keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Saako nainen olla oikeasti johtaja hoiva-alalla?

Arja Laitinen

Luin eilen kauhistuneena Nokian uutisten artikkelin kommentti-osuutta netistä. Lehdessä oli artikkeli Pihlajalinnan vanhustyön johtajasta Arja Laitisesta, joka oli hiljattain julkisuudessa yhden yksikkönsä ongelmien  vuoksi. Arja on myös Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kommenteissa meni puurot ja vellit sekaisin, haukuttiin ihmistä ja poliitikkoa kuin ”vierasta sikaa”. Päätoimittajankin oli muistutettava keskustelupalstalla siitä, että vapaassa sanassakin tulisi pyrkiä puhumaan asioista eikä mollattava ihmistä nimettömänä ikävällä ja sopimattomalla tavalla.

Jouduin ajatuksissani palaamaan menneisyyteen, aikoihin, jolloin naiset alkoivat saada johtajan paikkoja ja yht’äkkiä he huomasivatkin olevansa sylkykuppeja. Pahiten heidän kimppuunsa kävivät naiset, omat kollegat. Erityisen ongelmalllinen tilanne on silloin, kun johtajaksi noustaan työntekijä-tasolta. Eräs osastonhoitaja kuvasi tätä näin: ”Osastonhoitajana perusterveydenhuollossa oikeutus johtaa täytyy hankkia tekemällä sairaanhoitajan, lähihoitajan ja siistijän työt ja sitten loppuaikana olla johtaja. Mitä enemmän olet kentällä, sitä parempi johtaja olet.” Niin toivoisi, että tästä kulttuurista olisi päästy. Erityisen pahana eilisessä keskustelussa pidettiin sitä, että Arja oli yksityisen terveydenhuolto-alan yrityksen palveluksessa. On todella vaikeata ymmärtää, että hoiva-alalla työntekijöille on niin iso merkitys, onko työnantaja yksityinen vai julkinen. Tukholmassa, jossa tämä yksityinen -julkinen loanheitto oli pahimmillaan, Attendossa tehtiin laaja tutkimus asiakkaiden ja henkilöstön tyytyväisyydestä yksityiseen toimijaan hoivan antajana ja työnantajana. Ensimmäinen kuva on vertailusta julkisen ja yksityisen toimijan välillä  asiakkaan kannalta.

Yksityisen ja julkisen palvelun vertailu asiakkaan näkökulmasta


Alla olevassa kuvassa verrataan yksityisen ja julkisen puolen henkilöstön tyytyväisyyttä työolosuhteisiinsa. Molemmat tulokset ovat Margareta Nyströmin esityksestä Attendon pääkonttorissa Danderydissä 23.11.2010. Suomessahan kaikki tapahtuu viiden vuoden viiveellä, joten nyt olemme samassa tilanteessa kuin Tukholmassa esityksen aikoihin.

Mainitussa nettikeskustelussa oli pääteemana se, että Arja oli siirtynyt julkiselta yksityisen palvelukseen. Se kuohutti kollegoita. Toinen asia oli, että hän vanhustyön johtajana oli ryhtynyt ”puhdistamaan” yhden yksikön toimintatapoja, puuttunut ongelmiin.

Katsoin kirjasta. Otin esiin Pekka Järvisen kirjan ”Esimiestyö ongelmatilanteissa” ja siitä kohdan  ”Ihmisten hoitamisesta töiden hoitamiseen”. Pekka Järvinen korostaa esimiehen roolia työpaikalla. Hänen velvollisuutensa on puuttua ongelmiin, olivatpa ne yksittäisen työntekijän ongelmia tai työyhteisön ongelmia. Ongelmia on tarkasteltava työstä käsin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun häiriöitä ilmenee yksittäisen työntekijän työssä tai ryhmässä; laiminlyöntejä, virheitä, rikkomuksia tai ristiriitoja, esimiehen on puututtava aktiivisesti. Tätä kissan nostamista pöydälle on joidenkin ihmisten vaikea kestää. Onhan tietyt toimintatavat olleet ”maan tapa” jo kauan ja ne hiljaisesti hyväksytty. Ihmiset ovat alkaneet toteuttaa erilaisia tarpeitaan, halujaan tai intressejään  työpaikalla, vaikka ne eivät sinne kuulu. Työyksikkö on kadottanut perustehtävänsä. Raskaassa vanhustyössä se on toki inhimillistä, mutta esimiehen on tunnistettava missä kulkee raja. 
Kun esimies törmää tähän rajaan tai esimies vaihtuu ja näkee asiat ulkopuolisen silmin, ei ole paluuta vanhaan hyvään aikaan. Osa työntekijöistä ottaa vastuun ja hyväksyy muutoksen. Osa ei. Selvittely paljastaa, jos joku ei enää kykene tai ole halukas palaamaan perustehtävään ja hoitamaan asiallisesti työtään. Silloin joudutaan puolin ja toisin sen kysymyksen eteen, pystytäänkö asia viemään loppuun saakka, vaikka se johtaisi irtisanomisiin. Irtisanomiset ja paljastukset ovat rajuja asioita työn maailmasta irtautuneille ja koko organisaatiolle. Yleensä ei pystytä aloittamaan puhtaalta pöydältä ilman katkeruutta, kostoa eikä syntipukkia. Mikä onkaan sen parempi maalitaulu kuin uusi, tarmokas ja muutoksia ajava johtaja.

 Arja-Riikka Kataja, Heidi Vaittinen ja Arja Laitinen
Kuvassa Arjan lähipiiri: palveluvastaava Arja-Riikka Kataja ja asiakkuuspäällikkö Heidi Vaittinen
Pyysin Arjalta kommentit kirjoitukseeni. Tässä on vastaus:
-Hoitajissa on ihan samanlaisia ihmisiä kuin missä tahansa muussakin ammatissa. Ja hoitajissa on aivan samalla tapaa henkilöitä, jotka toimivat yleistä hyvää vastaan tai eettisesti arveluttavasti. Näihin asioihin on puututtava, jotta väärät tavat työskennellä hoito/hoivatyössä saadaan pois ja voimme kautta linjan niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella tarjota vanhuksillemme hyvän ja arvokkaan elämän sen viimeisinä vuosi ja kuukausina. 
-Äärimmäisen harvoin kukaan meistä toimii tietoisesti väärin. Usein kyseessä on pidemmällä aikavälillä syntynyt, hiljaisuudessa hyväksytty toimintamalli, joka ei todellisuudessa kestä asian puheeksi ottamista. Se, että toimintamalli on jossain kohtaa hiljaisesti hyväksytty ei kuitenkaan tee siitä eettisesti hyväksyttävää tai juridisesti kestävää. Hyväksytystä toimintamallista tulee tahallista siinä vaiheessa kun annettuja ohjeita tarkennetaan ja niitä korostetaan ja siitäkin huolimatta väärä toimintamalli jatkuu. 
Ja tässä kohtaa esimiehillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin puuttua asiaan sen vaatimilla keinoilla, asian vakavuus huomioiden

-Näitä toimintamalleja on vähän ja minunkin henkilöstöstäni 99,9% tekee työtä annettujen ohjeiden ja vahvan eettisen arvomaailman pohjalta, josta haluan heille kaikille lausua kiitoksen, mutta poikkeuksiakin on. Se, että näihin toimintamalleihin puuttuminen herättää niin paljon tunteita on sekin ymmärrettävää. Ja mielestäni viestii siitä, että toimintamallien heikkous on jollakin tasolla tiedostettu. 

-Vanhusten hoito ja hoiva pitää olla eettisesti korkeatasoista. Vanhuksen tulee kokea olevansa arvostettu, omaavansa korkean itsemääräämisoikeuden sekä vapaan valinnan- ja liikkumisenvapauden. Muunlaista toimintaa emme saisi hyväksyä, emme yksityisellä sektorilla, emmekä julkisella sektorilla, sillä loppuviimeksi molemmissa käytetään yhteisiä  rahoja. Huonolla johtamisella ja lepsulla esimiestyöllä tuhlataan näitä rahoja huonolaatuiseen hoivaan ja se taas on yleisen edun vastaista. 

Kysyin Arjalta myös mistä hän sai tukea kun laineet löivät:
 Sain vahvimman tuen työlleni tässä kohtaa yrityksen toimitusjohtajalta, Mikko Wireniltä. Tiedotusjohtaja ja kuntapuolen tiedostusvastaava olivat ja ovat korvaamaton apu kirjoituksessa ja vastineiden teossa ja samalla he jaksoivat tsempata eteenpäin. Lähimmät työkaverini ja kollegani sekä lähiesimieheni olivat mahtava tuki ja samalla he pitivät huolen siitä, että huomasin syödä ja juoda välillä. Tuki tehdylle työlle on tullut myös ks. yksikön henkilökunnalta ja asiakkaiden omaisilta, unohtamatta muiden yksiköiden esimiehiä, omaa henkilöstöäni. Tässä kohtaa voisin sanoa, että tämä oli ponnistus, jossa näkyi kenties parhaalla mahdollisella tavalla se, miten hyvin osaava ja motivoitunut työyhteisö toimii yhteen. 

Kevätterkuin Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.