Tie taipuu

Tällä viikolla, kun asetuin maalla vietetyn kesän jälkeen asumaan pysyvästi Helsinkiin, sain kaikki johtamisen kirjani lähietäisyydelle. Aika montaa niistä olin jo kesällä ehtinyt kaivata, vaikka maallakin oli hyvä kattaus. Erityisesti kaipasin kaikkia Peter Druckerin ja Jim Collinsin kirjoittamia kirjoja. Kuinka ollakaan ajauduin lukemaan muusikko Sami Yaffan omaelämäkertaa nimeltään "Tie taipuu". Sen on kirjalliseen muotoon saattanut Tommi Liimatta. Kirja on ilmeisesti menestys. Kun hain sitä Akateemisesta, se oli tilapäisesti loppu, mutta samaan aikaan ilmestynyttä Jari Sillanpään vastaavaa oli röykkiöittäin. Yaffan kirjassa on luonnollisesti paljon samaa verrattuna Michael Monroen "Elämä ilman kompromisseja", josta olen tehnyt blogikirjoituksen 7.7.2012:  Linkki artikkeliin
Sami Yaffan kirjassa on elämän maku ja kuinka sen nyt sanoisi, tarina selviämisestä hengissä. Johtotähtenä oli halu tehdä musiikkia, jonka sivutuotteena tuli laaja ja syvä kansainvälisyys. Siitä olemme päässeet nauttimaan tv-sarjassa Sound Tracker, joka on kahdesti palkittu Kultaisella Venlalla. On hieno saavutus, kun huikean kokemuksen on saanut tiivistettyä ja jaettua kaikelle kansalle persoonallisella ja viehättävällä tavalla.
Aivan samalla tavalla kuin Michael Monroen kirjaa lukiessani, tuli tässäkin mieleen, että miksi ihmeessä niin moni lupaava vaihe jäi viimeistä sinettiä vaille ja taloudellinen menestys saavuttamatta. Toki ainakin Sami Yaffan kohdalla huomasi, että ison rahan puuttuminen ei ollut mikään katastrofi eikä miljoonatulot päällimäinen tavoite, mutta pitkät asunnottomat jaksot ja toisten nurkissa eläminen tuskin kohottikaan. Slussenilla jalostunutta suomalaisuutta kuvasi hyvin se, että kun bandin jäsenet näkivät Abban Benny Andersonin olevan ruokaostoksilla kaupassa, nälissään he suunnittelivat ryöstävänsä hänen turkkinsa ja ruoat.

Rock-bandin menestys on tietysti monesta kiinni. Samoissa olosuhteissa ja vähemmälläkin osaamisella jotkut onnistuvat, toiset eivät. Jim Collinsin ja Morten T. Hansenin kirjassa "Tietoisesti Paras" vuodelta 2013 on tutkittu menestyviä johtajia ja heidän taustojaan sekä verrattu niihin, jotka samoissa olosuhteissa eivät vaan onnistu. Oliko ruotsalaisilla tai englantilaisilla vastaavilla rokkibandeillä sitten vaan enemmän onnea kun he onnistuivat pitämään joukkueensa kasassa ja tahkoamaan huikeita palkkioita kymmeniä vuosia ja suomalaiset elivät kädestä suuhun?
"Hyvän ja huonon onnen välillä on kiintoisa epäsymmetria. Yksi onnekas tapahtuma, olipa se miten iso tahansa, ei itsesessään voi tehdä yrityksestä suurta. Kuitenkin vain yksi epäonninen sattumus voi työntää yrityksen kuolemanrajan väärälle puolelle ja sarja huono-onnisia tapahtumia johtaa katastrofiin ja katkaisee yrityksen taipaleen."
Sami Yaffan "Tie taipuu" sopii hyvin luettavaksi Stephen R. Coveyn hengessä. Hänen teesinsä on, että johtajan, miksei kaikkien muidenkin, kannattaa lukea monipuolista kirjallisuutta välttääkseen aivojen näivettymisen. Toimintaympäristöä kannattaa myös vaihtaa. Uskon, että se estää dementoitumista.

Ulko-oven edessä on suihkulähde

Viikonlopputerkuin Seija Telaranta

Tallinnalainen korjausprosessi

Prof. Risto Harisalo jakoi fb:ssa linkin Marja Mannisen artikkeliin:  Virolaiset venäläisten silmin
Artikkelia lukiessani samalla todistin meidän tallinnalaisen talomme pihassa tapahtuvaa prosessia, jossa kolme vuotta vanhan taloyhtiön, jossa on kaksi identtistä kerrostaloa, julkisivua uudistetaan.En tiedä, ovatko rakentajat venäläistaustaisia vai virolaisia, luulisin kuitenkin että ensinmainittuja.

Keskustan tuntumassa, Kadriorgissa, kerrostalojen julkisivuissa on usein puuritilä-koristuksia. Kahta väriä, harmahtavaa ja sitten kuvassa näkyvää okraa. Pari viikkoa sitten ihmettelin, kun seinustojen harmaansävyisiä rimoja oli kasattu pihaan. Niissä ei ollut hometta eikä mädäntymistä, ihan kovaa puuta. Isännöitsijä sanoi, että venäläistaustainen iso omistaja haluaa vaihtaa rimat. Kustannus on 30 000-40 000€. Samaan hengenvetoon hän totesi, että kaikkien osakkeenomistajien pitäisi osallistua. Muuta ei sitten tiedettykään kun lähdimme.
Hämmästys oli melkoinen kun palasimme. Puolet molempien talojen ritilöistä oli jo vaihdettu ja työt jatkuivat reippaasti aamusta iltaan. Kun ihmettelin isännöitsijälle, hän sanoi, että "venäläiset" maksavat itse koko korjauksen. Jos asiaa ryhdytään osakkeenomistajien kesken pohtimaan siitä ei tule ikinä mitään.
Taloyhtiöissä, ainakin Suomessa, on näitä prosesseja, joista ei tule yhtään mitään moneen sukupolveen. Niin on Sipilän hallituksessakin prosesseja, jotka sahaavat edestakaisin. Aivan kuten hiljan kirjoitin päätöksenteosta, jota voidaan valmistella niin kauan, että aika on ohittanut koko jutun. Päätös voidaan myös tehdä ad hoc, kerrasta. Samoin prosessi voidaan polkaista käyntiin ja viedä loppuun saakka ilman pitkää suunnittelua ja jokaisen vaiheen jälkeen syntyviä odotteluja ja valmisteluja. Minusta meillä Suomessa on aika kypsä prosessien vauhdittamiselle, joka paikassa.

Ihmeteltäväksi jää, onko hitaus geeneissä ja minkä kansakunnan. Juuri nyt Tallinnassa näyttää siltä, että ovat ihmiset taustaltaan mitä hyvänsä, täällä ainakin pannaan toimeksi ja asioita tapahtuu.

Kalasataman "kerrostumia"

Viron itsenäistymisen 25-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina. Presidentin residenssin Ruusutarhassa oli isot juhlat, musiikkiesityksiä ja puheita. Teltoissa oli tarjoiluja. Seuraavana aamuna puisto oli yhtä siisti kuin ennenkin ja kun katsoin aidan raosta pihaan, teltat purettu ja rakennelmat odottivat kuljetusta seuraavaan kohteeseen.
Näissä tunnelmissa Tallinnassa, terkuin Seija Telaranta

Astu laivaan...

Minulla oli hauska Tukholman matka kahden 10-vuotiaan koulutytön kanssa. Varasin luksus-hytin, olihan edessä kaksi yötä vietettävä hytissäkin. Perhehyttiä ei enää saanut, joten luvassa oli nojatuolista avattava kolmas vuode. Ihanaa oli olla korkealla ja katsella maisemia ja aamiaiset ei-buffet tilassa. Nojatuoliin oli tuotu vuodevaatteet, mutta kun ryhdyimme sitä naisenergialla avaamaan, ei se niin yksinkertaista ollutkaan. Pyysin siihen apua, jota sitten saimme. Komea nuori mies tuli paikalle ja saikin nojatuolin avattua. Hytissä oli jääkaappi ja ajattelimme nauttia aperitiivit. Jääkaapin ovi ei sitten auennut vaikka kuinka yritimme. Pyysimme paikalle tullutta komistusta avaamaan ja aikansa yritettyään hän luovutti ja sanoi hakevansa apuvoimia. Kuin taikaiskusta saimme kaapin auki ja cokikset ja skumpan. Tilanne oli siis ohi kun kaksi herraa saapuivat. Vika oli siinä, että kaapin ovessa ollut tarra oli väärässä paikassa, olisi pitänyt painaa ja vetää alempaa.

Nojatuolivuode ulottuikin sitten niin, että kylpyhuoneen ovi aukesi vain pienelle raolle, josta juuri ja juuri mahduimme sisälle. Onneksi oltiin hoikkia. Kysyin mieheltä, että saisiko parivuodetta siirrettyä, mutta se ei ollut mahdollista. Kylpyhuoneen lattiakaivo ei vetänyt ja kun yksi kävi suihkussa, kaksi pyyhettä meni, että saatiin lattia kuivaksi.
Ravintola, missä söimme illallista, oli tupaten täynnä. Henkilökunta ei ollut lainkaan ehtinyt siistiä pöytiä, joten itse oli toimeen tartuttava ja siivottava.

Pieniä asioita, jotka otimme huumorin kannalta. Jälkeenpäin kun asiaa ajattelin, palasi taas mieleen kaikki, mitä hyvästä asiakaskokemuksesta on taatusti jokaiselle palvelualan ihmiselle opetettu lukuisissa koulutuksissa. Asiakaskokemushan muodostuu eri kosketuspisteissä organisaation kanssa, joten sen syntyyn vaikuttaa jokainen hetki, joka organisaatiossa vietetään. Myös ne tapahtumat, jotka edeltävät palveluun tuloa ja koetaan muistoissa palvelun jälkeen.
Paras asiakaskokemus on myös sellainen, että se vahvistaa asiakkaan minuutta, identiteettiä ja omakuvaa. Toki jokainen nainen osaa sängyn pedata tai jääkaapin avata, mutta olisi mukavampi, jos olisi kunnon ohjeistus, ettei tarvitsisi kokea itseään tyhmäksi tai avuttomaksi.
Hyvä asiakaskokemus muodostuu onnistumisista vuorovaikutuksessa organisaation kanssa. Käytännössä se on iloa, ilahtumista, myönteisiä yllätyksiä. Jotta näin tapahtuisi, täytyy henkilöstön voida hyvin, sillä vain työnsä ja itsensä arvokkaaksi kokeva ihminen jaksaa ajatella asiakkaan parasta.
Jos olisin vastuussa siitä, miten laivaan tullaan ja varsinkin sieltä poistutaan, kokoaisin parhaat voimat miettimään, miten kohti ulko-ovia työntyvät ihmismassat satamissa voitaisiin välttää. Vaikka matka olisi kuinka positiivinen, hymy hyytyy monelta, kun lähes hapettomassa tilassa laivalla odotetaan raskaiden tavaroiden kanssa ovien avautumista. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku sai kohtauksen ja elvytysjoukkue rynni päästäkseen auttamaan.

Tukholman päivä olikin täynnä toinen toistaan ilahduttavampia kokemuksia. Fotografiskassa oli upeat näyttelyt, kaikki toimi ja ravintola oli elämys sekin. Varsinkin, kun samalla sai ihastella merta ja sen ympärille avautuvaa kaunista kaupunkia vanhoine rakennuksineen ja puistoineen.
Kesäterkuin Seija Telaranta
Vai onko nyt syksy?

Kuin rakkautta ensi silmäyksellä

Henry Mintzberg on käsitellyt päätöksentekoa, yhtä johtajan keskeisimmistä toiminnoista viime viikon blogissaan. Kun vertaa hänen kirjoihinsa 80-luvulta, täytyy sanoa, että umpikuivasta oppikirjojen kirjoittajasta on tullut vanhemmiten hauska mies tai sitten ajat ovat muuttuneet. Joka viikko on tarjolla kivoja tarinoita arkielämästä. Sellaisia, joihin aina liittyy pieni opetuksen tai hetken miettimisen poikanen.
Viime viikkoina on tapahtunut myös toinen kiva asia. Facebookiin on ilmestynyt sivusto, joka julkaisee Obaman molempien kausien kuvakavalkadia viitteellä tulemme kaipaamaan sinua presidentti Barack Obama ja tietysti koko perhettä. Ei voi mitenkään välttyä ajatukselta, että ihan on sama tunne kuin John F. Kennedyn kauden traagisesti päättyessä. Oli aivan mahdotonta kuvitella, että tulee aika, jolloin Kennedyjen hohto haihtuu tai saadaan edes hieman samaa säteilyä omaava pariskunta Valkoiseen taloon. No, Obama on ainakin hohdokkuuden ja miksi ei asioidenkin suhteen täyttänyt monen toiveet.

Kuva Facebookista 

Perinteisesti päätöksenteko tapahtuu prosessina ja sitä tietysti opetetaan johtajakouluissa. Ensimmäisessä vaiheessa hahmotetaan ongelma, identifioidaan erilaiset ja mahdolliset ratkaisut, arvioidaan eri päätösten hyvät ja huonot puolet, vaikutukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja valitaan paras, tehdään päätös. Prosessi voi kestää kauan ja ennenkuin kyetään tekemään päätös, tilanne voi olla ohi tai maailma muuttunut niin, ettei koko juttua enää tarvita. Kuinka käy meidän soten kanssa? Tätä päätöksentekomallia voi luonnehtia myös niin, että ajatellaan ensin ja toimitaan vasta sitten. Mintzberg kirjoittaa, että jos puolison etsinnässäkin noudattaisi aina tätä "ajatellaan ensin"- metodia, voisi luu jäädä käteen.  Linkki

Jokainen meistä tuntee pariskuntia, jotka ovat lyöneet hynttyyt yhteen ensi silmäyksellä. Tyyliin se on siinä! Ja onnistuneet paremmin kuin monet kauan katselleet. Elämässä ja organisaatioissa on paikka myös tällaiselle päätöksenteolle. Tehdään ensin ja ajatellaan sitten. Ei siinäkään päätöksenteossa ole kysymys ajattelemattomuudesta vaan siitä, että tulee tunne, että nyt on oikea hetki ja paikka tehdä päätös. Se on enemmänkin näkemistä, jossa yht'äkkiä avautuu koko maisema ja mahdollisuus silmien eteen. On aivan upea tunne, kun huomaa, että tätähän minä vain olen odottanut, kaikki nämä vuodet.

Sunnuntaiterkuin Seija Telaranta Tallinnasta.
Täällä rakennetaan taloja. Joku on varmaan nähnyt, että niitä tarvitaan. Meerhof oikealla ja vasemmalle nousemassa. Kiva tarkkailla norjalaisten, ruotsalaisten, moskovalaisten, pietarilaisten, virolaisten ja suomalaistenkin elämää. Naapurista.

Angela Merkel on hyvä kokki

62-vuotias Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoo olevansa hyvä kokki. Ainakin aviomiehensä mielestä. Hänen bravuureitaan ovat perunakeitto ja lihakääryleet, joiden sisällä on vihanneksia ja pikkelsiä. Hän harrastaa murtomaahiihtoa eikä hän ole mikään välineurheilija, sillä parikymmentä vuotta vanhat sukset toimivat edelleen hyvin. Murtsikkaa hän harrastaa Itävallan Tirolissa ja joulun alla hänellä on tapana viettää lomaa St Moritzissa. Sielläkin on hyvät murtsikkaladut, olen itsekin hiihtänyt siellä joskus Sankt Moritzerseen jäällä.
Angela Kasner syntyi Hampurissa, josta perhe muutti Itä-Saksan puolelle Angelan ollessa vasta muutaman viikon ikäinen. Valtavirta idän ja lännen suhteen kulki toiseen suuntaan. Isä oli luterilaisen kirkon pappi ja Angelalla on kaksi nuorempaa sisarusta. Vauvana itäpuolelle muutettuaan Angela vieraili Länsi-Saksassa seuraavan kerran vasta 32-vuotiaana sukulaisen häissä.

Ensimmäisen avioliittonsa Angela solmi Ulrich Merkelin kanssa opiskeluaikanaan. Avioliitto kesti viisi vuotta. Ensimmäisen aviomiehen sukunimi on siis edelleen Angelalla käytössä. Onni löytyi myöhemmin Leiptzigin yliopistossa, jonka kvanttikemian professorin Joachim Sauerin kanssa hän solmi toisen avioliittonsa. Angela itse opiskeli myös kvanttikemiaa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1986. Opiskelurahoja Angela hankki toimimalla baarimikkona. Angelalla ei ole omia lapsia, mutta jälkimmäisellä aviomiehellä on kaksi poikaa edellisestä liitostaan.

 

Toisin kuin Theresa May, Angela ei ole mikään muoti-ikoni, vaan hänellä on sama työvaate vuodesta toiseen. Vain värejä hän vaihtaa yksirivisessä bleiserissään ja yhdistää sen aina mustiin suoriin housuihin. Kesä-aikaan hän käyttää myös samaa housumallia valkoisena versiona. Kengilläänkään hän ei koreile, jalassa on aina matalakantaiset avokkaat tai kävelykengät, joissa on kiilakorko. Hän viestittää pukeutumisellaan asiallisuutta, miksei vakavuutta ja moraaliakin. Hänestä tuli parlamentin jäsen 1990 ja hänet valittiin samaan aikaan myös puolueensa CDU:n puheenjohtajaksi. Rohkeasti hän oli kaatamassa sekä Helmut Kohlia että Wolfgang Schäublea puhtaamman politiikan nimissä.

Forbes on nimennyt Angela Merkelin maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Toki politiikassa on ollut turbulenssia hänenkin kohdallaan. Erityisesti häntä on arvosteltu vapaamielisestä pakolaispolitiikasta. Kuten naiset muutenkin, hän ei jätä kansaa hädänkään keskellä ja on aina paikalla kun johtajaa tarvitaan. Välittömästi hän keskeytti lomansakin Munchenin ampumatapahtuman johdosta ja riensi paikalle rauhoittamaan ihmisiä. Maan äitinä ja johtajana.
Theresa May teki ensimmäisen vierailunsa Berliiniin tapaamaan kollegaansa. Aika näyttää, miten Euroopan mahtinaiset ottavat mittaa toisistaan vai ottavatko. Heillähän olisi nyt valttikortit tehdä uudenlaista "naisten politiikkaa" avoimen dialogin ja yhteistyön merkeissä riippumatta siitä, että Brexit toteutuu.
Uusia avauksia odotellessa kannattaa mennä mustikkaan, tuomisena voi ollakin sienisaalis!

Muovipussi on hyvä olla aina taskussa! Terkuin Seija Telaranta

Theresa May on kenkäfriikki

Äkkiseltään Theresa May, konservatiivipuolueen puheenjohtaja ja Britannian tuore pääministeri, saattaa kuulostaa tylsältä. Nyt kun naistenlehdet ovat kiinnittäneet häneen huomionsa, onkin auennut ihan uusi naisjohtaja-tyyppi. Vai mitä sanotte pääministeristä, joka on kenkäfriikki, suosikkikuvio on eläinkuosi ja jos hän joutuisi autiolle saarelle, lukemisekseen hän valitsisi muotilehti Voguen. Hän kertoo rentoutuvansa Voguen parissa ja nauttivansa lehden esteettisistä ja kauniista muotijutuista. Koen sielujen sympatiaa hänen kanssaan. Kun täällä syvässä Hämeenkyrön ja silloisen Viljakkalan mörköperillä ei Aamulehteä kummempaa luettavaa ollut, tätini lähetti "kierrepostina" minulle parin viikon välein Lyckselestä Damernas Världin ja muitakin ruotsalaisia muotilehtiä. Heti kun Tukholma minulle aukesi, pääsin Voguen lukijaksi. Ja se on kestänyt kaikki nämä vuodet. Minusta mikään ei kohota naista paremmin kuin kauniit muotikuvat ja upeat artikkelit sisustuksesta, puutarhoista ja merkittävistä taiteen, viihteen ja politiikan merkkihenkilöistä. Yksi loistavimmista numeroista on Michelle Obaman esittely Annie Leibovitzin kuvaamana jokunen vuosi sitten.

Omat Dolce & Gabbanani leopardisohvalla

Theresa May ei ole pitänyt melua itsestään, vaikka hän on ollut merkittävä poliittinen toimija jo parikymmentä vuotta, minkä ajan hän on ollut parlamentin jäsen. David Cameronin hallituksen sisäministerinä hän ehti olla kuusi vuotta. Theresa May näyttää kuuluvan niihin naisjohtajiin, joista on sanottu, että heitä ei koskaan pidä aliarvioida. He ovat hiljaisia luonnoltaan, "jääkuningattaria", mutta tiukan paikan tullen ottavat paikkansa, ehkä monien hämmästykseksi. Theresa May on kuvannut omaa johtamistyyliään sellaiseksi, että on kyseessä pienempi tai suurempi asia, hän perehtyy huolellisesti tosiasioihin ja muodostaa oman näkemyksensä niiden perusteella. Hän ei ollut eturintamassa ajamaan brittejä ulos EU:sta, vaan maltillisesti kannatti siellä pysymistä. Jälkeenpäin hän on todennut, että Britannia on maailman viidenneksi suurin kansantalous, riittävän suuri selviytymään hyvin on se EU:ssa tai sen ulkopuolella. Tämän viikon TIME-lehdessä todetaan, että Theresa May ei ole uusi "rautarouva", mutta ei myöskään helppo nakki neuvottelupöydissä. Puoluetoveri sanoo, että hän saattaa olla "bloody difficult woman".

Korkkarit edellä...

Theresa May täyttää lokakuun ensimmäisenä päivänä 60 vuotta. Hän on syntyjään eastbournelainen papin tytär. Aviomies Philip John May löytyi opiskeluaikana Oxfordin yliopistosta. Pariskunnan esitteli toisilleen Pakistanin tuleva pääministeri Benazir Bhutto. Miestään, joka toimii investointipankiirina, Theresa May on kuvannut tuekseen ja turvakseen. Lapsettomuus on ollut pariskunnalle kipeä asia, mutta vuosien saatossa ilmeisesti käsitelty ja hyväksytty tosiasia. Theresa May sairastaa ykköstyypin diabetesta ja joutuu tarkkailemaan verensokeriaan ja pistämään insuliinia säännöllisesti. Diabetekseen hän on sairastunut vasta myöhemmällä iällä. TIME lehdessä kerrotaan, että hän on ensimmäinen ja ainoa maailmanluokan johtaja, jolla on diabetes. Kaikesta sitä tehdään tilastoa, mutta kun tulee maailman näyttämölle, terveysasiatkin ovat julkisia.

Mitä ilmeisemmin Theresa May on rohkea nainen. Ihan kaikki eivät olisi uskaltaneet rekrytoida Boris Johnsonia ulkoministerikseen ja tarttua pääministerin toimeen todella haastavassa tilanteessa arvioi sitä millä mittarilla hyvänsä.
Tervetuloa naisjohtajien kuningatar, on ilo seurata häntä johtajana ja eleganttina naisena, esikuvana!
Mehiläinen pisti minua just jalkaan, maaseudun bonuksia kun kävelee paljan jaloin ruohikolla.

Terkuin Seija Telaranta

Sitä saa mitä ostaa?

Näillä keleillä on hyvä olla lukemista, monenlaisia kanavia televisiossa, IPadit iskussa ja puhelimet latauksessa. Hullumpaa ei ole myöskään tsekkailla äkkilähtöjä ja hotelleja paremmilla sääennusteilla. Vaikka kuinka olisi syntynyt maaseudun oloihin. Shoppailu on tietysti yksi mahdollisuus, mutta kun kaikki kaapit ja komerot monessa osoitteessa ovat ihan tapissa, niin hohto siitäkin on mennyt. Ostin siis kirjoja.

Olen aivan viehättynyt Björn Wahlroosiin kirjoittamiin kirjoihin. Hän saa taloustieteen elämään ja lukijan pysymään vireessä. En ole aikaisemmin lukenut Sixten Korkmanin kirjoja. Kolmella eurolla sai tasan vuosi sitten päivätyn "Väärää talouspolitiikkaa" - kirjan. Hinta oli silloin 34.90€. Löysin siitä saman Aristoteleen lainauksen mitä Wahlrooskin analysoi omassa kirjassaan. "Se, mikä on useille yhteistä, saa osakseen vähiten huolenpitoa."Kun Wahlroos otti aiheesta eläviä esimerkkejä, pyöritteli kiinnostavasti käsittelemäänsä lainausta, Korkman nostaa sekä taloustieteen että filosofian gurujen lausumia esiin, eikä työstä niitä mitenkään. Toki ne on hyvin valittuja, mutta mitään omaa Korkman ei tuota. Erityisesti minua masensivat  lainaukset Mauno Koivistolta. Päivään sopii hyvin Aristoteleen käsitys onnellisuudesta. Ihminen elää hyvin tai onnistuu elämässä, jos hänellä on hyvä syntyperä, ystäviä, lapsia, määrättyä vaurautta sekä terveyttä, kauneutta ja voimaa. Onnellisuuteen vaikuttaa myös maine, kunnia, hyvä onni ja hyveet. Jos hyvä haltia antoi huomenlahjoiksi vielä oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden, rauhallisuuden, seurallisuuden, anteliaisuuden, rohkeuden ja rehellisyyden, niin hyvä on! Kaikista näistä kauniista kertauksista huolimatta Korkmanin kirja jäi tähän.

Sadepäivän shoppailut

Vitosella sain Arto Hiltusen "Johtamisesta", vuodelta 2015. Hänen ensimmäinen kirjansa "Johtamisen taito" oli suosittu. Ihmettelin, miten tämä kirja oli jäänyt hyllyyn, päätellen hinnasta ja määrästä, mitä sitä oli kaupan. Toki tässä kirjassa on perussetti johtajan työn keskeisiä alueita, mutta on siinä harvinaisempaakin. Pidin erityisesti siitä, että kirjoittaja oli varsin ansiokkaasti käsitellyt hallituksen puheenjohtajan valtaa ja roolia organisaatiossa sekä hänen ja toimitusjohtajan välistä suhdetta. Vähän yllättävästi kesken kaiken on kappale Esiintymiset: johtajan tärkein vaikutuskanava. Onneksi on, sillä totuushan on, että vaikka kuinka hyvin johtaja osaisikin johtaa, jos ei ole hyvä esiintyjä eikä saa sanottavaansa esitettyä kansan kielellä, paljon puuttuu. Kirjan loppupuoli on ainakin minua vähemmän kiinnostavaa ay-jargonia, mutta jos kirjoittaja on tehnyt kolmikymmenvuotisen uran S-ryhmässä, niin täytyyhän se näkyä.

Ruotsiin, Tukholmaan ja Göteborgiin sijoittuvat dekkarit ovat elämäni suola. En tuntenut Christoffer Carlssonia aiemmin, joten aloitin Leo Junkerista kertovan kolmiosaisen sarjan ensimmäisestä teoksesta Salaisuudet. En ole kirjaa vielä kokonaan lukenut, mutta koko ajan minulla on hieman sekava tunnelma ja joudun miettimään, mistä tässä nyt onkaan kysymys. Carlsson on asiantuntija, sillä hän on koulutukseltaan kriminologi, väitellytkin aiheesta. Kirjallisesta menestyksestä ja palkinnoista huolimatta hän toimii opettajana Tukholman yliopistossa. Ehkä en ole vielä  päässyt sinuiksi kirjan tyylin kanssa. Joka tapauksessa lukeminen jatkuu.

Juhana Torkin vuonna 2014 ilmestynyt kirja Puhevalta on yksi parhaista johtajan työtä profiloivista kirjoista. Sen innoittamana otin myös lomalukemiseksi hänen viime vuonna ilmestyneen kirjasensa Puhevalta käyttöön. Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen. Kirja on tarinanomainen ohjekirja puheen valmistelemisesta. Kyllä se kannattaa lukaista, mutta täydennykseksi varsinaiselle edellä mainitulle Puhevalta-kirjalle. Mottona on Abraham Lincolnin ohje "Jos minulla on kuusi tuntia aikaa kaataa puu, käytän viisi tuntia siihen, että teroitan kirvestä".

Lincolnista Obamaan, vuosikymmenen parhaimpaan puhujaan, jonka puhujanlahjoista on viime aikoina saatu nauttia harva se päivä. Yksi hänen tärkeimmistä vaalivalteistaan oli taito puhua kiinnostavasti, vakuuttavasti ja vaikuttavasti. Viime mainitusta käy hyvin todisteeksi hänen poliisien muistolle pitämänsä puhe eilen Dallasissa. Obaman poliittinen nousu alkoi Harvardin yliopistossa, jossa hän opiskeljapoliitikkona keräsi aina tuvan täyteen puhujanlahjoillaan.
Me Barack Obaman ja hänen perheensä fb-kaverit olemme jo pidemmän aikaa saaneet vastaanottaa kuvakavalkadia hänen ajastaan Valkoisessa talossa. Voi miten loistavaa aikaa se on ollut, ihana ja taitava Michelle luomuksissaan, samoin juuri aikuisuuden kynnyksellä olevat tyttäret puhumattakaan upeasta presidentistä.

Aurinkoa odotellessa, lukeminen kannattaa aina. Terkuin Seija Telaranta