Pienikin virhe voi olla iso vahinko

Tänään ei ole kiva olla Toyotan tallin alihankkija, kun selvisi, että suomalaisten supervoitto Jyväskylän MM-rallissa kaatui alihankkijan virheeseen. Ilmeisen pieni virhe, mutta varmaan oli viimeinen työ Tommi Mäkisen johtamalle tallille. Luotto työn laatuun meni kerrasta. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta jokaisen johtajan tulisi ottaa siitä opikseen. Henkilöstön työn laatua on valvottava herkeämättä. Tilastot ja tulokset voivat näyttää loistavilta ja kassavirta positiiviselta, mutta joku voi huomaamatta ihan ruohonjuuritasolla keikuttaa laivaa vakavasti.

Minulla oli tällä viikolla juuri sellainen tapahtuma, joka sai minut katsomaan isoa toimijaa ihan uusin silmin. Olen katsonut yritystä positiivisin silmälasein enkä ole nähnyt pintaa syvemmälle. Isoja kauppoja, isoja voittoja ja myös henkilöstöllä hyvät oltavat ja mahdollisuus osakkeisiin. On hieno saavutus, jos yritys tekee solkenaan uusia valtauksia ja organisaatiot yhdistyvät ilman että paha kello kumajaa.  Yhdessä yksikössä tapahtui keväällä paha hoitovirhe, mutta sekin onnistuttiin hiljentämään varsin kohtuullisesti tyyliin aina joskus tapahtuu näin tilastollisena luonnonlakina. En tiedä minkälainen prosessi virheen johdosta käynnistyi, mutta pakko todeta, että toiminta ei koskaan saa jatkua ennallaan ison virheen jälkeen. On pysähdyttävä ja aloitettava puhtaalta pöydältä.

Silmän sisäinen infektio kaihileikkauksen jälkeen on superharvinainen, oli silloinkin, kun kaihi leikattiin tyyliin veitsi viiltää. Kun sellainen sattui, kaikki leikkaukset lopetettiin kuukaudeksi, joka ikinen lattiakaivo tutkittiin ja meidät henkilöstön jäsenet. Sairaalan ullakon puluyhdyskunta hävitettiin, pääsy sinne suljettiin ja koko ilmanvaihtosysteemi muutettiin. Aloitettiin puhtaalta pöydältä uusin asentein. Jokainen tunsi vastuuta omasta tavastaan tehdä työtä, vaikka yhtä syyllistä ei löydetty eikä nimetty. Työn taso, arvostus ja merkitys parani.

Terveydenhuollon yrityksiä, niin yksityisiä kuin julkisiakin on tarkasteltava paljon syvällisemmin kuin mitä nyt tapahtuu. Toimintakulttuuri ei näy pelkästään palvelua ostavalle asiakkaalle. Se näkyy välillisille yhteistyökumppaneille, pienille alihankkijoille ja tavaran toimittajille. Meillä keskussairaalan ensiavun henkilöstöllä oli tapana ennakoida potilaan tulokuntoa sen perusteella, mistä terveyskeskuksesta hänet lähetettiin. Joissakin potilaat oli huolellisesti tutkittu ja saatettu matkaan, toiset taas kävivät toteamassa ambulanssin ovelta, että nokka keskusairaalaan.  Saimme paljon epävirallista infoa myös siitä, minkälaista elämää terveyskeskuksissa oli, kun ylilääkärit kävivät parin kuukauden tutustumisjaksoilla meillä.
Niin, minkälainen käyntikortti minä olen organisaatiolleni?

Kesäterkuin Seija Telaranta

Ensiapu on sairaalan käyntikortti

Medicine Estonia on organisaatio, jonka tarkoituksena on tehdä virolaisia terveydenhoitopalveluja tunnetuksi EU:n alueella. Klusteriin kuuluu tunnettuja virolaisia sairaaloita, sekä yksityisiä että julkisia. Esittelyssä kuvataan laajasti niitä yksiköitä, jonne asiakkaat ovat tervetulleita ja kerrotaan kansainvälisen tason lääkäreistä, joilla on laaja osaaminen ja kattava kielitaito. Sen on varmasti moni käytännössäkin huomannut, että palvelua saa monilla kielillä on kyse terveydenhuollosta, kaupankäynnistä tai Überin käyttämisestä.
Pidempään kun on täällä jo käynyt ja on oma asunto, asioihin saa perspektiiviä ja huomaa, että kaikki ei ole sitä miltä äkkiseltään näyttää. Monissa paikoissa, kyseiseen klusteriin kuuluvissa ja kuulumattomissa, on saanut erinomaista palvelua. Mutta sitten on tapahtumia ja palveluita, missä kaikki romahtaa. Kuten tietysti Suomessakin.

Viron historian museo laajenee

Ensiapu on jokaisen sairaalan käyntikortti. Siksi sen toimintaan ja laatuun tulisi kiinnittää erityinen huomio. Laadun ja palvelun näkökulmasta tietysti, mutta myös siksi, että siellä tehdyt virheet ovat kohtalokkaita ja heijastuvat jatkohoitoon. Jälkikäteen korjaaminen on vaikeinta. Voi myös käydä niin, että asiakas/potilas käy vain ensiavussa ja muodostaa koko sairaalasta käsityksen sen perusteella.

Sattui näinä päivinä, että olin matkassa nimimerkillä "sivusta seurannut" kun ystävällinen yksityisen Fertilitas-klinikan lääkäri ohjasi käymään Itä-Tallinnan keskussairaalassa, koska hän ei pystynyt kesälomien vuoksi tekemään asian vaatimia toimenpiteitä. Itä-Tallinnan keskussairaala on suuri sairaala-alue aivan Viru-hotellin takana. Se kuuluu Medicine Estonia-klusteriin, johon kuuluu vain erittäin korkeatasoisia sairaaloita.
Kaksiosainen ensiapu oli aika täynnä ja siinä istuessa oli mukavaa tarkkailla toimintaa. Todella monet puhuivat muuta kuin viroa tai venäjää. Meidät otti triageen suomea puhunut sairaanhoitaja, joka oli todella ilkeä. Hän kuulusteli kuin rikollista, joka on tehnyt jonkun ison rikoksen. Moneen kertaan hän sanoi, että kai te ymmärrätte, että joudutte maksamaan kaiken itse. No sanottiin, ettei ymmärretä, mutta toki maksetaan jos näin on.

Vuosia maassa lojuneet patsaat on nostettu patsaspuistoksi

Muutaman tunnin siinä odoteltuamme potilas otettiin sisään. Kukaan ei tutkimuksen aikana puhunut mitään millään kielellä. Lääkäri oli tehnyt ilmeisesti ultraäänitutkimuksen, minkä tuloksesta ei myöskään sanonut mitään, näytti ovea että ulos. Työnsi käteen lausunnon, jossa oli kirjoitettu ilmeisesti tulos, mutta sitä ei pystynyt lukemaan, kun printti oli niin heikkotasoinen. Sen pituinen se.
Potilaita ja saattajia meni edestakaisin ja joitakin loukkaantuneita tuotiin paareilla sisään. Henkilökunta ei puhunut kenelläkään oikein mitään, vuorovaikutusta ei ollut mihinkään suuntaan. Potilaat ja henkilökunta olivat eri leireissä vailla kosketuspintaa toisiinsa. Lääkärit ja hoitajat kulkivat joskus potilasrivistön editse ilmeettöminä ja tyyliin älkää vaivatko.
Ihan heti ei tulisi mieleen hakeutua kyseiseen paikkaan hoitoon. Ensiapu oli huono mainos koko Tallinnan sairaanhoidolle, hoitajien ja lääkäreiden ammattitaidolle ja heidän kyvylleen hoitaa kansainvälisiä potilaita. Medicine Estonian kannattaisi tehdä koeasiointi ennenkuin julkaisee mainoksia ja tekee esitteitä.

Uusi tuttavuus, Restoran Mon Repos Kadriorgissa

Terveisiä lukijoilleni Tallinnasta, moni asia on hyvin ja kivaa asustella täällä. Ravintoloissa on valinnanvaraa ja voi äänestää jaloillaan, jos ei hyvin mene.
Seija Telaranta

Arkiston aarre: Oppivan organisaation johtaminen

Huono kesä on sopivaa aikaa tyhjentää autotallien takahuoneita, asuntojen varastoja ja kaappeja. Vuosi sitten tapahtuneen Helsinkiin muuton jäljiltä on kiitettävästi tavaroita monessa osoitteessa. Ne ovat jääneet odottamaan "bättre tider" eli käytännössä sitä, että kärrätään jätepisteisiin. Yritin kyllä markkinoita ja kirpparia, mutta Suomi on täynnä turhaa tavaraa, laadukastakin, joka ei kelpaa ilmankaan. Käteeni sattui laatikon pohjalta yhdessä kollegani Seppo Lehtovuoren kanssa toimittamani TAMKin julkaisu "Avautuvat ovet -avaimia työyksikön ja henkilöstön johtamiseen". Kirjoittajat olivat sosiaali- ja terveydenhuollon johtajakurssilaisia. Oppivasta organisaatiosta olivat kirjoittaneet Satu Haapsaari, Pirkko Huhtanen, Mariitta Lehtonen ja Leena Pentti.
Olin iloinen lukiessani vuonna 2001 työstettyä artikkelia. Sen sanoma on edelleen täyttä asiaa.
Perustehtävästä huolehtiminen on oppivassa organisaatiossa johtajuuteen kuuluvista tehtävistä tärkein. Johtaja raamittaa vision organisaatiolle siten, että jokainen haluaa sitoutua siihen ja sen toteuttamiseen ja kykenee saavuttamaan myös omia tavoitteitaan.Työntekijälle ei riitä oman työnsä tunteminen vaan hänen on tiedostettava koko organisaation tehtävä ja oman roolinsa merkitys kokonaisuuteen.

Satoi tai paistoi, puulämmitys toimii

Oppivassa organisaatiossa työ tulee organisoida niin, että työntekijöille mahdollistuu oppiminen ja kehittyminen työn lomassa. Ne kuuluvat yhteen eivätkä toimi niin, että ensin tehdään ja sitten kehitetään. Työnjaolla on merkitystä. Vanha sananlasku sanoo, että ei sokea voi toista sokeata auttaa.Sopiva osaamisen ero auttaa heikompaa. Katselin eilen kahta sisarusta, joista toinen on neljä ja toinen yhdeksän. Pienempi siinä oikein ahmi isomman taitoja ja yritti pysyä tahdissa. Malliopimalla.
Jokaisella ei ole motivaatio kohdillaan sisäsyntyisesti. Onkin tärkeätä luoda edellytyksiä motivoitua. Mietitty työnjako on yksi keino. Ei pidä myöskään unohtaa, että ihmiset ovat erilaisia. Se, mikä motivoi yhtä, ei kiinnosta toista. Joku tekee työtä rahasta, toinen motivoituu itsenäisyydestä ja mahdollisuudesta ratkaista asioita, kolmas haluaa oppia ja nauttii uusista tehtävistä ja onnistumisista.

Pirkanmaalaista sademetsää

Motivaatioedelletysten luominen organisaatiossa edellyttää esimieheltä ihmiskeskeistä lähestymistapaa sekä hyviä ihmissuhdetaitoja; kykyä olla läsnä, kuunnella ja keskustella, kykyä asettua työntekijän asemaan siten, että hänen toiveensa, odotuksensa ja arvostuksensa tulevat ymmärretyksi. Hyvä taito kommunikoida sisältää kyvyn kohdata toinen aidosti vuorovaikutuksessa; kyvyn esittää asiat ymmärrettävästi sekä kyvyn kuulla ja kuunnella toista. Esimiehet sekä luovat että muokkaavat oman organisaation keskustelukulttuuria. Esimies voi katsoa peiliin, keskustelukulttuuri on hänen näköisensä.
Johtajalla on useita rooleja oppivassa organisaatiossa. Hän kannustaa henkilökuntaansa jatkuvaan oppimiseen, sitoutumaan yhteiseen visioon sekä työskentelemään sen puolesta. Hän hallitsee epävarmuutta ja jännitystä sekä pyrkii estämään ristiriitojen paisumista liian suuriksi. Esimies toimii roolimallina kehittäessään itseään. Hän oppii itsekin henkilöstöltään ja hänen esimiestaitonsa jalostuvat jokaisesta onnistuneesta vuorovaikutustilanteesta. Auktoriteetti kasvaa paitsi tiedon lisääntymisestä, myös nöyryydestä kysyä ja ihmetellä oppiakseen. Todellinen oppiminen organisaatiossa alkaa niiden oppimisesta, joilla on valta toimia ja vaikuttaa asioihin.

Tietojen ja taitojen nopea vanheneminen on uhka, joka voi tulla ongelmaksi missä tahansa työssä tai ikäryhmässä. Vanhentuneesta osaamisesta tulee organisaation ongelma, kun työtehtävissä, työvelvollisuuksissa ja vastuualueissa tapahtuu muutoksia, joihin osaaminen ei riitä. Ei riitä enää myöskään pelkkä ammattiosaaminen, vaan jokaisen on uudistuttava kokonaisosaamisessa ja kehityttävä ihmisenä.

En löytänyt pelkästään kellastuneita kirjoja, julkaisuja ja valokuvia. Haaviin tarttui ihania iltapukuja ja korkkareita, joiden olemassaolon olin kokonaan unohtanut. Elämä oli nuorempana hohdokkaampaa, tämäkin puku on nähnyt Tukholman ööklubit!

Those were the Days...

Oi niitä aikoja, terkuin Seija Telaranta