torstai 19. tammikuuta 2012

Strategia on organisaation persoonallisuus

Alkuvuosi on aina uuden alku myös organisaatioissa. On katsottava tulevaisuuteen ja johtamisen maailmasssa se tarkoittaa strategioiden päivityksiä ja jopa uuden strategian luomista seuraaville vuosille. Strategia aiheena ei ihan heti nosta tunnelmaa, useimmat kokevat sen vaikeana, kaukana arjesta olevana paperina, jota käsitellään ylimmän johdon toimesta  juhlapuheissa. Vähän luulen, että strategian opiskelupäivät herättävät saman tunnelman opiskelijoissa. Strategian maailma voi näyttää läpipääsemättömältä viidakolta, kuten Strategia Safari -kirjan alussa sanotaan.

Strategiatyön, strategisen ajatteluprosessin eikä strategiatyön oppimisen  tarvitse olla tylsää eikä työlästä. Meillä on käytettävissämme Mintzbergin, Ahlstrandin ja Lampelin oivat kirjat, jotka tekevät oppimisen innostavaksi ja strategisen ajattelun jotenkin hohdokkaaksi. Kirjoittajien mukaan strategia, joka ei innosta, ei ole strategia lainkaan.Kaikkein parhaimmissa organisaatioissa strategia on tuore, luova ja hauska. Strategian mukaan eläminen ja sen avulla hyvän tulevaisuuden luominen ei suinkaan ole kuin juoksemista raviradalla laput silmillä. Se on koko ajan silmien aukipitämistä  näkökentän laajuudella ja näkemän perusteella muutoksia tehden.
Strategian avulla asemoidutaan toimintaympäristöön ja otetaan oma paikka persoonallisena toimijana muiden joukossa.
Esimies on strategian laadinnassa ja sen opettamisessa henkilöstölle subjekti. Strategia, joka ylimmässä johdossa laaditaan henkilöstöä kuulleen ja kuuntelemalla, on jokaisella organisaation tasolla opetettava henkilöstölle sen omalla kielellä. "Johtaja on myös opettaja" on Mintzbergin hieno motto johtamistyön sisällöstä. Samaa opetuspakettia, minkä avulla itse olet opetellut strategia-asiat teoreettisesti, et voi käyttää henkilöstösi opetuksessa vaan sinun on osattava tehdä se heille sopivalla tavalla.

Mintzberg opettaa strategista ajattelua ylläoleven kuvan avulla.

Strateginen ajattelu tarkoittaa tulevan näkemistä, seeing ahead. On vaikea edetä eteenpäin, jos ei katso myös takapeiliin, taaksepäin, seeing behind. Strateginen ajattelu on myös katsomista ylhäältä alaspäin, kuin istuisi helikopterissa ja katseli omaa organisaatiotaan taivaalta, seeing above.Se on myös induktiivista ajattelua, katsotaan alhaalta ylöspäin, jalkaudutaan työn tekemisen ja toiminnan tasolle, myös asiakkaan maailmaan, seeing below. Strateginen ajattelu on todellista luovuutta ja innovatiivisuutta parhaimmillaan, joka  edellyttää, että nähdään kaiken ulkopuolelle, tuonpuoleiseen. Sieltä nousee se näky, joka sitten ohjaa, seeing beyond. Ja lopuksi tulee vielä nähdä kaiken läpi, seeing through.
Opettelimme strategiatyötä Kehittämisen ja johtamisen  ylemmän ammattikorkeakoulututkintoryhmän (KJ11) kanssa eilen ja katselimme sosiaali- ja terveysalan toimijoiden strategioita. Olimme aika ihastuneita Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vasta julkaistuun strategiaan. Siinä oli jo oivallettu  ihmisen kieli ja jotenkin kivalta tuntui myös maininta, että sairaanhoitopiirin tavoitteena on tarjota mielekästä työtä henkilöstölleen.
Strategian motto on "Palveluja elämän tähden" http://www.pshp.fi/default.aspx?nodeid=10120&contentlan=1
Seija Telaranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia kommentteina.