Kaihileikkaus Tallinnassa

1970-luvulla työskentelin kuusi vuotta silmäleikkaussalissa. Kaihileikkaus kesti tunnin. Ensin  silmä puudutetiin pistämällä puudute silmän taakse valtavan pitkällä neulalla (retrobulbaaripuudutus). Silmä "avattiin" puoliksi sarveiskalvon reunaa pitkin ja samentunut mykiö poistettiin jäädytyslaitteen avulla. Silmä suljettiin ompelein. Potilas viipyi sairaalassa leikkauksen jälkeen viikon verran. Leikatussa silmässä oli kilpi ja silmä puhdistettiin pari kertaa päivässä kostella topz-tikun näköisellä sauvalla, jonka päähän kierrettiin pumpulia. Se olikin super ammattitaitoa vaativaa puuhaa, jonka osasi oikeaoppisesti vain yksi apuhoitaja, jonka pääasiallinen työ se olikin. Ylilääkäri oli maailmaa nähnyt mies ja kertoi, että jossain Kiinassa kaihipotilaat makaavat lavitsoilla riveissä, yksi nappaa samentuneen mykiön ja seuraava työntää linssin tilalle ja siitä vaan kotiin. Jotkut saattavat muistaa, millaisen valtavan paksun kaihilasin leikattu silmä vaati, koska silmän sisään ei uutta linssiä asetettu. Silloin oli aivan mahdoton käsittää, että kaihi voitaisiin jotenkin kevyemmin poistaa.  Siinä me leikkaussalissa huokailimme, että "näkis vaan".

No nähty on! Minulla oli tänään tilaisuus olla tarkkailemassa kaihileikkausprosessia Nommen Silmäkeskuksessa Tallinnassa. Kaiken infon potilas löytää klinikan nettisivuilta, jossa on tarkat ohjeet miten toimia ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Vastaanottovirkailija otti maksun, 600€/yksi silmä ja samantien potilas käveli toimenpide-alueelle. Silmään laitettiin tippapuudutus, alue puhdistettiin, kaihi poistettiin ja linssi työnnettiin tilalle. Puoli tuntia potilas oli pitkänään, lääkäri tarkisti silmän ja siitä vaan kotiin viettämään normaalia elämää. Koko prosessi kesti tunnin verran. Kyseisen toimenpiteen tehnyt silmälääkäri on leikannut yli 20 000 kaihta, hän on toiminut myös Suomessa ja puhui suomea sujuvasti. Seinällä oli esite hänen pianokonsertistaan.
Vastaanottoaulassa kulki katkeamaton virta potilaita, ensin maksu ja siitä eri ovien kautta joko vastaanotolle tai toimenpiteeseen. Virkailija puhui venäjää, viroa ja suomea, ihan asiakkaan mukaan. Prosessit kulkivat saumattomasti. Kukaan ei odottanut seuraavia vaiheita, eikä kenelläkään näyttänyt olevan mitään kysyttävää.

Nommen Silmäkeskus on alle kymmenen kilometriä Tallinnan keskustasta. Se on oma pienehkö rakennus, jossa ei ole muuta toimintaa. Siinä istuessa oli hyvää aikaa miettiä ja verrata nykyisyyttä omaan silmäleikkaussali-työhön. Meillä kaikilla sairaanhoitajilla oli paljon erikoisosaamista, jota tänä päivänä ei tarvita lainkaan. Aukesi myös se, miten huippu-osaaminenkin käy vuosien saatossa tarpeettomaksi. Turhaan ei puhuta ammattitaidon uudistamisesta eikä siitä, että ihminen tarvitsee useampia ammatteja elämänsä aikana. Siihen avustavaan työhön, mitä hoitaja tässä kaihileikkauksessa tarvitsi, ei tarvita vuosien opintoja. Asiakas ei ole potilas eikä hänestä tule avuton, vaan silmä toimii heti lähes normaalisti ja tunti tunnilta maisema aukeaa terävänä ja kirkkaana. Voi lukea, työskennellä koneella, katsella televisiota ja liikkua sekä kotona että ulkona.

Virolaiseen tyyliin turhia ei puhuttu, tässä kiitoskukat!

Terkut Tallinnasta Seija Telaranta