Teknokraatti johtajana

Viime päivinä on saatu lukea sivutolkulla Nokian kaatumisesta Microsoftin syliin, tuotteiden kilpailukyvyttömyydestä, trendikkyyden näivettymisestä ja teknokraattisesta ilmapiiristä. Teknokraatit ovat johtaneet ihmisiä, joiden olisi pitänyt saada luovuutensa kukkimaan, käyttämään innovatiivista osaamistaan ja tuottaaa tuotteita, joita jonotetaan.Yhtälö ei voi onnistua. Uutta luovat innovatiiviset ihmiset eivät taivu raskaaseen ja hierarkisesti johdettuun maailmaan, sillä heille on tyypillistä itsenäinen ajattelu. Eivät he toimi kuten kaikki muut, vaan omalla tavallaan. Heitä oikein leimaa epäsopu hierarkian kanssa, he nauttivat epävarmuudesta ja vaihtuvista toiminnoista. Luovalla asiantuntijalla on hyvä itsetunto, eikä hän helposti hyväksy esimiehekseen henkilöä, jota hän ei arvosta tai  jolla on heikko ammatillinen osaaminen. Motivoituessaan innovatiivinen työntekijä saa kyllä ihmeitä aikaan, varsinkin, jos hän arvostaa esimehensä osaamista ja taitoa johtaa.


Teknokraatti taas on Patricia Pitcherin väitöskirjatyönsä puitteissa löytämä yksi kolmesta johtajatyypistä. Muita ovat artisti ja käsityöläinen. Teknokraatti  samaistetaan usein byrokraattiin. Yhtäläistä byrokraateille ja teknokraateille on, että molemmille ovat tärkeitä säännöt ja pykälät, oikeat menettelytavat ja oikeudellisuus. Teknokraateille se on sisäinen vaade, byrokraateille ulkoinen pakko. Teknokraatin ajattelua ohjaavat aidosti pykälät ja säännöt, eikä työssä ole mitään, mihin ei ole olemassa ohjetta. Teknokraatti korostaa kaikessa ongelman ja asioiden teknistä puolta, ei sosiaalista eikä inhimillistä aspektia. Teknokraattia on vaikea oppia tuntemaan ihmisenä vuosienkaan kuluessa, koska hän ei yleensä työuransa aikana paljasta itsestään mitään. Hän ei näytä tunteitaan,  vaan ottaa kaiken kylmän viileästi. Hän ei halua tehdä kompromisseja eikä hevin luovu periaatteistaan. Hän on energinen ja päättäväinen työmyyrä. Sääntönä  on, että työtä tehdään lujasti ja hän ahdistuu heti, jos työtä on hetkellisesti vähemmän ja henkilökunnalla näyttää olevan hauskaa. Elämä on vakava juttu, mitä enemmän työtä, sen parempi. Teknokraatti on myös yhden asian ihminen, ja hänen on vaikea ymmärtää, että on jokin muukin tapa kuin hänen omansa.

Teknokraatti on hyvä kehittelemään toisten ideoita, mutta itse hän ei yleensä keksi mitään. Hän haluaa tehdä kaiken niin varman päälle, että aika on kulkenut ohi kun hän olisi riittävän varma. Teknokraatti on huono sietämään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tiukassa paikassa hän löytää aina pykälän tai vanhat muistiinpanot ja kokouspöytäkirjat. Teknokraateista myös sanotaan, että he pitävät itseään rehellisinä, mutteivat sitä aina kyllä olekaan. Hämmennyksiin joutuessaan he ovat heikoilla jäillä ja voivat tehdä uskomattomia vetoja, koska he pelkäävät kaikkea, mitä eivät ole loppuun saakka prosessoineet. Vanhetessaan heistä tulee kehityksen ja muutoksen jarruja.
Miksi sitten teknokraatteja niin paljon valitaan johtajiksi myös hyvinvointipalveluihin ja opetuksen alalle? Mihin heidän menestyksensä perustuu? He ovat loistavia strategeja näinä strategiakeskeisinä aikoina. Heillä on aina piirakat, käppyrät ja pylväät joita  he osaavat hyödyntää ja käyttää.
Esimiehenä teknokraatti käyttää  menestyksekkäästi  eristämistä ja huomaamatonta poistamista merkittävistä tehtävistä, jos työntekijä ei sovi hänen strategiaansa tai on jollain tavalla esimieskriittinen. Hän ei irtisano, mutta ennen pitkää ei-toivotulla henkilöllä ei ole elementtejä edistyä. Hänet vaietaan kuoliaaksi eikä häntä valita projekteihin, työryhmiin eikä merkityksellisiin tehtäviin. Teknokraatti rekrytoi juuri tästä syystä itsensä kopioita. Monet teoreetikot (Peters, Bennis, Nanus, Collins, Porras ja Senge) ovat jo kauan sitten 90-luvulla todenneet, että tulevaisuus ei ole teknokraattijohtajien, sillä heidän tapansa johtaa ei vaan sovi globaalien markkinoiden, nopeiden muutosten, avoimuuden vaateiden eikä työntekijöiden osaamisen ja yksilöllisyyden huomioimisen kulttuuriin.
Patricia Pitcherin mukaan on vain myytti, että nainen johtopaikalla merkitsee joustavuutta ja miellyttävää työpaikkaa. Hänen mielestään kaikki naiset eivät ole ihania eivätkä inhimillisiä artisti- tai käsityöläisjohtajia. "Naiset, jotka ovat saaneet huippujohtajien virkoja ja myös pysyneet niissä, ovat pahimman luokan teknokraatteja. He voivat ihmisinä ja johtajina olla jäätäviä, teräviä ja laskelmoivia." Eihän elämä teknokraatin johtamassa työpaikassa näin yksioikoisen kamalaa ole, mutta näitä ominaisuuksia voi tarkkailla ja parantaa jos aihetta on! Voihan tietysti olla niinkin, että päästäkseen merkittäviin asemiin nainen on tarvinnut kovia ominaisuuksia.
Yhtä kaikki, muutosten keskellä tarvitaan visionäärista ja luovaa johtamista. Vain iloisessa ja positiivisessa ilmapiirissä voi syntyä  puhelimia, joita kaikki haluavat. Myös sellaista hoitoa ja hoivaa, joka tuntuu mukavalta!
Seija Telaranta