maanantai 30. huhtikuuta 2012

Johda toimintaa, kirkasta prosessit

Opettajakoulutuksessa tein tutkimustyöni potilaan kokemuksista hänen ensiavussa saamastaan hoidosta. Muistan erään haastattelemani astmapotilaan, joka kertoi, että paikkakunnan  terveyskeskuksen yöpäivystyksessä oltiin tosi ystävällisiä, mutta ei vaan saatu henkeä kulkemaan vaikka tunti tolkulla yritettiin. Sitten kun hän vihdoin pääsi keskussairaalaan, kesti minuutin kun koneet toimivat ja henki kulki.


Kaikki on yhtä kaaosta, jos asiat eivät suju hallitusti eivätkä systemaattisesti. Järjestyksen perustan luo strategia ja toiminnan organisointi prosessien määrittelyn ja johtamisen avulla. Toimintoprosessi on joukko loogisesti toisiinsa liittyviä toimintoja ja niiden toteuttamiseen tarvittavia resursseja. Aika ikävä määritelmä, mutta käytännössä prosessinäkökulma 4 op, Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -erikoistumisopinnoissa on ihan kiinnostava ja selkeä kokonaisuus.
Tarkoitus opintokokonaisuudessa on, että opiskelija osaa määritellä ja avata palvelualan prosessit verkottuneessa toimintaympäristössä sekä osaa käyttää hankittua tietoa johtamisessa, laatutyössä ja palveluiden tuotteistamisessa. Luento-opetusta on kaksi päivää ja yksi seminaaripäivä, jonka aikana opiskelijatiimit esittelevät tehtäviään. Luennoilla opetetaan mikä strategia on ja kuinka se jalkautetaan jokaisen työntekijän pääomaksi sekä  prosessiajattelu; prosessien määrittely, mittaaminen, parantaminen ja kytkeminen strategiaan.

Roomalaista prosessia
Tehtävät tulevat lähelle opiskelijoiden omien organisaatioiden arkea ja käytännön  johtamista. Tässä muutama esimerkki kevään tiimitehtävistä:
  • Prosessin avaaminen. Valitkaa ja avatkaa oman organisaationne jokin prosessi tai tarkemmin sen jokin vaihe.
  • Esitelkää jokin seuraavista laatujärjestelmistä (EFQM, ISO 9001 tai SHQS) ja pohtikaa mitä laatu on ja millaista on elämä laatupalkitussa/laatusertifioidusssa organisaatiossa.
  • Moniammatillisten verkostojen  ja sidosryhmien johtaminen
  • Muutoksen johtaminen organisaatiossa. Esitelkää esimerkki muutoksen läpiviennistä.
Jokaisella tiimillä on oma tehtävänsä, joten aika monia asioita strategiasta ja prosessien johtamisesta ehditään tarkastella.

Olemme keskellä kevään prosessia. Ei voi kuin ihailla luonnon systemaattisuutta. Lämpötila kohoaa, jäät lähtevät, vuokot ja leskenlehdet puhkeavat kukkaan ja linnut tulevat pihapiiriin, hallitusti järjestyksessä.
Hauskaa Vappua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.