tiistai 17. toukokuuta 2016

Nuoret työntekijät tekevät kesän

Nuorten saapuminen kesätöihin on työyhteisöille suuri mahdollisuus. Heistä kannattaa ottaa oppia ja hyödyntää heidän osaamisensa kaikkien parhaaksi. He ovat syntyneet internet-aikaan ja osaavat käyttää sen kaikki mahdollisuudet kevyesti ja nopeasti. Siitä vapautuu energiaa kohdata potilaita ja asiakkaita aidommin ja keskittyneesti. Aikaa ei kulu tiedon eikä tiedostojen hakemiseen eikä epävarmuuteen siitä, miten tässä kirjaamisessa kävi. Nuoret pystyvät luomaan yhteisöjä ja verkostoja sekä tuottamaan ja hakemaan tarvittavaa tietoa tehokkaasti. Jos aikaa menee perusasioiden opettamiseen, saa sen korkojen kanssa takaisin, kun hyödyntää heidän tietoteknisen osaamisensa. He voivat myös opettaa ja ohjata vanhempia kollegoitaan.
Nuoret työntekijät haluavat viihtyä työssään ja heidän omien arvojensa on oltava sopusoinnussa työpaikan arvojen ja periaatteiden kanssa. Nuorille ei riitä, että ne on kirjattu, heidän pitää tuntea ja kokea niiden toiminta arkisessa työssä. He kyseenalaistavat valintoja ja päätöksiä ja heille on osattava perustella.
10-vuotiaat hallitsevat jo hyvin hevosen huollon
Vanhempaa sukupolvea olevan esimiehen on hyvä perehtyä Y-sukupolven, 1980- ja 1990-luvulla syntyneiden nuorten maailmaan kesän kynnyksellä, jotta osaa ottaa heidät oikealla tavalla vastaan ja johtaa heitä heille sopivalla tavalla. Työ ei ole heille yhtä vakava asia kuin vanhemmille on aikanaan ollut. He arvostavat vapaa-aikaa ja tekevät työtä elämää varten, eivät elä työtä varten. Jos työyhteisö tuntuu ahdistavalta, he eivät jää siihen tuleen makaamaan vaan vaihtavat maisemaa. Pelikenttä on useimmilla laaja ja kielitaito hyvä, maailma on mahdollisuus. Esimiehen on hyvä tutustua nuoriin työntekijöihinsä kuuntelemalla heitä, ei haastattelemalla. Heidän toiveitaan kannattaa arvostaa ja antaa heille mahdollisuus näyttää osaamistaan turvallisessa ilmapiirissä. Luottamusta tulee rakentaa hienovaraisesti askel askeleelta ja olla läsnä tukena ja turvana.
Hyvän kuvan nuorista työelämässä saa katsomalla jääkiekkoa. Nuoret sankarit tulevat ja näyttävät kaapin paikan konkareillekin. Rohkeasti ja itsevarmasti.
Jos esimies tuntee olevansa kuin lastentarhassa innovatiivisten nuorten ympäröimänä, kannattaa tarkastella asioita heidän näkökulmastaan. Miltä minä näytän heidän silmissään? Onko työyksikkömme kuin menneestä maailmasta ja tapamme tehdä työtä rutiininomaista ja autoritaarista?

Kuva Keith Richardsin Facebook-viestistä viimeisimmältä turneelta
Kaikki me emme  ole vanhenneet kuin joulukuussa 73 vuotta täyttävä Keith Richards, täydessä vedossa ja Y-sukupolvenkin idolina ja esikuvana. Kitara soi ja lantio liikkuu. On päivitettävä osaamista ja osattava myös luopua asemistaan, jos alkaa toistaa itseään. On ikävää luettavaa kuten sunnuntain Aamulehden lukijalta palstalla oli. "Sinä itsekäs yksikönjohtaja, joka jopa julkisella puolella otat eläkeläisiä työhön paikkaamaan ylityötarvetta ja sairaslomia osoittaaksesi, että minä kyllä saan säästöjä aikaan, teet sen nuorten kustannuksella". Kirjoittaja nosti esiin myös, että seniori-ikäinen jo hyvissä taloudellisissa oloissa elävä esimies voi kuluttaa aikaansa myös vapaaehtoistyössä tai muissa riennoissa mieluummin kuin pitää kynsin hampain saavutetuista eduistaan ja työpaikastaan kiinni. Niinpä, ihminen ei tee mitään itsensä eikä ikäisillään kopioilla.
virittäydy tunnelmaan, Angie
Näin tänään, terkuin Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.