perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kohota osaamistasi, lue uusi kirja




Johtamisen kirjoja on ainakin minun kokemukseni mukaan ilmestynyt viime aikoina niukasti. Siksi onkin ilo esitellä  tähän päivään sopiva kirja; Ajanko S. Moninaisuuden johtaminen -ytimessä johtajan itsetuntemus. Suomen Liikekirjat
Suljin juuri facebookin, jossa oli tarina vanhuksen huonosta kohtelusta hoivalaitoksessa. Monen muunkin mieleen varmaan tuli, että mistä ihmeestä näitä huonolla ammattitaidolla ja -etiikalla varustettuja hoitajia oikein tulee. Miten nykymeno on mahdollista hoiva-organisaatioissa? Miten työntekijöitä johdetaan, kuinka tiimit toimivat ja mikä on yksittäisen työntekijän osaaminen ja kyky? Jotain on ihan varmasti tehtävissä. Lukeminen kannattaa aina, myös asioista keskustelu ja kollegoiden tapaaminen. Jotain voi liikahtaa.
Kirjan julkaisun tiimoilta järjestetään brunssi.

Sari Ajankon  kuvan on ottanut Anna Dammert
Kirjan esittely:
Erilaisuuden sietämisestä moninaisuuden johtamiseen. Mikä on se yksittäinen asia, joka eniten haastaa johtajia, tiimejä ja työyhteisöjä? Se on ihmisten erilaisuus, jota pyritään lähinnä sietämään tai jollain tavoin ratkaisemaan.
Tässä kirjassa tarkastellaan erilaisuutta perinteistä diversiteettikeskustelua laajemmin keskittyen sen syvimpään tasoon – persoonien erilaisuuteen.
Siinä missä erilaisuus voi aiheuttaa ongelmia, moninaisuus auttaa ratkaisemaan niitä. Moninaisuus haastaa ja auttaa saamaan aikaan enemmän – monipuolisemmin, luovemmin ja kestävämmin. Siihen liittyvää tietoisuutta ja arvostusta voidaan lisätä. Sitä voidaan ja tulee tietoisesti johtaa.
Tämän kirjan osassa 1 hypätään suoraan käsitteisiin moninaisuus ja moninaisuuden johtaminen sekä tarkastellaan johtamista kaikkineen ihmistuntemuksen näkökulmasta. Kaiken johtamisen ytimessä on johtajan itsetuntemus. Osassa 2 tarkastellaankin käsitettä itsetuntemus ja sen merkitystä johtamisessa.
Moninaisuuden johtaminen lisää tuloksia ja hyvinvointia ja on avain kestävään menestykseen.
Tämän kirjan teemojen pohtimisesta voi hyötyä kuka tahansa, joka on kiinnostunut vaikuttamisesta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Olet sitten johtaja, esimies, henkilöstöalan ammattilainen, projektipäällikkö, tiiminvetäjä tai asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa. Kirja sopii myös hyvin johtamista opiskeleville.
Per
KiSa
KKirjan 
Kirjan kirjoittaja Sari Ajanko on Leadership Coach (PCC) ja Trainer CEO, joka on valmentanut jo yli 15 vuoden ajan oman yrityksensä puitteissa johtajia, tiimejä ja työntekijöitä sekä toiminut työnohjaajaana









tP


PerHyKirjan 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.