Onnistujiakin on

Melkein viisi vuotta sitten kirjoitin artikkelin vastavalitusta Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajasta (IMF) ranskalaisesta Christine Lagardesta. Hän puhkaisi silloin merkittävän lasikaton ja tuli kertaheitolla yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. Hänenkin nousuaan uhkasi rikosskandaali kohutun liikemiehen Bernard Tapien rahasotkuissa, mutta hän välttyi rikossyytteeltä ja pöytä puhdistui.
Christine Lagarde
Siitä lähtien hän onkin pitänyt hyvin asemansa ja TIME-lehden (May 2, May 9. 2016) mukaan hän on yksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä tällä hetkellä. Christine Lagarde kunnostautuu nimenomaan johtajana. Hän tekee merkittäviä päätöksiä ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat biljoonien ihmisten elämään. Hän on tienraivaaja naisille nimenomaan talouden osaajana, Ranskan entisenä valtionvarainministerinä ja nyt IMF:n pääjohtajana. Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävänä on  vähentää taloudellisten kriisien vaikutuksia sekä estää niiden leviämistä. Hänen roolinsa oli merkittävä Kreikan talouskatastrofin hoidossa. Christine Lagarde on elegantti ranskatar, joka on antanut seksiskandaalin ryvettämän Dominique Strauss-Kahnin kauden jälkeen IMF:llekin positiivisemmat ja inhimillisemmät kasvot. Hän ei ole ajanut pelkästään talousasioita, vaan hänen kiinnostuksensa kohteita ovat myös tasa-arvo- ja terveysasiat.

Kuvattu TIME-lehdestä

"Johtaminen on ihmisten rohkaisemista, heidän innostamistaan. Johtaminen on ihmisten voimaannuttamista saavuttamaan sen, mikä heille on mahdollista ja tekemään sen tarkoituksenmukaisesti." Tässä siis Christine Lagarden johtamisen periaatteet, yksinkertaiset ja meille kaikille tutut teemat ihmisten johtamisessa. Häntä kuvataan nokkelaksi ja raikkaan suorapuheiseksi niin työssään kuin yksityiselämässäänkin.
Virkistävää luettavaa näin sadepäivän harmaudessa.
Terkuin Seija Telaranta

Naisjohtajankin voi valta sokaista

Viisi vuotta sitten kirjoitin innostuneeseen sävyyn, kun 204-miljoonaisen Brasilian johtoon nousi hohdokas, taloustieteissä ja energiataloudessa pätevöitynyt nainen, Dilma Rousseff. Hän oli kasvattanut karismaansa sekä vankilassa että syöpähoidoissa ja nousi valkoiseen asuun pukeutuneena pitämään virkaanastujaispuhettaan. Kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, sillä vähin erin alkoivat negatiiviset asiat ylittää uutiskynnystä saavuttaen merkittävän kulminaatiopisteen viime sunnuntaina, kun Brasilian kongressin alahuoneessa äänestettiin presidentin virkarikossyytteistä. Dilma Rousseff hävisi, vaikka asian eteenpäin meno vaati kaksikolmasosan enemmistön. Uran loppu on lähellä ja Rousseffin edustaman työväenpuolueen 13 vuoden mittainen valtakausi näyttäisi näin päättyvän ikävään mahalaskuun.
Monet johtamisen asiantuntijat ovat jo parin vuosikymmenen ajan pitäneet naisjohtajia kyvykkäinä ja valitsemisen arvoisina, jos asiantuntijuus on kunnossa. Heillä on kyky luoda ympärilleen hyvä ilmapiiri ja saada tuloksia aikaan. Muistan myös laajan tutkimuksen, jossa tuloksena oli, että naisjohtajuus sataa laariin myös taloudellisena menestyksenä. Monissa artikkeleissa oli usein ikäänkuin sivuhuomautuksena, että kyllä nainenkin osaa käyttää valtaa väärin ja pahimmillaan hän on kova, kylmä ja vain uraansa ajatteleva pyrkyri, tasatahtia vastaavan miesjohtajan kanssa. Dilma Rousseffin ansiona oli kyvykkyys talousasioissa ja sen taitonsa hän nyt on käyttänyt ikävällä tavalla. Häntä syytetään valtion budjettitietojen manipuloinnista itselleen ja puolueelleen edulliseen suuntaan.  Toki on toisenlaistakin tietoa ilmassa, kyseessä saattaa olla  myös raju valtataistelu varapresidentin kanssa. Brasilaiset ovat kiihkeä kansa, tunnelma on katossa sekä presidenttiä puolustavien että vastustavien joukkojen leireissä. Jäämme odottamaan seuraavaa vaihetta, joka on virkarikossyytteen käsittely senaatissa.

Dilma Rousseff

Merkittävät johtajanaiset herättävät aina intohimoja puolesta ja vastaan. Patricia Pitcher on todennut, että päästäkseen valtaan, naisella täytyy olla poikkeuksellista kunnianhimoa ja miesmäisiä piirteitä, varsinkin, kun hänellä on usein raskas lasikatto puhkaistavanaan. Tärkeätä olisi miettiä, että jos reippain ottein on vallan kahvaan päässyt, miten kannattaa edetä, jotta suosio säilyy. Vaalikampanjoissa vaaditaan erilaista säteilyä kuin arjen työssä ja lupausten täytäntöönsaattamisessa. Johtamisessa onkin keskityttävä henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja hyvinvointiin, ei niinkään itseensä. On osattava palkata oikeat ihmiset oikeille paikoille ja tuettava heitä käyttämään voimavaransa oikein. Minkäänlaiseen suhmurointiin ei pidä sortua, se tulee ilmi aina, joskus vasta viiveellä, mutta kuitenkin. Naisen vahvuutena johtajana on pidetty eettisyyttä, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja osaamista hyvän ilmapiirin luomisessa. Jos nämä eivät toteudu, ihmiset pettyvät ja aletaan tarkkailla toimintaa suurennuslasilla.
Jännityksellä nyt odotamme miten Dilman käy!

Kevättä kotikadulla

Terkuin Seija Telaranta

Sairaanhoitajan ammattitaito, missä mennään?

Mikään ei avaa silmiä niin kuin käynti sairaalassa omaisena, vierailijana, potilaanakin. Se, mikä minusta tuntuu täysin käsittämättömältä on, että kerta toisensa jälkeen törmää uskomattomiin suorituksiin. Joitakin vuosia sitten vanhan tätini loppunäytöstä seuratessa ei voinut kuin ihmetellä, miten kaupunginsairaalassa ei osattu avuttoman potilaan tehostettua suunhoitoa, yhtä keskeistä hoitotyön perusosaamisen aluetta. Meille vanhemmille sairaanhoitajille se on opetettu niin, että unissaankin osaa kerätä tehostetun suunhoidon setin. Jokainen hoitaja tunsi ylpeyttä siitä, että huonossa kunnossa oleva ihminen oli puhdas, siisteissä vaatteissa, hiukset kammattuina, puhtaat haavasiteet ja letkujen juuret puhumattakaan siitä, että hampaat oli pesty ja suu huollettu.

Tapahtui näinä päivinä yliopistosairaalan teho-osastolla:

Kävin katsomassa levotonta ja sekavaa potilasta, jolla oli nenämahaletku ja parenteraalinen ravitsemus. Reipas lääkäri selvitti, miten seurataan verikokeita ja tulehdusarvoja kun siinä tohinassa oli tehty nenä-mahaletkua asetettaessa reikä ruokatorveen. Moni hoitaja oli epäonnistunut ja vihdoin lääkäri oli sen saanut laitettua.Varmaan haastavien olosuhteiden vallitessa, mutta paha virhe. Potilas valitti suun kuivuutta ja kun avasin sen, kieli oli karstainen ja koko suun alue rutikuiva ja huulet haavoilla. Mitään suunhoitovälineitä ei ollut lähimaastossa, pyydettäessä sain kostutustikun! Potilas oli hikinen ja aloin pyyhkiä vedellä kasvoja, jolloin jalkopäässä seisova omahoitaja antoi kosteuspyyhkeitä ja kertoi, että he käyttävät näitä. No silmät olivat rähmäiset, hiukset sekaiset ja rasvaiset ja kasvot hikiset. Siteitä ei ollut vaihdettu ainakaan lähiaikoina. Sanalla sanoen potilas oli likainen. Eikä näyttänyt kiireiseltä, ihan rauhallista oli.

Missä on omahoitajan ammattiylpeys, kun potilas on kuvatussa kunnossa? Oma diagnoosini on, että hän oli ihan tyytyväinen, hänellä ei ollut paremmasta hoidosta käsitystä. 

En ollenkaan syytä, ihmettelen maailman menoa, kuten meillä vanhemmilla ihmisillä on tapana. Johtamisen opettajana on pakko kysyä, mikä on esimiehen rooli hoitotyössä? Jokaisen hoitotyön johtajan on ainakin kerran vuorossaan luotava yleissilmäys oman yksikkönsä asiakkaiden/potilaiden maailmaan. Lyhytkin katselmus antaa paljon informaatiota hoidon tasosta. Kierrokselta saa myös informaation siitä, mihin kalliit koulutusrahat kannattaa kohdentaa. Jos perusasioita ei osata, ne on ensin opetettava ja vasta sitten siirrtyttävä korkeammalle tasolle hoidon pyramidissa. Samalla pystyy arvioimaan oman henkilöstönsä, saa arvokasta tietoa henkilöstönäkökulmasta vaikkapa kehityskeskusteluun. Kannattaa myös lukea ja analysoida potilas/omaispalautteita ja tehdä johtopäätöksiä. Olen tästä surullisesta tarinasta antanut nettipalutteen. Jokainen hoidettu potilas on näyte työyksikön tasosta. Jokainen vierailijakäynti näyte/testi. Huono kello kuuluu kauas eikä mielikuvaa kohoteta hetkessä. Esimiehellä on iso vastuu siitä, että johtamansa työyksikön maine on hyvä. Tervetuloa kilpailu, monopoli ei tuota hyvää!

Sunnuntaiterkuin Seija Telaranta