Kaihileikkaus Tallinnassa

1970-luvulla työskentelin kuusi vuotta silmäleikkaussalissa. Kaihileikkaus kesti tunnin. Ensin  silmä puudutetiin pistämällä puudute silmän taakse valtavan pitkällä neulalla (retrobulbaaripuudutus). Silmä "avattiin" puoliksi sarveiskalvon reunaa pitkin ja samentunut mykiö poistettiin jäädytyslaitteen avulla. Silmä suljettiin ompelein. Potilas viipyi sairaalassa leikkauksen jälkeen viikon verran. Leikatussa silmässä oli kilpi ja silmä puhdistettiin pari kertaa päivässä kostella topz-tikun näköisellä sauvalla, jonka päähän kierrettiin pumpulia. Se olikin super ammattitaitoa vaativaa puuhaa, jonka osasi oikeaoppisesti vain yksi apuhoitaja, jonka pääasiallinen työ se olikin. Ylilääkäri oli maailmaa nähnyt mies ja kertoi, että jossain Kiinassa kaihipotilaat makaavat lavitsoilla riveissä, yksi nappaa samentuneen mykiön ja seuraava työntää linssin tilalle ja siitä vaan kotiin. Jotkut saattavat muistaa, millaisen valtavan paksun kaihilasin leikattu silmä vaati, koska silmän sisään ei uutta linssiä asetettu. Silloin oli aivan mahdoton käsittää, että kaihi voitaisiin jotenkin kevyemmin poistaa.  Siinä me leikkaussalissa huokailimme, että "näkis vaan".

No nähty on! Minulla oli tänään tilaisuus olla tarkkailemassa kaihileikkausprosessia Nommen Silmäkeskuksessa Tallinnassa. Kaiken infon potilas löytää klinikan nettisivuilta, jossa on tarkat ohjeet miten toimia ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Vastaanottovirkailija otti maksun, 600€/yksi silmä ja samantien potilas käveli toimenpide-alueelle. Silmään laitettiin tippapuudutus, alue puhdistettiin, kaihi poistettiin ja linssi työnnettiin tilalle. Puoli tuntia potilas oli pitkänään, lääkäri tarkisti silmän ja siitä vaan kotiin viettämään normaalia elämää. Koko prosessi kesti tunnin verran. Kyseisen toimenpiteen tehnyt silmälääkäri on leikannut yli 20 000 kaihta, hän on toiminut myös Suomessa ja puhui suomea sujuvasti. Seinällä oli esite hänen pianokonsertistaan.
Vastaanottoaulassa kulki katkeamaton virta potilaita, ensin maksu ja siitä eri ovien kautta joko vastaanotolle tai toimenpiteeseen. Virkailija puhui venäjää, viroa ja suomea, ihan asiakkaan mukaan. Prosessit kulkivat saumattomasti. Kukaan ei odottanut seuraavia vaiheita, eikä kenelläkään näyttänyt olevan mitään kysyttävää.

Nommen Silmäkeskus on alle kymmenen kilometriä Tallinnan keskustasta. Se on oma pienehkö rakennus, jossa ei ole muuta toimintaa. Siinä istuessa oli hyvää aikaa miettiä ja verrata nykyisyyttä omaan silmäleikkaussali-työhön. Meillä kaikilla sairaanhoitajilla oli paljon erikoisosaamista, jota tänä päivänä ei tarvita lainkaan. Aukesi myös se, miten huippu-osaaminenkin käy vuosien saatossa tarpeettomaksi. Turhaan ei puhuta ammattitaidon uudistamisesta eikä siitä, että ihminen tarvitsee useampia ammatteja elämänsä aikana. Siihen avustavaan työhön, mitä hoitaja tässä kaihileikkauksessa tarvitsi, ei tarvita vuosien opintoja. Asiakas ei ole potilas eikä hänestä tule avuton, vaan silmä toimii heti lähes normaalisti ja tunti tunnilta maisema aukeaa terävänä ja kirkkaana. Voi lukea, työskennellä koneella, katsella televisiota ja liikkua sekä kotona että ulkona.

Virolaiseen tyyliin turhia ei puhuttu, tässä kiitoskukat!

Terkut Tallinnasta Seija Telaranta

Kovat kundit eivät tanssi

"Tough Guys don't dance"  on 1980-luvulla ilmestyneen Norman Mailerin rikoskirjan ja sen pohjalta tehdyn elokuvan nimi. Se on aasinsilta, sillä tämä otsikko tuli monta kertaa mieleeni, lukiessani molemmat tänä keväänä ilmestyneet superdekkarit; Keplerin "Kaniininmetsästäjä" ja Jo Nesbon "Jano". Lukiessani olen miettinyt monta kertaa, minkälaista on johtaa huippuammattilaista, joka on ainoa, joka oikeasti tekee tulosta, mutta usein liikkuu harmaalla alueella ja käyttää joskus keinoja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Kirjoissa heillä on usein nainen pomona ja onkin ollut mielenkiintoista jännityksen ohella seurata johtamistapaa, mikä näihin sankareihin on tepsinyt.
Molempien rikossarjojen romaaneissa on toisiaan muistuttavat sankarit, rikoskomisariot. Keplerillä hän on suomalaistaustainen Joona Linna ja Nesbolla Harry Hole. Edellisessä liikutaan Tukholmassa ja jälkimmäisessä Oslossa. Kaniininmetsästäjä on Keplerin (taustalla aviopari Alexander Ahndoril ja Aleksandra Goelho Ahndoril) kuudes dekkari, joiden saatossa Joona Linna on ehtinyt tulla jo aika vanhaksi ja raihnaiseksi. Kun murhavyyhti on käynyt kestämättömäksi eikä ratkaisua ole näköpiirissä, Joona Linna kutsutaan vielä kerran johtamaan tutkintaa. Harry Hole on alkoholisti, joka on vihdoin päässyt rauhalliseen elämänvaiheeseen ja opettajaksi poliisikorkeakouluun sekä pehmeän ja ihanan naisjuristin kainaloon. Sarjamurha oli  liian houkuttava juttu, joten remmiin oli tartuttava.

Lenkin varrelta, "kovat kivet"

Harry Holen uusi esimies, nainen, kysyi häneltä, aikanaan myös esimiestehtävissä toimineelta kollegaltaan, miten hän selviää johtajan työstään ja olisiko Holella antaa ohjeita. Ykskantaan hän vastaa, että ainoa neuvo hänellä on, että ratkaise rikokset. Lyhykäisyydestään huolimatta ohje sisältää paljon. Johtajan tulee ansaita henkilöstönsä luottamus. Parhaiten se onnistuu, kun hän laittaa itsensä likoon ja omalla esimerkillään antaa suunnan miten toimitaan ja päästään päämäärään. Johtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän hallitsee alansa. Osaamisella ansaitaan arvostus ja luottamus. Se taas puolestaan saa ihmiset omistautumaan annettuihin tehtäviin. Esimerkki kannustaa ja ihailu toimii energiana.
Siimaa pitää osata antaa. Kuitenkin on tilanteita ja paikkoja, joissa on otettava ohjat käsiin ja vihellettävä peli poikki. Molemmissa kirjoissa on tästä monia esimerkkejä. Tähtiä on peluutettava kun taviksilta loppuu ammattitaito ja uskallus. Johtajan on myös huolehdittava siitä, että kun tähdet ovat kykyjensä vuoksi isoissa saappaissa, muut eivät kärsi eivätkä joudu paitsioon. Roolit on mietittävä tarkkaan ja kuten johtajan työhön kuuluu, jokaiseen annettuun tehtävään tulee myös sisältyä opetusta ja ohjausta. Sitä ei tapahdu, jos sitä ei suunnitella miehityksen ja roolien täyttämisen kanssa samanaikaisesti. Muuten tiimit eivät kehity eikä uusia kykyjä nouse esiin. Johtajan on pidettävä huoli siitä, että uusia tähtiä syttyy.

Pääsiäis"kaniinit"

Johtajalla tulee olla myös hyvä itsetunto, sillä tähtipelaajat eivät ole vaatimattomia. He laittavat esimiehensä koviin paikkoihin ja vaikeisiin tilanteisiin. Tilanteet ovat nopeita, päätökset on tehtävä tässä ja nyt sekä kannettava niistä vastuu. Johtajan työ on myös yksinäistä ainakin silloin, kun tilanteet ovat päällä. Ei ole aikaa kutsua johtoryhmiä koolle eikä aina riittävästi aikaa edes itse miettiä, vaan on luotettava intuiitioon ja tähtipelaajan kykyyn selvitä. Luottamus toimii molempiin suuntiin.

Millaisia nämä kovat kundit ovat olemukseltaan? Minulle on muodostunut käsitys, että he ovat pitkiä,  voimakkaita ja karskeja tyyppejä, jotka vääntävät vaikka kivet paikoiltaan. Kun he astuvat ovesta sisään, sali hiljenee. Olemus herättää kunnioituksen. He ovat yksinäisiä kulkijoita, joiden avioliitot tai suhteet eivät kestä eikä heistä ole vaipanvaihtajiksi. Siitä huolimatta he arvostavat naisia sekä kollegoina, esimiehinä että kumppaneina silloin, kun aika on. He ovat omalla tavallaan salaperäisiä, intuitiivisia ja sitkeitä. He eivät jätä mitään vaiheeseen vaan katsovat kortit loppuun saakka. Heillä on korkea etiikka ja moraali, mutta niitä voi venyttää, ei kuitenkaan koskaan syyttä.

Pääsiäinen Turussa, dekkarimaisema

Pääsiäisenpyhät ovat sopivaa aikaa dekkareille. Ilmakin suosii "sisäliikuntaa". Pääsiäiseen liittyy monia taikoja ja tarinoita. Maalla ne lapsuudessani liittyivät navettaan ja eläimiin, trullit kulkivat talosta taloon ja toivat epäonnea karjalle. Navetassa työskenneellä Hiljalla oli monia pelottavia tarinoita. Vanhemmiten hän tuli "höppänäksi" ja keräsi kananmunat suulin alle ympyränmuotoisiin muodostelmiin. Hänen tehtävänsä oli myös värjätä pääsiäispöytään kananmunat sipulinkuorilla.

Mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoille, terkuin Seija Telaranta
Tästä tunnelmaan

Persoonallisuus väreissä

Vaalipäivänä on hyvä kysyä, mitä väriä edustat. Päivän avasi Helsingin Sanomien artikkeli "Töissä idioottien ympäröimänä". Aihe on nostettu näkyvästi esiin tällä kertaa ruotsalaisen konsultin ja tutkijan Thomas Eriksonin toimesta, jolta on juuri ilmestynyt kirja "Idiootit ympärilläni". En ole kirjaa vielä lukenut, mutta artikkelin perusteella voi sanoa, että jo pari vuosikymmentä sitten esitetyllä teorialla tässä mennään edelleen. Kuulin väriteoriasta ensimmäisen kerran Lahden Laatupäivillä 2000-luvun alussa. Innostuin siitä aivan valtavasti, samoin johtajaopiskelijani. Hetkessä tunnisti  mitä värityyppiä on. Tunnisti myös sen, että jos on vastakkaista väriä ympärillä, elämä voi tuntua hankalalta. Eriksonin ajatus on, että kun tunnistaa itsensä ja ympärillä olevien ihmisten värin, ymmärtää heidän tapansa toimia.  Elämästä tulee paljon helpompaa koulussa, töissä ja kotona. Ohessa pieni kertaus.

Punaiset tyypit ovat nopeita, kunnianhimoisia ja reippaita. Siitä vaan halki poikki ja pinoon. He ovat kärsimättömiä, jos ei tule nopeasti tuloksia. Kun heille tulee stressi tai turhautuminen, parasta on, jos laittaa heidät kotiin rauhoittumaan tai tekemään jotain rasittavaa fyysistä, vaikka lenkille. Eriksonin mukaan Barack Obama on punainen tyyppi.

Punaista ja vihreää Berliinin keväässä

Keltaiset tyypit ovat esiintyjiä, innovatiivisia ja kekseliäitä. Heiltä pulppuaa ideoita kuin poreita samppanjassa. He ovat parhaimmillaan keskipisteinä ja vetävät ihmisiä puoleensa. He ovat myös itsekkäitä, itsevarmoja ja pinnallisia. Kun heille iskee stressi tai he tylsistyvät, parasta on antaa heille tehtäväksi järjestää juhlat tai jotain vastaavaa, jossa tunnelma kohoaa ja keltainen loistaa keskipisteenä. Keltaisilla on myös kyky järjestää draamaa. Esimerkkinä on Ruotsin prinsessa Madeleine, joka rakastaa prinsessaelämää ja etuoikeuksia, mutta ei häntä kiinnosta kovasti Jällivaaran markkinat. Elämässä pitää olla hohtoa.

Berliinin vihreyttä

Vihreät tyypit ovat empaattisia ja ajattelevat muiden hyvinvointia. He pitävät perinteistä, historiasta ja näkevät hyvin elämän eri puolet. He eivät hätäile. Siksi joskus onkin vaikea saada selkoa, mitä he oikein ovat mieltä tai prosesseja päättymään. Heille prosessissa olo on tärkeätä, ei niinkään päämäärän saavuttaminen.  He ovat luonnonläheisiä ja parhaiten he rauhoittuvat puutarhanhoidon parissa, marjastamassa, sienestämässä ja hiihtämässä. Minulla oli vuosia työparina vihreä tyyppi. Aivan ihana ja empaattinen kollega, joka ei koskaan käynyt kierroksilla ja aina tuli työt tehtyä. Kun näin hänet  työhuoneessa, rauhoitti se minutkin.

Sininen tyyppi ei ensimmäisenä hypistele neuvottelupöydän lastuja

Siniset tyypit ovat järjellä toimivia teknokraatteja, jotka uskovat faktoihin ja tilastoihin. Heille on ihan turha mennä kertomaan, että minusta tuntuu nyt pahalta. Pitää olla esittää miten, miksi ja kuinka se liittyy työhön. Sinisiä tyyppejä pidetään usein syystäkin vähän tylsinä. Stressaantuneina he vaipuvat helposti pessimismiin ja synkkyyteen. Heille tulee myös antaa aikaa perehtyä ja valmistella asiat kunnolla, heidän omalla tarkalla tavallaan. Enemmistö johtajista on sinisiä, varsinkin byrokraattisissa organisaaatioissa.  He ovat luotettavia.

Heti kun ehdin, luen tietysti Thomas Eriksonin kirjan. Ihmisten väriluokittelu on sopivan kevyttä mutta samalla antoisaa. Mukavaa vaalipäivää, tunnusta väriäsi äänestyskopissa.
Vaaliterkuin Seija Telaranta, tänään vaihteeksi Tähtitorninkadulla.

Thomas Erikson on myös dekkaristi