tiistai 21. joulukuuta 2010

Johtajakoulutuksen kuulumiset teemalla "Ennen Joulua"

Erikoistumisopintojen johtajakurssi 26 voi raskaan syksyn jälkeen hyvin. Kaikki kurssit on suoritettu ansiokkaasti ja innolla on lähdetty omien kehittämisprojektien pariin. Saattaa kuulostaa tylsältä, jos sanon, että prosessinäkökulmankin työt olivat tosi upeita. Niin vain oli! Tästä on osoituksena, että Pirkanmaan aluejaoksen Laatulounaalla helmikuussa kuulemme näistä yhden: Sidosryhmät, verkostot ja kumppanuudet prosessissa. Työn ovat tehneet Jaana Nguyen, Jani Reijomaa ja Antti Salmela. Laatulounas on Tullintorilla TAMKin tiloissa torstaina 3.2 klo 12. Sitä ennen on mahdollisuus syödä lounas ravintola Eetvartin tiloissa. Se kuuluu kuvioon ja on omakustanteinen, mutta edullinen ja laadukas, tottakai! Esitelmän nimi ei ollut houkuttava, mutta kyseessä on case, jossa nuori tyttö tulee päivystystapauksena lastensuojeluyksikköön. Työssä kuvataan verkostojen ja sidosryhmien muodostumista sekä rajapintoja käytännön koskettavan esimerkin avulla.

Kuvassa johtajaryhmä 26 "prosessipäivänä"

Opinnot jatkuvat tammikuussa ja valmistumisjuhlia vietetään toukokuun 19 pnä. Sitä ennen teemme kuitenkin legendaarisen opintomatkan Tukholmaan.



Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.