Ura ja perhe - molemmissa ei voi onnistua

Ann-Marie Slaugher, 53 -vuotias Princetonin yliopiston kansainvälisen politiikan professori ja Obaman hallinnon korkeassa asemassa oleva johtaja, Hillary Clintonin avustaja, ampuu kovilla käsityksen siitä, että nainen voi onnistua huippu-uralla ja äitinä yhtä aikaa.

Ann-Marie Slaugher

Se voi hänen mukaansa onnistua vain naisille, jotka ovat yli-ihmisiä, hyvin rikkaita tai toimivat menestyvinä yrittäjinä. Tavalliselle eteenpäin uralllaan pyrkivälle virkanaiselle se ei onnistu.Vanhemman ikäpolven feministit ovat kaivaneet nuorille naisille oikean sudenkuopan. Sitä mukaa, kun perheiden tukeminen on parantunut, naisten asema on heikentynyt siksi, että mitä paremmat mahdollisuudet naisella on hoitaa pitkään lapsiaan kotona, sitä enemmän hän putoaa uraportailla. Ei auta, vaikka parivuoteen toisella puoliskolla nukkuu vaimoaan tukeva tasa-arvoa kannattava mies, joka hoitaa lapsia ja kotia, naisen uraa se ei vie eteenpäin, vaikka se helpottaakin elämää. Lue artikkeli  "Why women still can´t have it all" osoitteesta:
http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2012/07/why-women-still-can-8217-t-have-it-all/9020/

Obaman perhe-elämää

Slaugher kuvaa omaa elämäänsä oravanpyörässä artikkelissaan. Ollessaan tehtäviinsä kuuluvassa Obaman isännöimässä iltatilaisuudessa nauttimassa hienoa samppanjaa, samaan aikaan kotona New Jerseyssä hänen 14-vuotiaalla pojallaan oli ongelmia koulutehtävien ja urheilun kanssa. Tuntui ikävältä tukea ja lohduttaa pitkän välimatkan päästä, vaikka mies olikin kotona. Kesken iloisen illan taivas synkkeni ja ajatukset siirtyivät kotiin. Naiselle on tosi raskasta jos kotiin pääsee vain viikonloppuisin eikä aina silloinkaan. Vaikka olisi saanut olla alkuvuodet lastensa kanssa, vastuu ei lopu siihen, vaan sananlasku "pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet", pitää edelleen paikkansa. Ja sitten alkaa mummuvaihe, jossa roolissa miettii koko ajan olenko riittävästi lastenlasteni elämässä mukana.

Katrine Kielos on kirjoittanut tämän saman artikkelin pohjalta 15.7 Aftonbladetin pääkirjoitussivulla. Hän kehottaa puhumaan tästä tasa-arvo-ongelmasta ja käyttää siiitä nimeä "äitiköyhyys". Kun puhutaan perhepolitiikasta, se ei automaattisesti tarkoita naispolitiikkaa. Ruotsissa satsataan valtavia summia (neljä prosenttia bruttokansantuotteesta) siihen, että perheissä voitaisiin hyvin  ja naiset olisivat tasa-arvoisia ja ylittäisivät urallaan lasikattoja. Vaikka systeemi on maailman perheystävällisin ja panostukset mittavat, vain 1,5 prosenttia on naisia kaikista korkeimmilla paikoilla Ruotsissa. Vastaava luku Yhdysvalloissa on 11 prosenttia. Prosentit kuvastavat sitä, että naisen ura päättyy tiettyyn vaativuustasoon.

Tämä on tilanne koulutetuilla ja menestyneillä naisilla. Toinen paradoksi on kun puhutaan alemman koulutus- ja tulotason naisista. Naisköyhyys syntyy, kun nainen työskentelee osa-aikaisesti ja saa erilaisia tukia. Tuet eivät kuitenkaan kehity samassa suhteessa kuin jos tulo olisi palkkaa. Erityisen synkkä tilanne on yksinhuoltajilla. Aamutelevisiossa puhuttiin tänään siitä, että urheilu on lässähtänyt kun on tullut muotiin downsiftaus. Mitä tästä kaikesta voi nyt ajatella, jos juuri on saanut johtajanpaikan, unelmaduunin ja on lapsia kasvatettavana?
Seija Telaranta