perjantai 5. toukokuuta 2017

Voi hyvin, vältä uupumus



Innoissani kilpaa auringon kanssa vien läpi kevään Muodon Vuoksi® -hyvinvointivalmennuksia. Osa on vielä alkukuopissa, mutta osassa yrityksissä olemme niitä jo päättämässä. Mikä Muodon Vuoksi® -hyvinvointivalmennusohjelma oikein on? Mitä, taasko laihdutetaan?

Ei, ei laihduteta. Nyt tehdään pieniä muutoksia niin, että pääpaino on hyvinvoinnin lisäämisessä. Niillä, kenellä on ylipainoa painokin väistämättä putoaa, mutta tärkein elementti on itsensä hyvinvoivaksi tunteminen. Hektinen työ, haastavat käänteet pienten lasten vanhempina, ikääntyvät vanhemmat ja lisäksi oma opiskelu on yhtälö, josta on tasapaino tipotiessään ja hyvinvointi ainakin ajoittain hukassa.

MUODON VUOKSI® -hyvinvointiohjelma on uudentyyppinen menetelmäkokonaisuus, jonka avulla löydät keinoja hallita kehoasi ja mieltäsi. Ohjelman aikana sinulle määritellään oma kehotyyppisi sekä syvennytään itsetuntemukseen, joiden avulla luodaan yksilöllinen, juuri sinulle sopiva ruokavalio. Halutessasi monipuolisen ruokavalion tueksi sinulle suunnitellaan ravintolisäkokonaisuus. Valmennukseen kuuluu kahdeksan ryhmäohjausta ja yksi henkilökohtainen tapaaminen. Yhden tapaamisen kesto on noin 1 - 1 ½ tuntia.

Mervi Lepistö


Mitä ko. ohjelma mahdollistaa?
MUODON VUOKSI® -hyvinvointiohjelma tähtää yksilökeskeiseen kehon ja mielen hyvinvointiin, jonka avulla nostat vireystasoasi sekä elämänlaatuasi. Valmennuksen tarjoamilla työkaluilla parannat henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä työmotivaatiotasi, joka mahdollistaa stressivapaan elämän niin työssä kuin sen ulkopuolella. Henkilökohtaisilla valinnoillamme on merkittävä vaikutus sekä omaan että läheistemme hyvinvointiin.

Kenelle Muodon Vuoksi® -hyvinvointiohjelma on suunnattu?
on suunnattu sinulle, joka olet kiinnostunut terveemmästä tulevaisuudestasi ja omasta jaksamisestasi tässä hektisessä arjessa. Olet mahdollisesti yrittänyt pudottaa painoasi useilla eri dieeteillä painon kuitenkin palatessa takaisin. Olet myös saattanut olla kiinnostunut hyvistä ravintolisistä, mutta tiedon tulva ja sen suodattaminen juuri sinulle sopivaksi kokonaisuudeksi on ollut ylivoimaista. Tiedon totuudellisuuskin on ollut toimittajien käsissä sinun sijaan. Muodon Vuoksi® -hyvinvointiohjelma on suunnattu myös sinulle, joka olet miettinyt, miten auttaisit läheisiäsi näissä asioissa, vaikka itselläsi asiat olisivat nyt hyvin.

Mitä on odotettavissa?
Muodon Vuoksi® -hyvinvointiohjelma tuo sinulle mielenkiintoista pohdittavaa, jaksamista arkeen, rasvaprosentin pienenemistä ja iloista yhdessä jakamista. Tutustumista omaan itseen eri näkökulmista on siis luvassa! Kahdeksan yhteisen tapaamisen teemat ovat: verensokeri ja insuliini, kehotyyppi, enneagrammi, hormonit, stressiä alentava liikunta, ravintolisät, uni ja lepo sekä ph-tasapaino. On siis odotettavissa aikaa sinulle itsellesi ja vieläpä työyhteisössäsi työhyvinvoinnin näkökulmasta! Muodon Vuoksi® -hyvinvointiohjelma voidaan toteuttaa sekä yritys- että yksityisohjelmana. Ota yhteyttä!
Mervi Lepistö, Care One Oy, on terveystieteiden tohtori, coach (ACC), enneagrammicoach ja enneagrammiopettaja. Mervi on toiminut esimiehenä sote-alalla sekä Kehittämisen ja johtamisen YAMK:n vastuuyliopettajana. Hän on myös yksilöllisten ravinto- ja hyvinvointiohjauksien valmentaja funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.