lauantai 25. lokakuuta 2014

Lauantain toivotut: Sari Steniuksen kuulumiset

Lukijoiden esikuva Sari Stenius työskentelee nyt Västmanlandin maakunnassa, Västeråsin kaupungissa noin 100 kilometrin päässä Tukholmasta. Koti on edelleen Eskilstunassa, jonne Sari muutti Tampereelta jo vuosia sitten, toimittuaan Tekonivelsairaala Coxassa osastonhoitajana ja suoritettuaan Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot TAMKissa. Lukuisia kertoja olemme olleet hänen vieraanaan ja todistaneet hänen uralla etenemistään ja upeaa tapaansa johtaa ja menestyä työssään.

Sarin työpaikka
Vuosi 2013 oli todella huikea. Sari nimettiin ehdokkaaksi valtakunnalliseen kisaan "Årets kvinnliga ledare i vården" ja vuosi sitten syksyllä hän tuli toiseksi Sjukvårdens Lederskapsakademin  kilpailussa "Framtidens ledare i sjukvården". Kilpailu sai mittavaa julkisuutta ja Saria haastateltiin lehdissä ja julkaisuissa. Rekrytoijat ilmeisesti huomioivat tämän, sillä Sari valittiin Västeråsissa sijaitsevan keskussairaalan Urologian klinikan toimialajohtajaksi (verksamhetschef). Hänellä on kokonaisvaltainen vastuu klinikan johtamisesta, hallinnosta ja taloudesta. Sari kuvaa asemaansa toimitusjohtajan vastaavaan. Hänellä on alaisuudessaan myös lääkärit, joita tällä hetkellä on 11 ylilääkäreistä apulaislääkäreihin ja tietysti koko muu henkilöstö myös. Johtajuudesta, jossa hoitoalan koulutuksen saanut johtaa koko klinikkaa ei meillä voi edes nähdä unta.
Kansainvälisyys ja monikulttuurinen työyhteisö ovat Ruotsissa jo luonnollista arkipäivää. Katselin lääkäreiden nimiä ja vain yhden oli "ruotsalainen". Samoin oli Sarin entisessä työpaikassa Eskilstunassa. Koti on edelleen siellä, työmatkaa kertyy 48 kilometriä aamuin illoin. Sari kertoo, että hän herää varhain aamulla, ulkoiluttaa koirat ja samalla tulee tehtyä reipas lenkki. Lisäksi Sari harrastaa ratsastusta kerran viikossa ja toteuttaa Coveyn oppia vahvistamalla itseään ja parantamalla stressinsietokykyä mindfulness -menetelmän  avulla. 

Ratsastus on mieleinen harrastus
Sari ei olisi Sari, jos ei taas olisi tullut "voittoja" kotiin. Lokakuussa Urologia-päivien yhteydessä Västeråsin klinikka palkittiin "SPUR 1:a bästa ST-utbldningen 2014" -tittelillä. Palkinto jaetaan kerran vuodessa ja se tulee hyvin suunnitellusta ja toteutetusta erikoistuvien lääkäreiden koulutuksesta. Samoin on kiitoksia tullut potilailta, mikä on todella arvokasta. Tässä yksi esimerkki.


Hienoa on saada iloisen, reippaan, taitavan ja lämpimän Sarin kuulumiset. On kohottavaa, kun jokaisesta lauseesta välittyy työnilo. Arvostus omaa henkilöstöään ja itseään kohtaan. Ajat ovat tiukat Ruotsissakin ja rahaa ei ole sen paremmin kuin Suomessakaan. Kysyin, tuleeko muutoksia kun hallitus on vaihtunut, mutta Sari ei usko niin käyvän. Toiminta jatkuu kuten ennenkin.


Västerås on yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista, upean Mälaren-järven pohjoisrannalla. Siellä on yli 110 000 asukasta. Landstinget Västmanlandin tärkein tehtävä on antaa hyvää terveyden- ja sairaanhoitoa sekä hammashoitoa kaikille asukkaille. Tahtotila on, että maakunnassa on hyvä asua ja elää. Maakunnalla on omaa henkilöstöä yli 6000, joista enemmistönä sairaanhoitajat, kätilöt, apuhoitajat, hoiva-apulaiset ja lääkärit. 


Sarin työmatka kulkee Mälaren järven rantoja, maisemana kappale kauneinta Ruotsia. Tänään täällä, huomenna en tiedä missä, sillä Sarin motto on: "Man ska aldrig säga aldrig. Sitä ei koskaan tiedä, mistä itsensä löytää".
Kiitos Sari kuulumisista ja hyvää syksyä täältä Suomesta!

Terkuin Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.