Anteeksi, pyydän anteeksi

Lainaus on ministeri Toivakan puheesta eduskunnassa pari viikkoa sitten. Vaikka moiseen anteeksipyyntöjen sarjaan oli jo aikaisemmin ajautunut mieskin, ministeri Aleksander Stubb, oli se silti ikävää kuultavaa naisministeriltä. Valehtelijaksi syyttäminen paikassa, jossa se ei ole sallittua, on anteeksipyydettävä moka, vaikka virheitä teemme kaikki. Minusta tosi iso hämmästys oli, että liikemaailmassa vaikuttanut nainen ajautui tähän tilanteeseen, koska ei tiennyt mitä firman kuin firman hallituksessa olo merkitsee.  On hallituksessa eikä tiedä mitkä ovat velvollisuudet ja ennenkaikkea vastuut. Jokainen, joka  missä hyvänsä hallituksessa on nimensä papereihin  kirjoittanut, on täydessä vastuussa. Kun ryhdyin aikanaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, selvääkin selvempää oli, että olen vastuussa, jos Klingendahlin tehdaskiinteistön rapautuvasta piipusta tiilenmuru putoaa aiheuttaen vahinkoa.  On ollut erityisen tärkeätä, että piippua haastavissakin olosuhteissa huolletaan ja tarkkaillaan niin, että kukaan ei voi sanoa, että turvallisuus on vaarassa.
Ministeri Toivakka joutui ikävään valoon naisjohtajana, kun oikea käsi ei tiennyt mitä vasen teki. Syntyi heti uskottavuuskupla, joka seuraa ministeriä muissakin asioissa. Häntä katsoo vastedes sillä silmällä, että onkohan kaikki niin kuinka annetaan ymmärtää. Parikymmentä vuotta sitten, kun naisjohtajuus nousi johtamisen tutkimuksissa ja kirjallisuudessa isoksi teemaksi, ensimmäinen ohje lasikaton murtaja-naisille oli, että opettele perusasiat, pidä huoli siitä, ettet
jää kiinni osaamattomuudesta.

Orvokit kuuluvat Äitienpäivään!

Naisjohtajia on arvosteltu myös kielenkäytöstä. Naisillehan on tyypillistä epätarkempi ilmaisu kuin miehille. Naiset käyttävät enemmän sidesanoja ja adjektiiveja sekä kirjoituksissaan että puheessaan. Heille on tyypillistä myös vähättelevät ilmaisut, jotka ovat merkkejä epävarmuudesta ja miellyttämisen tarpeesta. Puheviestinnän lehtorin Tarja Valkosen  (Hesari 1.5.2016.) mukaan ne ilmenevät seuraavina ilmaisuina: "olen pahoillani, en ole asiantuntija, mutta, ehkä, mahdollisesti, mielestäni, itse asiassa, onko tässä järkeä ja yritän". Paitsi puheessa, tieteynlainen vähättely näkyy ja kuuluu äänessä ja eleissä. Syy voi myös olla se, että naisella ei ole valtaa riittävästi, jolloin hän joutuu tavallaan ostamaan hyväksyntää olemalla mukava, miellyttävä ja hymyilevä.
Onko naisjohtajan sitten jämäköidyttävä ja putsattava kieltään ja puhettaan miehisempään suuntaan? Ei minusta. Sekä naisen että miehen on parasta kunnella sisäistä minäänsä ja oltava rehellinen itselleen kaikissa olosuhteissa.
Tarja Valkonen ilmaisee asian seuraavasti:"Minusta on vaarallista, jos työelämässä ylipäätään otetaan ainoaksi normiksi vain tietynlainen puhetapa. Meidän pitäisi ymmärtää, hyväksyä ja suvaita enemmän moninaisuuksia." Olisi kummallinen ilmiö sekin, jos olisi vain yksi hyväksyttävä tapa, miehen tapa.
Kaikkia johtajia, jotka ovat isommassa tai pienemmässä näkyvässä roolissa, on muistutettava siitä, että asiat on osattava. Ei  ole kiva rooli olla epäuskottava nainen, joka ei osaa asioita, jotka hänen asemansa edellyttää.

Äitienpäiväterkuin Seija Telaranta