Mikään ei avaa silmiä niin kuin käynti sairaalassa omaisena, vierailijana, potilaanakin. Se, mikä minusta tuntuu täysin käsittämättömältä on, että kerta toisensa jälkeen törmää uskomattomiin suorituksiin. Joitakin vuosia sitten vanhan tätini loppunäytöstä seuratessa ei voinut kuin ihmetellä, miten kaupunginsairaalassa ei osattu avuttoman potilaan tehostettua suunhoitoa, yhtä keskeistä hoitotyön perusosaamisen aluetta. Meille vanhemmille sairaanhoitajille se on opetettu niin, että unissaankin osaa kerätä tehostetun suunhoidon setin. Jokainen hoitaja tunsi ylpeyttä siitä, että huonossa kunnossa oleva ihminen oli puhdas, siisteissä vaatteissa, hiukset kammattuina, puhtaat haavasiteet ja letkujen juuret puhumattakaan siitä, että hampaat oli pesty ja suu huollettu.
Tapahtui näinä päivinä yliopistosairaalan teho-osastolla:
Kävin katsomassa levotonta ja sekavaa potilasta, jolla oli nenämahaletku ja parenteraalinen ravitsemus. Reipas lääkäri selvitti, miten seurataan verikokeita ja tulehdusarvoja kun siinä tohinassa oli tehty nenä-mahaletkua asetettaessa reikä ruokatorveen. Moni hoitaja oli epäonnistunut ja vihdoin lääkäri oli sen saanut laitettua.Varmaan haastavien olosuhteiden vallitessa, mutta paha virhe. Potilas valitti suun kuivuutta ja kun avasin sen, kieli oli karstainen ja koko suun alue rutikuiva ja huulet haavoilla. Mitään suunhoitovälineitä ei ollut lähimaastossa, pyydettäessä sain kostutustikun! Potilas oli hikinen ja aloin pyyhkiä vedellä kasvoja, jolloin jalkopäässä seisova omahoitaja antoi kosteuspyyhkeitä ja kertoi, että he käyttävät näitä. No silmät olivat rähmäiset, hiukset sekaiset ja rasvaiset ja kasvot hikiset. Siteitä ei ollut vaihdettu ainakaan lähiaikoina. Sanalla sanoen potilas oli likainen. Eikä näyttänyt kiireiseltä, ihan rauhallista oli.
Missä on omahoitajan ammattiylpeys, kun potilas on kuvatussa kunnossa? Oma diagnoosini on, että hän oli ihan tyytyväinen, hänellä ei ollut paremmasta hoidosta käsitystä.
En ollenkaan syytä, ihmettelen maailman menoa, kuten meillä vanhemmilla ihmisillä on tapana. Johtamisen opettajana on pakko kysyä, mikä on esimiehen rooli hoitotyössä? Jokaisen hoitotyön johtajan on ainakin kerran vuorossaan luotava yleissilmäys oman yksikkönsä asiakkaiden/potilaiden maailmaan. Lyhytkin katselmus antaa paljon informaatiota hoidon tasosta. Kierrokselta saa myös informaation siitä, mihin kalliit koulutusrahat kannattaa kohdentaa. Jos perusasioita ei osata, ne on ensin opetettava ja vasta sitten siirrtyttävä korkeammalle tasolle hoidon pyramidissa. Samalla pystyy arvioimaan oman henkilöstönsä, saa arvokasta tietoa henkilöstönäkökulmasta vaikkapa kehityskeskusteluun. Kannattaa myös lukea ja analysoida potilas/omaispalautteita ja tehdä johtopäätöksiä. Olen tästä surullisesta tarinasta antanut nettipalutteen. Jokainen hoidettu potilas on näyte työyksikön tasosta. Jokainen vierailijakäynti näyte/testi. Huono kello kuuluu kauas eikä mielikuvaa kohoteta hetkessä. Esimiehellä on iso vastuu siitä, että johtamansa työyksikön maine on hyvä. Tervetuloa kilpailu, monopoli ei tuota hyvää!
Sunnuntaiterkuin Seija Telaranta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.