Tehokkainta on miehen feminiininen valta, kirjoittaa Alf Rehn

Ison pinon dekkareita luettuani olen nyt palannut johtamiskirjojen pariin. On tietysti ollut mukavaa seikkailla Hjorthin ja Rosenfeldtin Tunturihaudan ja Oppipojan mukana Ruotsia ristiin rastiin sekä Lee Childin kirjojen päähenkilön Jack Rearcherin mukana Nebraskassa, mutta aika aikaa kutakin.
Vallan olemus, karisma ja johtajan valta ovat aina kiiinnostaneet ja kiehtoneet. Nyt on ilmestynyt uusi mielenkiintoinen kirja aiheesta, Marjatta Jaben ja Sari Kuuselan "Hyvä paha valta". Talentum 2013.

Kirjan ovat kirjoittaneet Marjatta Jabe ja Sari Kuusela

Kirjassa on hyödynnetty toisen kirjoittajan, Sari Kuuselan pari vuotta sitten Tampereen yliopistossa valmistuneen väitöskirjan tuloksia (Valta ja vuorovaikutus johtamisessa) sekä Marjatta Jaben laajaa kirjallista tuotantoa aiheesta. Vallan olemusta, ilmenemismuotoja ja vallan käyttöä tarkastellaan aluksi teoreettisesti todella lukijaystävällisesti ja mielenkiintoisella tavalla. Teksti ja tapa käsitellä aihetta toi mieleeni ihan Henry Mintzbergin ja Tom Petersin kirjat, joita on aina ollut nautinto lukea. Jotta pystyy yksinkertaistamaan ja selvittämään asian toiselle, vaatii se "enempi osaamista". Mitä helpompaa teksti on lukijalle, sen enemmän se on vaatinut kirjoittajalta.

Kirjoittajien mielestä valta on edelleen tabu, josta johtajat eivät mielellään avaudu ainakaan silloin kun olisi analysoitava omaa vallankäyttöään ja suhdetta siihen. Kirjaan on saatu 16 eri vaikuttajan artikkelit, joissa he kuvaavat omaa suhdettaan valtaan. Hienoa oli myös se, että kirjoittajat olivat eri aloilta. Olihan joukossa myös kuluneita kasvoja kuten Timo Soini, Mikael Jungner ja Jörn Donner, mutta onneksi oli sellainen raikas tuulahdus kuin professori Alf Rehn.

Alf Rehn toteaa, että valtaa on vaikea määritellä. Se on kuin vesi, jota ei voi pitää käsissään eikä rajata. Valta on joka tapauksessa vaikuttamista mutta myös rajoittamista. Kiinnostava näkemys on, että valta on peliä, joka ei koske pelkästään poliitikkoja vaan kaikkia vallankäyttäjiä. Peliä on se keiden kanssa puhuu, keitä haluaa  mukaan ja ketkä jätetään ulkopuolelle. Rehnin mukaan johtajat nykyään eivät niinkään ole vailla lisää rahaa tai alaisia. Heitä kiinnostaa se, minkälaista tarinaa he saavat aikaan. Se, mitä johtaja haluaa on, että häntä pidetään menestyjänä, hänet muistetaan ja hän pystyy kokemaan itsensä merkitykselliseksi ja merkittäväksi. Pahan vallan tietoiseen käyttöön Rehn ei usko mutta siihen, että korruptio alkaa pienistä puroista ja lopuksi sumentaa näkökentän.

Rehn ei jakaisi valtaa sukupuolen mukaan, vaan ennemminkin  puhuisi feminiinisestä ja maskuliinisesta valtamuodosta. Minulle tämän kirjoituksen varsinainen jytky oli, kun Rehn toteaa, että tehokkainta on miehen feminiininen valta. "Mikään ei ole niin tehokasta kuin se, että mies käyttää feminiinistä valtaa; keskustelee alaistensa kanssa ja tuo lapsetkin työpaikalleen." Mies voi olla herkkä, empaattinen ja hyvä ihmistuntija, joita pidetään naisen vahvuuksina. Miehillä on laajempi skaala käyttää erilaisia vallankäytön tekniikoita kuin naisilla. Jo parikymmentä vuotta sitten amerikkalaisissa hoitotieteen kirjoissa spekuloitiin paljon sillä miltä naisjohtajan tulisi näyttää, kuinka puhua ja ylipäänsä johtaa, jotta hänet otetaan todesta miehisessä  vallan  maailmassa. Minulle on jäänyt mieleen naisjohtaja, joka sanoi aluksi käyttäneensä maskuliinista valtaa, mutta mitä varmemmaksi hän tuli sitä enemmän hän uskalsi olla oma itsensä, nainen.

Johtajat kautta maailman kerran vallan kahvaan päästyään eivät malttaisi siitä millään irrottaa. Paljon vähemmän syntyisi  traagisia vallastaluopumisen tarinoita, jos uskaltaa uudistua. Toimintaympäristön muutokset, erityisesti sosiaalinen media ja  uudet johtamisopit  muuttavat vallankäyttöä.  Valtaa voi jakaa ja siirtää henkilöstölle, kuluttajille, asiakkaille ja ottaa heidät mukaan esimerkiksi palveluiden suunnitteluun. Nykyjohtaja toimii yhteistyössä monipuolisesti ja hänellä on laaja verkosto. Hän ymmärtää, että yhdessä muiden kanssa hän on enemmän. "Parhailla johtajilla ei ole jumalallisia synnynnäisiä vallankäytön kykyjä. Sen sijaan he ymmärtävät, mitä he eivät osaa ja ymmärrä, uskoo Alf Rehn.
Toki kirjassa on monta muutakin mielenkiintoista, kohottavaa ja paljastavaakin kirjoitusta, tarinaa. Siksi se kannattaa lukea. Yllätys oli miten kielenkäyttö ja sanavalinnat  avaavat kirjoittajan omaa vallankäyttöä.  

Kuinka ollakaan, juuri tänään  kun olin saanut kirjan luettua sauvakävelyni osui Tallinnan Marjamäellä Eestin historian museon takapihalle, missä oli  entisten vallanpitäjien patsaiden "hautausmaa". Siellä lojuivat leninit ja kumppanit romukasoina, jotkut vielä pystyssä. Niin katoaa mainen valta!
Terveisin Seija Telaranta