Churchilleja on harvassa

Jokaiselle johtajalle on aikansa, kirjoittaa Peter Drucker. Esimerkiksi Winston Churchill ei välttämättä olisi jäänyt lainkaan maailmanhistoriaan suurena johtajana ja sankarina, jos olot olisivat olleet normaalit. Normandian maihinnousu toisen maailmansodan loppupuolella ja sen onnistuminen jakoi sankarirooleja monille muillekin kuin Churchillille. Hän oli johtaja, joka syttyi vasta kun haasteet olivat riittävän suuret. Joskus myöhemmin kun katsotaan meidän SoTe-uudistusta, voidaan myös siinä nostaa esiin johtajuutta ja kuka sen otti. Jotkut johtajat ovat erityisen hyviä tasaisessa menossa, rutiineissa eivätkä he kestä kovaa stressia. Jos koko ajan sanot hopi, hopi on kiire, mä lamaannun enkä tee mitään, vastasi 7-vuotias lapsenlapsenikin minulle. Kumpikaan ei ole hyvä johtaja, sellainen jonka adrenaliinin täytyy nousta että saa jotain aikaan tai sellainen, joka ei kestä painetta. Useimmiten tarvitaan johtaja, joka pystyy toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa, peruspätevä.

Kevään kunniaksi kuvat Roomasta, Umberto Primo-sairaala taustalla

Drucker pitää tärkeimpänä peruspätevyytenä halukkuutta, kykyä ja itsekuria kuunnella. Se on tosi helppo toteuttaa, sillä tarvitsee vain pitää suunsa kiinni. Halukkuuus kommunikoida on sitä, että saa itsensä ymmärretyksi. Tässä pätee erinomaisesti se, että osaa yksinkertaistaa ja puhuu sitä kieltä, jota ymmärretään.  Henry Minzberg kutsuu johtajan yhtä roolia informaatiokeskuksena olemiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että johtaja ei vain välitä vaan muokkaa saamansa tiedon henkilöstölle sopivaksi ja helpoksi.
Perusasioita pitää toistaa ja pitää esillä jatkuvasti. Sairaalamaailmassa niissä tapahtuu pahimmat virheetkin. On myös demonstroitava ja havainnollistettava.
Peruspätevyydeksi lasketaan myös, ettei esitä verukkeita eikä tekosyitä. Jos asiat eivät onnistu, se on myönnettävä ja haettava uusi alku ja vauhti. Ei pidä myöskään tehdä jatkuvasti kompromisseja vaan tehdä täydellisesti tai ei ollenkaan. Bill Clintonin periaatetta noudattaen tämä tarkoittaa, että jos ei jossain onnistu, se tie kannattaa hylätä ja edetä asioissa, jotka ovat mahdollista toteuttaa.

Peruspätevyyttä on myös kyky ja halukkuuus myöntää, kuinka paljon suurempi on johtajan tehtävä kuin hän itse. Hän alistuu tehtävälleen, mutta ei samaistu siihen. Kun johtaja jättää organisaation ja se "romahtaa", hän on imenyt sen kuiviin. Esimerkiksi sopii Aurinkokuningas Ludvig XIV ja hänen toteamuksensa "Valtio olen minä". Siihen sitten kaatuikin kuningaskunta ja päätyi vallankumoukseen.

...ja kotikatu Collina Flemingin kaupunginosassa..

Kun johtaja ei pidä itseään korvaamattomana, hän kykenee olemaan normaali myös työn ulkopuolella. Hän myös kykenee kannustamaan henkilöstöään ja olemaan tukena. Hänen jälkeensä ei jää valtatyhjiötä eikä katastrofia vaan organisaatio pysyy valitsemassaan suunnassa ja jatkaa toimintaansa normaalisti.
Ja mikä helpotus! Kaikki menestyvät johtajat eivät suinkaan ole synnynnäisiä johtajia eivätkä edes saaneet koulutusta johtajaksi. He ovat itseoppineita ja onnistuneita työssään.
Terkuin Seija Telaranta