lauantai 4. helmikuuta 2012

Oli ilo lukea...

Lastenklinikan leikkausosaston apulaisosastonhoitaja Kaisa Maaranen kertoo Hyvä terveys -lehdessä (2/2012) työstään seuraavasti:"Lastenkilinikalla leikataan Suomen sairaimmat lapset ja kirjo on loputon kiireellisistä onnettomuuspotilaista elinsiirtoihin. Tässä työssä on tarpeeksi haastetta ja pidän siitä intohimoisesti." Hän ei tiedä mikä voisi olla arvokkaampaa kuin auttaa sairaita lapsia. Samassa jutussa Marc Aulén, ravintola Qulman perustaja ja kokki kertoo, että hän elää nyt  unelmaansa, joka hänellä on ollut 16-vuotiaasta asti. "Joka kerta tuntuu mahtavalta kun porukka lähtee hymyssä suin ja kiittää ruoasta ja meiningistä", hän kuvaa työtunnelmiaan.

 Työterveyslaitoksen siivooja Eve Roomelt kertoo samassa artikkelissa, että hän innostuu työstään joka päivä. Hänestä on mukava katsoa siistiä ympäristöä, työskennellä mukavassa porukassa ja  käydä yhdessä syömässä työporukan kanssa.
Näissä positiivisissa tarinoissa on yhteistä se, että ilo tulee itse työstä, työyhteisön ihmisistä ja tuloksista. Ei tarvita mitään ihmeellistä kun asiat ovat kohdallaan.

Suomen parhaat työpaikat 2012 on jälleen listattu.http://www.greatplacetowork.fi/best-companies/suomen-parhaat-tyoepaikat-listat Erityinen painoarvo kisassa on henkilöstökyselyn tuloksilla, kaksi kolmasosaa. Johdolle suunnatun kyselyn osuus on kolmannes.Talouselämä-lehdessä (5/2012) on haastateltu voittajayritysten henkilöstöä.Toimitusjohtaja Tomi Mikkonen ohjelmistoyhtiö Bitwisestä kertoo pitävänsä erittäin tärkeänä sitä, että työntekijä on organisaatioon  sopiva. Sopivalla ihmisellä on mutkaton tapa tehdä työtä tiimeissä, into oppia uutta ja saada aikaan.  Muutoin he ovat erilaisia; on pohdiskelijoita, seurallisia, hiljaisia ja suupaltteja. Keski-ikä on 33 vuotta ja miehiä on suuri enemmistö, vain kaksi naista. Viime syksynä yritykseen palkattiinkin mummo, joka keittelee kahvia, tarjoilee aamiaisen, paistelee pullaa ja siivoaa sotkuja. Hän luo iloisen ilmapiirin. Nuorten miesten työpaikalla on monenlaisia sirkushuveja tarjolla hyvistä suorituksista, mm. viime kesänä oli vaellettu Alpeilla.

Johtajan mukaan sadan prosentin työtyytyväisyyteen ei päästä millään poppaskonsteilla, vaan loistava ilmapiiri nousee arkisesta työstä ja sen hyvästä järjestämisestä. Jos perusasiat mättävät intohimo on mennyttä. Työn haastavuus, vaihtelu, oppiminen ja mutkaton arki vaikuttavat tyytyväisyyteen 90 prosenttia. Jokainen saa työntekoon sellaiset pelivälineet kuin tarvitsee. Työajat joustavat elämäntilanteen mukaan.
Nämä iloiset esimerkit suomalaisesta työelämästä ovat  selvä viesti esimiehille: perusasiat kuntoon, mielekäs työ, haastavat tehtävät, joustoa tarpeen mukaan ja hyvä meininki!
Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.