tiistai 30. tammikuuta 2018

Murhajuttujen ja oikeussalien jälkeen Uudelle siniselle merelle


Uskomatonta, mutta totta. Olen viettänyt yli puoli vuotta syvällä ruotsalaisessa rikosmaailmassa ja lukenut valtavan määrän dekkareita. Monista niistä on oppinutkin yhtä ja toista. Vaikka asun Venäjän suurlähetystön kupeessa ja yhdessä Suomen vartioiduimmista paikoista, katson portista ulos mennessäni joka suuntaan ja rekisteröin ketä on liikkeellä. Maalla metsän siimeksessä ja Verisuren järjestelmä turvana mietin toimintatavat, jos joku tulisi yllättäen murtovarkaisiin. Olen tarkkana Tallinnassakin ihan dekkarityyliin. Olin taas tänään menossa ostamaan uutta jännitystä. Osuinkin uutuuksien hyllyyn ja siellä se oli: W. Chan Kimin ja Renée Mauborgnen Uusi sininen meri. Rohkeus kasvaa. Alma Talent 2017.


Lukijoissani tuskin on ketään, joka ei muista johtamisen taivaan räväyttänyttä Sinisen meren strategia-kirjaa, joka ilmestyi 2005. Uuden tekijät ovat samat professorit. Ensimmäistä kirjaa on myyty yli 3,6 miljoonaa kappaletta ja se on käännetty 44 kielelle.
Puhdistaudun rikosten syövereistä ja aloitan  elämän Uudella sinisellä merellä. Kuulemisiin ja tervetuloa takaisin blogini pariin.
Terkuin Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.