keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Visiostako viis?

Päivitin yhtä liiketoimintasuunnitelmaa ja mietin, että kannattaako siinä enää puhua visiosta, kun sitä sanaa ei enää kuule missään. Verrattuna ainakaan 2000-luvun alkuun, jolloin ei ollut mitään luentoa, kirjoitusta tai suunnitelmaa, joka ei alkanut vision määrittelyllä. Päädyin siihen, että käytin termiä yrityksen motto. Tärkeä lause, joka nousee mielikuvaksi kun katsoo yritystä ulkopuolisen silmin.

Vision määrittely-prosesseissa kritiikki aikoinaan kohdistui siihen, että luodaan turhia unelmia, höttöä, jonka ei ollut tarkoituskaan toteutua. Ne, jotka aidosti syventyivät ja keskittyivät organisaation/yrityksen tulevaisuudenkuvaan huomasivat, että visiointi ei ollut unelmointia vaan itsearviointia, johon kuului menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden analysointi. Visio oli päätepiste, joka lähetessään syventyi, täydentyi ja sai uusia sävyjä.

Jokainen, joka on käynyt Cape Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa, on varmaan nähnyt ja kuullut yhden maailman kuuluisimmista visioista, joka sisältyi presidentti John F. Kennedyn puheeseen avaruusaseman henkilöstölle. Siinä hän maalasi kuvan amerikkalaisesta kuussa maan lippu kädessään. Vision kirkastuttua alkoi strategian määrittely, eli valittiin keinot, joiden avulla päämäärä savutetaan. Tom Peters on todennut, että ilman visiota organisaatio on kuin ajelehtiva laiva. Parhaimmat visiot ovat inspiroivia ja motivoivat henkilöstöä. Visiot ovat myös selkeitä ja yksinkertaisia mutta samalla haasteellisia. Tehokkaat visiot ovat järkeviä, niissä on mieli. Ne ovat kuin merkkitulia, majakoita, jotka valaisevat vaikka kaikki muu olisi hävinnyt.Vision luonteeseen kuului, että organisaatiolla on yhteinen visio,  jonka peruspilareita ovat jokaisen työntekijän henkilökohtaiset visiot. Yhteinen visio ei ole irrallinen suhteessa yksilöiden päämääriin, vaan siinä heijastuvat yksityiset tavoitteet.


Ruotsalaisten Segestenin ja Segestenin kirjaa "Planera din yrkeskarriär" mukaellen olen vuonna 1999 laatinut terveydenhuollon ammattilaisille pohjapaperin siitä, mihin kysymyksiin tulisi vastata suunnitellessaan omaa henkilökohtaista visiotaan.

  • Vahvat puoleni
  • Heikot puoleni
  • Kahden vuoden kuluttua elämäni näyttää....
  • Viiden vuoden kuluttua elämäni näyttää...
  • Kymmenen vuoden kuluttua elämäni näyttää...
  • Ammatilliseen verkostooni kuuluvat tällä hetkellä seuraavat henkilöt
  • Näillä henkilöillä on seuraavanlainen rooli ammatillisessa kehityksessäni
  • Verkostostani puuttuu tällä hetkellä seuraavanlaisia henkilöitä
  • Etsin näitä osaajia verkostooni seuraavista organisaatioista
  • Verkostooni yksityiselämässä kuuluvat seuraavat henkilöt
  • Läheiseni ovat urakehitykseni tukena/esteenä
  • Haluan muuttaa seuraavia asioita yksityiselämässäni, jotta saavutan itselleni asettamani tavoitteet
  • Kuulun seuraavien henkilöiden verkostoon
  • Haluaisin kuulua seuraavien henkilöiden verkostoon
  • Miten verkostoni tukee tavoitteitani/estää niiden saavuttamista
  • Aikataulu
Minusta tässä on mielenkiintoinen kokonaisuus. Siinä joutuu pohtimaan omaa ympäristöään ja verkostoaan ja tekemään ratkaisuja päästäkseen eteenpäin. Visiointi ei ole turhaa vieläkään. Ei myöskään järkevä unelmointi tyyliin mikä minusta oikein tulee.

Terkuin Seija Telaranta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.