lauantai 12. toukokuuta 2012

Ruusuja Johtamisen erikoistumisopinnoille

Kevät on valmistumisten, arvointien ja palautteiden aikaa. Selailin palautteita, joita Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnoista on tullut. Tässä muutama esimerkki:

"Koulutuksen suurin anti ainakin minulle on ollut se, että olen saanut uskoa itseeni. Ilmapiiri on ollut koko ajan kannustava, esim. kun viime viikolla tuli konflikti henkilökunnan keskuudessa, yritin ratkaista asiaa saamieni oppien mukaan. Helppoahan osastonhoitajan homma ei ole, mutta aika monipuolista ja aina välillä palkitsevaakin.
Yli 20 vuotta oli väliä kun olen käynyt mitään isompaa koulutusta. Hienoa oli oppia uusi opiskelusysteemi ja huomata, että vielä jäi jotain päähänkin. 
Teidän pitkä kokemuksenne on selkeästi hionut opintosisällön oleelliseen, keskitytään siihen, ei ole mitään turhaa  - se oli se pikkumusta - ."

Nyt valmistuvan palaute:
"Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen, mutta antoisa. Nyt on aika palata kirjoihin, joihin ei kerinnyt kunnolla vuoden aikana tutustua. Saamamme tietopaketti oli tosi kattava. Saimme harjoitella esiintymistä, se oli tosi tärkeää ja lopulta mukavaakin"

Tänään Facebookissa tullut palaute:
"Johtajakoulutus on parasta, mitä minulle työelämässäni on tapahtunut. Se on tuonut minulle uutta näkemystä johtamisesta ja halua kehittää sitä. Kaikkea oppimaani aion toteuttaa uudessa virassani osastonhoitajana. Aloitan kesäkuun alussa." 


Annikki Härmän oma ruusupenkki
"Johtajakoulutus oli luultavasti elämäni paras koulutus. Te loitte jotain  sellaista innostavaa ja kannustavaa meihin - aidosti."

Sain ruusukortin entiseltä johtajakurssilaiselta Annikki Härmältä meidän kaikkien  äitien iloksi tänään. Hyvää Äitienpäivää!
Seija Telaranta

1 kommentti:

  1. Aamulehdestä kommentti 19.5.2012, kirjoittaja Ex Nightingale: "Hoitoala on naisvaltainen työyhteisö. jossa vanhanaikaiset hierarkiat jylläävät ja pikkupomojen suosioon päässeillä pyyhkii hyvin. Johtamiskoulutukseen kaikki hoitoalan pikkupomot."

    VastaaPoista

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.