Joulun odotus

Minulla on ollut onni kasvaa maalaistalossa lähellä sillanpääläisiä maisemia. Samalla seudulla olen nytkin sillä erotuksella, että ennen oli lunta, nyt sataa vettä. Lapsuudessa todentui joulussa juuri odotus. Meillä oli väkeä omasta takaa, mutta jouluun kuului myös yksinäisten sukulaisten ja tuttujen sekä erilaisten kulkijoiden kutsuminen yhteiseen joulun viettoon. Viisimetrinen kuusi naulattiin pirtin kattoon kiinni ja kukin toi omia koristeita. Kulkukauppias Löppönen toi karamellit, joita hän vahti tarkasti, ettei sisältöä syöty. Naisväki valmisti sisällä jouluateriaa, miehet huolehtivat mm. siitä, että kirkkoreki oli kunnossa ja hevoset huollettu.
Pari vuotta minua nuorempi veli ja minä odottelimme papan kanssa pirtissä illan hämärtymistä. Radiosta kuunneltiin Sillanpään joulutarinaa. Lapselle se oli maailman pisin jorina, mutta torkkuja ottaen se aina loppui.

Hirsistä suurta saunaa lämmitettiin koko päivä. Valtavia koivuhalkoja heitettiin pesään. Saunan ylisillä oli savustettu kinkut ja muut liharuoat. Olin atooppinen enkä pitänyt saunomisesta, joten olin ensimmäisellä kierroksella papan ja Oiva-sedän kanssa. Äiti kävi pesemässä minut saavissa, kuuraa oli nurkissa ja parvi nokinen mutta sopivan lämmin. Lumessa sitten juostiin sisälle pirttiin. Naisväki oli siirtynyt navettapuuhiin ja miehet tietyssä järjestyksessä saunomaan. Ja taas me odotettiin pirtissä papan kanssa, nyt jouluateriaa. Jossain vaiheessa isä tuli hakemaan minut talliin "hevosten jouluun". Sain pudottaa heinät ylhäältä pilttuisiin ja tehdä kaurajuomat ämpäreihin. Lyhty laitettiin valaisemaan tallia myöhään yöhön. Maailman ihanin tuoksu on heinien, kauran ja jouluisen tallin tuoksu. Vieläkin, kaikkien chanelien ja armanien jälkeen.

Jouluateria oli tosi myöhään, navettatöiden jälkeen oli naisten sauna ja vasta sitten ruoka. Siinäkin oli tarkka järjestys. Lipeäkalalla varmaan aloitettiin ja joulutorttuihin loppui.

Jossain vaiheessa oli lahjojen jako, yleensä saimme sukset tai kelkan. Siksi en koskaan ole välittänyt lahjoista enkä pitänyt sitä tärkeänä osana joulua. Tallin joulutunnelma on paras joulumuisto. Myös muut eläimet saivat "joulua", mutta hevosten joulu oli minun juttuni.
Jouluaattoon kuului usein myös se, että veljeni oli kuumeessa. Mäkinen lähti hevosella hakemaan kirkolta lääkäriä. Kun huumeissa oleva Sveitsissä opiskellut lääkäri sitten tuli taloon, pappakin nousi ja huusi äidille "Minne, älä anna lääkärin koskea Juhaan". Menin sitten vanhempana siskona valvomaan tilannetta ja annoin tarkan selostuksen papalle. Yleensä lääkäri antoi luvan viedä saunaan tai kylvettää saavissa yläkerrassa.

Aamulla varhain oli lähtö  joulukirkkoon vällyjen peitossa hevosreessä. Papalla oli upea kettu-sisäturkki. Myöhemmin teetin siitä itselleni lakin. Kirkosta palattiin 12 kilometrin matka kilpaa ajaen. Tietysti meidän hevoset voitti.
Toivotan kaikille Hyvää Joulua, omannäköistä ja arvojen mukaista.

Kuvat otin viime viikolla Tukholman kuninkaanlinnassa.

Terkut Karhelta, Seija Telaranta

Sophiahemmet vaalii arvojaan ja uudistuu

Kun vierailee Tukholmassa Sophiahemmetin sairaalassa ja sen yhteydessä toimivassa Vårdhögskolassa, astuu rauhan tyyssijaan. Arvokkaat rakennukset, kauniisti vaalittu ympäristö ja vanhoin huonekaluin kalustetut upeat aulatilat pysäyttävät kiireen. Menneiden aikojen sairaanhoitajan puvussa oleva aulaemäntä ottaa ihmiset vastaan ystävällisesti hymyillen. Sairaala on perustettu 1889 ja edelleen se toimii alkuperäisissä tiloissa. Toki uusia rakennuksiakin on tullut, mutta menneisyys on hyvin saatu yhteistyöhön ja harmoniaan uuden kanssa.

Nykyisen galleriamalliin perustuvan osakeyhtiön taustalla on aatteellinen yhdistys, joka toimii aktiivisesti prinsessa Sofia kunniapuheenjohtajanaan. Hän peri tehtävän vuosi sitten kuninkaan sisarelta prinsessa Christinalta ja on ottanut Sophiahemmetin sydämenasiakseen vierailemalla siellä usein. Hän osallistui hiljan esimerkiksi valmistuvien opiskelijoiden todistusten jakoon. Kuningatar Silvia on myös näyttävästi mukana omaa nimeään kantavassa koulutusohjelmassa, Silviasystereissä. Se on apuhoitajille tarkoitettu 60 opintopisteen lisäkoulutus, jossa erikoistutaan dementiapotilaiden hoitoon. Aihe on Silvialle erityisen tärkeä, sillä hänen äitinsä sairasti dementiaa viimeiset vuotensa.

Sairaalan yhteydessä toimiva ja korkealle arvostettu Vårdhögskola tarjoaa sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi laajat mahdollisuudet erikoistua peruskoulutuksen jälkeen eri alojen asiantuntijahoitajiksi. Tutkimus on olennainen osa sekä koulutuksen että sairaalan arkea. Potilaslähtöinen tutkimus onkin Sophiahemmetin vahvuus.

Hoitogalleria muodostuu noin viidestäkymmenestä tarkkaan valitusta yhtiöstä, joista kukin vastaa omasta alueestaan hoitokokonaisuuksissa. Kaikki hoitoa antavat ammattilaiset sitoutuvat noudattamaan Sophiahemmetin menettelytapoja ja ohjelmia arvopohjan, hoidon ja huolenpidon laadun, ympäristön, kulttuurin, tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen suhteen. Päämääränä on tarjota hyvää ja laadukasta hoitoa sekä optimaalinen kokemus. Ylimpänä toimijana on konsernin johto, jonka tehtävänä on jatkuvasti työskennellä strategisten valintojen ja yhteistyökysymysten parissa vahvistaakseen kuvaa sairaalasta ja korkeakoulusta vahvana yksikkönä potilaiden parhaaksi.

Sophiahemmetin sairaala kuuluu yksityisiin terveydenhuollon yrityksiin. Kuningatar Sophia on perustanut sekä sairaalan että hoitajakoulutuksen 1800-luvulla ja luonut sille auttamisen, aatteellisuuden ja korkean laadun kulttuurin. Keskustelu yksityisten terveysalan yritysten olemassaolon oikeutuksesta ja voittojen maksimoinnista ei ole ohittanut Sophiahemmetiäkään. Sophianytt-lehden viimeisimmässä numerossa toimitusjohtaja Peter Seger toteaa, että keskustelu voitoista sokaisee päättäjät. Yksityisten yritysten on vaikea kehittää ja tehdä uusia investointeja, jos ne eivät saa tuottaa voittoa tai se rajataan minimiin. Raportissa ehdotetaan voittojen rajaamista. On myös mahdotonta tehdä pitkäaikaista suunnittelua, jos pääomia ei muodostu. Segerin kannanotot perustuvat hallituksen asettamaan selvitystyöhön, joka koski voittoja yksityisessä terveydenhuollossa. Selvitystyöstä vastasi Ilmar Reepalu. Sehän on vasta selvitys, mutta jo nyt herättänyt voimakkaita tunteita, myös pelkoa. Yksityiset terveysyritykset on monissa tutkimuksissa todettu laadukkaiksi sekä potilaiden että henkilöstön arvioimina. Valinnanvapaus koskien perusterveydenhuoltoa tuli Ruotsissa voimaan 2009.

Jill-Janshuset säilyttää vanhan ja rakentaa supermodernin  "sisuksen".

Keskellä vanhaa "metsää", Sophiahemmetin takana on Lill-Janshuset. Rakennus on valmistunut vuonna 1913 ja moni tukholmalainen on nähnyt siellä ensimmäisen päivänvalon syntyessään. Se on ollut vuokrattuna Sophiahemmetin Vårdhögskolalle sekä Riksiddrottsförbundetille. Nyt sitä restauroidaan sairaalan käyttöön. Sinne tulee huippumoderni Ryggkirurgiskt Centrum, selkäkirugian keskus, kolme leikkaussalia ja 22-paikkainen osasto.
Projektipäällikkö kuvaa remontointia todella vaativaksi, koska kaikki kaunis vanha säilytetään niin pitkälle kuin mahdollista. Ylimpään vinttitilaan on sijoitettu kaikki leikkaussalien ym. putkitukset, jotta vanhoja seiniä ei ole tarvinnut rikkoa. "Huolimatta vaikeuksista rakentamisessa, lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Tämän rakennuksen yllä lepää rauha, tyyneys. Se auttaa positiiviseen kokonaiskäsitykseen hoidosta Sophiahemmetissä. Voi vain kuvitella, miten hienoa on maata sairaalavuoteella ja katsella komeita tammia, jotka kasvavat ikkunoiden ulkopuolella", toteaa Jonas Holmer.
Ympäristön vaaliminen on Sophiahemmetin prinsiippejä kaikessa toiminnassa. Se näkyy myös rakentamisessa. Suomessa on vielä paljon opittavaa.

Mitä muuta kohottavaa voi Tukholmassa tehdä kuin käydä Sophiahemmetissä? Poiketa vaikka Östermalmilla Richessä (www.riche.se) lounaalla ja saada kuninkaallinen palvelu!
Tukholmaterkuin Seija Telaranta

Ennätyksiä pukkaa

Vähän kuin Suomen itsenäisyyden 99-vuotispäivän kunniaksi tuli blogini historian lukijaennätys, 456 kävijää viime vuorokauden aikana. Kiitos kaikille lukijoilleni.

Sinivalkoinen kynttilä on Cafe Ursulan edessä meren rannassa. En siis lukenut enkä kirjoittanut vaan nautin hienosta säästä kotikulmilla meren rannassa.
Kiitollisena Seija Telaranta

Sari Steniuksen kuulumiset Västeråsista

Vähän toistasataa kilometriä Tukholmasta, Västeråsin kaupungissa on Västmanlandin läänin ykkössairaala. Kaupungissa on 110 000 asukasta, koko alueella 254 000. Sari Stenius, joka Suomessa ollessaan toimi tekonivelsairaala Coxan osastonhoitajana, on TAMKissa johtajakoulutuksen saaneille sosiaali- ja terveyalan esimiehille tuttu, sillä todella moni ryhmä sai nauttia Sarin osaamisesta ja vieraanvaraisuudesta hänen toimiessa Eskiltunassa osastonhoitajana ja toimialajohtajana. Sarista tuli monelle johtajan esikuva.

Sarista tuli tunnettu Ruotsissa vuonna 2013, kun hän pääsi loppusuoralle "Årets kvinnliga ledare i vården" -kisassa ja sijoittui toiseksi  Lederskapsakademin järjestämässä ja paljon huomiota saaneessa "Framtidens ledare i sjukvården" -kilpailussa. Julkisuus ja sijoittuminen siivittivät uraa, mutta tarvittiin  myös paljon testejä ja haastatteluja, kun Sari valittiin urologian klinikan toimialajohtajaksi, jossa työssä hän edelleen toimii. Suomessahan toimialajohtajuus on käsittääkseni lääkäreiden aluetta. Urologian klinikassa, jota Sari johtaa, on 65 työntekijää, joista 14 on lääkäreitä. Toimintaa on hajautettu myös alueen kuntiin, Köpingiin ja Fagerstaan. Leikkaukset tehdään pääosin Västeråsissa ja siellä on käytössä robotit (Da Vinci), joiden avulla tehdään eturauhas- ja munuaissyöpäleikkaukset sekä muitakin toimenpiteitä.
Raha ei kasva puussa Ruotsissakaan, resurssit ovat niukat, mutta klinikka on kuitenkin selvinnyt mukavasti. Lääkäreistä ei ole pulaa, ei myöskään perushoitajista, mutta sairaanhoitajista on. Heti saa vakituisen paikan, jos ruotsin kieli sujuu.

Sari Stenius

Johtajan asema on keskeinen ja tärkeä. Toimintaa on koko ajan kehitettävä, henkilöstöä arvioitava ja annettava palautetta sekä otettava myös itse palautetta vastaan. Eri sukupolvet eroavat toisistaan, samoin myös eri kulttuureista tulevat. Tällä hetkellä henkilöstöä on 13 eri maasta, joista Sari on ainoa suomalainen. Sari näkee monikulttuurisuuden tietysti haastavana, mutta myös rikkautena.
Valinnan vapaus toimii niin, että potilas saa valita hoitopaikkansa avohoitoon mistä päin Ruotsia hyvänsä. Jos hän tulee leikkaushoitoon, siihen tarvitaan maksusitoumus maksavalta kunnalta.
Sari ei olisi Sari, ellei hänellä olisi toiveita edelleen noususta urallaan. Divisioonan johtajuus kiinnostaisi tulevaisuudessa. Kuluneet kolme vuotta toimialajohtajana ovat sujuneet menestyksekkäästi, sillä kehitystä toiminnassa on tapahtunut kaikissa kohteissa, josta Sari on saanut kiitosta sairaalan johtoa myöten. Urologian toimialalla on hyvä maine ja sinne halkeutuu hyviä työntekijöitä, joiden kanssa yhteistyössä kehitys jatkuu. Saria kosiskellaan myös muihin sairaaloihin, eikä ihme. Hyvä kello kuuluu kauas ja Ruotsissa osataan kannustaa menestyjiä.

Sari on hevosnaisia

Mitä muuta Sarille kuuluu? Perhe on ostanut tilan Kvicksundista, josta työmatkaa autolla on puolisen tuntia Västeråsiin. Koiria on kolme ja tallissa on komea hevonen, joka on koko perheen harrastus. Tytär tuo voittoja kotiin ratsastuksesta.
Vähän myöhästyneet synttärionnittelut ja hyvää jatkoa uralle vastedeskin.

Terkuin opettajasi Seija Telaranta, ylpeyttä rinnassa!

Kiitos lukijoille

Blogini on ollut olemassa vuodesta 2008 saakka. Kaikkiaan siinä on 445 artikkelia. Eilen 30.11. oli kaikkien aikojen ennätysyleisö, 310 lukijaa. Paljon Saksassa ja eniten Yhdysvalloissa kotomaan lisäksi. Juuri nyt Yhdysvalloissa on paljon aktiviteettia. Yksin kun tässä kirjoittelen, minulla ei ole oikein käsitystä, miksi niin on, mutta olen iloinen jokaisesta lukijasta.
Barack Obama ja hänen vaimonsa Michelle ovat olleet 8 vuoden ajan innoittajiani. Johtamisen näkökulmasta myös Bill Clintonin kausi oli inspiroiva.
Kirjoitin artikkelin Tampereen yliopiston julkaisuun sosiaalisen median käytöstä opetuksessa. Selasin silloin kirjoituksiani ja mietin, mitkä aiheet tai henkilöt ovat olleet minulle läheisiä ja innoittavia edellä mainittujen lisäksi. Zlatan Ibrahimovicin tarina ja nousu Rosengårdista tähdeksi jalkapallon taivaan on yksi niistä. Se oli kiinnostava johtamisen näkökulmasta myös siksi, että muistelmissaan hän kuvaa kulloisenkin valmentajansa merkitystä omalle uralleen.
Kun haluan kohottaa tunnelmaa, luen artikkelin  Näivettymisen estäminen
Ei se ole mikään ihmeellinen kirjoituksena, mutta sanoma on VAU!
Smokie
Tämän voi kuunnella myös näivettymisen estämiseksi.
Talvitunnelmissa Karhella
Seija Telaranta

Esimiesviestintää ylöspäin

Oma polku

Nico Rosberg ei jättänyt mitään sattuman varaan pyrkiessään voittajaksi. Samoin tulisi esimiehenkin toimia. Löysin omasta kirjastani kappaleen, missä kirjoitin kommunikaatiosta omien esimiesten kanssa. Oikein huvitti, kun siinä oli annettu tosi yksityiskohtaisia ohjeita, jotka ovat päteviä edelleen.

Kun esimes viestii oman yksikkönsä asioista ylemmälle esimiehelleen hänen tulisi ensinnäkin muistaa, ettei rasita turhalla eikä epätarkalla informaatiolla. Ei voi mennä esittelemään jäävuoren huippua, jos ei tiedä, miten syvälle se pinnan alla ulottuu. On myös tunnistettava, että asiasta voi olla eriäviä mielipiteitä ja etukäteistietoa, joten on varauduttava kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin sekä perustelemaan. Kun esittelee oman henkilökuntansa asioita, tulee aina tiedostaa vastuu ja harkiten analysoitava informaatio myös juridisen ja eettisen oikeutuksen kannalta.
Ajankohdalla on merkitystä. Mieti hetki, onko tänään se päivä, kun nostan asiani esiin. Valmistaudu myös kuuntelemaan ja tekemään muutoksia kuulemasi perusteella.

• Kerro ensin positiivinen puoli ja miellyttävät kuulumiset. Ilmapiiri kohoaa.
• Älä yllätä esimiestäsi tai aiheuta hämmennystä. Huolehdi siitä, että puskaradio ei ole ohittanut sinua.
• Jos tunnistat esimiehessäsi heikkouksia, tarjoa apuasi tahdikkaasti.
• Pidä esimiehesi ajan tasalla omista saavutuksistasi, mutta älä unohda myöskään hänen vastaaviaan.
• Kun saat esimieheltäsi uuden tehtävän, tee se huolellisesti ja sovitussa aikataulussa.
• Esimiehen sihteeriin kannattaa luoda hyvät suhteet, sillä hän voi loiventaa ja tasoittaa tietäsi monissa asioissa.

Aika hauska tämä loppuhuipennus. Onkohan sihteereitä enää monellakaan? 

Valitse kuitenkin oma polkusi ja pidä siitä kiinni.

Talvilomaterkuin Seija Telaranta

Idioottikin voi johtaa....

En haluaisi käyttää "idiootti"- sanaa, kun puhutaan presidenteistä, mutta pakkohan se oli kirjoittaa, kun aamun kunniaksi virkistin itseäni lukemalla johtamisen gurun Gary Hamelin kirjaa Johtamisen tulevaisuus (Talentum 2007). Gary Hamel on yksi niitä teoreettikkoja, jonka kirjoja tentitään yliopistoissa, ja  joita käytetään johtamiskoulutuksissa varmaan kaikkialla maailmassa.
Gary Hamel toteaa kappaleessa johtamisen hajauttaminen, että Yhdysvaltojen hallintojärjestelmän keksimisessä on tarvittu neroutta, jotta siitä saatiin sellainen, että idiootit voivat olla sen johdossa. Tämä pätee myös muissa demokraattisissa valtioissa.
Kansanvaltaisen demokraattisen yhteiskunnan muutosvauhti on vähäistä ja vain vähän riippuvaista valtaan valittujen henkilöiden persoonallisuudesta ja aloitekyvystä. Hamel toteaa, että vaikka useimmat Yhdysvaltojen presidentit ovat olleet hyviä johtajia ja taitavia valtiomiehiä, kaikki heistä eivät ole yltäneet huippusuorituksiin. Johtajan toiminta ei vaikuta tilanneherkkyyteen eikä joustavuuteen, se on rakennettu itse järjestelmään, joka toimii omalla tavallaan. Vakaasti johtajavaihdoksista huolimatta. Monet analyytikot ovatkin jo todenneet, että suuria muutoksia eurooppalaisten arkielämään tuskin tulee, vaikka nyt näyttää siltä, että kaikki on menossa mullin mallin Valkoisessa talossa.
Isoin muutos sivustaseuraajille onkin, että tyyli muuttuu reippaasti ja Trump on ja tulee olemaan näkyvä ja kuuluva johtaja. Hän on aamujemme hämmästyttäjä ja iltojemme ihmetys. Trumpia on kiitelty selkeästä ja suorasta kansanomaisesta kielenkäytöstä. Kun on pyydetty tarkennuksia isojen linjojen heitoista, selkeää täsmennystä ei saadakaan. "Joskus tarvitaan tietynlaista retoriikkaa, jotta ihmiset saadaan motivoitumaan. En halua olla pieni, kiva monotoninen hahmo, mikä tulen kuitenkin monissa asioissa olemaan", oli vastaus kysymykseen jatkuuko vaalikampanjasta tuttu retoriikka Valkoisessa talossa.
Peter Drucker piti johtajan hyveenä sitä, että hän ei keskity itseensä, vaan tehtäväänsä. Johtaja on tehtävänsä renki. Rengiksi Trump tuskin ryhtyy, mutta tehtävä vaatii nöyryyttä ettei tule katastrofi, lähinnä hänelle itselleen. Tuskin Trump haluaa jäädä historiaan johtajana, joka epäonnistuu kansansa silmissä.

Michelle oli esikuva. Kuva joulukuun Voguen fb:kiin jaetuista

Demokratiassa ei näköjään ole pelkona, että edeltäjä valitsee seuraajansa, itsensä näköisen. Obamien loistavat esiintymiset Hillaryn puolesta ilmeisesti kääntyivät itseään vastaan, koska siinä oli jatkuvuuteen pakottamisen tunnelma. Peter Drucker pitää  yrityksissä tuhon tienä, jos uusi johtaja on edeltäjänsä kopio. Kansa on puhunut eikä seuraaja todellakaan ole kopio. Sillä on aina positiivinen ja virkistävä vaikutus organisaation elämään. Jokaisen tulee löytää itsestään uusi vaihde, tuore suhtautuminen muutokseen. Tuli mieleen, että olisiko tullut mitään pöhinää, jos Hillary olisi valittu. Se, että Donald Trump nimittää lapsensa merkittäviin tehtäviin hallinnossaan, ei ole johtamisen kirjallisuudessa hyväksyttävää. Johtajan perheenjäsenet tuovat jännitteitä organisaatioon ja ihmiset eivät voi työskennellä vapautuneesti, koska on tunne, että heistä voidaan raportoida ylimpään johtoon saakka. Toisaalta John Kennedyn veli Robert oli oikeusministeri veljensä hallinnossa, eikä sitä pahana pidetty. Päinvastoin, hän oli veljensä tuki monissa vaikeissa asioissa. Ikävä kyllä, ajanjakso jäi vain parin vuoden mittaiseksi.

Kotikatu

Meillä kävi talvi! Vaati uuden suhtautumisen aamun lähtöihin. Terkuin Seija Telaranta

Kommunikaatio on liimaa työyhteisössä

Kommunikaatiosta on toistasataa erilaista määritelmää. Yhteistä niille on, että jotta kommunikaatiota syntyisi, vaatii se ainakin kaksi ihmistä. Toinen on sanoman lähettäjä ja toinen vastaanottaja. Latinan sana communitas tarkoittaa yhteen liittämistä. Työyhteisössä kommunikaatio liittää yksilöt liiman tavoin toisiinsa, tai sitten ei, jos liima on huonoa. Kommunikaation päämääränä on saattaa lähetetty ja vastaanotettu sanoma niin lähelle toisiaan kuin mahdollista, jotta sanoma ymmärrettäisiin samalla tavalla. Juuri tähän "ymmärrettäisiin samalla tavalla" kiteytyy koko kommunkaation ydin. Molemmat osapuolet tuovat tilanteeseen mukaan paljon muutakin kuin itsensä fyysisesti. Mukaan tulee aikaisemmat kokemukset, asenteet, asian merkitys sekä tiedolliset ja taidolliset kyvyt.
Kommunikaatio esimiestyössä on eri asia kuin kommunikaatio ammatillisella tasolla. Siksi jokaisen esimiehen tulisi opetella viestintätaitoja, jotka kuuluvat esimiestyön osaamiseen. Näitä ovat kommunikaatio henkilöstön kanssa, kommunikaatio omien esimiesten kanssa, kommunikaatio ylimmän johdon kanssa, kommunikaatio eri ammattiryhmien kanssa, kommunikaatio oman organisaation ulkopuolelle, kommunikaatio konfliktitilanteissa ja kommunikaatio haastavien persoonien kanssa. Tämä lyhennettykin versio jo osoittaa, että paljon on opeteltavaa.

Avoimuus on päivän sana

Nyt peräänkuulutetaan avoimuutta. Peter Sengen mukaan avoimuutta organisaatioissa tulee analysoida suhteessa sen merkitykseen. Hänen mukaansa on avoimuutta, joka edistää osallistumista ja avoimuutta, joka toimii reflektiivisesti. Osallistumista tukeva avoimuus ymmärretään usein vapaudeksi puhua siten, kuinka oikeasti ajattelee, mitä mieltä on. Ihmiset ovat aidosti mukana organisaation sisäisessä päätöksenteossa ja heidän mielipiteillään on merkitystä ratkaisuihin. Erilaisten mielipiteiden tunnistaminen mahdollistaa paremmat päätökset. Osallistumista lisäävä avoimuus saa aikaan sen, että ihmiset puhuvat keskenään ja ovat vuorovaikutuksessa organisaation kaikilla tasoilla.
Reflektiivinen avoimuus perustuu taitoihin ja pyrkimykseen parempaan, ei vain hyviin aikomuksiin. Reflektiossa lähdetään olettamuksesta, että mielipiteeni voikin olla väärä ja työtoverini mielipide oikea. Näitä erilaisia näkemyksiä pohditaan aidon dialogin hengessä ja pyritään yhdessä parempaan. Ei oteta sinänsä yhden tai toisen näkemystä vaan luodaan uutta. Bill Clintonin prinsiippien mukaisesti ei tyydytä kompromisseihin vaan luodaan jotain ennen kuulumatonta, tuoretta, jonka varassa eletään eteenpäin.

Ihana marraskuu!

Luonto maaseudulla on nyt kauneimmillaan. Avoimena uudelle lumelle. Tyynenä, rauhallisena ja harmaana. Ota siitä kaikki irti!

Parempaa marraskuuta, terkuin Seija Telaranta

Työstä tylsistynyt?

Päivän sana nousee taas Peter Druckerin tekstistä. Tylsistyminen, loppuunpalaminen, väsyminen ja turhautuneisuus ovat tuttuja asioita jokaiselle pitkään samaa työtä tehneelle. Nuoremmassa sukupolvessa on tietysti runsaasti työntekijöitä ja johtajia, joiden elanto on pieninä palasina maailmalla, eli vaihtelua. Mutta varsinkin julkisissa organisaatioissa on vieläkin ihmisiä, jotka ovat tulleet organisaation palvelukseen kymmeniä vuosia sitten. Ihmiset elävät pidempään ja ovat työkykyisiä vanhoinakin. Siksi onkin tärkeätä pohtia sitä, mikä saa ihmisen innostumaan työstään uudelleen ja uudelleen. Nauttimaan siitä ja saamaan aikaan tuloksia.
Peter Drucker kirjoittaa, että monet ihmiset haluavat muutosta työhönsä kymmenen tai kahdentoista vuoden välein. Taustalla on useimmiten se, etteivät he koe oppivansa enää mitään uutta ja ovat alkaneet kuivua kokoon.

Ongelmia pystyy listaamaan, mutta keinot niiden ratkaisemiseksi eivät ole helppoja toteuttaa.  Mukavuusalueella voi elellä tylsistymisen uhallakin. Yksi selkeä ratkaisu on, että vaihtaa työpaikkaa. Se tuo tullessaan uuden työkulttuurin ja erilaisia ihmisiä. Työpaikan radikaali vaihtaminen ei tietysti ole noin vain toteutettavissa, mutta pienikin muutos rutiineihin toimii. Voi tehdä tutustumiskäyntejä oman organisaation eri yksiköihin, viipyillä, ihmetellä ja kuulostella. Keskustelemalla ihmisten kanssa ja tekemällä kysymyksiä voi aueta uusia näkökulmia. Voi mennä saman alan organisaatioihin tai kuten Peter Drucker ehdottaa, kulkea yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin organisaatioiden palveluksessa vaiheittain.

Työpaikka vaihtuu kahdeksan vuoden jälkeen

Useimmat työt ovat usein saman asian toistamista. Siitä ei innostu, mutta mitä selkeämmin näkee työnsä tuloksia, sillä on vaikutusta. Jos antaa itsensä kyllästyä työhön, silloin on antanut itselleen luvan pudota. Tämän prosessin voi keskeyttää esimies, joka huolehtii rakentavan palautteen antamisesta systemaattisesti ja tiedottaa tuloksista koko organisaation tasolla. Jokaisen työntekijän tulisi pitää kirjaa odotuksistaan ja tuloksistaan. Niitä analysoimalla motivoituu. Ihminen oppii siitä, missä on hyvä, mitä tietoja ja taitoja pitää vielä hankkia ja mitä huonoja tapoja omaan työntekoon kuuluu. Drucker kertoo esimerkin, jossa työntekijä huomasi, että mitkään hänen toiveensa eivät milloinkan toteudu. Analyysin perusteella hän huomasi, että hän on malttamaton eikä osaa kuunnella.  Jatkon kannalta onkin hedelmällistä, kun itse tunnistaa omat huonot puolensa ja pyrkii niistä eroon esimiehen tai valmentajan avustuksella.
Ihminen oppii toki muualtakin kuin omista kokemuksistaan ja analyyseistaan. Aina on mahdollista avoimin silmin ja mielin tarkkailla ihmisiä omassa työympäristössä, organisaatiossa ja tuttavapiirissä. Mitä he tekevät hyvin ja miten. Tunnetaan myös parastaminen, mikä tarkoittaa sitä, että omaa suoritusta verrataan markkinoiden parhaaseen suoritukseen.

Kannattaa lähteä silloin, kun on hyvässä vedossa ja huipulla. On harrastettava ennakoivaa uran hoitoa ja unelmoitava omista mahdollisuuksista haasteellisempien tehtävien parissa.

Todella mielenkiintoista on nähdä mitä tulevaisuus tarjoaa Barack ja Michelle Obamalle. He ovat kumpikin huipulla, josta on todisteena upeat puheet eri puolilla Yhdysvaltoja Hillary Clintonin tukijoukoissa sekä valtavat määrät ihmisiä ympäri maailmaa, jotka osoitavat heille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa huomiotaan. Heillä on hyvä alusta tehdä vielä paljon hyvää ihmisten tasa-arvon, hyvinvoinnin ja rauhallisemman maailman eteen. Uudessa työympäristössä!

Syysterkuin Seija Telaranta

Terveydenhuollon johtamisessa on vielä paljon parantamista

Henry Mintzberg on jälleen nostanut esiin terveydenhuollon johtamisen ongelmia laajassa artikkelissaan Managing the myths of health care. Eikä ihme. Terveydenhuollossa ja sen johtamisessa  on ongelmia kautta maailman. Ollaan vielä kaukana yleispätevästä hyvästä tavasta toimia. Se, mikä toimii jossain maassa ja kulttuurissa, ei ole monistettavissa toiseen. Yhdysvalloissa ja Kanadassakin on isot erot, vaikka liki ollaankin. Kaikkialla maailmassa tasapainoillaan myös julkisen ja yksityisen sektorin rooleista terveydenhuollon järjestäjänä.

Julkisen sektorin vahvuus on kansalaisten tasavertaisuuden edistäminen ja yhdenvertaiset mahdollisuudet saada hoitoa sitä tarvitessaan. Samalla julkinen sektori omatessaan laajan vallan palveluiden tuottamiseen ja ylläpitämiseen kontrolloi järjestelmää ja kansalaisia raskaalla kädellä. Toiminta on ylhäältä ohjattua ja valinnan vapaus on heikko. Yksityisellä sektorilla on joka puolella maailmaa myös rooli palveluiden tuottajana. Asiakas saa valita sekä organisaation että hoidon antajan varsin laajasti. Palvelun täytyy olla tehokasta ja laadukasta, sillä vain siten se pystyy tuottamaan omistajilleen voittoa, kuten kaikessa muussakin liiketoiminnassa. Yhteiskunnan kontrollilla on sanansa sanottavana ylimpänä valvojana esimerkiksi lainsäädännön kautta. Yhteiskunta toimii myös palveluiden ostajana, kuten Suomessa ja Ruotsissa laajasti tapahtuu. Valvontaa toteuttavat yksityisellä sektorilla myös vakuutusyhtiöt, sillä heidän intressinsä ovat sekä omistajina että ohjaajina omien verkostojensa palveluiden pariin, tuoreena esimerkkinä Suomessa vakuutusyhtiö Pohjolan sairaalaverkosto.

Ratikkaverkostoa Tallinnassa

Henry Mintzberg sekä aikanaan myös Peter Drucker nostavat tasavertaiseksi toimijaksi kolmannen sektorin (plural sector), jonka perimmäinen idea on toimia voittoa tavoittelemattomasti, mutta eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoisesti. Korkein hoidon laatu onkin saavutettu riippumattomissa kolmannen sektorin sairaaloissa. Mintzberg pitää tärkeänä, että kullakin sektorilla on selkeä identiteetti, jolloin ne pystyvät parhaiten palvelemaan yhteistä hyvää ja tuottamaan palveluita monipuolisesti. Mintzberg korostaa uudessa artikkelissaan kolmannan sektorin tehtävää myös tutkimuksen tekijänä. Insinöörimäisen mittaamisen sijaan tulisi pyrkiä arvioimaan tuloksia ja valintoja monipuolisemmin ja syvällisemmin.
Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tasapainoilun lisäksi taiteillaan myös näyttöön perustuvan ja kokemukseen perustuvan valinnan ja toiminnan kanssa. Asiantuntijoiden kokemusperäisellä tiedolla ja taidolla tulisi olla merkitystä näyttöön perustuvan tiedon rinnalla. Iso kysymys on myös suurien ja pienien toimijoiden välillä. Suomessa ollaan nyt vahvasti siirtymässä isoihin toimijoihin, yhdistetään kaikki mikä suinkin voidaan isoiksi kokonaisuuksiksi. Tutkimukset puhuvat kuitenkin monipuolisuuden puolesta ja siitä, että asiakkaat kokevat parhaimmiksi pienet yksiköt, jotka on pystytty varustelemaan nykyaikaiselle tasolle. Eli asiakkaan mielestä pieni on kaunista. Terveydenhuolto on hyvin pirstaleista,  tarkastellaan sitä yhden ison toimijan näkökulmasta tai toimijoiden yhteistyön suhteen. Seinän takana ei tiedetä, mitä toinen tekee. Keskeinen asia terveydenhuollon johtamisessa on koordinoinnin ja yhteistyön terävöittäminen kaikilla tasoilla.

Kadriorgin puisto syysasussa

Yhteenvetona Mintzberg nostaa terveydenhuollon johtamisen kulmakiviksi seuraavat:

• Terveydenhuollon hallinnon ja työntekijöiden välisen kuilun kaventaminen. Hallinnon tulisi keskittyä henkilöstönsä tukemiseen ja ohjaamiseen oikealle tielle, yhteisen päämäärän saavuttamiseen kontrolloinnin sijasta. 
• Yhteistyön olisi saatava toimimaan paremmin kaikkien osapuolten kesken. Harmonia on tavoiteltava tila.
• Ihmisen mittakaava on kaikista tärkein. Sen tulisi ohjata oikeisiin ratkaisuihin selkeämmin kuin talouden.
• Julkisen, yksityisen ja komannen sektorin roolien selkiyttäminen.
• Tasa-arvon, tehokkuuden ja laadun harmonian löytäminen. 

Ongelmia on helppo listata, mutta mistä löytyvät ratkaisut ja niiden tekijät? Päivän uutiset Taysin henkilöstökyselyn tuloksista kertovat karua kieltään siitä, miten kaukana johto on henkilöstöstä. Gappiä on!
Virkistykseksi valoa presidenttiparista, joka luo ympärilleen positiivista tunnelmaa.

Viimeinen valtio-vierailu illallinen 

Teemalla heitä tulemme vielä kaipaamaan. Terveiset aurinkoisesta Tallinnasta Seija Telaranta

Arkistojen aarteita

Ilma on taas ollut sakeana tarinoita huonoista johtajista ja johtamisesta. Aika järkyttävää on ollut lukea nostoja eläköityneiden päättäjien ja virkamiesten käsityksistä vallan huipulla olleista poliitikoista ja kollegoistaan. Ei ole näköjään ihme, että maan talous on huonossa tilassa, kun ainoa kunnon mies valtiovarainministerinä Raimo Sailaksen mukaan on ollut Iiro Viinanen. Hänen jälkeisestään ajasta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Hänen mukaansa oli myös luojan lykky, että Anneli Jäätteenmäki sai ne faksit, koska hänessä ei ollut ainesta selviytyä pääministerinä. Niinistöä Sailas kuvaa arvaamattomaksi ja etäiseksi myrskyn merkiksi.

Ihmettelen sitäkin, eivätkö poliittiset johtajat saa mitään perehdytystä tai ohjausta johtaa omaa hallinnonalaansa ja ministeriönsä henkilöstöä, kun kuulostaa siltä, että johtamisen perusasiatkin ovat hakusessa. Henry Mintzberg nosti tämän viikon artikkelissaan esiin Henri Fayolin (1841-1925), ranskalaisen kaivosinsinöörin, joka kehitti vieläkin käyttökelpoisen ja yksinkertaisen johtamisen perussetin.

Henry Fayolin kuva on otettu wikipediasta

Fayolin johtamistoiminnot ovat suunnittelu, organisointi, käskyjen antaminen, toimintojen koordinointi ja kontrollointi. Prinsiipit olivat myös selkeitä. Niiden mukaan johtaja on auktoriteetti ja hänellä on oltava valtuudet antaa määräyksiä ja johtaa henkilöstöään. Kuri oli välttämätöntä, mutta sitä tuli käyttää viisaasti ja eri keinoin kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Organisaation elämä ja työnteko on helppoa, kun työntekijöillä on vain yksi suora esimies ja komentoketju selkeä. Kun työntekijät ovat erikoistuneita, silloin samoja työtehtäviä tekevien työntekijöiden tulisi muodostaa oma yksikkönsä yhden johtajan alaisuudessa. Näin yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus kehittyvät. Hyvä joukkuehenki on tavoiteltavaa ja työntekijöille tulisi antaa vapauksia luoda ja suunnitella työtään. Palkkauksen tulee olla sellainen, että työntekijät ovat tyytyväisiä. Myös muita palkitsemiskeinoja kuin raha tulisi käyttää. Jokaisen työntekijän tulee tietää paikkansa hierarkiassa sekä tuntea päätöksentekoprosessit.

Komentoketju toimii, mummu edellä

Esimiesten tulee toimia aina oikeudenmukaisesti, ystävällisesti ja vakaasti. Kun tietty vakaus vallitsee, henkilöstön vaihtuvuus vähenee.
Minusta on hienoa, että Fayol kiinnitti jo 1900-luvun alussa huomion myös työpaikan siisteyteen, puhtauteen ja turvallisuuteen. Laatujärjestelmät sata vuotta myöhemmin nostivat nämä viimemainitut uudelleen menestyvän yrityksen kulmakiviksi.
Henry Mintzberg peräänkuulutti Fayolin oppeja tämän päivän johtamiseen. Hänen mielestään kaikki prinsiipit ovat käyttökelpoisia edelleen. Kontrollointi, joka Fayolin aikaan korosti erityisesti työntekijöiden kontrollointia on muuttanut luonnettaan. Nykyään voidaan kontrolloida asiakkaita, tuotteita, tukijoita, yhteistyökumppaneita, kilpailijoita. Itse asiassa kaikkea muuta kuin osakemarkkinoita ja niiden analyytikkoja.

Mikä syksy!

Henri Fayolin opit kannattaa lukea ja miettiä omalla kohdallaan. Kuinka asiat toimivat johtamassani organisaatiossa? Ovatko prinsiipit selvät?
Syyslomaterkuin Seija Telaranta

Valokuvia ja koskettavia tarinoita

Pihlajalinna konserni on suurin suomalainen kotimaisessa omistuksessa oleva yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Tuntuu todella hienolta, kun se yhdessä valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja toimittaja Hanna Jensenin kanssa on toteuttanut  näyttelyn teemalla "Ikinä en sano, että juurihan tuon kysyit". Näyttelyssä on esillä valokuvia ja koskettavia tarinoita muistisairaista, omaisista ja hoitohenkilökunnasta. Se on nyt nähtävillä Korjaamon tiloissa taka-Töölössä, mutta  tulossa myöhemmin myös Tampereelle.

Hanna Jensen ja Meeri Koutaniemi näyttelyn avajaisissa

Meeri Koutaniemi on palkittu valokuvaaja, joka on tehnyt kuvareportaaseja ympäri maailmaa. Hänet on valittu Vuoden lehtikuvaajaksi vuosina 2013 ja 2014. Hän on ajankohtainen myös tänään alkavassa TV-dokumenttisarjassa "Pahan jälkeen", josta juuri luin erinomaisen arvostelun. Hanna Jensen on kirjailija ja journalisti, joka on tehnyt valkokuviin lyhyet tarinat. Hän on tunnettu kirjastaan "940 päivää isäni muistina", joka on hänen kokemuksensa muistisairaan isän hoitamisesta kahden ja puolen vuoden ajan.

Esillä on hoitajia, omaisia ja muistisairaita

Muistisairaat ovat lisääntyvä hoivaa ja asiantuntevaa apua tarvitseva ryhmä keskuudessamme. Se on myös Pihlajalinna-konsernin tärkeä asiakasryhmä, johon keskitytään ja jota profiloidaan nyt myös valokuvanäyttelyn keinoin. Mitä enemmän tuntee muistisairaita ja heidän maailmaansa, sen luonnollisemmalta heidän läsnäolonsa ja hoivaamisensakin tuntuu. Näyttelyyn tutustumalla voi  laajentaa ja syventää näkökulmaansa paitsi muistisairaisiin, myös heidän omaisiinsa ja niihin ihmisiin, jotka hoitoa toteuttavat. Juuri tämän kolminaisuuden yhteen nitominen kuvien ja tarinoiden keinoin teki kokonaisuudesta tuoreen ja ainutkertaisen.

Avajaisten tunnelmaa: ikäihmisten palveluiden johtaja Arja Laitinen, liiketoimintajohtaja Sanna Määttänen sekä Pihljalinnan tuore toimitusjohtaja Aarne Aktan

Näyttely on vaikuttava. Uskomattoman upeat valokuvat ja niistä nousevat tekstit pysäyttävät.
Terkuin Seija Telaranta, tänään Tallinnassa

Pappilanpuistoon kuuluu hyvää

Oli todella hyvä fiilis lukea tehostetun palveluasumisen asiakastyytyväisyyskyselyä, joka koski Tampereen kaupungin eri vanhustentaloja. Tutkimuksessa kysyttiin asukkaiden kokemuksia hoidosta, saamastaan kohtelusta, itsemääräämisoikeudesta, vierailuista, asuinympäristön viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Alkuvuodesta mediaryöpytyksessä ollut Ikipihlaja Pappilanpuisto sekä Pihlajalinnan ikäihmisten palveluiden palvelujohtaja Arja Laitinen voivat olla tyytyväisiä kyselyn tuottamiin tuloksiin. Parasta on tietysti se, että asukkaat, vanhukset saavat hoitoa, jota he arvostavat.Ikipihlaja Pappilanpuisto nousi asukaskyselyssä parhaiden joukkoon. Alla joitakin poimintoja:
Asukkaiden arvio hoidosta nousi Pappilanpuistossa vuoden 2015 lukemasta 3,72 - 4,27 (yksiköiden keskiarvo (4,01)).
• Pappilanpuiston (92,3 %) vastaajista keskimääräistä useampi koki saavansa tarvittaessa apua päivittäisiin toimiinsa.
• Pappilan palvelukodissa kaikki vastaajat kertoivat ruoan olevan hyvää.
• Pappilanpuiston palvelukodin vastaajat kokivat keskimääräistä useammin (83,3 %) henkilökunnan ajan riittäväksi.
• Pappilanpuiston vastaajista kaikki kokivat henkilökunnan hoitavan työnsä hyvin.
• Kysyttäessä pääseekö asiakas riittävästi ulos, Pappilanpuiston vastaajista 84,6 % koki pääsevänsä riittävästi ulos (yksiköiden keskiarvo 73,9 %).
• Pappilanpuiston kaikki kyselyyn vastanneet asukkaat kokevat palvelukodin turvalliseksi asuinpaikaksi.
• 92,3 % asukkaista kokee, että heistä huolehditaan hyvin.

Linkki tuloksiin

Arja Laitinen kuvattuna viikonvaihteessa  Ratinan stadionilla

Delfiinien ohella mikään ei ole niin mediahohdokasta kuin vanhusten palveluiden arviointi. Se ei ole yksistään suomalainen ilmiö, vaan ne, jotka tuntevat Ruotsin vanhuspalveluiden tilannetta, olivat jo saaneet esimakua siitä, mitä on tulossa, kun palveluiden toteuttaja ei olekaan oma tuttu kunta, siis julkinen sektori. Vuonna 2009 vanhus- ja vammaispalvelut tulivat Tukholman seudulla vapaan valinnan piiriin. Nopeassa tahdissa yli 60% näistä toteutti yksityinen toimija. Suurimmat niistä olivat Attendo Care ja Carema Care. Kun tiedot voitoista ja veroparatiiseista levisivät, laitoksista tuli julkista riistaa. Koppargårdenin suuren palvelukodin läheinen metsikkö oli toimittajia sakeana ja henkilöstö kertoi toinen toistaan hurjempia tarinoita omista työoloistaan, henkilöstön pahoinvoinnista ja asukkaiden huonosta palvelusta. Läheisen narkomaanien palvelutalon asukkaan kuoltua vanhustentalon vierasvessaan yliannostuksen vuoksi, kauhuotsikoilla ei ollut rajaa.

Olen käynyt useita kertoja Attendo Caren Danderydin yksikössä. Koko Attendo konsernissa ryhdyttiin toimiin sekä henkilöstön että asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Nehän kulkevat käsikädessä. Mitä paremmin henkilöstö voi, sitä parempaa on asukkaiden elämä. Viimeisimmät tilastot sieltä kertoivat, että vaikeudet oli voitettu. Tarjolla oli teemakoteja, joissa oli valittavana liikuntapainotteisuus, ekologisuus, puutarhanhoito, taiteet, eri kulttuureita korostavia koteja tai niiden erillisiä yksiköitä. Yhteistyössä henkilöstön kanssa löydettiin uusia käytänteitä sekä työn tekemiseen että työssä jaksamiseen. Tutkimus otettiin avuksi, jotta tunteiden ohella oli esittää faktoja. Tutkimuksen kohteena oli paitsi henkilöstö ja asukkaat, myös talous ja prosessit. Näitä osa-alueita seurattiin ja verrattiin päivittäin. Jokainen johtaja tiesi reaaliajassa, missä mentiin.

Pappilanpuistossa sen siirryttyä entiseltä palveluntuottajalta Pihlajalinnalle, tilanne oli jo kärjistynyt. Henkilöstön irtisanomisiltakaan ei vältytty. Joskus on muutettava koko "paradigma", jotta uudistukset mahdollistuvat. Mintzbergiä lainaten kaikki lähtee johtajasta. Johtajan paikka on tuulinen. Hänellä tulee olla voimaa, avoimuuttaa ja esimerkillisyyttä, jotta häneen luotetaan. Johtaja on organisaation näkyvin hahmo ja "hermokeskus", jonka osaamiseen ja persoonaan verrataan omaa toimintaa. Pappilanpuistossa aloitettiin  rekrytoimalla uusi yksikönjohtaja, joka sai realistisen kuvan tilanteesta ja puhtaan pöydän aloittaa.

Yksikönjohtaja Riikka Ahtila

Palvelujohtaja Arja Laitinen kertoi, että yksikönjohtajalle annettiin vapaat kädet yhdessä sovittujen raamien puitteissa. Erityisen tärkeätä on, että hän saa tukea , palautetta ja hyväksyntää tekemälleen työlle. Siksi jatkuvalle vuorovaikutukselle on annettava sijaa arjessa. Siten tehdyt valinnat vahvistuvat ja vahvistavat sekä johtajaa että henkilöstöä. Kun suunta on oikea, ylemmän johdon on siirryttävä huomaamattomin mutta selkein askelin taustalle. Yksikönjohtajalla on oltava sekä valta että vastuu omasta yksiköstään ja sen henkilöstöstä. Arja kertoikin, että vähitellen hänen ja Riikkan suhde on muotoutumassa mentoroinniksi.

Rekrytoinnin lisäksi toinen keino oli keskittyminen perustehtävään. Sen tulisi olla jokaisen organisaation ydinasia. Jos se hukkuu, mukana menee moni muukin hyvä asia. Tulisi aina muistaa, että työntekijät tulevat kukin erilaisilla taustoilla ja kokemuksilla. Siksi keskeisiä perustehtäviä on jatkuvasti kerrattava ja syvennettävä. Johtajan yksi tärkeä tehtävä on ottaa opetuksellinen ote päivittäin ja delegoitava opetusta asian hyvin hallitseville. Täten työntekijät saavat vaihtelevia rooleja ja motivaatiota työhönsä. Johtajan rooli opettajuudessa todentuu käytännössä siten, että hän yksinkertaistaa asiat ja selventää ne työyhteisön kielellä havainnollistaen ja inspiroiden.

Riikka Ahtila henkilöstönsä kanssa

Jatkuva vuorovaikutus on jatkossa yhtä tärkeätä kuin tähänkin asti. Sitä vaalitaan ja samalla vahvistetaan osaamista koulutuksen keinon. Asiakkaisiin halutaan tutustua paremmin ja oppia tuntemaan heidän yksilölliset tarpeensa. Koulutus auttaa löytämään merkitykselliset asiat ja keskittymään niihin. Henkilöstö on vaihtunut viimevuotiseen verrattuna. Rekrytoinnin tavoitteena on ollut löytää sellaiset hoitajat, jotka kokevat vanhustyön omakseen ja osaavat nauttia työstään vanhusten parissa.

Miten palvelujohtaja Arja Laitinen jaksaa häneen henkilökohtaisestikin kohdentuneen huomion jälkeen? Arja kertoo, että kritiikin sietokyky on parantunut samoinkuin kyky nähdä asioiden isommat puitteet ja se, että pahaa oloa puretaan organisaatioiden näkyvimpiin henkilöihin, johtajiin. Rohkeus nostaa kissa pöydälle vaikeidenkin asioiden kohdatessa on lisääntynyt. Pappilanpuiston asiakastyytyväisyyden huima nousu lyhyessä ajassa lisää itseluottamusta johtajana ja antaa varmuutta kohdata vaikeita aikoja, kun on saanut kokemuksen niiden kääntämisestä voitoksi.

Onneksi olkoon Pappilanpuiston henkilöstölle ja hyvää syksyä. Jatkakaa kaikki valitsemallanne tiellä.

Terkuin Seija Telaranta

Tie taipuu

Tällä viikolla, kun asetuin maalla vietetyn kesän jälkeen asumaan pysyvästi Helsinkiin, sain kaikki johtamisen kirjani lähietäisyydelle. Aika montaa niistä olin jo kesällä ehtinyt kaivata, vaikka maallakin oli hyvä kattaus. Erityisesti kaipasin kaikkia Peter Druckerin ja Jim Collinsin kirjoittamia kirjoja. Kuinka ollakaan ajauduin lukemaan muusikko Sami Yaffan omaelämäkertaa nimeltään "Tie taipuu". Sen on kirjalliseen muotoon saattanut Tommi Liimatta. Kirja on ilmeisesti menestys. Kun hain sitä Akateemisesta, se oli tilapäisesti loppu, mutta samaan aikaan ilmestynyttä Jari Sillanpään vastaavaa oli röykkiöittäin. Yaffan kirjassa on luonnollisesti paljon samaa verrattuna Michael Monroen "Elämä ilman kompromisseja", josta olen tehnyt blogikirjoituksen 7.7.2012:  Linkki artikkeliin
Sami Yaffan kirjassa on elämän maku ja kuinka sen nyt sanoisi, tarina selviämisestä hengissä. Johtotähtenä oli halu tehdä musiikkia, jonka sivutuotteena tuli laaja ja syvä kansainvälisyys. Siitä olemme päässeet nauttimaan tv-sarjassa Sound Tracker, joka on kahdesti palkittu Kultaisella Venlalla. On hieno saavutus, kun huikean kokemuksen on saanut tiivistettyä ja jaettua kaikelle kansalle persoonallisella ja viehättävällä tavalla.
Aivan samalla tavalla kuin Michael Monroen kirjaa lukiessani, tuli tässäkin mieleen, että miksi ihmeessä niin moni lupaava vaihe jäi viimeistä sinettiä vaille ja taloudellinen menestys saavuttamatta. Toki ainakin Sami Yaffan kohdalla huomasi, että ison rahan puuttuminen ei ollut mikään katastrofi eikä miljoonatulot päällimäinen tavoite, mutta pitkät asunnottomat jaksot ja toisten nurkissa eläminen tuskin kohottikaan. Slussenilla jalostunutta suomalaisuutta kuvasi hyvin se, että kun bandin jäsenet näkivät Abban Benny Andersonin olevan ruokaostoksilla kaupassa, nälissään he suunnittelivat ryöstävänsä hänen turkkinsa ja ruoat.

Rock-bandin menestys on tietysti monesta kiinni. Samoissa olosuhteissa ja vähemmälläkin osaamisella jotkut onnistuvat, toiset eivät. Jim Collinsin ja Morten T. Hansenin kirjassa "Tietoisesti Paras" vuodelta 2013 on tutkittu menestyviä johtajia ja heidän taustojaan sekä verrattu niihin, jotka samoissa olosuhteissa eivät vaan onnistu. Oliko ruotsalaisilla tai englantilaisilla vastaavilla rokkibandeillä sitten vaan enemmän onnea kun he onnistuivat pitämään joukkueensa kasassa ja tahkoamaan huikeita palkkioita kymmeniä vuosia ja suomalaiset elivät kädestä suuhun?
"Hyvän ja huonon onnen välillä on kiintoisa epäsymmetria. Yksi onnekas tapahtuma, olipa se miten iso tahansa, ei itsesessään voi tehdä yrityksestä suurta. Kuitenkin vain yksi epäonninen sattumus voi työntää yrityksen kuolemanrajan väärälle puolelle ja sarja huono-onnisia tapahtumia johtaa katastrofiin ja katkaisee yrityksen taipaleen."
Sami Yaffan "Tie taipuu" sopii hyvin luettavaksi Stephen R. Coveyn hengessä. Hänen teesinsä on, että johtajan, miksei kaikkien muidenkin, kannattaa lukea monipuolista kirjallisuutta välttääkseen aivojen näivettymisen. Toimintaympäristöä kannattaa myös vaihtaa. Uskon, että se estää dementoitumista.

Ulko-oven edessä on suihkulähde

Viikonlopputerkuin Seija Telaranta

Tallinnalainen korjausprosessi

Prof. Risto Harisalo jakoi fb:ssa linkin Marja Mannisen artikkeliin:  Virolaiset venäläisten silmin
Artikkelia lukiessani samalla todistin meidän tallinnalaisen talomme pihassa tapahtuvaa prosessia, jossa kolme vuotta vanhan taloyhtiön, jossa on kaksi identtistä kerrostaloa, julkisivua uudistetaan.En tiedä, ovatko rakentajat venäläistaustaisia vai virolaisia, luulisin kuitenkin että ensinmainittuja.

Keskustan tuntumassa, Kadriorgissa, kerrostalojen julkisivuissa on usein puuritilä-koristuksia. Kahta väriä, harmahtavaa ja sitten kuvassa näkyvää okraa. Pari viikkoa sitten ihmettelin, kun seinustojen harmaansävyisiä rimoja oli kasattu pihaan. Niissä ei ollut hometta eikä mädäntymistä, ihan kovaa puuta. Isännöitsijä sanoi, että venäläistaustainen iso omistaja haluaa vaihtaa rimat. Kustannus on 30 000-40 000€. Samaan hengenvetoon hän totesi, että kaikkien osakkeenomistajien pitäisi osallistua. Muuta ei sitten tiedettykään kun lähdimme.
Hämmästys oli melkoinen kun palasimme. Puolet molempien talojen ritilöistä oli jo vaihdettu ja työt jatkuivat reippaasti aamusta iltaan. Kun ihmettelin isännöitsijälle, hän sanoi, että "venäläiset" maksavat itse koko korjauksen. Jos asiaa ryhdytään osakkeenomistajien kesken pohtimaan siitä ei tule ikinä mitään.
Taloyhtiöissä, ainakin Suomessa, on näitä prosesseja, joista ei tule yhtään mitään moneen sukupolveen. Niin on Sipilän hallituksessakin prosesseja, jotka sahaavat edestakaisin. Aivan kuten hiljan kirjoitin päätöksenteosta, jota voidaan valmistella niin kauan, että aika on ohittanut koko jutun. Päätös voidaan myös tehdä ad hoc, kerrasta. Samoin prosessi voidaan polkaista käyntiin ja viedä loppuun saakka ilman pitkää suunnittelua ja jokaisen vaiheen jälkeen syntyviä odotteluja ja valmisteluja. Minusta meillä Suomessa on aika kypsä prosessien vauhdittamiselle, joka paikassa.

Ihmeteltäväksi jää, onko hitaus geeneissä ja minkä kansakunnan. Juuri nyt Tallinnassa näyttää siltä, että ovat ihmiset taustaltaan mitä hyvänsä, täällä ainakin pannaan toimeksi ja asioita tapahtuu.

Kalasataman "kerrostumia"

Viron itsenäistymisen 25-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina. Presidentin residenssin Ruusutarhassa oli isot juhlat, musiikkiesityksiä ja puheita. Teltoissa oli tarjoiluja. Seuraavana aamuna puisto oli yhtä siisti kuin ennenkin ja kun katsoin aidan raosta pihaan, teltat purettu ja rakennelmat odottivat kuljetusta seuraavaan kohteeseen.
Näissä tunnelmissa Tallinnassa, terkuin Seija Telaranta

Astu laivaan...

Minulla oli hauska Tukholman matka kahden 10-vuotiaan koulutytön kanssa. Varasin luksus-hytin, olihan edessä kaksi yötä vietettävä hytissäkin. Perhehyttiä ei enää saanut, joten luvassa oli nojatuolista avattava kolmas vuode. Ihanaa oli olla korkealla ja katsella maisemia ja aamiaiset ei-buffet tilassa. Nojatuoliin oli tuotu vuodevaatteet, mutta kun ryhdyimme sitä naisenergialla avaamaan, ei se niin yksinkertaista ollutkaan. Pyysin siihen apua, jota sitten saimme. Komea nuori mies tuli paikalle ja saikin nojatuolin avattua. Hytissä oli jääkaappi ja ajattelimme nauttia aperitiivit. Jääkaapin ovi ei sitten auennut vaikka kuinka yritimme. Pyysimme paikalle tullutta komistusta avaamaan ja aikansa yritettyään hän luovutti ja sanoi hakevansa apuvoimia. Kuin taikaiskusta saimme kaapin auki ja cokikset ja skumpan. Tilanne oli siis ohi kun kaksi herraa saapuivat. Vika oli siinä, että kaapin ovessa ollut tarra oli väärässä paikassa, olisi pitänyt painaa ja vetää alempaa.

Nojatuolivuode ulottuikin sitten niin, että kylpyhuoneen ovi aukesi vain pienelle raolle, josta juuri ja juuri mahduimme sisälle. Onneksi oltiin hoikkia. Kysyin mieheltä, että saisiko parivuodetta siirrettyä, mutta se ei ollut mahdollista. Kylpyhuoneen lattiakaivo ei vetänyt ja kun yksi kävi suihkussa, kaksi pyyhettä meni, että saatiin lattia kuivaksi.
Ravintola, missä söimme illallista, oli tupaten täynnä. Henkilökunta ei ollut lainkaan ehtinyt siistiä pöytiä, joten itse oli toimeen tartuttava ja siivottava.

Pieniä asioita, jotka otimme huumorin kannalta. Jälkeenpäin kun asiaa ajattelin, palasi taas mieleen kaikki, mitä hyvästä asiakaskokemuksesta on taatusti jokaiselle palvelualan ihmiselle opetettu lukuisissa koulutuksissa. Asiakaskokemushan muodostuu eri kosketuspisteissä organisaation kanssa, joten sen syntyyn vaikuttaa jokainen hetki, joka organisaatiossa vietetään. Myös ne tapahtumat, jotka edeltävät palveluun tuloa ja koetaan muistoissa palvelun jälkeen.
Paras asiakaskokemus on myös sellainen, että se vahvistaa asiakkaan minuutta, identiteettiä ja omakuvaa. Toki jokainen nainen osaa sängyn pedata tai jääkaapin avata, mutta olisi mukavampi, jos olisi kunnon ohjeistus, ettei tarvitsisi kokea itseään tyhmäksi tai avuttomaksi.
Hyvä asiakaskokemus muodostuu onnistumisista vuorovaikutuksessa organisaation kanssa. Käytännössä se on iloa, ilahtumista, myönteisiä yllätyksiä. Jotta näin tapahtuisi, täytyy henkilöstön voida hyvin, sillä vain työnsä ja itsensä arvokkaaksi kokeva ihminen jaksaa ajatella asiakkaan parasta.
Jos olisin vastuussa siitä, miten laivaan tullaan ja varsinkin sieltä poistutaan, kokoaisin parhaat voimat miettimään, miten kohti ulko-ovia työntyvät ihmismassat satamissa voitaisiin välttää. Vaikka matka olisi kuinka positiivinen, hymy hyytyy monelta, kun lähes hapettomassa tilassa laivalla odotetaan raskaiden tavaroiden kanssa ovien avautumista. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku sai kohtauksen ja elvytysjoukkue rynni päästäkseen auttamaan.

Tukholman päivä olikin täynnä toinen toistaan ilahduttavampia kokemuksia. Fotografiskassa oli upeat näyttelyt, kaikki toimi ja ravintola oli elämys sekin. Varsinkin, kun samalla sai ihastella merta ja sen ympärille avautuvaa kaunista kaupunkia vanhoine rakennuksineen ja puistoineen.
Kesäterkuin Seija Telaranta
Vai onko nyt syksy?

Kuin rakkautta ensi silmäyksellä

Henry Mintzberg on käsitellyt päätöksentekoa, yhtä johtajan keskeisimmistä toiminnoista viime viikon blogissaan. Kun vertaa hänen kirjoihinsa 80-luvulta, täytyy sanoa, että umpikuivasta oppikirjojen kirjoittajasta on tullut vanhemmiten hauska mies tai sitten ajat ovat muuttuneet. Joka viikko on tarjolla kivoja tarinoita arkielämästä. Sellaisia, joihin aina liittyy pieni opetuksen tai hetken miettimisen poikanen.
Viime viikkoina on tapahtunut myös toinen kiva asia. Facebookiin on ilmestynyt sivusto, joka julkaisee Obaman molempien kausien kuvakavalkadia viitteellä tulemme kaipaamaan sinua presidentti Barack Obama ja tietysti koko perhettä. Ei voi mitenkään välttyä ajatukselta, että ihan on sama tunne kuin John F. Kennedyn kauden traagisesti päättyessä. Oli aivan mahdotonta kuvitella, että tulee aika, jolloin Kennedyjen hohto haihtuu tai saadaan edes hieman samaa säteilyä omaava pariskunta Valkoiseen taloon. No, Obama on ainakin hohdokkuuden ja miksi ei asioidenkin suhteen täyttänyt monen toiveet.

Kuva Facebookista 

Perinteisesti päätöksenteko tapahtuu prosessina ja sitä tietysti opetetaan johtajakouluissa. Ensimmäisessä vaiheessa hahmotetaan ongelma, identifioidaan erilaiset ja mahdolliset ratkaisut, arvioidaan eri päätösten hyvät ja huonot puolet, vaikutukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja valitaan paras, tehdään päätös. Prosessi voi kestää kauan ja ennenkuin kyetään tekemään päätös, tilanne voi olla ohi tai maailma muuttunut niin, ettei koko juttua enää tarvita. Kuinka käy meidän soten kanssa? Tätä päätöksentekomallia voi luonnehtia myös niin, että ajatellaan ensin ja toimitaan vasta sitten. Mintzberg kirjoittaa, että jos puolison etsinnässäkin noudattaisi aina tätä "ajatellaan ensin"- metodia, voisi luu jäädä käteen.  Linkki

Jokainen meistä tuntee pariskuntia, jotka ovat lyöneet hynttyyt yhteen ensi silmäyksellä. Tyyliin se on siinä! Ja onnistuneet paremmin kuin monet kauan katselleet. Elämässä ja organisaatioissa on paikka myös tällaiselle päätöksenteolle. Tehdään ensin ja ajatellaan sitten. Ei siinäkään päätöksenteossa ole kysymys ajattelemattomuudesta vaan siitä, että tulee tunne, että nyt on oikea hetki ja paikka tehdä päätös. Se on enemmänkin näkemistä, jossa yht'äkkiä avautuu koko maisema ja mahdollisuus silmien eteen. On aivan upea tunne, kun huomaa, että tätähän minä vain olen odottanut, kaikki nämä vuodet.

Sunnuntaiterkuin Seija Telaranta Tallinnasta.
Täällä rakennetaan taloja. Joku on varmaan nähnyt, että niitä tarvitaan. Meerhof oikealla ja vasemmalle nousemassa. Kiva tarkkailla norjalaisten, ruotsalaisten, moskovalaisten, pietarilaisten, virolaisten ja suomalaistenkin elämää. Naapurista.

Angela Merkel on hyvä kokki

62-vuotias Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoo olevansa hyvä kokki. Ainakin aviomiehensä mielestä. Hänen bravuureitaan ovat perunakeitto ja lihakääryleet, joiden sisällä on vihanneksia ja pikkelsiä. Hän harrastaa murtomaahiihtoa eikä hän ole mikään välineurheilija, sillä parikymmentä vuotta vanhat sukset toimivat edelleen hyvin. Murtsikkaa hän harrastaa Itävallan Tirolissa ja joulun alla hänellä on tapana viettää lomaa St Moritzissa. Sielläkin on hyvät murtsikkaladut, olen itsekin hiihtänyt siellä joskus Sankt Moritzerseen jäällä.
Angela Kasner syntyi Hampurissa, josta perhe muutti Itä-Saksan puolelle Angelan ollessa vasta muutaman viikon ikäinen. Valtavirta idän ja lännen suhteen kulki toiseen suuntaan. Isä oli luterilaisen kirkon pappi ja Angelalla on kaksi nuorempaa sisarusta. Vauvana itäpuolelle muutettuaan Angela vieraili Länsi-Saksassa seuraavan kerran vasta 32-vuotiaana sukulaisen häissä.

Ensimmäisen avioliittonsa Angela solmi Ulrich Merkelin kanssa opiskeluaikanaan. Avioliitto kesti viisi vuotta. Ensimmäisen aviomiehen sukunimi on siis edelleen Angelalla käytössä. Onni löytyi myöhemmin Leiptzigin yliopistossa, jonka kvanttikemian professorin Joachim Sauerin kanssa hän solmi toisen avioliittonsa. Angela itse opiskeli myös kvanttikemiaa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1986. Opiskelurahoja Angela hankki toimimalla baarimikkona. Angelalla ei ole omia lapsia, mutta jälkimmäisellä aviomiehellä on kaksi poikaa edellisestä liitostaan.

 

Toisin kuin Theresa May, Angela ei ole mikään muoti-ikoni, vaan hänellä on sama työvaate vuodesta toiseen. Vain värejä hän vaihtaa yksirivisessä bleiserissään ja yhdistää sen aina mustiin suoriin housuihin. Kesä-aikaan hän käyttää myös samaa housumallia valkoisena versiona. Kengilläänkään hän ei koreile, jalassa on aina matalakantaiset avokkaat tai kävelykengät, joissa on kiilakorko. Hän viestittää pukeutumisellaan asiallisuutta, miksei vakavuutta ja moraaliakin. Hänestä tuli parlamentin jäsen 1990 ja hänet valittiin samaan aikaan myös puolueensa CDU:n puheenjohtajaksi. Rohkeasti hän oli kaatamassa sekä Helmut Kohlia että Wolfgang Schäublea puhtaamman politiikan nimissä.

Forbes on nimennyt Angela Merkelin maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Toki politiikassa on ollut turbulenssia hänenkin kohdallaan. Erityisesti häntä on arvosteltu vapaamielisestä pakolaispolitiikasta. Kuten naiset muutenkin, hän ei jätä kansaa hädänkään keskellä ja on aina paikalla kun johtajaa tarvitaan. Välittömästi hän keskeytti lomansakin Munchenin ampumatapahtuman johdosta ja riensi paikalle rauhoittamaan ihmisiä. Maan äitinä ja johtajana.
Theresa May teki ensimmäisen vierailunsa Berliiniin tapaamaan kollegaansa. Aika näyttää, miten Euroopan mahtinaiset ottavat mittaa toisistaan vai ottavatko. Heillähän olisi nyt valttikortit tehdä uudenlaista "naisten politiikkaa" avoimen dialogin ja yhteistyön merkeissä riippumatta siitä, että Brexit toteutuu.
Uusia avauksia odotellessa kannattaa mennä mustikkaan, tuomisena voi ollakin sienisaalis!

Muovipussi on hyvä olla aina taskussa! Terkuin Seija Telaranta

Theresa May on kenkäfriikki

Äkkiseltään Theresa May, konservatiivipuolueen puheenjohtaja ja Britannian tuore pääministeri, saattaa kuulostaa tylsältä. Nyt kun naistenlehdet ovat kiinnittäneet häneen huomionsa, onkin auennut ihan uusi naisjohtaja-tyyppi. Vai mitä sanotte pääministeristä, joka on kenkäfriikki, suosikkikuvio on eläinkuosi ja jos hän joutuisi autiolle saarelle, lukemisekseen hän valitsisi muotilehti Voguen. Hän kertoo rentoutuvansa Voguen parissa ja nauttivansa lehden esteettisistä ja kauniista muotijutuista. Koen sielujen sympatiaa hänen kanssaan. Kun täällä syvässä Hämeenkyrön ja silloisen Viljakkalan mörköperillä ei Aamulehteä kummempaa luettavaa ollut, tätini lähetti "kierrepostina" minulle parin viikon välein Lyckselestä Damernas Världin ja muitakin ruotsalaisia muotilehtiä. Heti kun Tukholma minulle aukesi, pääsin Voguen lukijaksi. Ja se on kestänyt kaikki nämä vuodet. Minusta mikään ei kohota naista paremmin kuin kauniit muotikuvat ja upeat artikkelit sisustuksesta, puutarhoista ja merkittävistä taiteen, viihteen ja politiikan merkkihenkilöistä. Yksi loistavimmista numeroista on Michelle Obaman esittely Annie Leibovitzin kuvaamana jokunen vuosi sitten.

Omat Dolce & Gabbanani leopardisohvalla

Theresa May ei ole pitänyt melua itsestään, vaikka hän on ollut merkittävä poliittinen toimija jo parikymmentä vuotta, minkä ajan hän on ollut parlamentin jäsen. David Cameronin hallituksen sisäministerinä hän ehti olla kuusi vuotta. Theresa May näyttää kuuluvan niihin naisjohtajiin, joista on sanottu, että heitä ei koskaan pidä aliarvioida. He ovat hiljaisia luonnoltaan, "jääkuningattaria", mutta tiukan paikan tullen ottavat paikkansa, ehkä monien hämmästykseksi. Theresa May on kuvannut omaa johtamistyyliään sellaiseksi, että on kyseessä pienempi tai suurempi asia, hän perehtyy huolellisesti tosiasioihin ja muodostaa oman näkemyksensä niiden perusteella. Hän ei ollut eturintamassa ajamaan brittejä ulos EU:sta, vaan maltillisesti kannatti siellä pysymistä. Jälkeenpäin hän on todennut, että Britannia on maailman viidenneksi suurin kansantalous, riittävän suuri selviytymään hyvin on se EU:ssa tai sen ulkopuolella. Tämän viikon TIME-lehdessä todetaan, että Theresa May ei ole uusi "rautarouva", mutta ei myöskään helppo nakki neuvottelupöydissä. Puoluetoveri sanoo, että hän saattaa olla "bloody difficult woman".

Korkkarit edellä...

Theresa May täyttää lokakuun ensimmäisenä päivänä 60 vuotta. Hän on syntyjään eastbournelainen papin tytär. Aviomies Philip John May löytyi opiskeluaikana Oxfordin yliopistosta. Pariskunnan esitteli toisilleen Pakistanin tuleva pääministeri Benazir Bhutto. Miestään, joka toimii investointipankiirina, Theresa May on kuvannut tuekseen ja turvakseen. Lapsettomuus on ollut pariskunnalle kipeä asia, mutta vuosien saatossa ilmeisesti käsitelty ja hyväksytty tosiasia. Theresa May sairastaa ykköstyypin diabetesta ja joutuu tarkkailemaan verensokeriaan ja pistämään insuliinia säännöllisesti. Diabetekseen hän on sairastunut vasta myöhemmällä iällä. TIME lehdessä kerrotaan, että hän on ensimmäinen ja ainoa maailmanluokan johtaja, jolla on diabetes. Kaikesta sitä tehdään tilastoa, mutta kun tulee maailman näyttämölle, terveysasiatkin ovat julkisia.

Mitä ilmeisemmin Theresa May on rohkea nainen. Ihan kaikki eivät olisi uskaltaneet rekrytoida Boris Johnsonia ulkoministerikseen ja tarttua pääministerin toimeen todella haastavassa tilanteessa arvioi sitä millä mittarilla hyvänsä.
Tervetuloa naisjohtajien kuningatar, on ilo seurata häntä johtajana ja eleganttina naisena, esikuvana!
Mehiläinen pisti minua just jalkaan, maaseudun bonuksia kun kävelee paljan jaloin ruohikolla.

Terkuin Seija Telaranta

Sitä saa mitä ostaa?

Näillä keleillä on hyvä olla lukemista, monenlaisia kanavia televisiossa, IPadit iskussa ja puhelimet latauksessa. Hullumpaa ei ole myöskään tsekkailla äkkilähtöjä ja hotelleja paremmilla sääennusteilla. Vaikka kuinka olisi syntynyt maaseudun oloihin. Shoppailu on tietysti yksi mahdollisuus, mutta kun kaikki kaapit ja komerot monessa osoitteessa ovat ihan tapissa, niin hohto siitäkin on mennyt. Ostin siis kirjoja.

Olen aivan viehättynyt Björn Wahlroosiin kirjoittamiin kirjoihin. Hän saa taloustieteen elämään ja lukijan pysymään vireessä. En ole aikaisemmin lukenut Sixten Korkmanin kirjoja. Kolmella eurolla sai tasan vuosi sitten päivätyn "Väärää talouspolitiikkaa" - kirjan. Hinta oli silloin 34.90€. Löysin siitä saman Aristoteleen lainauksen mitä Wahlrooskin analysoi omassa kirjassaan. "Se, mikä on useille yhteistä, saa osakseen vähiten huolenpitoa."Kun Wahlroos otti aiheesta eläviä esimerkkejä, pyöritteli kiinnostavasti käsittelemäänsä lainausta, Korkman nostaa sekä taloustieteen että filosofian gurujen lausumia esiin, eikä työstä niitä mitenkään. Toki ne on hyvin valittuja, mutta mitään omaa Korkman ei tuota. Erityisesti minua masensivat  lainaukset Mauno Koivistolta. Päivään sopii hyvin Aristoteleen käsitys onnellisuudesta. Ihminen elää hyvin tai onnistuu elämässä, jos hänellä on hyvä syntyperä, ystäviä, lapsia, määrättyä vaurautta sekä terveyttä, kauneutta ja voimaa. Onnellisuuteen vaikuttaa myös maine, kunnia, hyvä onni ja hyveet. Jos hyvä haltia antoi huomenlahjoiksi vielä oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden, rauhallisuuden, seurallisuuden, anteliaisuuden, rohkeuden ja rehellisyyden, niin hyvä on! Kaikista näistä kauniista kertauksista huolimatta Korkmanin kirja jäi tähän.

Sadepäivän shoppailut

Vitosella sain Arto Hiltusen "Johtamisesta", vuodelta 2015. Hänen ensimmäinen kirjansa "Johtamisen taito" oli suosittu. Ihmettelin, miten tämä kirja oli jäänyt hyllyyn, päätellen hinnasta ja määrästä, mitä sitä oli kaupan. Toki tässä kirjassa on perussetti johtajan työn keskeisiä alueita, mutta on siinä harvinaisempaakin. Pidin erityisesti siitä, että kirjoittaja oli varsin ansiokkaasti käsitellyt hallituksen puheenjohtajan valtaa ja roolia organisaatiossa sekä hänen ja toimitusjohtajan välistä suhdetta. Vähän yllättävästi kesken kaiken on kappale Esiintymiset: johtajan tärkein vaikutuskanava. Onneksi on, sillä totuushan on, että vaikka kuinka hyvin johtaja osaisikin johtaa, jos ei ole hyvä esiintyjä eikä saa sanottavaansa esitettyä kansan kielellä, paljon puuttuu. Kirjan loppupuoli on ainakin minua vähemmän kiinnostavaa ay-jargonia, mutta jos kirjoittaja on tehnyt kolmikymmenvuotisen uran S-ryhmässä, niin täytyyhän se näkyä.

Ruotsiin, Tukholmaan ja Göteborgiin sijoittuvat dekkarit ovat elämäni suola. En tuntenut Christoffer Carlssonia aiemmin, joten aloitin Leo Junkerista kertovan kolmiosaisen sarjan ensimmäisestä teoksesta Salaisuudet. En ole kirjaa vielä kokonaan lukenut, mutta koko ajan minulla on hieman sekava tunnelma ja joudun miettimään, mistä tässä nyt onkaan kysymys. Carlsson on asiantuntija, sillä hän on koulutukseltaan kriminologi, väitellytkin aiheesta. Kirjallisesta menestyksestä ja palkinnoista huolimatta hän toimii opettajana Tukholman yliopistossa. Ehkä en ole vielä  päässyt sinuiksi kirjan tyylin kanssa. Joka tapauksessa lukeminen jatkuu.

Juhana Torkin vuonna 2014 ilmestynyt kirja Puhevalta on yksi parhaista johtajan työtä profiloivista kirjoista. Sen innoittamana otin myös lomalukemiseksi hänen viime vuonna ilmestyneen kirjasensa Puhevalta käyttöön. Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen. Kirja on tarinanomainen ohjekirja puheen valmistelemisesta. Kyllä se kannattaa lukaista, mutta täydennykseksi varsinaiselle edellä mainitulle Puhevalta-kirjalle. Mottona on Abraham Lincolnin ohje "Jos minulla on kuusi tuntia aikaa kaataa puu, käytän viisi tuntia siihen, että teroitan kirvestä".

Lincolnista Obamaan, vuosikymmenen parhaimpaan puhujaan, jonka puhujanlahjoista on viime aikoina saatu nauttia harva se päivä. Yksi hänen tärkeimmistä vaalivalteistaan oli taito puhua kiinnostavasti, vakuuttavasti ja vaikuttavasti. Viime mainitusta käy hyvin todisteeksi hänen poliisien muistolle pitämänsä puhe eilen Dallasissa. Obaman poliittinen nousu alkoi Harvardin yliopistossa, jossa hän opiskeljapoliitikkona keräsi aina tuvan täyteen puhujanlahjoillaan.
Me Barack Obaman ja hänen perheensä fb-kaverit olemme jo pidemmän aikaa saaneet vastaanottaa kuvakavalkadia hänen ajastaan Valkoisessa talossa. Voi miten loistavaa aikaa se on ollut, ihana ja taitava Michelle luomuksissaan, samoin juuri aikuisuuden kynnyksellä olevat tyttäret puhumattakaan upeasta presidentistä.

Aurinkoa odotellessa, lukeminen kannattaa aina. Terkuin Seija Telaranta