MITÄ JOKAISEN KOTIÄIDIN (ja muidenkin naisten) TULEE TIETÄÄ SIJOITTAMISESTA

Minähän olen tehnyt kaiken väärin! Mummon ohje, että pahan päivän varalle pitää jokaisesta palkasta laittaa osa toiselle tilille on nähtävästi aikansa elänyt ja täysin väärä. Kuulun siihen ryhmään naisihmisiä, joiden mielestä sijoittaminen nimenomaan on salatiedettä ja ehdottomasti alan koulutuksen saaneiden henkilöiden hommaa. Sen verran olen sentään minäkin valistunut, etten missään nimessä kuvittele sijoittamisen olevan yksinomaan miehinen taito, vaan uskon vakaasti siihen että nainen pystyy suoriutumaan siitä mistä mies.

Oli valaisevaa ja harmistuttavaa lukea tilastotietoa siitä, miten vieläkin naisen euro on vähemmän kuin miehen. Vaikka lapseton olenkin, sen verran olen ymmärtänyt, ettei äitiys ole taloudellisesti kannattavaa. Se, miten paljon lapsen saanti oikeasti maksaa, oli kuitenkin yllätys. Vanhemmaksi tulo katkaisee uran välittömästi ja koska ainakin toistaiseksi evoluutio on sillä mallilla, että nainen synnyttää lapset. Näin ollen hän väistämättä menettää urallaan etenemismahdollisuuksia, palkankorotuksia, kannustinapalkkioita ym. Tämähän on selvää. Kun nainen ei ole töissä, ei palkka ja ammattitaito pääse kehittymään. Sen työtoverin, joka on pysynyt töissä ja kehittänyt ammattitaitoaan kuuluukin tienata enemmän. Palkansaajien tutkimuslaitoksen vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan työssäkäyvien 26–40- vuotiaiden työssäkäyvien äitien palkka on jopa 30 prosenttia samanikäisten isien palkkaa pienempi. Isien urille vanhemmuus ei siis ole hidaste. Rahallisesti kotona lapsen ensimmäiset kolme vuotta oleva keskituloinen äiti menettää noin 60 000€ palkkatuloja. Lapsetonkin tosin ymmärtää, ettei kaikkea voi mitata rahassa.

Kirjan mukaan suomalaiset naiset ovat esimerkillisiä suorittajia, jotka janoavat tietoa ja tekevät loppuun sen, minkä aloittavat.  Tytöt menestyvät peruskoulussa kuin pojat, tytöistä yli 60 prosenttia (pojista alle puolet) valitsee lukion peruskoulun jälkeen, miehet keskeyttävät sekä ammattikorkeakoulutuksensa että yliopistokoulutuksensa useammin kuin naiset, ammatillisen tutkinnon suorittaneista yli puolet on naisia, akateemisen loppututkinnonsuorittaneista yli 60 prosenttia on naisia, tohtoriksi väitelleistä puolet on naisia, naiset osallistuvat työhön liittyvään koulutukseen miehiä useammin. Luonnollisestihan edellä oleva luettelo faktoista takaa naisille paremmat työpaikat. Myllyoja ja Kullas kuitenkin kumoavat moisen olettamuksen. Koulumenestyksestään huolimatta naiset hakeutuvat edelleen matalapalkkaisille ”humanistisille” aloille kun taas miespuoliset koulutoverit valitsevat taloudellisesti kannattavammat urat opiskelemalla kemiaa, fysiikka ja matematiikkaa. Kirja neuvoo naisia olemaan ylpeitä koulutuksestaan ja antamaan sen näkyä. Miksi suotta pitää kynttilää vakan alla ja epäröidä uralla etenemistä vain siksi, että on nainen, äiti tai raskaana?
Kun nyt sitten ollaan naisellisesti matalapalkkaisella alalla palkkakuopassa mieskollegoiden kiitäessä uralla ohitse, miten pitää oma talous kunnossa? Myllyoja ja Kullas kehottavat kaikkia tekemään yritysmaailmasta tutun tilinpäätöksen omista tuloista ja menoista. Mikäli kaikkien menojen jälkeen rahaa jää vielä yli, on vaihtoehtoja periaatteessa neljä. Yli jäävän rahan voi joko tuhlata tai lahjoittaa heti pois, pistää rahat tyynyn alle tai säästöpossuun ja antaa inflaation nakertaa niistä ostovoima. Rahat voi laittaa myös pankkiin (niin kuin mummo neuvoi tekemään), joka käyttää niitä oman varallisuutensa kartuttamiseen ja maksaa pientä korkoa talletukselle. Tästä korosta verottaja ottaa osansa ja säästäjän varallisuus ei näin kartu vaan todennäköisesti hupenee. Pahan päivän varalle säästäjien rahoja oli vuonna 2009 lepäilemässä suomalaisilla pankkitileillä 74 miljardia euroa. Se on enemmän kuin kyseisenä vuonna Suomen valtion budjetti. Neljäntenä vaihtoehtona on sijoittaminen (sivumennen sanoen merkkikäsilaukku ei tämän teoksen mukaan ole sijoituskohde) ja vaurastuminen. Niin helppoa se siis on. Vai onko?

Kirjassa annetaan esimerkkien avulla ja eri termit avaten neuvoja jokaiselle sopivan sijoitusmuodon löytämiseksi. Heti alkuun tulevaa sijoittajaa neuvotaan opettelemaan keskeisimmät tunnusluvut ja muistamaan, että markkinoilla kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mikään tunnusluku ei kerro suoraan, onko osake halpa vai kallis. Kirjan lopusta löytyy bulleroslangisanakirja, joka antaa lyhyet selitykset sijoittajaslangille.
Kirjan viesti on se, ettei naisen tule elää 50-lukulaisessa ajatusmaailmassa, jossa mies elättää perheen. Ei pidä laskea omaa talouttaan toisen varaan, vaan ottaa vastuu itse. Oli sijoittaminen sitten eläkerahastoon, rahastoihin yleensä, osakkeisiin tai kiinteistöihin, tulee hyödyt ja haitat harkita tarkkaan. Jokaisen on itse päätettävä itselle sopiva sijoitustapa. Ilman riskiä ei vaurastu, mutta tyhmänrohkeudesta sakotetaan. Kirja antaa perustietoa sijoittamisen aloittaville, eikä edes yritä antaa sellaista kuvaa, että tämän luettuaan jokainen on valmis rikastumaan sijoittamalla perintörahansa osakkeisiin. Kirjan on tarkoitus antaa vauhtia jatkoon. Ainakin omalla kohdallani se pisti ajattelemaan niiden muutamien eurojen makuuttamista siellä säästötilillä.

Mira Perämäki KS09YAMK