tiistai 15. toukokuuta 2012

Soile valmistui johtajakoulutuksesta joulukuussa 2011

Soile kurssikaveri Helin kuvaamana
 Soile Rummukainen opiskeli Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnoissa ryhmässä 27. Hän valmistui joulukuussa 2011. Hän suoritti opintonsa pitkän matkan takaa, Oulusta käsin. Haastattelin häntä sähköpostin välityksellä ja tässä on hänen tarinansa.
Työskentelin Sairaala Botnia Oy:n palveluksessa yhtäjaksoisesti 24 vuotta. En ollut mitenkään hakeutumassa julkisen terveydenhuollon palvelukseen. Olin tehnyt pitkän uran yksityisen terveydenhuollon palveluksessa ja se oli hyvin voimakkaasti osa elämääni. Pikemminkin kaavailin ehkä siirtyväni yksityispuolella jollekin toiselle työnantajalle.Olin luonut oman käsitykseni, että mahdollisuuteni julkiselle puolelle olisivat olemattomat. Harvoin otetaan pitkään yksityisellä puolella työskennellyttä julkiselle puolelle esimiestehtäviin. Niin olin ajatellut.
Mutta sitten elämässäni vain alkoi tapahtua ja ovia avautua senhetkiseen elämäntilanteeseeni sopien. Tuttavaltani kuulin, että Pohjois-Karjalan keskussairaalan leikkausosaston osastonhoitajan paikka tulee hakuun ja kehoitti hakemaan. Samaan aikaan ajattelin hakea vuorotteluvapaata Sairaala Botniasta vanhempieni terveyden heiketessä. Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta, Viinijärveltä. PKSSK sijaitsee viereisessä kunnassa ja välimatka syntymäkotini ja keskussairaalan välillä on 20 km.
Yllätyksekseni tulin valituksi osastonhoitajan virkaan ja oli päätösten aika. 30 vuotta elämää Oulussa sai päätepisteensä.

Näkökulmia opiskeltiin: Riitta Takkinen (vas) ja Heli Rintamäki taustalla
Työyksikköni on operatiivisessa klinikassa leikkaus- ja anestesiaosastolla, anestesiayksikössä. Organisaatiouudistuksen myötä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa on erikseen anestesia- ja leikkausosaston osastonhoitaja. Lisäksi on kolme apulaisosastonhoitajaa. Itse toimin anestesiaosaston osastonhoitajana ja työparinani on apulaisosastonhoitaja. Vakinaisia virkoja ja toimia on 23.Lisäksi erilaisissa sijaisuuksissa toimii 7 sairaanhoitajaa. Leikkausosastolla on 15 salia ja ympärivuorokautinen päivystystoiminta. Avosydänleikkaukset ja neurokirurgia on keskitetty Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Kaikkea muuta meillä sitten onkin!

Taloudelliseen vastuuseen kuuluu budjetoidut määrärahat toiminnan toteuttamiseksi sekä henkilöstö- ja hankintamenoihin liittyvä seuranta ja niiden hallinta. Hankintaesitykset ja henkilöstöresurssiehdotukset liittyvät myös talouden hallintaan.
Henkilöstönäkökulmasta katsottuna keskeistä työssä on toteuttaa sairaalan strategisen suunnitelman mukaiset henkilöstöhallinnon tavoitteet johtamalla, seuraamalla ja arvioimalla työyhteisön työhyvinvointia ja työturvallisuutta sekä kehittää työtä, työyhteisöä ja työn hallintaa. Tavoitteena on hyvinvoiva, osaava ja motivoitunut henkilökunta, joka onnistuu perustehtävässään.
Asiakasnäkökulmasta katsottuna leikkausosaston toiminnan pitäisi taata oikea-aikaiset palvelut niin, että potilas pääse hoitoon terveydentilansa edellyttämässä vaiheessa. Tavoitteena on tyytyväiset potilaat ja vaikuttavat palvelut. Tavoitteseen pääseminen edellyttää ammattitaitoista henkilökuntaa ja jatkuvaa kehittämistä ja koulutusta.
Prosessinäkökulma tarkoittaa päivittäisen toiminnan johtamista. Apulaisosastonhoitaja vastaa päivittäisestä operatiivisesta työnjohdosta ja työvuorosuunnittelusta. Minun tehtäväni osastonhoitajana on huolehtia henkilöstön riittävyydestä ja taata anestesiatoiminnan saumaton yhteistyö operatiivisen toiminnan ja johdon välillä.

Johtamisopintojen hyöty on lähes korvaamaton työssäni. Opintojen yhdistäminen aikamoiseen uraani privaattipuolella on uskomaton yhdistelmä. En olisi uskonut viran vastaanotettuani, kuinka näitä kahta asiaa voi yhdistää. Hämmästelen lähes päivittäin miten paljon opinnoista on ollut apua esimiestehtävissä selviytymiseen julkisella sektorilla.
Lähes ensimmäisenä tehtävänäni oli laatia henkilöstöresurssi- ja hankintaesitykset tuleville vuosille. Talousarvioiden, toteutuneiden tilinpäätösten, budjettien toteutuminen tai toteutumattomuus, vuosikellojen ja exel-taulukoiden laatiminen ja tulkinta tuntuivat luontevilta. Helppoa ei suinkaan, mutta yhteyksien ja  merkityksien  ymmärtäminen sekä talouden kokonaisvaltainen ajattelu oli motivoivaa.
Prosessien avaaminen, joilla pyritään palveluketjujen ja toimintoprosessien sujuvuuteen, on jokapäiväistä suuressa sairaalassa. Tavoitteena on rakentaa toimintamalleja, joilla kapasiteetti reagoi nykyistä paremmin kysynnän mukaan. Helin, Susannan ja Anniinan kanssa prosessoitiin opiskelutehtäviä. Tuolloin olin lähes pihalla, mutta en enää!

Verkostoitumista laivalla
Henkilöstönäkökulma avautuu joka päivä enemmän ja enemmän  käytännön johtamisen kautta. Ilman johtajakoulutusta käytännön työstä luopuminen olisi ollut minulle vaikeaa. Nyt ymmärrän henkilökunnan osaamisen arvon sellaiseksi, jota kannattaa ja pitää johtaa strategisten tavoitteiden  suuntaisesti, eikä salissa hoitamalla anestesioita. Henkilökuntani osaa ammattinsa ja minun on turvattava heille paras mahdollinen työympäristö. Asiakasnäkökulma avautuu turvallisena hoitona ja niin, että potilasta kohdellaan hyvin.
Opintomatkamme suuntautui Eskilstunaan, jossa olimme kaupungin johdon vieraina sekä Mälarsjukhusetiin, jossa toimialajohtaja Sari Stenius antoi hyvän kuvan johtajuudesta, tavoittelemisen arvoisen.

Aloittaessani opintoja moni ihmetteli, miksi Tampereelle? Vastaus on kurssin käyneenä hyvin yksinkertainen: hyvä opintokokonaisuus, motivoivat ja kokeneet opettajat sekä etä- ja aikuisopiskeluun sekä työn ohella opiskeluun panostettu kokonaisuus. Pitkä junamatka vain edisti opintojen suorittamista. Matkalla pystyi opiskelemaan mukavasti. Sairaala Botnian henkilökunta kannusti suorittamaan opinnot loppuun ja silloinen työnantajani kustansi koulutukseni toimitusjohtajan päätöksellä.

Soile ja Heli Lepikonmäki ystävystyivät
Aloittaessaan opintoja ei koskaan voi tietä, missä hankittua tietoa pystyy hyödyntämään. Mielestäni jokaisen esimiestehtävissä työskentelevän kannattaa opiskella johtamista. Itse olen erittäin ylpeä suoritettuani opinnot.Mutta en ilman ystävien, työyhteisön ja silloisten esimiesteni tukea. Ennen kaikkea opiskelijakollegat ovat suurimmassa roolissa. En olisi saanut opintoja suoritettua näin onnistuneesti ilman opiskelijakollegaani Heliä. Hän auttoi vuorokauden ajasta riippumatta tietokoneen käytössä, exel-taulukoissa ja oikeinkirjoituksessa. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnot ovat Tampereen ammattikorkeakoulussa aikuisuutta tukevaa, johtajuuteen kasvattavaa, tiedonlähteille johdattavaa, esiintymistä ja uskallusta kannustava kokonaisuus.

Kehittämistehtävien esitysten jälkeen oli tunnelma korkealla
Tämän kirjoituksen myötä Soile kiittää opiskelutovereitaan antoisasta vuodesta ja lähettää terveiset kaukaa Pohjois-Karjalasta.
Kehittämistehtäväseminaari: http://tamk-johtaminen.blogspot.com/2011_11_01_archive.html
Soile, Anniina ja  Susanna opiskelun alussa: http://tamk-johtaminen.blogspot.com/2011/04/kokemuksia-opiskelusta.html
Kiitos Heli Lepikonmäelle kuvista Hatanpään sairaalan kuvantamisyksikköön. 

1 kommentti:

  1. Hetken tauon jälkeen tulin lukemaan tekstejä blogiin. Olipa ihanaa nähdä kasvoja, joiden kanssa viime vuotta vietettiin. Hienoa kuulla, että opinnot kantavat eteenpäin työuralla, niin on käynyt myös itselle. Soilen teksti herätti taas pohtimaan sitä, kuinka paljon olisi varmasti itselläkin jäänyt tekemättä ja ymmärtämättä, jos ei erikoistumisointoja olisi käynyt. Opintojen jälkeinen kevät näytti, että koulutusta arvostetaan ja antoi itsellekin luottamusta omaan osaamiseen. Syksy tuo taas mukanaan uusia haasteita, on ilo kehittää ja kehittyä.

    terveisin,
    Katri (ent. Autio) Ojala, johtajakurssi 27

    VastaaPoista

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.