tiistai 30. lokakuuta 2012

Arja Laitinen on äänikuningatar


Arja Laitinen. Kuva: Teemu Puuska/Nokian Uutiset
Kunnallisvaalien äänikuningatar Nokialla on Nokian terveyskeskuksen osastonhoitaja ja valtuuston puheenjohtaja Arja Laitinen. Meidän Johtamisen erikoistumisopintojen opettajien ja entisten sekä nykyisten opiskelijoiden on syytä olla ylpeitä kollegastamme, joka on nopeassa tahdissa ottanut paljon vastatakseen. Päivätyön perusterveydenhuollon osastonhoitajana ja näyttävän roolin politiikassa.Lue Arjasta enemmän osoitteessa: http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2010/12/johtaminen-tarvitsee-esikuvia.html.

Arja valmistui Johtamisen erikoistumisopinnoista joulukuussa 2009. Sen lisäksi, että hän on saanut koulutuksen johtamiseen, hänellä on monia sellaisia ominaisuuksia, joita Tom Peters pitää synnynnäiselle menestyvälle johtajalle tyypillisinä. Opiskelun aikana hänellä oli tietokone tunneilla mukanaan, hän ei tyytynyt vähään, perehtyi asioihin. Ja toki hän oli kaiken aikaa myös sosiaalisessa mediassa.Johtajalla täytyy olla laaja piiri ympärillään, jotta hän pysyy ajan hermolla ja pystyy sekä vastaanottamaan että luovuttamaan tietoa. Hyvä johtaja on siis utelias ja Petersin mukaan iloinen ja positiivinen. Arja on kaikkea tätä, myös nopea ja hänen kanssaan on mukava kommunikoida. Arjaa kuvastaa hyvin kun aamulla soittaessani en saanut yhteyttä. Laitoin Facebookiin viestin päivitetyn kuvan pyytämiseksi, Arja oli online ja menossa lehtihaastatteluun. Arja myös kirjoittaa Nokian Uutisiin artikkeleita. Hän on  taitava kirjoittaja, sekin johtajalle tärkeä ominaisuus.


Sydämelliset onnittelut täältä entisestä opinahjostasi ja hyvää jatkoa urallesi, äänikuningatar!
Moni muukin johtajakoulutuksen käynyt on tullut valituksi valtuustoon. Onnittelut teille kaikille Faina Kanervan kukkakimpun myötä.
Seija Telaranta

1 kommentti:

  1. Kiitos onnitteluista!

    Jos jossain niin johtamisessa ja kuntapolitiikassa laittaa itsensä peliin, tarjottimelle toisten arvosteltavaksi. Seijan opissa saa hyvät ohjeet tähänkin ja kestää sen mitä eteen tulee.

    Toivotan rohkeutta jokaiselle johtamisen erikoistumisopinnot suorittaneelle ja niihin pyrkivällä. Rohkeutta johtaa ja tehdä päätöksiä.

    Esimiestehtävissä palkinto tulee omalta henkilökunnalta ja yhteistyökumppaneita. Molempii pitää ja kannattaa panostaa - olla rohkea ja tehdä rohkeita avauksia. Ne kannattaa.

    Hyvää syksyä Teille kaikille.

    Arja Laitinen

    VastaaPoista

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.