin sisältöä ja mihin tuhkat sirotellaan. Toki nämä ovat tärkeitä asioita, mutta niistä lukeminen oikein kirjasta, minkä otsikko on "Miten selvitä eläkepäivistä hengissä", oli jotenkin typerää ja masentavaa. Monien elämälle käykin niin alun irtioton jälkeen. FB:ssa useimmat kaverini kiertävät maapalloa,  ajavat sen haaveilemansa Route 66:n harrikalla tai avo-autolla. Espanjan aurinkorannikolla tai vastaavassa voi elellä kylmän ajan, mutta useimmat vaan jäävät pienempiin ympyröihin ja pisimmät matkat tehdään lastenlasten luokse tai Tallinnaan. Järvisen kirja kuvasti jotenkin tylsän ja pitkän virkamiesuran jälkeistä yhtä tylsää kolmatta elämää. Minulle tuli ajatus, että jos työelämä on ollut yksitoikkoinen, mitään uutta ei voi tapahtua sen jälkeenkään. Reflektoin myös itseeni, miten minulle on käynyt? Viikon parin välein siirryn huushollista ja maastakin toiseen. Tänä talvena joukkoon liittyi Berliini. Minun juttuni on maiseman vaihto. Eläkeikä on yhtä yksilöllinen kuin ihmiset muutenkin ovat.
"Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki", on puolestaan Lenita Airiston 80-vuotispäivän tiimoilta julkaisemansa kuvakirjan yksi raikas motto.


Lenita ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Sivistyneessä, kansainvälisyyttä ja kielitaitoa arvostavassa yrittäjä-kodissa pystyi hankkimaan huikean henkisen pääoman, jota itse kasvattamalla hänelle ei ole tullut mitään elämänvaiheita, vaan hän on elänyt ja elää täyttä elämää joka hetki. Oli mielenkiintoista lukea sodan ajasta Helsingissä ja pommituksista lapsen kokemana ja siitä, että surkutteluun ei jääty makaamaan, vaan elämästä tehtiin kaunista ja eleganttia vaikka väkisin.


Lenitan tarina on iloinen ja kiehtova. Sattuma ei sanellut, vaan hän rakensi näyttävän uransa osaamisensa avulla, jota hän kaiken aikaa päivitti ja laajensi. 70-luvun tv-ja radiomaailman kuvaus on huippu. Siinä ei sanoja säästelty eikä kuvia kummarrettu, koska moni ei sitä ansainnut. Psykiatri-poliitikko Claes Andersson oli Lenitan juontajapari muiden muassa. Hän suostui suunnittelemaan ohjelmia vain hotelli Marskin baarissa. HUH! Jokainen lause on lukemisen väärtti. Kiehtovinta Lenitan kirjassa on juuri se, että se ei ole mikään "eläkeläiskirja", vaan elämäkirja. Siinä on nuorillekin naisille  paljon sanomaa. Opiskelkaa ja hankkikaa hyvä ammatti. Miehet kannattaa valita huolella. Sellaisten seuraan, jotka stimuloivat älyllisesti ja joissa on hohtoa on hyvä hakeutua eikä tyytyä kompromisseihin. Jokaisella suhteella ja miehellä on aikansa.

Terkut Tallinnasta! Seija Telaranta

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Maine meni, suosio kasvaa

Onneksi maailma on muuttunut siitä, kun ei ollut niin väliä sillä, mistä tuli kuuluisaksi. Suosio pysyi kun oli näkyvä ja kaikkien huulilla. Ihmisistä on tullut kriittisiä, kaikista kansankerroksista. On puhuttava totta, oltava uskottava ja pidettävä huoli siitä, että luottamus säilyy. Erityisen pahalta näyttää se, kun puhuu toista ja tekee muuta. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Johtajan maine on osa hänen julkikuvaansa ja sitä, miten hän käyttää valtaa, jonka asema on hänelle suonut.
Pienestä julkisessa toimessa tehdystä virheestä paisuu valtameri eikä sitä leimaa saa otsastaan irti. En todellakaan tiedä mitä kamalaa tapahtui Jyrki Kataisen palkatessa Pekka Himasen. Ei ehkä muuta, kuin että Himasen oli joku nähnyt humalassa kadun varrella ja laskutti konsultoinnistaan ruhtinaallisesti. Kun seuraa sosiaalisessa mediassa Jyrki Kataisen postauksien tykkääjiä, vähissä on. Aleksander Stubb esiintyi polvihousuissa ja teki desimaalivirheen ministerinä talousasiassa, ne riittivät. Uskottavuus meni. Aika pitkiä ovat kansan tuomiot. Joillekin elinkautisia.

Monille johtajille ei ole niinkään merkitystä rahalla, vaan sillä mistä heidät tunnetaan, mikä on heidän tarinansa. Siksi maineella on väliä. Mikael Jungner vertaa valtaa radioaktiivisuuteen, jolta on suojauduttava, ettei synny vaurioita. Mitä pidempään valtaa on, sitä varmemmin valta turmelee ja johtajasta tulee ylimielinen ja itseriittoinen. "Ettekö tiedä kuka minä olen", kysyi eräs naispoliitikko, kun ei tullut huomatuksi. Jungnerin mukaan ainoa lääke on, että aika ajoin valta otetaan pois. Vasta luopumalla vallasta johtaja alkaa ymmärtää vallan olemusta. Mitä minä olen, kun minulla ei olekaan alaisia?
Berliini valmistautuu kevääseen
Jungnerin mukaan säteilevässä paikassa ei saa olla kuin tietyn ajan. Koko ajan on oltava selvillä siitä, missä mennään, miltä näyttää. Hän kertoo menettäneensä itse vallan neljä kertaa ja ne ovat olleet tervehdyttäviä kokemuksia. Hän kehottaa myös valtaa pitävän lähipiiriä toimimaan tutkan tavoin vallankäytön suhteen. Poliitikot ovat varsin pitkään saaneet nauttia vallan tuomista eduista ja nautinnosta, mutta nyt kun kurssi on kääntynyt, monet ovat saaneet huomata, että äänestäjät ovat kääntämässä selkänsä. Huononkin maineen hankkineet kuntien ja kaupunkien edustajat ovat  turuilla ja toreilla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja yrittävät selittää mustaa valkoiseksi. Jungneria edelleen lainaten "Demokratian syvin olemus on vallan vaihtuminen".

Valta on johtamisen edellytys. Ilman sitä ei voi johtaa. Jotta valtaa saa, edellyttää se kompetenssia, osaamista ja tekemisen uskottavuutta. Vallan kahvassa olo vaatii energiaa, henkistä ja fyysistä kestävyyttä. On myös osattava keskittyä merkityksellisiin asioihin ja hylättävä ne, joiden edistämiselle ei ole tässä hetkessä edellytyksiä. Bill Clintonin ohje. On oltava joustava ja annettava myös yhteistyökumppaneille mahdollisuuksia. Johtajan on kyettävä aitoon dialogiin niiden kanssa, joilta on vallan saanut sekä niiden, jotka ovat vallankäytön kohteina. Persoonallisuudella on merkitystä ja henkilökohtainen maine vaikuttaa siihen, miten valta-asema alkaa muotoutua. Maine alkaa rakentua jo ensimmäisestä päivästä lähtien ja saa täydennystä jokaisesta päätöksestä ja kohtaamisesta.
Berliinin tarinaa....
Kuntavaalit ovat ovella. Meillä on mahdollisuus valita ja tehdä rohkeita päätöksiä. Tarkkaile mainetta, tarinoita.
Aurinkoa ja ulkoilua, myös lepoa. Minulla on tänään lepopäivä liikunnasta ja suuntaan brunssille Ursulaan.
Terkuin Seija Telaranta