perjantai 28. lokakuuta 2011

Pikapalkitseminen

"Sanon vaan, että meillä on duunissa mieletön jengi, joka pystyy tekemään ihan mieletöntä duunia, ei pelkästään Norwegian-tiimi, vaan kaikki muutkin. Kiitos! Aamulla parta puuroon, 15.30 perjantai-baari ei-ihan-perinteisin menoin."

Lainasin tämän Facebookista esimerkiksi pikapalkitsemisesta, se sopi niin hyvin viikolla johtamisen opiskelussa keskustellun teeman kanssa. Työpaikan henkilöstön huomiointi liittyi siihen kun Mainostoimisto N2:n Norwegian -lentoyhtiölle suunnittelema "Vihdoin myös suomalaiset saavat lentää halvalla" -kampanja palkittiin torstai-iltana vuoden  tehokkaimpana markkinointikampanjana Effe Awards Finland -kilpailussa.

Teksti on kuvassa olevan toimitusjohtaja Alex Niemisen.

Tukholmassa vieraillessamme Attendo Caren johdon vieraina, hekin kertoivat, että heidän johtamistapaansa kuuluu, että aina kun on pienikin aihe huomioida henkilöstöä, se tehdään. Esimies voi antaa teatteri- tai leffalipun, kukkakimpun tai vaan kiittää kaikkien läsnäollessa. Tapa on rantautunut meillekin, sillä vieraillessamme viime viikolla Esperissä Helsingissä, siellä kerrottiin vastaavanlaisesta pikapalkitsemisesta.

Luen juuri Tarja Surakan ja Nina Laineen kirjaa Käsikirja ammattimaiseen esimiestyöhön. (Taurus Media 2011). Siinä on kappale Puheella ja sanattomalla viestinnällä vaikuttaminen. Esimiehen on heidän mukaansa osattava ilmaista itseään ymmärrettävästi ja kiinnostavasti tilanteen vaatimalla tavalla. Erilaiset tilanteet vaativat erilaisia vaikuttamisen keinoja. On hyvä vedota sekä järkeen että tunteeseen. Sinisen meren strategia-kirjassahan monessa kohtaa kehotetaan sekä viestinnässä että muussakin toiminnassa miettimään ja punnitsemaan asioita tunne-järki-akselilla. Jos menee liikaa järjen puolelle, kannattaa lisätä tunne-elementtejä ja toisinpäin, myös asiakaspalvelussa.
Esimiehen kannattaa myös huomioida, että ihmisiin voidaan vaikuttaa:

  • ystävällisyydellä, tarjoamalla ymmärrystä
  • positiivisuudella, antamalla myönteistä palautetta ja kannustusta
  • jämäkkyydellä, seisomalla jämäkästi oman kantansa takana
  • vastavuoroisuudella, tarjoamalla palvelusta vastapalvelusta tai palkintoja
  • liittoutumalla ryhmään, joka ajaa samaa asiaa ja josta saa ajamalleen asialle tukea
  • yhteistyöllä, tarjoamalla tukea ja resursseja
  • nojaamalla omaan asemaansa
Tämä ja monta muuta hyödyllistä asiaa löytyy siis yllä mainitusta kirjasta. Ja kiteyttäen; viestintätilanteissa esimiehen kannattaa olla oma itsensä ja laittaa persoonansa peliin, sillä persoonallisuus ja  henkilökohtaisuus herättävät mielenkiintoa. Kuten alussa ollut Facebook-kirjoitus, jossa viestittiin henkilöstön hyvin tuntemalla ja käyttämällä kanavalla.

Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.