Nimimerkillä sivusta seurannut minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus tarkastella sairaalan osaston elämää ja johtamista. En tuntenut paikkaa, joten menin nettisivuille ja luin, mistä ilmiöstä on kysymys. Osasto on yliopistosairaalan kuntoutusosasto. Tekstissä sanotaan, että hoito on moniammatillista ja tiimiin osallistuu monipuolisesti eri asiantuntijoita ja tavoitteet hoidolle asetetaan yhdessä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Kauniisti kerrotaan tarpeista lähtevästä hoidosta ja yksilöllisyydestä.
Onko tämä haravoitu metsä?
Lukija saa hyvän ja luottavaisen käsityksen. Todellisuus ei kuitenkaan ollut ollenkaan esittelyn mukaista. Paikka näyttäytyi minulle vuodeosastona, jossa hoitajat istuivat koneiden äärellä lukitussa ikkunallisessa tilassa. Potilaille/omaisille ei ollut edes asiointiluukkua, vaan koputtamalla oli häirittävä henkilökuntaa, jos oli kysyttävää. Myös omaisten, jotka esittelyn mukaan kuuluvat kiinteästi hoidon suunnitteluun. Olen todella ihmeissäni, miten osaston rakenne on suunniteltu niin, että henkilökunta on näkyvillä, mutta lukkojen takana. Katsoa saa muttei puhua. Jonkunhan nämä rakenteelliset ratkaisut on täytynyt tehdä ja hyväksyä. Myös jonkun on täytynyt kirjoittaa nettiin osaston esittely ja toiminnan periaatteet. Nekin on täytynyt tehdä yksikön ulkopuolella. Tulee mieleen Henry Mintzberg, joka kuvaa strategian luomista. On katsottava yksikköä ylhäältä, alhaalta, sivusta ja kaiken läpi. Sama pätee informaatioon. Jokainen sana on mietittävä tarkkaan, että se vastaa todellisuutta, antaa oikean käsityksen. Kun informaatio ja todellisuus eivät kohtaa, suututetaan potilaat ja omaiset.
Olen nähnyt monissa paikoissa, miten kunnianhimoisesti luodut yksiköt vähitellen luisuvat kroonikkopaikoiksi. Potilaita on täyslaidallinen ja he ovat jo tullessaan pitkäaikaispotilaita, Silloin on turha puhua moniammatillisesta kuntoutuksesta, jos sitä ei ole. Korkeasti koulutettu henkilöstö turhautuu, kun työ ei vastaakaan ammatillista osaamista vaan on perushoitoa.
Ylimmän johdon on oltava erityisen herkkä sille, minkälaiset potilaat mitkäkin osastot täyttävät ja tehtävä muutokset asiakaslähtöisesti. Jos työ on perushoitoa ja siihen menee koko työaika, silloin henkilöstön tulee olla siihen koulutettua, ei erikoissairaanhoidon erityisyksikön osaajia.
Kirjaamiseen ja raportointiin käytettävää sisältöä ja aikaa tulee tutkia.Kun kirjaaminen on eriytetty potilaiden läheisyydestä, se on vuorovaikutuksesta pois. Siitä puuttuu myös potilaan “ääni”. Liikkuvat koneet on kaupoissa myyjilläkin, jolloin tuotetiedot selviävät ilman, että asiakas jää yksin.
Niinpä, tällaista jouduin kertomaan.
Terveisin Seija Telaranta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.