Kettu ja leijona esikuvina

Katselin aamulla tiedotustilaisuutta pääministerin asunnolta, aiheena pakolaiset. Jollain lailla kysymyksissä sivuttiin lupauksia, joita tuli annettua sekä ennen vaaleja, että hallitusta muodostettaessa. Tuli tuttuuden tunne ja ei muuta kuin Niccoló Machiavellin kirja esiin ja sieltähän löytyi viittauksia päivän teemoihin. (Machivelli. Ruhtinas. Alkuperäisteos vuodelta 1523. WSOY 1990). Kirjassa on kappale "Missä määrin ruhtinaiden on pidettävä lupauksensa". Siinä todetaan, että jokainen toki ymmärtää, että lupaukset tulisi pitää kun valtaan pääsee, mutta käytännössä asiat eivät vaan niin toimi. Suuriin tekoihin ja suosioon ovat päässeet juuri sellaiset ruhtinaat, jotka ovat piut paut välittäneet lupauksistaan. He ovat pystyneet pyörittämään sanan säilällään ja viekkaudellaan sellaiset, jotka ovat ottaneet rehellisyyden ohjenuorakseen ja hyveekseen.

Akhilleus ja muut muinaisten aikojen ruhtinaat uskottiin kentauri Kheironin ruokittaviksi ja kasvatettaviksi siksi, että tämä oli puoliksi eläin ja puoliksi ihminen. Kun tällainen toimi oppi-isänä, ruhtinas oppi sekä ihmisen että eläimen käyttäytymistapoja. Ruhtinaalle ei vain toinen riitä, tulee osata molemmat. Esikuvat ovat tärkeitä ja ruhtinaan kannattaa valita esikuvikseen sekä kettu että leijona. Leijona ei osaa yksin välttää ansoja eikä kettu ole yksin turvassa susilta. Ansojen välttämiseksi ruhtinaan on jäljiteltävä ovelaa kettua ja susien pelottelemiseksi vahvaa ja julmaa leijonaa. Machiavelli oli sitä mieltä, että viisas ruhtinas ei voi pitää lupauksiaan eikä ihmisten pidä sellaista vaatiakaan, jos se aiheuttaisi ruhtinaalle vahinkoa tai syyt, jotka lupauksiin ovat johtaneet ovat lakanneet vaikuttamasta. Sitä paitsi ruhtinailla on aina laillisia syitä, joihin he voivat vedota.

Kaikista kettumaisimmat johtajat ovat niitä, jotka ovat päässeet pisimmälle. He ovat onnistuneet verhoamaan asiat hyvin, ovat osanneet näytellä ja teeskennellä. Täydestä käy, jos osaa vetää armeliaan, uskollisen, lempeän, vilpittömän tai hurskaan roolia. Toivottavaa on, että kun ruhtinaalle tulee tosipaikka eteen eikä rooli onnistu, hänen luonteensa joustaa niin, että hän on valmis kääntymään sinne, minne onnen tuulet ja suhdanteiden vaihtelut osoittavat. Kun joutuu puhumaan kovia asioita, tärkeätä on aina muistaa, että viestiin sisältyy hyvää sopivassa määrin. Parhaiten toimii hurskaan rooli ikävän asian yhteydessä. Eli samalla kun ilmoitetaan suurista leikkauksista kerrotaan, että luovutan osan palkastani köyhien hyväksi tai annan kotini pakolaisille. HUH!
Uskomatonta, että maailma ei todellakaan ole muuttunut sitten Machiavellin aikojen. Hän eli Firenzessä 1469-1527.
Kansa Machiavellin mukaan pysyy tyytyväisenä, kun ruhtinas varoo kajoamasta ihmisten omaisuuteen ja naisiin. Palkka ja etuudet sopivat hyvin nykyaikaankin, mutta mitähän näillä naisilla tässä tarkoitetaan. Sitä voi miettiä viikonlopun aurinkoisina päivinä.
Mukavaa viikonloppua kaikille, terkuin Seija Telaranta