lauantai 30. huhtikuuta 2011

Johtajakurssit opintomatkalle Ruotsiin

Johtamisen erikoistumiskurssi 26 ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kehittämisen ja johtamisen ryhmä 10 ovat maanantaina 2.5. lähdössä opintomatkalle Västeråsiin ja Tukholmaan. Matkaan lähtee 40 hengen ryhmä.

Suuntaamme Turusta Tukholmaan Viking -laivalla. Tietysti olemme valinneet sen, koska Viking Line on EFQM Laatupalkintovoittaja vuodelta 2009. Meillä on oma bussikuljetus ja jo kymmenen vuoden rautaisella kokemuksella ohjaimissa on paloesimies Lauri Paavilainen Tampereen pelastuslaitokselta. Tukholmasta ajamme ensin Västeråsiin, noin 100 kilometrin matkan ja samalla näemme kappaleen kauneinta Ruotsia ja Mälarjärven rannat. Kohteemme on Mälarkoti, joka on vihitty käyttöön 9.helmikkuta 2010. Koti tarjoaa ruotsinsuomalaisille vanhuksille turvallisen asumismuodon, jossa heitä hoitaa ja palvelee suomenkielinen henkilökunta. http://www.malarhem.se/protokoll/verksamhet/malarhem_toiminta.html

Mälarkoti
Mälarkoti toimii myös harrastus- ja kohtaamispaikkana. Palvelukotihanke käynnistyi jo vuonna 1998 seitsemän suomalaisen yhdistyksen ja suomenkielisen kirkon toimesta. Västeråsin kaupunki oli alusta lähtien mukana tässä mittavassa hankkeessa. Mälarkodin johtajana toimii Minna-Liisa Laaksonen. Hän kertoo meille kodin ja palvelukeskuksen toiminnasta, asiakkaista, toimintaperiaatteista ja johtamisesta. Västeråsin kaupungin sosiaalijohtaja Eva Salén valottaa kaupungin sosiaalitointa kokonaisuudessaan ja Suomen kielen hallintoalueen tiedottaja Arto Uusivirta informoi Ruotsin uudesta vähemmistölaista ja sen merkityksestä ruotsinsuomalaisille ja suomenkielisille palveluille.
Lounaan jälkeen palaamme Tukholmaan ja saamme kattavan paketin yksityisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta kun olemme Attendon vieraina Djursholmin yksikössä.
http://www.attendo.com/sv/se/kontakt/

Margareta Nyströmin luennon aiheena on Attendon toiminta Ruotsissa ja millaista on johtaa yksityistä hoitoyhtiötä. Kuinka organisaatiota johdetaan kokonaisuutena ja talokohtaisesti, miten tapahtuu asiakashankinta ja mitä tarkoittaa asiakkaiden vapaa valinta. Hän kertoo myös yksityisen ja julkisen hoivapalvelun eroista.
Carola Rhode-Nielsenin aiheena on henkilöstöpolitiikka; rekrytointi, perehdytys, palkkapolitiikka, henkilöstön hyvinvointi, autonominen työaikasuunnittelu ja työvuorosuunnittelun periaatteet. Erityisen kiinnostavaa on heidän pitkä kokemuksensa toiminnasta monikulttuurisessa ympäristössä. Sekä asiakkaat että henkilöstö tulevat hyvin monista ja erilaisista kulttuureista. Olemme pyytäneet myös saada kuulla heidän johtajakoulutuksestaan sekä rekrytoinnista ja onko johtajuus määräaikainen. Tietysti myös palkkaus kiinnostaa meitä.

Ruotsiin suuntautuvilla opintomatkoilla on pitkät perinteet. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopintojen jokainen ryhmä on tehnyt tämän legendaarisen matkan juuri valmistumisensa kynnyksellä. Matkalla on mukava hieman rentoutua ja aikaa keskustella opiskelukokemuksista ja tietysti tehdä  "surutyötä" yhteisen taipaleen päättyessä.

Kehittämisen ja johtamisen YLEAMK -ryhmät ovat pari vuotta sitten liittyneet joukkoomme. Matka on toiminut näin myös vuoropuhelun aktivoijana eri ryhmien välillä johtamisen viitekehyksessä. Paluumatkalla sitten on paikka testata johtajien turneekestävyys. Raskaan ja antoisan päivän jälkeen kysyy kuntoa tanssia aamuun Matin ja Tepon tahdittaessa menoa!
Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.